keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

URPILAINEN TUKEE RAHOILLASI KANSAINVÄLISTÄ RIKOLLISUUTTA

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on nyt sanonut ääneen sen, mitä jo jonkin aikaa on uumoiltu. Hän on valmis tukemaan kansainvälisen rikollisuuden toimintaa huomattavalla summalla SINUN rahojasi.
"Suomi osallistuu Kyproksen pelastusohjelmaan siinäkin tapauksessa, että lähiaikoina käynnistyvä puolueeton tutkimus näyttäisi maan pankkien syyllistyneen rahanpesuun ja veronkiertoon" Urpilainen sanoi Helsingin Sanomille.
MIETTIKÄÄ! Suomen hallituksen ministeri sanoo, että me tuemme veroparatiisia, joka tunnetaan kansainvälisen rikollisuuden rahanpesurina ja pimeän rahan piilopaikkana. Me tuemme sitä siinäkin tapauksessa, että nuo epäilyt osoitetaan tosiksi.
Ministeri Jutta Urpilainen siis sanoo tukevansa tarvittaessa kansainvälistä rikollista toimintaa. Hän antaa tuolle toiminnalle näin siunauksensa ja myös huomattavan taloudellisen tukensa.

Ehkä tämä ei ole ihme. Hänhän on jo rikkonut Euroopan Unionin perustuslakia tuhansien miljoonien edestä aikaisemmissa päätöksissään. Hän on jo rikkonut EMU-sopimusta, Maastrichtin sopimusta ja Lissabonin sopimusta. Ehkä askel avoimeen rikollisuuden tukemiseen ei enää tunnu niin pahalta. Ehkä se tuntuu olevan, Alexander Stubbin kuolemattoman lausahduksen mukaisesti, ihan oikein!

Jokainen poliisi ja veroviranomainen tietää, että niin sanotut veroparatiisit ovat olemassa vain siksi, että niiden avulla voidaan kiertää veroja. Jos yrityksen kotipaikka on Kypros, sen veroprosentti on paljon pienempi kuin kotimaassa. Yritys ei maksa veroja Suomeen, vaikka se toimisi ja olisi kaikin muin tavoin Suomessa.
Jokainen poliisi ja veroviranomainen tietää, että veroparatiisit ovat elimellinen osa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta. Ilman niitä mafiat, triadit, yakuzat, voryt ja avtorityt, talousrikolliset ja mädät poliitikot eivät voisi tehdä sitä mitä tekevät.
Jokainen poliisi tietää, että veroparatiisien pankkien tileillä lepää ja liikkuu myös terroristijärjestöjen rahaa ja pääomia, joilla sitten terrorisoidaan mitä milloinkin. Kansainväliselle terrorismille on elintärkeää, että on olemassa veroparatiiseja, joiden välillä voidaan nopeasti liikutella rahaa ja eksyttää sen jäljittäjiä.
Ja Kypros on tällainen veroparatiisi. Se on osa kansainvälisen pimeän ja harmaan rahan temmellyskenttää, juuri sitä taloutta jota Jutta ja Jyrki julkisissa valheissaan niin pontevasti vastustavat.
Tai vastustivat. Nythän se on sanottu ääneen ministerin toimesta, ettei harmaata ja pimeää taloutta oikeasti vastusteta, vaan tuetaan. Siis aivan konkreettisesti tuetaan.

Ja paljonko tämä tulee maksamaan meille? Paljonko Jutta antaa meidän rahojamme kansainvälisen rikollisen toiminna tukemiseen?
Vähintään 300 miljoonaa euroa. 300 000 000 euroa. Se on kuusi kertaa se summa, jota hallitus ei voinut antaa Turun telakalle, koska "se on väärin". Se summa olisi työllistänyt noin 10-20 000 suomalaista. Mutta siihen ei herunut senttiäkään. Ei yhtä senttiä. Koska se oli "väärin".
Sen sijaan on ihan oikein, että hallituksemme ja jokainen kansanedustaja joka hallitusta tukee, antaa 300 miljoonaa kansainvälisen rikollisuuden tukemiseen.

Heinolan kuuluisa ja maan paras reumasairaala jouduttiin sulkemaan, koska valtiolta ei löytynyt 8 miljoonaa euroa. Kahdeksaa miljoonaa ei voitu laittaa lasten reumahoitoon. Valtiolta löytyy kuitenkin 300 000 000 euroa kansainvälisen rikollisuuden tukemiseen.
Kuten Jyrki Katainen on useassa yhteydessä sanonut, tässä tehdään arvovalintoja. Tuetaanko suomalaisten reumaa sairastavien lasten parasta hoitoa, vai kansainvälistä rikollisuutta?
Kataisen hallituksen vastaus on luonnollisesti: kansainvälistä rikollisuutta ja terrorismia.

Muistakaa tämä seuraavissa vaaleissa: Jutta Urpilainen ja koko nykyinen hallitus, nykyiset kansanedustajat jotka tukevat hallitusta, asettuvat näin julkisesti kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin tukijoiksi suurella summalla. He tukevat tuota globaalia rikollisuutta sadoilla miljoonilla euroilla. Se on fakta. Urpilainen on itse sanonut tämän ääneen.
Samaan aikaan te ette pääse tarpeellisiin hoitoihin, hammaslääkäriin, leikkauksiin, sinne tai tänne, poliisia ei näy kun ei ole palkattu, ambulanssia ei kuulu koska ei ole, hoitaja ei ehdi kunnolla piipahtaa luonanne, kouluja, terveyskeskuksia, sairaaloita, päiväkoteja, työvoimatoimistoja, kirjastoja, kaikkia palveluitanne lakkautetaan, koska niihin ei ole varaa.

Varaa kansainvälisen rikollisuuden tukemiseen on KOLME SATAA MILJOONAA EUROA.

NE OVAT SINUN RAHOJASI.

1 kommentti: