maanantai 28. elokuuta 2023

KANNATTAJAKORTTI


Printtaa tästä itsellesi kannattajakortti, täytä ja lähetä osoitteeseen Reija Kuparinen Vääränkoivunkuja 6 as 38 37630 Valkeakoski


sunnuntai 6. elokuuta 2023

PRESIDENTIKSI? MIKSEI?



Moni kyselee ja ihmettelee miksi minä pyrin presidentiksi. Mitä järkeä siinä on? Miksi yrittää edes? Mahdollisuudet ovat joidenkin mielestä alta nollan, toisten mielestä olemattomat, jotkut sanovat koko hommaa typeryydeksi ja toiset hulluudeksi. Voi olla noitakin, mutta varsinainen pointti on tämä: minä voin ilmoittaa olevani käytettävissä siihen virkaan. Sinäkin voisit tehdä saman. Kuka tahansa Suomen kansalainen voi tehdä mitä tahansa, kunhan ei riko lakia tai vahingoita muita. Siitä tässä on kyse.

Te siellä, et joita nykyinen yhteiskunnan meininki pännii, te jotka olette menettäneet uskonne politiikkaan ja politiikkoihin, joita potuttaa se että samaan aikaan kun terveyskeskuksia ja kouluja lakkautetaan, kokonaisia yhteiskunnan toimintoja tuhotaan menoleikkausten nimissä, samat leikkaajat antavat ulkomaille tuhansia miljoonia, miljardeja, te kaikki voitte ilmoittaa pyrkivänne presidentiksi. Te voitte perustaa puolueen, liikkeen, olla riippumattomia toimijoita, mitä tahansa. Ei teidän tarvitse odotella lupaa tai hyväksyntää keneltäkään.

Totta, systeemi on viritetty niin, että mahdollisuudet ovat ne kuuluisat Lähes olemattomat, mutta mahdollisuuksia on. Aina voi yrittää. Aina voi sanoa, kirjoittaa, puhua, ilmaista mielipiteensä kaiken sen ylitse vyöryävän propagandan ja poliittsen potaskan keskelläkin ja osoittaa, ettei tämä maa ole pääministerin, presidentin tai eduskunnan, vaan meidän kaikkien, jokaisen kansalaisen. Eivät he ole vallassa vaikka niin esittävätkin ja uskottelevat. He ovat töissä meillä, mutta eivät tee työtään. He ovat meidän palkkalistoillamme, mutta toimivat muiden hyväksi. Se pitää sanoa heille joka päivä, aina kun tulevat vastaan, aina kun siihen on mahdollisuus. Tämä on yksi tapa ilmaista asiaa.

On toki muitakin syitä. Yksi on laillisuusperiaate. Ministeri toisensa perään puhuu tästä ja rikkoo samaan aikaan lakejamme niin että rouskuu. Presidentti on puhunut samasta, vaikka onkin toiminut lähes koko poliittisen uransa ajan lakiemme vastaisesti niitä rikkoen. Perustuslaki, rikoslaki 12 ja 13, sekä puolueettomuuslainsäädäntö. Noita kaikki on rikottu ja rikotaan koko ajan. Toki tämä on vain maallikon näkemys, en ole tuomari enkä juristi enkä laintuntija, mutta osaan lukea ja laissa lukee näin:

"Suomen perustuslaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:

1 luku
Valtiojärjestyksen perusteet

1 §
Valtiosääntö

Suomi on täysivaltainen tasavalta.


Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.


Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. (4.11.2011/1112)

2 §
Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate


Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.


Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.


Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

3 §
Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi


Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.


Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.


Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

4 §
Valtakunnan alue


Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta."

Euroopan unionin parlamentti ilmoitti joulukuussa 2016 olevansa ENSISIJAINEN PARLAMENTTI KOKO EU:N ALUEELLA. Se tarkoittaa sitä, että Suomen eduskunta on TOISSIJAINEN PARLAMENTTI SUOMESSA, JOKA ON EU:N ALUE. Tämä on perustuslakimme vastaista. Perustuslakimme vastaista ovat myös kaikki ne EU-direktiivit, sopimukset, päätökset ja muut jotka kaventavat kansallista päätösvaltaa. Suomenhan pitäisi olla TÄYSIVALTAINEN TASAVALTA ja mehän emme ole sitä, jos asioista päätetään Suomen ulkopuolella, kuten Euroopan Unionissa tehdään.

Totta, perustuslakiin lisättiin lause "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio" vuonna 2011, kun joku eduskunnassa tajusi maan olleen jo 16 vuotta perustuslain vastaisesti unionin jäsen. Eduskunnan rosvojoukko kuvitteli tällä korjanneensa tilanteen, mutta eihän se noin vain onnistu. Me emme ole täysvaltainen tasavalta EU:n "jäsenvaltiona".

Entä sitten Suomelle haitallinen ja maamme etujen vastainen toiminta ylipäätään, kuten EU? No, kaikki se on lakiemme vastaista. NATO-jäsenyys on sekä tuon perustuslain ensimmäisen pykälän vastainen (NATO:n peruskirjan kahdeksas artikla rajoittaa kansallista päätösvaltaa) että rikoslain vastainen sekin. 


"12 luku (21.4.1995/578)
Maanpetosrikoksista

1 § (21.4.1995/578)
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen


Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla


1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,


2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai


3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 § (21.4.1995/578)
Sotaan yllyttäminen


Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,


1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,


2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,


3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka


4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon

siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

3 § (21.4.1995/578)
Maanpetos


Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa


1) liittyy vihollisen asevoimiin,


2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,


3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka


4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,

on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.


Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.


Yritys on rangaistava.


Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.

4 § (21.4.1995/578)
Törkeä maanpetos


Jos maanpetoksessa


1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai


2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.


Yritys on rangaistava.

5 § (21.4.1995/578)
Vakoilu


Joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuoltoa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava vakoilusta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.


Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa 1 momentissa tarkoitetun tiedon.


Yritys on rangaistava.


Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuuluvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.

6 § (21.4.1995/578)
Törkeä vakoilu


Jos vakoilu


1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,


2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle erittäin merkittävää seikkaa tai


3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa

ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vakoilusta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.


Yritys on rangaistava.

7 § (21.4.1995/578)
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen


Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


Yritys on rangaistava.

8 § (21.4.1995/578)
Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen


Joka törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti julkistaa taikka toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi, on tuomittava tuottamuksellisesta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

9 § (21.4.1995/578)
Luvaton tiedustelutoiminta


Joka vierasta valtiota vahingoittaakseen tai toista vierasta valtiota hyödyttääkseen hankkii tietoja vieraan valtion maanpuolustuksesta, turvallisuudesta tai niihin välittömästi vaikuttavista seikoista ja siten aiheuttaa vahinkoa tai vaaraa Suomen ulkomaansuhteille, on tuomittava luvattomasta tiedustelutoiminnasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.


Yritys on rangaistava.

10 § (21.4.1995/578)
Puolueettomuusmääräysten rikkominen


Joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

11 § (21.4.1995/578)
Maanpetoksellinen yhteydenpito


Joka tehdäkseen edellä tässä luvussa tarkoitetun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa, on tuomittava maanpetoksellisesta yhteydenpidosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

12 § (26.4.2019/586)
Rajoitussäännös


Tässä luvussa tarkoitettuna rikoksena ei pidetä poliisilain (872/2011) 5 a luvun, tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annetun lain (582/2019) tai sotilastiedustelusta annetun lain (590/2019) mukaista tiedustelumenetelmän käyttämistä.

13 luku (21.4.1995/578)
Valtiopetosrikoksista

1 § (21.4.1995/578)
Valtiopetos


Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen


1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka


2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.


Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.

2 § (21.4.1995/578)
Törkeä valtiopetos


Jos valtiopetoksessa


1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,


2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,


3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai


4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen

ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.

3 § (21.4.1995/578)
Valtiopetoksen valmistelu


Joka tehdäkseen valtiopetoksen


1) ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,


2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,


3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai


4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,

on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.

4 § (21.4.1995/578)
Laiton sotilaallinen toiminta


Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Noin laissamme lukee. Joko maassa noudatetaan sen lakeja, tai sitten ei. Jos hyväksyy sen, että lait eivät merkitse mitään kun kyse on EU:sta tai NATO:sta on turha huudella muustakaan rikollisuudesta yhtään mitään. Ei varkaus tai ryöstö ole sen kummempi rikos kuin EU-jäsenyys tai NATO-jäsenyyskään. Ja jos niiden kohdalla on valmis rikkomaan lakejamme ei omaa enää moraalista oikeutta mutista muiden tekemistä rikoksista yhtään mitään. Tässä valossa ministerien ja kansanedustajien höpötykset oikeusvaltioperiaatteista ovat naurettavaa sössötystä.


Kokonaan toinen asia on se, että Euroopan Unioni on tullut maksamaan suomalaisille kolmessa vuosikymmenessä satoja miljardeja euroja. Tämä on yksi syy siihen miksi ilmoitin olevani käytett'vissä presidentin tehtävään: Suomen valtion talous romuttuu Euroopan Unionin tahdosta ja sen vuoksi. Se nyt vain on karmea fakta. On aivan sama vaikka hallitus toisensa perään leikkelee "menoja" miljardeilla, kun samaan aikaan takaovesta annetaan ulkovalloille vielä enemmän rahaa noin vain. Koko suomalainen yhteiskunta voidaan lakkauttaa ja silti me velkaannumme, koska me syydämme rahaa Euroopan Unioniin täysin vastikkeetta. Nykyinen hallitus suostuu mukisematta 22 000 000 000 euron kustannuksiin samaan aikaan kun se huutelee 6 miljardin leikkauksista, jotka kohdistuvat sen omiin kansalaisiin. Omalta kansalta otetaan pois ja Euroopan Unionille annetaan tuhansia miljoonia sekuntiakaan epäröimättä. 

Totta, presidentti ei päätä näitä asioita, ei päätä laeista, MUTTA presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa. Miettikääpä tilannetta, jossa pääministeri menisi EU-kokoukseen konttaamaan ja mielistelemään isompiaan ja lupailemaan suomalaisten rahoja sinne, ja sitten Suomen presidentti ilmottaisi julkisesti ettei hyväksy moista. EU-komissaari Ursula von der Leyen soittaisi Suomen presidentille, että mitä, ja presidentti sanoisi ettei hyväksy mitään rahan tuhlausta unionin pohjattomaan kassaan. Komissio lähettäisi jonkun edustajansa Suomeen ja yhteisessä lehdistötilaisuudessa Suomen presidentti sanoisi komission kätyrille, että pitää koko unionia maamme lakien vastaisena ja että EU on velkaa Suomelle satoja miljardeja. Niin kuin onkin.


Mitä jos Suomella olisi presidentti, joka ajattelee ensin suomalaisten etua, tätä maata ja kansaa, sen parasta, eikä vain nuoleskele ulkolaisia poliitikkoja ja päättäjiä aamusta iltaan alhaisen orjan tavoin? Olisiko siinä hyvä syy ilmoittaa, että hei, mä voin tehdä sen. Jos te niin haluatte.