tiistai 29. syyskuuta 2015

JARI TERVON ROSKASAKKI

Toimittajakirjailija Jari Tervo avasi sanaisen arkkunsa taannoin blogissaan ja toi julki suuren ja syvän halveksuntansa pakolaisia vastaan mieltäänosoittavia kohtaan. Jokaisella on tosin oikeus mielipiteeseensä, niin Tervolla kuin sillä valkoisessa tötteröhatussaan heiluvalla teinilläkin. Rasismin tuomitseminen on yksi asia, mutta Tervolla sanailu ei toki jäänyt tähän. Tervon kirjoitus ei ollut rasismin vastainen, vaan avoin vihakirjoitus valkoisia vähävaraisia ja köyhiä, syrjäytyneitä ja  koulujakäymättömiä vastaan.

Käydäänpä Tervon teksti läpi.

"Kypsää keski-ikää elävä suomalainen nainen seisoo turvapaikanhakijoita vastassa Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa. Hän pitelee käsissään kylttiä: ”Go home Isis”.
Kyltti on paitsi mieltä myös häpyä vailla. Juuri tätä nimenomaista Isis-nimistä murhaajien laumaa turvapaikanhakijat pakenevat. Miltä kyltin nähneistä turvapaikanhakijoista on mahtanut tuntua? Miltä olisi tuntunut Hitlerin Saksasta pakenevista juutalaisista, jos heitä olisi tervehditty uuden kotimaan rajalla: ”Go home Nazis”.
Isis-kylttiä kannatteleva rouva kyllä ymmärsi mielipiteensä perverssiksi, koska häntä hävetti niin, että hän oli peittänyt kasvonsa mustalla liinalla. Tai sitten häntä vaivasi flunssa. Valitettavasti jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi kuin edellinen."

Tervo avaa tekstinsä korostamalla "kypsää keski-ikää", joka ikään kuin määrittää mielenosoittajan jo alhaisemmaksi olennoksi, koska tämä on keski-ikäinen nainen. Kasvojen peittäminen johtuu, kuten Tervo itsekin tietää varsin hyvin maalaiskaupungin poikana, siitä että nainen ei uskalla näyttää naamaansa tuomitsemisen pelossa. Ja hän oli aivan oikeassa. Tervo, pikkukaupungin junttipojan tavoin, tuomitseekin naisen rinnastamalla hänet natsiksi. Keski-ikäinen nainen on perverssi natsi. Noin vain.

"Viime viikolla suomalainen rasismi otti jälleen uuden askeleen, tälläkin kertaa väärään suuntaan. Vihapuheet ovat nyt muuttuneet vihateoiksi. Sana on valitettavasti tullut lihaksi.
Vain muutama vuosi sitten rasismia ei ollut Suomessa kuulemma lainkaan. Sen jälkeen sitä esiintyi hieman, mutta vain netissä. Sen jälkeen sitä esiintyi selvästi enemmän, mutta vain netissä, eihän sitä ole pakko lukea. Nyt se sama olematon rasismi on meidän kaduillamme, kivittämässä ja heittelemässä polttopulloja, vainoamassa sotaa pakenevia ihmisiä."

Tervo näkee vainoja, vaikka sellaiset ovat vasta tulossa, ikävä kyllä, koska viha on niin suurta. Tervo kuvittelee, että tämä viha kumpuaa vain siitä, että rasismi syntyy itsestään tyhjiössä, tyhmien ihmisten keskuudessa. Tervo ei ymmärrä, eikä edes halua ymmärtää, mitä tämän vihan taustalla on, koska Tervo on pikkukaupungin junttipoika itsekin ja kieltäytyy ajattelemasta laajemmin. 

"Kouvolassa viisikymppinen mies yritti polttopullolla roihauttaa turvapaikanhakijoitten hätämajoituskeskuksen. Mies otettiin kiinni heti. Lahden Hennalassa turvapaikanhakijoitten bussia heiteltiin ilotulitteilla. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijää nakattiin kivellä."

Nämä teot ovat selkeitä rajan ylityksiä ja ne tuleekin selvittää viranomaisten toimesta. Polttopullon heittäminen on jo todella vakava juttu, huomattavasti vakavampi kuin lakanassa ja tötterössä heiluminen ja möliseminen, joka, mielipiteestä huolimatta, on kansalaisoikeus, eli mielipiteen julkituontia. Ilotulitteiden heittelystä ihmisiä kohti löytyy laista muutenkin omat kohtansa.

"Rasistit ovat valittaneet, että vastaanottokeskukset lisäävät rikollisuutta. Se on aivan totta. Ne lisäävät kotoperäisen paskasakin rikollisuutta. Valkoisen lihaa syövän heteromiehen polttopulloisku oli ensimmäinen kerta, kun Kouvolan hätämajoituskeskuksessa tarvittiin poliisia.
Vapaaehtoisia auttajia on uhkailtu myös muualla. Miksi juuri heitä? Varmasti siksi, että heidän joukossaan on naisia. Lihava ja humalainen leijonapaitainen lerppa rohkenee kiusata heitä."

Mistä Tervo tietää, että Kouvolan polttopullomies on valkoinen lihaa syövä heteromies? Mitä tekemistä seksuaalisella suuntautumisella on rikoksen kanssa? Mitä tekemistä ruokavaliolla on sen kanssa? Ei mitään. Tervo vain oksentaa omaa mielikuvaansa, joka on hänelle itselleen varsin tuttu. Siitä tuonnempana. Ja kannattaa muistaa sekin, että Adolf Hitler oli raivoraitis kasvissyöjä.

Ennen kaikkea Tervo korostaa sitä, että Leijonapaitaa pitää päällään lihava mies. Ja koska mies on lihava, hän on humalassa. Ja samaan syssyyn hänellä on myös erektiovaikeuksia. En tiedä onko Tervolla ollut erektiovaikeuksia, mutta hänhän on itsekin ollut ylipainoinen ja varsin usein humalassa myös ravintoloissa, ja huutelemassa muille asiakkaille ja käyttäytynyt aggressiivisesti.
"Nyt se sama olematon rasismi on meidän kaduillamme, kivittämässä ja heittelemässä polttopulloja, vainoamassa sotaa pakenevia ihmisiä."

Tervo kuvailee tilannetta, jota ei ole vielä olemassa, mutta joka on tulossa. Tervo ei kuitenkaan analysoi tai halua edes käsittää miksi tuohon tilanteeseen ollaan menossa. Se johtuu kenties siitä, että Jari Tervokin on ylipainoinen, alkoholiin aikoinaan hyvinkin tutustunut lihaa syövä heteromies.

"Kun huuhaan linkous netissä ja rotuharhoissa onanointi rupeaa suomalaista rasistia tympäisemään, tekee mieli välillä pieksää ihmisiä, miksei myös polttaa. Suomeen on syntynyt näinä historiallisina päivinä oma valkoinen roskaväki."

Edellä olevassa pätkässä Tervo sitten kertoo oman yhteiskunnallisen analyysinsa. On siis olemassa rasisteja, jotka ovat kotona runkkaamassa tietokoneen ääressä, ja kun he kyllästyvät onanointiin, he tulevat esiin piiloistaan hakkaamaan ja polttamaan ihmisiä, aivan kuin vampyyrit, ihmissudet tai zombiet, mitkä tahansa taruolennot. Tervo nimeää heidät roskaväeksi ja antaa ymmärtää, että tietokone ja rasismi ovat synnyttäneet nämä taruolennot. Tämä on Tervon poliittisen ja yhteiskunnallisen analyysin korkein taso.

"Tämän huonosti koulutetun, epäterveellisesti syövän, homoja ja muukalaisia vihaavan, kulttuuria inhoavan ja omasta pseudo- ja kiihkoisänmaallisuudestaan jäykistyvän kansanosan suurin pelko on tämä: mikä tahansa maahan saapuva ihmisryhmä ohittaa heidät hetkessä sosiaalisessa hierarkiassa ja jättää heidät edelleen alimmaiseksi."

Tässä on Jari Tervon yhteiskunnallisen näkemyksen ydin, sen korkein taso.  On olemassa väestönosa, joka ei ole käynyt kouluja. On olemassa joukko suomalaisia, joka syö ehdoin tahdoin huonoa ruokaa. Kokonainen kansan ryhmä vihaa homoja ja muukalaisia, ja sama joukko inhoaa kulttuuria, jonka tietenkin Jari Tervo määrittelee. Tällä kansanosallahan ei voi olla kulttuuria olemassakaan. Heidän isänmaallisuutensa on valheellista ja väärää ja liittyy, huomatkaa asian patologinen seksualisointi, Tervon mukaan erektion saavuttamiseen.

Tervon mukaan tällainen rasistinen väestönosa on siis siinnyt itsestään tietokoneen ääressä, on olemassa kuin sienirihmasto, kuin syöpäläisarmeija. Ja kaiken taustalla on pelko siitä, että nämä ihmiset jäävät "edelleen alimmaiseksi." Tervo siis ilkkuu jo nyt alimmaiseksi jääneiden pelolle, yhteiskunnan huono-osaisimpien paniikille, pienituloisimmille pelkureille. Hän toteaa, että tämä ihmissyöpäläisten joukko on alimmaista kastia ja juuri siksi halveksittavaa sakkia juuri pelkonsa vuoksi. Tämä kertoo paljon Tervon omasta näkemyksestä, siitä kuinka hän yhteiskuntaluokat ja ihmiset mieltää.

"Tämän väen tunnuskuvaksi ilmestyi Ku Klux Klan -lakanainen tomppeli seisoskelemaan Hennalaan Suomen lippu kädessään. Ku Klux Klan on Yhdysvalloissa valkoisen roskaväen oma poppoo.
Pääministeri Juha Sipilän ilmoitus hänen perheensä ylimääräisen asunnon luovuttamisesta turvapaikanhakijoitten käyttöön oli kansainvälinen uutinen. Tämän uutisen mielihyvää ehdittiin Suomessa tuskin pullistella, kun hennalalaisen lakanamiehen kuva kävi asettamassa maamme jälleen paikalleen. Ihmisoikeuksissa lähestymme Itä-Eurooppaa. Länsi-Eurooppaa Suomi muistuttaa kohta vain kokonaisveroasteeltaan."

Edellä olevan vuodatuksen juju paljastuu lopussa: lakanatomppeli, joka siis muistutti amerikkalaista rasistia, liittääkin meidän itäiseen kulttuuripiiriin. Sieltä se mönkii esiin se Tervon sisimmässä oleva länsimaiden alamainen. Rasimi on ikävä juttu, mutta kaikkein pahinta olisi se, ettei meitä pidettäisikään länsimaana. Pahinta mitä lakanassa heiluva pövästi saa aikaan on se että meitä luultaisiin itäeurooppalaisiksi. Ja tämän ajatusjatkumon päässä on tietenkin RYSSÄ.

Rasismi on paha, koska sen takia meitä luullaan vielä ryssiksi. Se on pahinta mitä voi olla. Se, että joku liittää meidät itään. Tämä on rasismin pahin seuraus. Joku voi luulla Tervoa venäläiseksi.

Jotenkin Tervo onnistuu myös kippaamaan Suomen ihmisoikeusloukkaukset ja rikokset, joita nimenomaan viranomaiset ovat tässä maassa tehtailleet, yhteiskunnan vähäosaisimpien niskoille. Nekin ovat siis vähäosaisimpien syytä, vaikka valtikkaa tässä maassa heiluttavat nimenomaan Tervolle mieluisat Nato-aktivistit ja EU-mieliset oikeistolaiset.

"Suomalaiset rasistit yrittävät pyhittää rivon aatteensa kiistattomilla suomalaisilla symboleilla. Veteraanit ovat muka taistelleet rasismin puolesta. Typeryydessään väite pöyristyttää jopa viileää mieltä. Rasismi ei siitä miksikään muutu, että sitä veisatessa heilutellaan Suomen lippua, muka sen puhtautta varjellen. Rasistit sitä lippua tahraavat."

Tietääkseni kukaan ei ole väittänyt missään, että veteraanit taistelivat rasismin puolesta, paitsi Tervo itse. Sodissa Suomi taisteli itsenäisyydestään ja kiistaton tosiasia, sekä de jure että de facto, on se, ettei Suomi enää ole itsenäinen. Se tosin Tervolta unohtuu, tai sitten hän ei pidä asiaa missään arvossa.

Se, että pelokkaat yhteiskunnan vähäväkisimmät takertuvat niihin symboleihin, jotka heille edustavat edes jotakin hyvää, on pahinta saastaa. Yhteiskunnan alimmaiset likaavat eurovalkopestyn lipun likaisilla sormillaan, Tervo toteaa.

"Leijonapaidan rasistit ovat onnistuneet minulta pilaamaan. Ei tee mieli pukea sitä päälle. Tuntuu kuin kannattaisin jotain ihan muuta kuin Suomen jääkiekkomaajoukkuetta."

Rasistit ovat varastaneet Leijona-paidankin Tervolta, näin suurista asioista on kyse. Näin merkityksellisistä asioista on siis kyse.

"Pelottaa ajatella, saavatko rasistit toiminnalleen selittäjien parven. Työttömyys, sukupolvesta toiseen jatkuva köyhyys, vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen, päihteitten liikakäyttö tullaan, totta kai, mainitsemaan, samoin myös kuningasteema, syrjäytyminen."

Tässä Tervo, joka on itse jo edellä todennut rasismin kuuluvan yhteiskunnan alimpiin luokkiin niiden olemuksen vuoksi, petaa jorinansa loppunousua. Hän valmistelee lopullista iskuaan ottamalla pois oikeuden analysoida tilannetta. Hän esittää, että ne jotka yrittävät ymmärtää tilannetta, ovat selittäjiä, selittelijöitä, ja siten samaa sakkia kuin nämä tyhjiöstä siinneet rasistisyöpäläiset.

Tervo myös halveksuu avoimesti syrjäytyneitä. Hänen mielestään se on selittelijöiden kuningasteema. Syrjäytyminen on siis pelkkää sepitystä, sepustus, ei mikään todellinen ongelma. Tervon mielestä työttömyys, köyhyys, osattomuus, päihdeongelmat ja syrjäytyminen eivät ole todellisia ongelmia. Näin siksi, että Tervo haluaa osoittaa kirjoituksellaan, että rasismi on geenimutaatio, viha on syntymävika, eikä millään ilmiöllä ole mitään kytköstä tai yhteyttä mihinkään yhteiskunnalliseen kontekstiin. Se on aika paljon kertovaa se.

"Eivät nämä rasistit mitään syrjäytyneitä ole. Suomen kielessä on täsmällinen nimitys ihmisille, jotka tahtovat polttaa ja kivittää toisia ihmisiä. He ovat roskaväkeä."

Ja sitten lopuksi Tervo kertoo mistä on kyse: kyse on siitä, että on olemassa kansanosa, biologinen joukko ihmisiä, jotka ovat roskaväkeä. Yhteiskunnallinen kehitys, köyhyys, syrjäytyminen, mikään ei synnytä tällaisia ilmiöitä. Ne johtuvat vain siitä, että kyseiset henkilöt kuuluvat yhteiskunnan alimpaan kastiin, roskaväkeen. Roskaväkeen kuuluva on syyllinen. Hän on syntynyt syylliseksi. Hän on syyllinen juuri siksi, että on köyhä, työtön, paihdeongelmainen ja syrjäytynyt. Kaikki nuo ovat hänen omaa syytään ja selittävät miksi hän on rasisti.

Köyhä syrjäytynyt lihava hetero on syyllinen, koska on rasisti. Hän on rasisti, sukupuolesta riippumatta, koska on köyhä syrjäytynyt lihava hetero. Hän on itse aiheuttanut tilansa. Hän on syypää, syyllinen, saastaa, roskaväkeä. Ja mitähän tälle ihmisroskalle pitäisikään tehdä? Aivan. Roskat pitäisi siivota pois ja laittaa roskakoriin, jäteastiaan, pois hyvien ihmisten silmistä haisemasta.

Jari Tervo tietenkin manaa omia pelkojaan pois. Hän tietää olevansa ylipainoinen, takavuosina viinan kanssa liikaa lätrännyt lihaa syövä heteromies, ja hän tietää, että hän voisi olla yksi noista halveksimistaan olennoista. Tervolla on käynyt tuuri. Hän on onnistunut nousemaan yhteiskuntaluokissa ylöspäin ja huutelee sieltä alimmaisille, peläten että joku yläluokkainen tajuaa Tervon olevan juuri sellainen, kuin siellä alhaallakin ollaan. Hän peittelee räyhäämisellään omaa pelkoaan paljastumisesta.

Tervon mielestä rasismi ja maahanmuuttovihamielisyys sikiävät siis yhteiskunnan alimmaisten kehossa itsestään. Tervon silmissä sillä ei ole mitään merkitystä, että nämä alimman sosiaaliluokan ihmiset kuolevat jo nyt kymmenen vuotta nuorempia kuin varakkaammat. He ovat sairaampia. He ovat - niin, he ovat köyhiä. Tai kuten Jari Tervo asian ilmaisee: roskaväkeä. Ja roskaväestä ei tarvitse välittää. Roskaväki on roskaväkeä itsestään. Kaikki muu on selittelyä.

Tervo ei halua tietää, tai ainakaan tunnustaa, että viimeisen 15 vuoden aikana köyhyys on tässä maassa vähintäänkin kaksinkertaistunut. Meillä on nyt 900 000 köyhää. Köyhiä lapsia on satoja tuhansia. Se johtuu Tervon mielestä heistä itsestään, koska he ovat rasisteja.

Yli viisikymppinen pitkäaikaistyötön työllistyy vain hyvällä tuurilla, näin minulle sanoi TE-keskuksen virkailija Off the record. Se johtuu Tervon mukaan siitä, että yli viisikymppinen pitkäaikaistyötön on rasisti.

Avustusten varassa elävä vammainen on rasisti, koska hän on köyhä ja siten roskasakkia. Hän on itse syypää omaan elämäänsä, Tervon maailmankuvan mukaan. Nälkää näkevä vanhus, joka pelkää häätöä asumistukileikkausten keikkuessa pään yläpuolella teloituskirveen tavoin, on rasisti, koska jos hän ei olisi rasisti, hän ei olisi alimmaista kastia.

Nuori, joka tietää ettei voi mennä lukioon, koska hänen perheellään ei ole varaa lukiokirjojen ostoon, on rasisti ja tilanteessaan omaa syytään. Jos hän ei olisi rasisti, hän ei olisi alimmaista kastia ja olisi rikas ja menisi luokioon. Pitkäaikaissairas, joka on passitettu kotihoitoon kuolemaan, on rasisti, koska hän tuntee pahaa oloa siitä, että paikallinen terveyskeskus suljettiin ja nyt siihen avataan pakolaiskeskus. Se on vain ja ainoastaan hänen omaa syytään.

Jari Tervon analyysi tilanteesta on lapsellinen ja yhtä yksioikoinen kuin tuolla Lahden 19-vuotiaalla tötteröhattupojallakin. Kumpikaan ei näe sitä miksi tilanne on tämä. Kumpikaan ei halua tai pysty käsittämään miten tähän on tultu. Kumpikaan ei tunnusta, että tilanne on tehty tieten tahtoen.

Pääministeri Jari Sipilä sanoi parisen viikkoa sitten Brysselissä YLE:n haastattelussa, että pakolaislinjaukset tehtiin jo keväällä. Toukokuussa 2015 Kunta-lehti kirjoitti, että sisäministeriö vaati kuntia selvittämään tilat noin 80 000 pakolaisen vastaanottamiseen. Päätös tästä "pakolaiskriisistä" tehtiin siis jo viime keväänä. Pääministeri Sipilä on jo silloin, heti vaalien jälkeen, ollut tietoinen siitä mitä tulossa on. Ei tämä tilanne tyhjästä puhjennut. Se oli tiedossa jo ennen kesää.

Mistä sitten on kyse? Toisin kuin Tervo kirjoituksessaan antaa ymmärtää, ihmiset eivät pelkää siksi koska ovat rasisteja. He pelkäävät syystäkin. He pelkäävät sitä, että heidän toimeentulonsa heikkenee entisestään ja se heikkenee. He pelkäävät menettävänsä kotinsa mikä tukileikkausten jälkeen onkin mahdollista. He pelkäävät menettävänsä terveytensä. He pelkäävät menettävänsä elämänsä viimeisetkin rippeet. Näitä aiheellisia pelkoja Jari Tervo halveksii. Hän halveksii näitä ihmisiä avoimesti.

Tervon mielestä he ovat itse syntyneet osaansa. Todellisuudessa heitä on peloteltu viimeiset 20 vuotta poliittisten johtajien toimesta. 90-luvun lamasta saakka suomalaiset on pidetty kurissa pelolla, uhkailemalla. Se on tehnyt ihmisistä pelokkaita ja peloissaan he ovat nielleet kaiken mitä heille on tuputettu. Nyt mitta on täynnä. Nämä ihmiset, se Tervon roskaväki, on saanut tarpeekseen. He eivät enää jaksa niellä.

He äänestivät perussuomalaisia ja tulivat petetyiksi. Poliitikot kusettivat jälleen kerran, huijasivat, söivät joka ainoan vaalilupauksensa. Mitä tälle roskasakille jää? Mihin he voivat tukeutua? He pitävät kynsin hampain kiinni edes jostakin. Ja mitä heille kerrotaan?

Valtio myy maamme ulkomaalaisille sijoittajille, veroparatiisiyhtiöt eivät maksa veroja eivätkä suuryritykset, valtio myy järvemme ulkomaalaisille yrityksille... Tämä maa tässä jalkojemme alla on katoamassa, aivan kuten katosi terveyskeskus, koulu, posti, pankki, työpaikat, kaikki ympäriltä. Mitä tämän roskaväen, näiden alimmaisten pitäis ajatella, tuntea? Rauhaa? Tyyneyttä? Mielihyvää?

Ja sitten maahan tulvahtaa aivan äkisti, "hallitsemattomasti", tuhansia muukalaisia, vieraan oloisia, vieraskielisiä, joille järjestyy asunto, ruoka, raha, terveydenhoito. Mitä pitäisi ajatella? Mihin pitäisi uskoa?

Tälle valkoiselle roskaväelle on huudettu, ettei terveyskeskukseen ole varaa, ei kunnalla eikä valtiolla, ja kuitenkin samoihin tiloihin majoittuu yks kaks pari sataa pakolaista, ulkomaalaista, joiden kerrotaan maksavan vuodessa 15 000 euroa per nuppi. Jostakin löytyi heitä varten rahat. Mitä siinä tilanteessa roskaväki ajattelee? Mitä sen pitäisi ajatella?

Köyhyys ei jalosta. Vähäosaisuus ei tee ihmisistä hyviä. Puute ei paranna ihmisluontoa. Sorto ei karaise, eikä osattomuus ole sarasvuolainen mahdollisuus. Vieterinsä äärimmilleen venyttänyt ihminen suuntaa katkeruutensa ja vihansa lähimpään maalitauluun. Hyvin usein se on ollut ryyppykaveri, ehkä perheen jäsen, mutta nyt maisemaan on ilmestynyt ventovierasta väkeä. Tämä on peruspsykologiaa. Viha kohdistuu konkreettiseen, ei kaukana poissa olevaan päättäjään, joka on koko sopan keittänyt.

Ja tämä on tarkoitus. Köyhä vihaa köyhää, koditon koditonta, osaton osatonta. Hajoita ja hallitse. Tervon roskaväelle tuodaan vihan kohde nenän eteen. Vihatkaa heitä, he vievät teiltä. Ja samaan aikaan Suomen valtion varat ja maamme viedään, anastetaan, varastetaan, myydään pois. Hajoita ja hallitse. Kuten rosvoparoni Jay Gould sanoi suuren lakon aikaan sata vuotta sitten Yhdysvalloissa: Voin aina palkata toisen puolen köyhistä tappamaan sen toisen puolen.

Siitä on kyse. Sitä Jari Tervo ei halua nähdä, ymmärtää tai käsittää. Se johtuu siitä, että häntä tujottaa peilistä ylipainoinen, viinasta tykkäävä, lihaa syövä valkoinen heteromies, jonka olemassa oloa Jari Tervo ei halua tunnustaa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

KILPAILUKYKY-KENGURULOIKKA

Hallitus esitti omaa yhteiskuntasopimustaan Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi. Tavoiteena oli, pääministerin sanoin, saavuttaa 5% kilpailukykyloikka. Yhteiskuntasopimus oli ay-liikkeelle mahdoton nieltävä, koska se olisi leikannut jäsenistön palkkoja kesken voimassa olevan sopimuskauden. Hallitus toki tiesi tämän, eikä kukaan uskonut yhteiskuntasopimukseen oikeasti. Se oli vain suurelle yleisölle tarkoitettu kakkavaippa, jonka turvin siirryttiin seuraavaan vaiheeseen.

Hallitus ilmoitti, että koska ay-liike ei suostu kilpailukykyloikkaan, se hoitaa asian pakkolaeilla. Tämä herätti jo ay-liikkeen ulkopuolellakin kysymyksiä, sillä pakkolakeja ei tässä maassa ole nähty tai käytetty sitten sotavuosien. Aliupseeriliitto ilmaisi tyrmistyksensä asian johdosta ja moni perustuslakiasiantuntija totesi hallituksen hankkeen olevan perustuslain  vastainen.

Hallitus ilmoitti, että jos nyt joku saa aikaiseksi sen 5% loikan muilla keinoin, niin ookoo, mutta muussa tapauksessa hallitus säätää pakkolait, joiden olennaisin elementti oli ottaa sopimusoikeus pois ay-liikkeeltä ja työntekijöiltä. Hallitus oli varma, ettei ay-liike kykene tekemään ehdotuksia.

STTK ja Akava ilmoittivat varsin pian, että heillä on omat ehdotuksensa. SAK ilmoitti tarvitsevansa lisää aikaa. Hallitus ilmoitti ettei mitään lisäaikaa tule, heillä on omat deadlinensa, ja hallituksen perässä kipittävät toimittajat kiirehtivät julistamaan ay-rintaman hajoamista ja SAK:n jäämistä yksin. Se oli tavoitteenakin. Hallitus ei nimittäin toiminut yksin ja omillaan, vaan Elinkeinoelämän  keskusliiton narttutsuppareina.

Yllättäen SAK ilmoitti, että heillä onkin oma korvaava esityksensa, jolla saavutetaan se hallituksen ja EK:n vaatima 5% kilpailukykyloikka. Hallitus huomasi jääneensä satimeen. Niinpä ministeri Alexander Stubb kiiruhti ilmoittamaan EK:n Häkämiehen tavoin, ettei 5% riitäkään, vaikka se oli ollut hallituksen ja EK:n vaatimusten kivijalka. Nyt hallitus ilmoitti, että loikan pitääkin olla luokkaa 10%. EK:n puhuva pää Häkämies ja hänen narttulaumansa hallitus uskoivat saaneensa SAK:n satimeen.

Pahaksi onneksi SAK ilmoitti, että sen esitys tarkoittaisi 9,2% kilpailukykyloikkaa. Seurasi päivän paniikki, kun EK ja sen nartut pähkäilivät mitä nyt. Pian Jyri Häkämies olikin televisiossa kertomassa että vaadittu kilpailukykyloikka olikin 15% ja hallitus uskollisten narttukoirien tavoin huuteli samaa. Kilpailukykyloikka ei ollutkaan 5%, kuten hallitus oli huutanut kuukausien ajan. Se ei ollutkaan 10% kuten EK ja hallitus olivat ilmoittaneet. Se olikin 5% + 5% + 5% !!

Kengurun tavoin eteenpäin loikkiva kilpailukykyloikka ei ollut todellisuudessa hallituksen tavoite. Hallituksen tavoitteena oli ja on ammattiyhdistysliikkeen hajottaminen ja sen sopimusoikeuden poistaminen jollakin keinolla. Tämä hallitus on edeltäjäänsäkin tarmokkaammin ajanut reaganomicsia, ultafriedmanilaista politiikkaa, johon kuuluu thatcheriläisen opin mukaisesti ammattiyhdistysliikkeen tuhoaminen. Se on ollut koko ajan Elinkeinoelämän keskusliiton ja kokoomuksen, sekä keskustan tavoitteena, ja on edelleen. Juuri siksi kilpailukykyloikka hyppii aina eteenpäin kuin kenguru.

Elinkeinoelämän keskusliitosta jo eläkkeelle jääneet neuvokset ja pomot tietävät tämän, mutta he tietävät myös sen, että työtaistelu tulee suomalaiselle talouselämälle todella kalliiksi ja että se voi pahimmillaan järkyttää koko yhteiskuntarauhaa. Siksi he ovat yrittäneet toppuutella järjestönsä nykyistä johtoa, mutta eihän polvihousupoika Häkämiehellä ja hänen kavereillaan ole tällaista käsityskykyä. He todella uskovat, että nyt on iskun paikka ja että nyt suomalainen ay-liike saadaan nujerrettua.

Keskusta on mukana talkoissa intopinkeänä, onhan keskustan taustahaamuna Esko Aho, 90-luvun yhteiskuntarauhan järkyttäjä ja pikkulasten ja mummojen silloinen pelottelija. Esko Ahon ideologia nousi kuin zombie haudastaan Sipilän yhteiskuntasopimuksen myötä ja nyt se rellestää vapaana ja yhtä kuoleena kuin ennenkin.

Kannattaa muistaa sekin, että Voima-lehti paljasti jo vuosia sitten SITRA:n johtaman hankkeen, jonka lukuisat hallitukset omaksuivat. Hanke on osa sitä muutosta, joka Suomessa on tällä vuosituhannella tapahtunut. Sen tavoitteena on tuhota Suomen valtio ja luoda sen tilalle uusi järjestelmä. Yhteiskuntauudistus, SOTE-uudistus, kuntauudistus, puolustusvoimien uudistus, poliisihallinnon uudistus jne. ovat kaikki osa tuota Esko Ahon kavereitten laatimaa projektia.

Tavoitteena on lakkauttaa kaikki ministeriöt. Tilalle tulee vain yksi valtionkonttori, virasto. Hankkeella Suomesta muokataan Euroopan Unionin osavaltiota. Siihen liittyvät perustuslainmuutokset, itsenäisyydestä luopuminen vuonna 2011, ja siihen liittyy myös suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen tuhoaminen. Jeesus-mies Juha Sipilä on tämän "kärkihankkeen" vetäjänä joko tietämättään, tai todennäköisesti täysin tietoisesti.

SOTE-uudistuksella suomalainen terveydenhoitojärjestelmä siirretään muutaman virkamiehen hallintaan. Alueesta riippuen heitä on 4-6. Jos nämä virkamiehet päättävät yksityistää koko SOTE-alueensa terveyspalvelut, yhdelläkään alueen kunnalla tai kaupungilla ei ole laillista oikeutta kieltäytyä. Se on SOTE-uudistuksen ydin.

Jotta SOTE-uudistus saataisiin voimaan, kuntien lukumäärä pitää ajaa alas, vastarinnan vähentämiseksi. Juuri siksi hallitukset ovat parikymmentä vuotta leikanneet kuntien valtionosuuksia ja siirtäneet kunnille valtion hoitamia palveluita. Kunnilta on siis otettu rahaa pois ja niiden velvotteita on lisätty.

Sipilän hallituksen tehtävänä tässä Suomen tuhoamisessa on tuhota suomalainen ay-liike, koska se on yksi suomalaisista järjestäytyneistä voimista, joka voi kuntien tavoin vastustaa hallituksen, SITRA:n ja EK:n hanketta Suomi-nimisen valtion tuhoamisessa. Ja Sipilä narttukoirana kipittää saamiensa käskyjen mukaisesti ja loikkii.

Se, että Sipilän esittämä perusteesi Suomen kilpailukyky "Gäpistä" on paljastunut paskapuheeksi ei haittaa. Sipilä, hänen omat narttunsa, kokoomus, EK ja kaikenlaiset muut valon lapset huutavat edelleen sitä 15% gäppiään, vaikka Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sanoi YLEn haastattelussa, ettei mitään gäppiä enää ole ollut pariin vuoteen ja vaikka OECD:n tuoreimmat tilastot paljastivat, että suomalaisten palkkataso ei olekaan EU:n korkein, vaan vasta kahdeksas.

Kaikki kansainväliset tilastot paljastavat, että suomalainen työntekijä onkin halvempi kuin tanskalainen, ruotsalainen tai saksalainen, joihin hallitus meitä vertailee. Irtisanominen on Suomessa halvempaa, suomalaisilla onkin huonommat työehdot jo nyt, ja suomalaisten työn tuottavuus onkin maailman huippua. Kaikki tämä on aivan yleistä tietoa, kaikkien saatavissa googlailemalla, mutta hallitus ja toimittajat kipittävät oman ideologiansa mestareiden pierunhajussa ja esittävät aivan päinvastaista. Valtion velkatasokin on yksi koko EU:n alhaisimpia, huomattavasti alhaisempi kuin Ranskan yli 90% tai Saksan 89%, tai EU:n yli 70%.

Sipilä ja hänen roskajoukkonsa kiljuvat edelleen tuota 15% kilpailukykyvajetta, vaikka Maailman talousfoorumin mukaan Suomi on edelleen yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista, viides tai kuudes. Samaa ovat sanoneet monet muutkin ulkomaalaiset asiantuntijat. Ainakin kolme talousnobelistia on tyrmännyt hallituksen ja EK:n politiikan linjaukset ja varsinkin niiden perusteet, mutta mikään ei auta. Hallituksella on oma asiantuntijansa.

Hallituksen ässä hihassa on Juhana Vartiainen, joka palasi Ruotsista häntä koipien välissä kun kansainvälinen ura ei urjennutkaan, syystä tai toisesta. Juhana on sanonut, ettei yksikään talousnobelisti tiedä mistään mitään ja on ihan väärässä. Ja maamme hallitus on samaa mieltä. Juhana hakkaa nobelistit tiedossa, taidossa ja ketteryydessä.

Ja valtamedia uskottelee meille tuota samaa aamusta iltaan, eikä kukaan uskalla sanoa ääneen mikä on Suomen viennin ja valtion velkaantumisen todellinen syy. Kukaan ei uskalla sanoa ääneen minne säästetyt miljardit ja valtion ottamat lisävelkamiljardit katoavat. Vastaus on liian monelle liian kauhea. Liian moni poliitikko, puolue, järjestö, toimittaja, media ja vaikuttaja on pannut päänsä pantiksi tuon tekijän puolesta.

Minä voin sanoa mikä taloudessamme mättää, miksi vienti ei vedä, miksi me velkaannumme. Jokainen voi miettiä asiaa katsomalla Ruotsiin ja miettimällä miksi sillä maalla pyyhkii hyvin. Mikä erottaa meidät Ruotsista makrotasolla? Aivan. On olemassa yksi todella suuri meitä erottava tekijä. On olemassa yksi seikka, miksi Ruotsi ei ole velkaantunut ja miksi sen vienti vetää. Mitä Ruotsilla ei ole? Mitä meillä on?

Euro.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

MIKSI EN OLE NATSI

En ole natsi, koska natsien opin mukaan olen ali-ihminen, kuten kaikki muutkin suomalaiset. Mehän olemme ei-germaaninen kansa, eli ali-ihmisiä. Emme olleet natsien silmissä pahnanpohjimmaisia, vaan oikein hyvä orjakansa, joka olisi kelvannut palvelijoiksi, sotilaiksi ja kuhnureiksi. Tämä on yksi syy.

Toinen syy on se, etten pidä Adolf Hitleriä sen kummempana historian puupäänä kuin Josef Staliniakaan. Siinä oli kaksi veljestä. Tosin, Hitler oli tyhmempi kuin Stalin. Ura jäi lyhyeksi. Stalin keikkui vallassa ihmisiä massamurhaamassa loppuun saakka, Hitler päätti päivänsä tutisevana ja sairaalloisena miehenä maan alla hiukan päältä viisikymppisenä.

Kolmas syy on se, etten usko Mein kampfiin. En ole lukenut sitä saksaksi, mutta suomeksi ja englanniksi olen, enkä ole juuri lainkaan samaa mieltä Hitlerin kanssa. En siis perusta hänen näkemyksistään, enkä ajatuksistaan. En pidä häntä suurena visionäärinä enkä ajattelijana, mutta nerokas velmu hän oli. Raivasi tiensä diktaattoriksi demokratian avulla. Se on melkoinen saavutus se.

Neljäs syy on se, että natsit uskoivat rotuoppeihinsa. Vaikka Hitler oli tummatukkainen miehentynkä ja oikeat arjalaiset, eli iranilaiset, tummia karvaranteita, jostakin saksalaiset kaivoivat esiin muka arjalaiset kultakutrit kirmailemaan fantasiamaailmansa metsissä. Ruotsalaiset, belgialaiset ja saksalaiset huurupäät olivat keksineet rotubiologiansa jo edellisellä vuosisadalla ja se oli se juttu. Todellisuudessa maailmassa on vain yksi ihmisrotu, homo sapiens. Se on tieteellinen fakta, biologinen fakta. Edellisen kerran tällä planeetalla oli kaksi ihmisrotua, kun neanderthalin ihmisiä vielä hengaili maisemissa.

En myöskään voi tunnustaa rotubiologiaa ja rotuteorioita, joiden keksijät olivat alunperin ruotsalaisia, joiden yksi päätavoite oli todistaa, että suomalaiset ovat heitä rodullisesti alempiarvoisia mongoleja. En ylipäätään pidä siitä, että ulkomaalaiset, ruotsalaiset tai saksalaiset tai ketkä tahansa, nimittelevät suomalaisia ja pitävät meitä rodullisesti alempiarvoisina. Natsit olivat varmoja siitä, aivan kuten ruotsalaisetkin. En minä voi suomalaisena sellaista kannattaa.

En myöskään kannata mitään sotilasvaltaa, poliisivaltiota tai diktatuuria. Ne olivat kaikki natsien kannattamia ja toteuttamia. Natsi-Saksa oli diktatuuri, joka oli pahimman luokan poliisivaltio ja täysin militarisoitu. En ymmärrä miten kukaan täysjärkinen haluaa, että joku poliisi voi tulla kotiin ja pidättää ja viedä pois noin vain. Sitä natsismi on. Joku määrää kaikesta sinun elämässäsi. Aivan kuten radikaalissa islamissa nykyisin. Olisiko tämä sitten kuudes syy siihen miksen ole koskaan natsi.

Seitsemäs syy on se, että tunnen kaiken värisiä ja uskoisia ihmisiä. Kusipää on kusipää ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Idiootti on idiootti. Hihhuli on hihhuli. Pölvästi on pölvästi. Tunnen muslimeja, juutalaisia, ortodokseja, buddhalaisia, hinduja, kristittyjä, ateisteja ja pakanoita. Jotkut ovat hyviä tyyppejä, jotkut eivät. Joku uskoo, joku ei. Pisipää on kuitenkin pisipää, olipa sitten mitä tahansa. Minulle on aivan yhdentekevää oletko sininen vai kukertava. Jos olet hyvä tyyppi, olet sitä. Jos olet kakkipää, olet sitä vaikka olisit valkoisista valkoisin, tai mustista mustin.

Kahdeksas syy siihen miksen koskaan voi olla natsi on tässä: natsit tappoivat miljoonia saksalaisia, siis omiaan. Kieltäydyin jo armeija aikana edes harkitsemasta yhdenkään suomalaisen tappamista. Tein sen myös virallisesti kertausharjoituksissa. Jokainen ulkomaalainen, joka tulee torrakka kädessä rajan yli on minulle sopivaa riistaa, mutta yhtään suomalaista en ala tappamaan kenenkään käskystä. Natsien mielestä sellainen oli enemmän kuin paikallaan ja syyksi riitti uskonto, toisinajattelu, väärä taide, musiikki, kirjallisuus, periaatteessa mikä vain syy.

Yhdeksäs syy siihen miksen koskaan voi olla natsi on natsien kaksinaismoralismi. Natsit meuhkasivat kuntoilusta ja urheilusta, ja kuitenkin heidän pomonsa olivat mitä olivat. Göring oli tunnettu kokainisti. Natsit paasasivat siveydestä ja keräsivät pornoa, katselivat pornokuvia ja elokuvia ja tuomitsivat pornon rappiollisena. Monella natsijohtajalla oli huomattava pornokokoelma.

Natsit tappoivat tuhansia homoja ja kuitenkin Röhmin pojissa oli paljonkin homoja. Tom of Finland löysi homoutensa ja univormufetissinsä sodan aikana saksalaisten kanssa homostellessaan. Minä tunnen homoja, bi-seksuaaleja ja a-seksuaaleja. Itse on olen umpipaatunut hetero. Minulle on yksi lysti mitä sinä olet. Niin kauan kun et vahingoita ketään, saat puolestani olla mitä haluat.

Kymmenes syy siihen miksen ole natsi on se, että kansallissosialismi rotuoppeineen on ulkomaalainen ideologia. Se on ulkomaalaisen kehittämä, ulkomaalaisten jalostama ja ylläpitämä. Se on ideologia, jonka mukaan vain ns. germaaniset kansat, saksalaiset, tanskalaiset, norjalaiset, ruotsalaiset, friisit ja hollantilaiset, ovat ihmisiä. Me suomalaiset emme ole. Minä en hyväksy tuollaista koskaan. Olen sen verran patriootti.

Ja lopuksi: minulla on kavereita, jotka ovat kallellaan natsi-ideologiaan. En jaa heidän maailmankatsomustaan enkä arvojaan, mutta en myöskään pidä heitä sen kehnompina ihmisinä kuin muitakaan omituisia kavereitani. Minä en vain ole natsi, eikä minusta koskaan tule sellaista.


SUOMI TARVITSEE SOTUREITA

Joillakin Pohjois-Amerikan intiaanikansoilla on omat määritelmänsä siitä, mikä on soturi.

Soturi on henkilö, joka puolustaa aina heikompiaan. Soturi huolehtii heistä, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään; sairaista, vanhuksista, lapsista ja vammaisista. Soturi antaa ruokansa niille, joilla sitä ei ole ja makuusijansa sille, jolta sellainen puuttuu.

Soturi puhuu niiden puolesta, joita ei kuunnella tai joilla ei ole ääntä. Hän suojelee niitä, jotka eivät pysty suojelemaan itseään. Hän auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua. Soturi on olemassa vain siksi, että hän pystyy auttamaan kaikkia. Hän pystyy siihen mihin häntä heikommat eivät kykene, auttamaan ja suojelemaan silloinkin, kun muut eivät siihen pysty.

Soturi ei hakkaa heikompiaan. Hän ei murskaa avuttomia jalkoihinsa, ei varasta muilta, eikä ota mitään mikä ei ole hänen omaansa. Hän pelastaa pulaan joutuneen, eikä vaadi mitään vastineeksi. Hän ei elä muiden kustannuksella, eikä pakota muita tottelemaan itseään. Hän kunnioittaa jokaista ja kuuntelee jokaista.

Hän käyttää voimansa yhteisönsä parhaaksi, hän antaa kaikkensa muiden puolesta. Vastineeksi hän ei vaadi mitään. Hän ajattelee muita ensin ja vasta sitten itseään. Eikä hän halua pahaa, tai vahinkoa kenellekään.

Aseeseen hän tarttuu vain suojellakseen kansaansa, voimiaan hän käyttää heikompiaan puolustaakseen. Taisteleminen on viimeinen keino, se mikä on edessä kuin kaikki muu on koeteltu ja käytetty. Soturi ei koskaan halua sotaa ja tekee kaikkensa ettei sellaista tulisi. Hän ei edusta pahaa, vaan hyvää, sitä kaikkea joka on hyväksi kaikille.

Tällainen on soturi.

Tällaisia miehiä ja naisia me tarvitsemme, tällaisia miehiä ja naisia Suomi tarvitsee. Vähemmän sadistisia kravattipellejä, käskyjään kuoha suussa huutavia uhkailijoita. Vähemmän kalman kylmiä pukumiehiä, jotka silmät kiiluen kyttäävät heikompiaan ja vievät kaiken minkä varastamaan pystyvät. Vähemmän pystyyn kuolleita, jotka puhuvat numeroista ja palvovat tilastoja ja taulukoitaan, jotka antavat heikompien kuolla koska numerot käskevät. Heitä me emme tarvitse.

Me kaikki tarvitsemme todellisia sotureita. Suomi tarvitsee sotureita.

"We preferred our own way of living. We were no expense to the government. All we wanted was peace and to be left alone." Tashunka Witko, Crazy Horse. 

EU: NATSIEN EUROOPPA TOTEUTUI

Harva tietää, että Euroopan Unionin juuret eivät ole Churchillin puheissaan mainitseman tarkoituksessa. EU:n perusidea ei ole koskaan ollut sotien estämisessä. Se on ollut Euroopan hallinnassa ja mikä koomisinta, Euroopan Unioni oli nimenomaan natsien idea ja yksi suurimmista syistä heidän aloittamalleen sodalle.

Vuonna 1925 joukko saksalaisia suuryrityksiä (mm. BAYER, BASF, Hoescht jne.) päättivät perustaa uuden yhteisyrityksen dominoimaan koko Euroopan kemikaalikauppaa ja valmistusta. Nämä yritykset ymmärsivät, että kemikaalien valmistus ja kauppa tulisi olemaan koko tulevaisuuden keskeisin strateginen bisnes. He myös päättivät ottaa sen haltuunsa.

He perustivat IG Farben Industrie AG -nimisen yrityksen, jonka ainoa tarkoitus oli ottaa haltuun koko maailman kemikaalivalmistus ja -kauppa. Tavoitteen esteenä olivat kansalliset lait, jotka vaihtelivat maasta toiseen. Niinpä tarvittiin jokin taho, jolla olisi samansuuntaisia tavotteita ja joka voisi vaikuttaa lainsäädäntöön halutulla tavalla. Sellainen taho löytyikin.

Vuonna 1933 IG Farben koalitio ryhtyi tukemaan Saksan kansallissosialistista puoluetta, jonka poliittisena tavoitteena oli luoda vähintään koko Euroopan laajuinen saksalaisjohtoinen valtio. Puolue, joka nousi pian valtaan, lupasi IG Farbenille kaiken tukensa.

1940 IG Farben ja natsit laativat yhteisen muistion. Muistiossa laadittiin yhteiset tavoitteet tulevalle yleiseurooppalaiselle valtiolle. Tavoitteena oli mm. yhteisvaluutta, yksi johto saksalaisten hallinnassa, sekä yhtenäinen patenttilainsäädäntö ja muun lainsäädännön harmonisointi.

Hieman myöhemmin perustettiin yhtiö nimeltään IG Auschwitz valmistamaan sotakemikaaleja ja se perusti valtavan tuotantokompleksin Auschwitziin Puolaan. Natsit toimittivat sinne ilmaista työvoimaa ja IG Aushcwitzin omisti 100% IG Farben. Yhtiön perustamispääoma oli 60 miljoonaa Saksan markkaa, jotka saatiin edullisena lainana Saksan valtion keskuspankilta.

IG Farbenin osakkaisiin kuului myös kemikaaliyhtiö Degesh, jonka menestystuote oli erittäin tappava myrkkykaasu Zyklon B. Tuotteen teki erinomaiseksi se, että sitä voitiin käsitellä kiinteinä rakeina mutta se muuttui kemiallisen prosessin kautta tappavaksi. Se sopi erinomaisesti tuholaistorjuntaan ja kaasukammioihin.

Lääkeyritys BAYER puolestaan tehosti yhteistyötään natsihallinnon kanssa ja sai käyttöönsä useita tuhansia koekaniineita lääkekokeisiinsa 1940-luvulla. Natsit toimittivat koekaniinit lääkeyhtiön käyttöön keskitysleireiltä.

Natsien hävittyä sotansa Fritz Ter Meer tuomittiin rikoksista ihmiskuntaa vastaan Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Hieman myöhemmin hän toimi yli 10 vuotta BAYER-yhtiön toimitusjohtajana. Zyklon B -bisneksen luoja ja Degesch-yhtiön johtaja Karl Wurster tuomittiin myös Nürnbergissä ja hän toimi myöhemmin 13 vuotta BASF-yhtiön toimitusjohtajana.

Vuosina 1947/48 peräti 24 IG Farbenin johtajaa sai tuomion Nürnbergin tuomioistuimessa osallisuudestaan rikoksiin ihmiskuntaa vastaan. Kaiken kaikkiaan todistusaineistoa IG Farbenia vastaan kertyi 40 000 asiakirjaa.

IG Farben jatkoi ja jatkaa edelleen toimintaansa, samoin BASF sekä BAYER.

Hävityn sodan jälkeen saksalaiset ryhtyivät pontevasti puuhaamaan uutta Euroopan valtiota. Yksi ahkerimmista oli entinen natsi Walter Hallstein, joka oli vuonna 1939 vaatinut lakeja, joilla saksalaista verta ja kunniaa suojeltaisiin. Hänestä tuli Euroopan Unionin ensimmäisen komission ensimmäinen puheenjohtaja.

Hallstein kirjoitti 1969 kirjan, jossa kuvaili Euroopan Unionia ja sen toimintaa. Unionin perustamisessa mukana ollut entinen natsi kertoi, että Euroopan Unionin komissio luotiin nimenomaan vallan monopoliksi ja että sellainen siitä tulikin.

Moni entinen natsi ja natsi-Saksan virkamies oli mukana jo Euroopan teräsunionin perustamisessa ja myöhemmin laatimassa askelmerkkejä Euroopan Unionille. Perustana oli vuoden 1940 muistio, jossa oli jo todettu yhteisvaluutan ja lainsäädännön yhtenäistämisen tarve, sekä vallan keskittäminen komissiolle ja unionin virkamiehille.

Euroopan Unionin todellinen perusta ja alkujuuri on siis natsien yleiseurooppalaisissa suunnitelmissa, jotka olivat yhteneväisiä saksalaisen suurteollisuuden suunnitelmien kanssa. Jos tarkastelemme tämän hetkistä Euroopan Unionia ja sen yhteisvaluuttaa, voimme todeta, että natsien ja suuryhtiöiden suunnitelma on toteutunut.

Esimerkiksi Kreikan valtion omaisuus on valtaosaltaan yksityistetty luxemburgilaiselle yhtiölle, jonka omistaa Saksan valtiovarainministeriö. Eurotuista arviolta 1000 miljardia on päätynyt saksalaisille pankeille, yrityksille ja Saksan valtiolle. Saksa myös hallitsee euroa käytännössä.

Odotammekin koska Euroopan Unionin viralliseksi lauluksi tulee Deutschland Deutshcland über alles ja viralliseksi tervehdykseksi Sieg heil!


LYHYIN BLOGGAUS EVÖ

Tää on varmaan lyhyin bloggaus mitä tuun tekemään.

Mietin tossa et kuinka hölmöjä ihmisiä eduskunnassa voikaan olla, kun niitä ei huoleta lainkaan se että tässä maassa on virallistenkin tilastojen mukaan 900 000 köyhää. Tohon joukkoon mahtuu kaikenlaista sakkia. Mä olen yks niistä.

Mietin vaan sitä, et koskakohan jonkun pinna katkeaa ja tulee ruumiita? Se hetki nimittäin lähestyy koko ajan. Ja kun tohon lisätään 480 000 työtöntä, 270 000 uutta työtöntä yhdessä vuodessa, ja nää valon lapset aikoo tehdä työttömiä ja köyhiä lisää...

Ei mulla muuta tällä kertaa. Pikkusen huolestuttaa et eiks kansanedustajat oikeasti käsitä et niiden henki alkaa olla höllässä? Ilmeisesti ne ei tajua sitä.

En tiedä. Huolestuttava kuilu todellisuuden ja kansanedustajien välillä on. Toivotaan ettei mene hulinaks. Pahoin pelkään.

maanantai 21. syyskuuta 2015

SUOMI NOUSUUN - OIKEASTI

Näin mentiin raksalle töihin vielä 80-luvulla.

Kävelin työmaan toimistoparakkiin. Ingenjöörit kattelivat piirrustuksiaan ja mua.
- Mitäs poika?
- Tulin töitä kysymään.
- Jaahas, mennääs tonne ulos.
Mentiin ulos.
- Näetkös ton valkokypäräisen hepun? Mene juttelemaan sille, se on mesu.
Kävelin mestarin luokse.
- Että töihin? Osaatkos sää mitään?
- En.
- Ootkos ennen ollu rakennuksilla?
- En.
- No, alotatko nyt vai huomenna?
- Huomenna.
- Tuus seittemäks ni katotaan mitä teet.
Menin seuraavana aamuna ja mut pantiin kaivamaan lapiolla sokkelianturoita esiin kaatosateessa savisoramonttuun lenkkarit jalassa. Siellä meni se aamupäivä ja sit safkiksella ukot nauro ja sano et taitaa pojasta olla hommiin. Loppupäivän olin putkimiehen apparina pattereita ja putkia kanniskelemassa.
- Tuos huomenna verokortti, mesu sano ja näin olin raksalla apumiehen hommissa.

Vaan onnistuuko tänään? No ei. Ei ole niitä lupia. Pätevyystodistuksia ja muita.

Tämä maa nousee vain sillä, että suomalaisten annetaan mennä töihin, eikä estetä sitä hirveällä sääntö- ja luparyteiköllä. Tämä maa nousee vain sillä, että työnantajat voivat palkata ihmisiä töihin. Tämä maa nousee sillä, että valtio, etujärjestöt, sääntönikkarit, poliitikot ja virkamiehet astuvat sivuun ja antavat ihmisten tehdä hommia, ryhtyä yrittäjiksi, käyttää rahaa, saada rahaa töistään ja ostaa mitä haluavat.

Tämä maa nousee vain sillä, että valtio keskittyy siihen mitä varten se on olemassa. Meidän tukemiseemme ja auttamiseemme. Valtiota ei ole olemassa ilman meitä, sinua ja minua. Jokainen virkamies, poliitikko ja päättäjä on meillä hommissa. He ovat kaikki meitä varten. Siellä vaan kuvitellaan, että homma olis toisinpäin.

Joka ikinen poliitikko, virkamies, poliisi, verovirkailija, hoitaja, lääkäri, sotilas ja viraston vahtimestari on meillä töissä. He ovat sinua varten. Ei toisinpäin. 

Jos valtio on tiellä, haittaa ja häiritsee elämäämme, vaikeuttaa sitä kaikin tavoin, on vaihdettava henkilöstöä. Me voimme antaa monoa noille. Me olemme kaikki heidän työnantajiaan ja omistajia tässä maassa. Sinä, minä, jokainen meistä. Ja mikä parasta, me voimme tehdä sen jos haluamme.

Vituttaako hallitus? Äänestä toisin. Voit tehdä sen. Äänestä mitä tahansa puoluetta mitä et ole koskaan äänestänyt. Äänestä sitä puoluetta, joka ei ole eduskunnassa. Erotetaan jokainen sieltä. Alkaa tulla muutoksia.

Valtion makrotalouden pääongelma on euro. Sinne on kadonnut kymmeniä miljardeja veroeuroja. Siis vanhoja markkoja on mennyt satoja tuhansia miljoonia. Nettomiinusta. Tyhjään. Eli jos halutaan saada valtiontalous balanssiin, niin euro helvettiin. Totta, korot nousevat ja parisen vuotta on hankalaa, valuutan vaihdon kustannuksiksi on arvioitu 3 miljardia. Kokonaisuudessaan. Se on lähes kymmenesosa siitä mitä olemme jo maksaneet eurosta saamatta yhtään mitään.

Eli lyhyesti: Suomi nousisi nopeasti, jos haluttaisiin.

Ei haluta. Meitä pelotellaan. Pääministeri puhuu, että velkaannumme miljoonan päivässä. No ei, me velkannumme 600 000 päivässä, euron takia. Eli pääministerin puheissa on paskaa 40%. Mies siis kusettaa teitä, pelottelee. Miksi? Jotta te tottelisitte.

Elinkeinoelämän nokkamiehet puhuvat paskaa. He väittävät, että Suomessa on kallista työvoimaa, että työntekijän hinta on korkeampi kuin lähimmissä kilpailijamaissa. Puhuvat paskaa. Suomalainen teollisuustyöntekijä, siis se jonka palkkaa verrataan muihin, on halvempi kuin Saksassa, Ruotsissa tai Tanskassa. Lisäksi suomalainen on halvempi sanoa irti.

Vienti ei vedä, koska olemme eurossa ja euromaissa on kysynnän taantuma. Jos emme olisi eurossa ja meidän oma valuuttamme olisi 30% halvempi, meidän tuotteemme olisivat 30% halvempia kuin muiden. Vienti vetäisi. Näin tapahtui 90-luvulla. Nokian puhelimet olivat laadukkaampia kuin kilpailijoiden, koska ne tehtiin Suomessa eikä tsingdingdon-halpatuotanto maassa, mutta ne olivat myös 30% halvempia kuin Motorolat ja Ericsonit.

Yrittäjäjärjestöt puhuvat jäsenilleen paskaa. Ne eivät aja yrittäjien etua, vaan suuryritysten. Suuryritysten veroprosentti huitelee alle 5,4%, kokonaisuudessaan. Suomalaisilla yrittäjillä kokonaisveroprosentti huitelee 60-80% välillä. Noin paljon teitä ovat kusettaneet oma etujärjestönne, omat edustajanne eduskunnassa ja siinä "yrittäjäpuolueessa".

Jos me lopetamme tuon kaiken paskanjauhamisen kuuntelemisen ja rupeamme hommiin, ja annamme tuolle pellesakille kenkää, ja vaadimme että valtio ryhtyy tukemaan ja auttamaan meitä, tästä maasta tulee muutamassa vuodessa maailman huippu kaikilla mittareilla. Kyllä me siihen pystymme. Haistattakaa paskat poliitikoilla ja virkamiehillä, jotka toimivat meitä vastaan. Annetaan niille kaikille monoa.

Turkulainen kaakelitehdas Pukkila sulki tehtaansa Suomessa ja siirsi tuotannon Portugaliin ja Italiaan. On kuulema halvempaa. Hyvä on. Tästä eteenpäin kukaan suomalainen ei osta enää Pukkilan kaakeleita, jotka ovat kalliimpia kuin italialaiset ja portugalilaiset. Ostetaan niitä, koska samoissa maissahan ne tehdään. Rupee Pukkilan nuori korppikotkapomokin miettimään mikä kannattaa ja mikä ei. 

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli menettänyt 90 000 miestä, Karjalan, Petsamon ja Sallan, satoja tuhansia oli vammautunut, valtion kassa oli tyhjä, sotavelkoja oli satoja miljoonia, 420 000 karjalaista vailla kotia, teollisuus muusina, pulaa perustarvikkeista, ja siitä selvittiin.

Uolevi Raade ajoi itse rekkaa ympäri Suomea keräämässä romumetallia vasta perustetulle Valmetille. Valmetissa ensimmäinen tehtävä oli valaa tehtaan koneet, joita ei ollut varaa ostaa ulkomailta. Onneksi löytyi miehiä, jotka osasivat valaa valimon koneitten osat hiekkamuotteihin. Siitä alkoi tehtaan rakentaminen, kirjaimellisesti hiekkaan valamalla valimon osia.

Valtio perusti valtionyhtiöitä hoitamaan sotavelkoja, luomaan valtiolle varoja ja ihmisille työpaikkoja. Se tehtiin yhteiseksi hyväksi. Luotiin kansallisomaisuus. Suomi nousi perkele kovalla työllä ja valtion tehdessä hommia suomalaisten hyväksi. Ei kuten nyt, vaan toisin.

Me voimme tehdä toisin. Helposti. Ryhdymme vain tekemään niin. Tuemme toisiamme ja haistatamme paskat niillä, jotka iskevät kiilaa suomalaisten väliin. Emme välitä hallitusten ja eduskunnan, virkamieseliitin Hajoita ja hallitse -politiikasta. Emme suostu pelkäämään ja kyyristelemään. Me voimme tehdä niin. Milloin tahansa.

Me voimme tehdä mitä vain, milloin vain. Me voimme ottaa Suomen takaisin itsellemme siltä sakilta, joka nyt myy sitä ulkomaalaisomistukseen jokaista ruuvvia ja mutteria myöten. Me voimme ottaa oman maamme takaisin ja luoda siitä sellainen, jossa jokaisella suomalaisella on mahdollisimman hyvä olla ja elää.

Kuvitteleeko joku että Sipilä, Häkämies tai joku virkamiesjohtaja haluaa sitä? Ei tietenkään. Juuri siksi niille pitääkin sanoa, että haistakaapa pojat paska, ja ruveta hommiin heistä riippumatta. Heitä pelkäämättä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

TALOUSTALEBANIT TUHOAVAT SUOMEN

Pääministeri, ministerit, hallitus, eduskunta, Elinkeinoelämän keskusliitto, pankit, kaikki mahdolliset jäärät ja häärät ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomi on tuhoutumassa. Jos nyt ei tehdä kaikesta loppua, leikata päätäkin irti, maamme tuhoutuu. Mielikuva on väärä ja sitä käytetään paniikin lietsomiseen.

Todellisuudessa Suomen valtion velka on 60% luokkaa, kun se Saksalla on yli 80% ja Ranskalla yli 90%, Italialla 120% ja Kreikkalla Who knows%. Kreikkahan on toteuttanut juuri sitä politiikkaa, jota Sipiläkin puheessaan meille vaati. Se tie johtaa tuhoon.

Suomalaiset teollisuustyöntekijät, juuri ne olennaisimmat sen työn kilpailukyvyn kannalta, ovat halvempia kuin niissä keskeisissä kilpailijamaissa Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tämä tieto ei ole kommunistien keksintöä, vaan kansainvälistä tilastotietoa. Kilpailukykyä menetettiin suhteessa Saksaan vuosina 2008-2012 noin 15%, mutta kahden viime vuoden aikana olemme ottaneet eron jo kiinni. Näin totesi Suomen pankin johtaja Erkki Liikanen YLEn aamulähetyksessä. Sipilä siis valehteli puhuessaan erosta meidän tappioksemme.

Tärkeimmissä kilpailukykytilastossa olemme neljänsiä, useimmissa muissa vastaavissa viidensiä tai kuudensia KOKO MAAILMASSA. Mikä on se ihmeellinen katastrofi, jonka vuoksi meidän pitäisi nyt kiireellä tuhota koko maamme? Mistä johtuu ettei vienti vedä? Mikä on niellyt valtion varat ja aiheuttaa lisää velkaa, samaan aikaan kun valtion menoja ja julkista sektoria on leikattu jo vuosien ajan?

Euro.

Me olemme tehneet nettomiinusta 23 000 000 000 euroa eurolla. Tuon rahasumman valtio on antanut pois. 23 miljardia nettomiinusta valtion taloudelle. Sen on aiheuttanut euro.

Entä mikä on se syy, että talous takkuaa kotimarkkinoilla? Suurtyöttömyys. Miksei sille tehdä mitään? Miksi yritykset, valtio, kunnat ja kaikki valon lapset suhtautuvat katastrofimaiseen työllisyystilanteeseen odotellen? Koska kaikkia noita idiootteja ohjaa friedmanilaisen talousteorian kukkanen, eli ajatus siitä, että työvoiman lisääminen synnyttää uusia työpaikkoja.

Nämä idiootit, joista Juhana Vartiainen on äänekkäimpiä, eivät ymmärrä todellisuutta. Työttömyys lisää työttömyyttä, koska kulutuskysyntä heikkenee. Se on totuus, todellisuus. Vartiainen ja muut aivokääpiöt kuitenkin uskovat, että amerikkalainen Milton Friedman oli oikeassa todetessaan että työvoiman lisääntyvä tarjonta synnyttää uusia työpaikkoja.

Ensiksikin, tuo ei ole koskaan pitänyt paikkaansa missään milloinkaan. Se on historiallinen fakta. Toiseksi, Milton Friedman perusti käsityksensa toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen ja teki silloin suuren luokan munauksen. Hän uskoi, että kun sotavoimista palasi siviiliin miljoonia miehiä, tämä loi uusia työpaikkoja. Friedman, joka oli idiootti hänkin, ei käsittänyt että uusia työpaikkoja syntyi miljoonittain siksi, että toinen maailmansota oli tuhonnut maailmaa ja se piti rakentaa uudelleen. Ei siksi, että miljoonat miehet tulivat sodasta kotiin.

Suomessa vieraillut talousnobelisti Josef Stiglitz totesi taannoisessa Helsingin Sanomien haastattelussaan ääneen nämä perusasiat. Suomen pitäisi erota eurosta. Työvoiman lisääminen ei synnytä työpaikkoja, ei ole koskaan synnyttänyt missään milloinkaan. Vaikka hän ei ole ensimmäinen nobelisti, joka on jo todennut samat asiat ääneen, meillä eletään edelleen friedmanilaisessa harhassa.

Kolmas maamme taloutta tuhoava syy on randilaisuus. Aikamme suureksi talousguruksi nostettu entinen taistolainen Björn Wahlroos, ministeri Alexander Stubb ja moni muu päättäjä ja vaikuttaja on ilmottautunut randilaiseksi. Randilaisuus on pseudofilosofia, jonka keksi valenimellä Ayn Rand toiminut epäonnistunut kirjailija Yhdysvalloissa.

Venäläisemigrantti veti amfetamiinia vuosikymmeniä ja väitti nimen Ayn olevan suomalainen nimi. Hän myös väitti kehittelemäänsä ajatushuttua filosofiaksi, vaikka sen tyrmäsivät tuoreeltaan kaikki filosofit. Kukaan filosofi ei edelleenkään pidä Randin sekopäisiä huuruiluja minään filosofiana. Meillä ministerismies ja talousguru uskovat narkomaanin sepustuksiin. Miksikö? Koska randilaisuus on itsekkyyden ja julmuuden ylistystä, vahvemman oikeutusta, heikompien ja vähäväkisten sortamista puolustavaa hölinää.

Kun yhdistämme nämä kolme, euron, friedmanilaisuuden ja randilaisuuden, lopputuloksena on juuri se paska, jota meille yritetään nyt pakolla syöttää. Vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka, mutta tähän Pyhään kolminaisuuteen hurahtaneet taloustalebanit kiistävät ne kaikki harhaoppina.

Todellisuudessa vientimme ei vedä koska olemme eurossa. Todellisuudessa valtion talous on kuralla, koska olemme eurossa ja koska meillä ei ole omaa talouspolitiikkaa. Kuten pääministerinä tuolloin toiminut Alexander Stubb sanoi televisiossa täpötäydelle eduskunnalle: Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Brysseliin.

Näin on toimittu ja toimitaan edelleen, koska maatamme eivät luotsaa tervejärkiset ihmiset, vaan taloustalebanit, joille talous on uskon ja uskonnon asia, ei todellisuuden.

perjantai 18. syyskuuta 2015

UUSNATSIT EDUSKUNNASSA

Saksan kansallissosialistinen puolue voitti kahdet vaalit 1930-luvulla. Sen jälkeen puolue alkoi käyttää sille demokraattisesti annettua mandaattiaan ja kaikkihan me olemme koulussa ja muutenkin oppineet mitä kaikkea hauskaa NSPD sai tuolla vaalivoittonsa ansiosta aikaiseksi.

Yksi natsien, siis näiden saksalaisten alkuperäisten natsien, ovelimmista ideoista oli se, että kansalaisvapauksia, yksilön vapauksia ja kaikenlaista muutakin vietiin lainsäädännöllä. Eikä suinkaan kerta rysäyksellä, vaan laki kerrallaan, vähän tuolta ja pikkuisen tuolta. Puolueen nokkamies, puuhakas korpraali A. Hitler, totesi että kun vapaudet viedään vähän kerrallaan, kansa ei huomaa tilaansa ennen kuin on liian myöhäistä.

Näitä lakeja säädettiin kansalaisten parhaaksi, turvaksi ja siksi, että niin oli pakko tehdä. Laeilla suojeltiin luontoa (Saksan nykyisestä ympäristölainsäädännöstä on valtaosa edelleen peräisin natsien ajoilta), suojeltiin kansalaisia (myös itseltään) ja lisättiin työpaikkoja ja talouden tehokkuutta. Viimeksi mainittuja saatiinkin lupsakasti nimetyn työjärjestö Todtin avulla ja johan lapiot heiluivat.

Siinä sivussa syntyivät keskitysleirit, joista ensimmäiset avattiin jos 1930-luvulla. Myös kansallinen eutanasiaohjelma aloitettiin vaikeasti vammaisten ja heidän perheittensä aseman helpottamiseksi ja valtion taloudellisen tehokkuuden parantamiseksi. Noin 30 000 vammaista päätyi savuna ilmaan. Myöhemmin tämän eutanasiaohjelman kokemuksia hyödynnettiin niillä leireillä.

Sipilän hallitus on myös laatinut lakeja meidän parhaaksemme. Viimeisimmät ideat ovat sopimusoikeuden ottaminen pois kansalaisten käsistä, koska me emme osaa sopia mitään ja koska on parempi meille, että hallitus päättää vaikeat asiat puolestamme. Kyse ei siis ole palkoista, ne ovat sivuasia, vaan siitä että sopimusoikeus otetaan pois.

Mutta Sipilän hallitus ei ole ensimmäinen lajiaan. Näin on toimittu ainakin viimeiset parikymmentä vuotta. Meiltä on napsittu kaikenlaista pientä pois pitkin matkaa. Elintilaamme, sitä lebensraumia, on kavennettu vaivihkaa, koko ajan. Meiltä on otettu pois oikeuksia ja valinnan vapauksia yhteisen hyvän nimissä, koska kuten ne alkuperäisetkin natsin tiesivät, yhteinen hyvä ja kansakunnan paras ovat asioita joita kukaan ei vastusta.

Kun 1970-luvun lopulla yrityksen perustaminen maksoi 29 markkaa, siis noin 5 euroa, ja vaati yhden lomakkeen täyttämisen, nyt asia on hiukan hankalampi. Kun yrityksen lakkauttamiseen vaaditiin aikoinaan ilmoitus yhtiön lakkauttamisesta yritys- ja kaupparekisteriin, nyt viranomaiset ovat useimmiten sitä mieltä että yritys elää lakkauttamisensa jälkeenkin, ja siksi se on tehty hankalaksi.

Koska vihreät ja ympäristötietoiset tietävät, että puulämmitys on yksi maailmanhistorian pahimmistä ympäristötuhoista evö, puulämmitystä pyritään suitsimaan kaikenlaisin laein. Puulämmityksestä tulee myös pienhiukkasia, jotka murhaavat ihmisiä. Siksi onkin parempi, että taloista tehdään umpioita ja niiden ilmanvaihto ja lämmitys tuotetaan sähköllä, jonka ansiosta savupiipuista ei hyökkää pienhiukkasia, noita ihmiskuntaa vainoavia olentoja.

Energiatehokkuustalo estää ilmastonmuuttumisen täydellisesti ja siksi onkin säädetty lakeja, joilla määrätään millaisen kodin saat itsellesi rakentaa. Se että talo toimii vain jos se on kuin sukellusvene tai avaruusalus, ei haittaa. Se, että koneellinen ilmastointi vie energiaa monin verroin ei haittaa. Sekään ei haittaa, että näistä taloista tulee homepommeja. Pääasia on, että sinä et päätä talostasi.

Normaalijärkinen ajattelee, että jos joku haluaa asua havumajassa, maksakoot sitten 120 000 euroa lämmityksestä, jos kerran haluaa. Mutta se ei olekaan pointti. Pointti on se, että sinä et saa rakentaa sellaista taloa kuin haluat. Siitä pitää huolen laki, joka myös määrää julkisivusi ikkunoiden määrän ja koon ja sijainnin, sekä seiniesi värin. Koska se on sinun parhaaksesi.

Lait myös määräävät, ettei kukaan saa työskennellä tulen kanssa ilman erillistä tulityölupaa, eli tulityökorttia. Onhan aivan päivänselvää, ettei kukaan osaa käsitellä tulta ilman virallista lupaa, ei vaikka tulen valjasti homidien käyttöön homo erectus noin miljoona vuotta sitten. Eikä kukaan suomalainen ole koskaan kuullut sanontaan "Tulitikuilla ei leikitä"  tai "Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä."

Lait myös määräävät millaisia nyörejä vaatteissa saa olla. Tämä johtuu siitä, että ilman tätäkin lakia ihmiset kuristuisivat nyöreihin. Tämä koskee erityisesti lapsia. Me kaikkihan tiedämme, että 1950-luvulla suomalaisia lapsia kuristui tuhansittain anorakkien laittomiin nyöreihin, koska tuolloin ei vielä ollut lakia turvallisista nyöreistä.

Lait myös määräävät millainen on turvallinen venhe. Se onkin hyvä juttu, koska suomalaiset ovat liikkuneet vesillä vain tuhansia vuosia omatekoisilla ruuhillaan ja veneillään, samoilla joilla on menty pitkin poikin Venäjän suuria jokia aina Bysanttiin saakka, Ruotsiin, Balttiaan ja Saksaan menneinä vuosisatoina. Mutta pääasia on, että laki määrää millaiset veneet ja kiulut ovat vesikelpoisia.

Euroopan Unionin myötä meille on tullut tuhansia ja tuhansia lakeja, jotka säätelevät elämäämme. Niillä on puututtu mm. traktorien lokasuojien väreihin, joka lisää traktoriturvallisuutta, sekä kurkkujen kokoon ja muotoon, joka lisää elintarviketurvallisuutta. Tosin, syöpää aiheuttavat otsovärit ovat sallittuja elintarvikkeissa, ilmeisesti siksi että lapset huomasivat nämä huomiovärit karkeissa ja osaisivat valita ei-syöpää aiheuttavia karkkeja.

Voidaankin todeta, että eduskuntamme kaikki puolueet, jotka ovat osallistuneet näiden säätely- ja rajoituslakien voimaan saattamiseen, ovat seuranneet Saksan kansallissosialistien jalanjälkiä uutterasti ja ansiokkaasti. Kansalaisten liikkuma- ja elintilaa on kavennettu juuri samalla tavalla, huomaamatta ja kaikkialta. Linja on pitänyt jokaisen puolueen kohdalla.

Voimmekin todeta, että eduskunnan jokainen puolue on omalta osaltaan toteuttanut kansallissosialistista politiikkaa, lipun väristä ja tunnuksista riippumatta. Pikkuhiljaa elämästämme on tullut yhä rajoitetumpaa ja säädellympää, yhä kontrolloidumpaa ja regimentoidumpaa. Me emme enää itse päätä asioistamme, emmekä saa päättää elämästämme. Me emme rakenna kotitaloa, vaan seuraamme lakeja ja asetuksia.

Tähän kansallissosialistiseen poliittiseen eetokseen kuuluu tietenkin se, että viranomaisten valtaoikeuksia suhteessa kansalaisiin on lisätty hurjaa vauhtia, että turvallisuuskoneiston toimivaltaa on lisätty koko ajan, ja että viranomaiset voivat nyt asentaa mihin tahansa mobiililaitteeseen tai tietokoneeseen häirinät- ja vakoiluohjelmia. Erityisen uuttera kansalaisoikeuksien ja vapauksien vähentäjä oli vihreä oikeusministeri Tuija Brax jo aikoinaan, jonka ansiosta suuryrityksetkin saivat oikeuden vakoilla työntekijöitään.

Kuten Hitler Jugendin laulussakin laulettiin "Huominen kuuluu meille" ja nuo nuornatsit olivatkin aivan oikeassa. Hävitystä sodasta huolimatta natsit ovat täällä ja he voittivat. Eduskuntamme toimii juuri niin kuin he unelmoivat. Halliten, kontrolloiden, pakottaen ja määräten, omia kansalaisiaan kurittaen. Nyt se tehdään vain samettihansikas kädessä. Tosin nuorkokoomuslaiset innostuvat aina välillä hakkaamaan naisia hengiltä, mutta kukapa osaisi tehdä omelettia rikkomatta munia.

torstai 17. syyskuuta 2015

SIPILÄN PUHE

Pääministeri Sipilä piti eilen kansakunnalle puheen. Uskonnollisista piireistä tuttuun hymisevään sävyyn hän vetosi kansaan, jotta kansa tekisi kuten hallitus määrää ja nielisi sotatilalait, eli pakkolait, mukisematta, ja alistuisi Sipilän-Ahon agendalle maamme lopulliseksi tuhoamiseksi.

Puhe oli varsin merkillinen yhdistelmä uhriutumista, vastuunsiirtoa muiden harteille, ja silkkaa potaskaa. Seuraavassa osoitan, kuinka Sipilä joko valehteli puheessaan, tai sitten hän on pahemmin metsässä kuin saudiprinssin ralliauto Jyväskylän suurajoissa.

Sipilä totesi, että meidän on nyt tehtävä niitä uudistuksia joita olemme vaatineet Kreikalta ja joita siellä on tehty. Katsotaanpa kuin nämä uudistukset ovat tuoneet Kreikalle hyvinvointiyhteiskuntaa ja onnea.

Kun Kreikan velkakriisi alkoi, Kreikalla oli velkaa noin 120 miljardia. Nyt, ankarien säästötoimien ja uudistusohjelmien seurauksena, Kreikalla on velkaa noin 323 miljardia. Sipilän ihailemien uuditusten ansiosta Kreikka on siis velkaantunut lisää noin 200 miljardia.


Pääministeri Sipilän mukaan nämä pakolliset uudistukset, jotka ovat siis ajaneet Kreikan totaaliseen velkavankeuteen josta se ei tule koskaan pääsemään eroon, loisivat myös hirvittävän määrän uusia työpaikkoja. Katsokaamme kuinka Kreikan työllisyys on kehittynyt sen jälkeen, kun Sipilän meillekin vaatimia pakollisia uudistuksia on otettu yhä kovemmin ottein käyttöön.

Kuten kuvasta havaitsemme, työttömyys ei ole kehittynyt ihan niin auvoisesti kuin pääministeri kuvittelee tai meille uskottelee. Kaiken tämän lisäksi Saksan valtiovarainministeriön omistama luxemburgilainen veroparatiisiyhtiö on saanut haltuunsa merkittävän osan Kreikan valtion myymästä infrasta, joka on siis kreikkalaisten yhteisomaisuutta.

Sipilä kertoi myös, kuinka "entisissä kriisimaissa" Portugalissa ja Irlannissa on myös tehty näitä pakollisia uudistuksia. Irlannissa työn hintaa oli Sipilän mukaan laskettu onnistuneesti yli 14%. Pääministerimme jättikin, taitavan valehtelijan tavoin, mainitsematta millainen työllisyyden kasvuvaikutus tällä työn hinnan laskulla on ollut. Katsokaamme kuvasta.


Kuten kuvista voimme hyvin havaita, vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Irlannissa tehdyt välttämättömät uudistukset eivät olekaan poistaneet massiivista työttömyyttä, jonka ansiosta maasta muuttaa nyt nimenomaan nuorta väkeä enemmän kuin sitten suuren nälänhädän 1860-luvulla. Tuo maastamuutto selittää osaltaan myös työttömyyslukujen laskevaa trendiä. Satojen tuhansia työttömien poistuminen markkinoilta näkyy työttömyyden "vähenemisenä".

Entä sitten Portugali, jota Suomikin on ollut rahallisesti tukemassa, sekä suoraan että välillisesti erilaisten euromekanismien kautta? Katsotaanpa kuin siellä valtion velkasuhde on kehittynyt.

Kuten kuvasta näemme, "välttämättömät rakenteelliset uudistukset" eivät ole vaikuttaneet Portugalin valtiontalouteen tai velkaan millään tavalla. Päinvastoin, niiden alettua Portugal velkaantui vauhdilla.

Entä työttömyys, kuinka hyvin se on saatu nujerrettua Sipilän mainostamilla uudistuksilla? Katsotaanpa.

Kuten näemme, heti pakollisten uudistusten käyttöön ottamisen jälkeen työttömyys kääntyi erittäin jyrkkään kasvuun ja taittui vasta viimevuonna. Kuten Irlanninkin tapauksessa, työttömyyden laskua selittää osaltaan myös kiihtynyt maastamuutto. Kenties se on meidän hallituksemme tavoitteena?

Nämä esimerkit, Kreikka, Irlanti ja Portugali olivat pääministeri Sipilän itse esille tuomia menestystarinoita. Pääministeri rinnasti maamme näihin ja vaati samanlaista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa, vaikka yksisilmäinen idioottikin näkee mihin nämä "välttämättömät rakenteelliset uudistukset" johtavat todellisuudessa.

Entuudestaan oli tiedossa, että pääministeri Sipilä on uskovainen mies. Hänen puheensä paljasti myös sen, että aivan kuten muutkin kaltaisensa, hän on myös taloususkovainen. Hän uskoo oman talouskäsityksensä oikeassa oloon, vaikka meillä on maailmalta esimerkkejä siitä, että hänen, kokoomuksen, Elinkeinoelämän keskusliiton ja muiden linja johtaa katastrofiin, nimenomaan valtion taloudessa.

Kyse ei siis ole tiedosta, totuudesta, tai edes siitä mikä olisi järkevää. Kyse on siitä, että pääministeri Sipilän taloususkonto on niin vahva, että hän tuo esiin kolme maata jotka todistavat hänen olevan väärässä ja väittää päinvastaista.

Suomen velkaantumisen, valtiontalouden ja viennin ongelmat voitaisiin korjata yhdellä rysäyksellä, mutta se vaihtoehto ei edes käy näiden taloustalebanien aivoissa. Ero eurosta ja EU:sta on harhaoppia, vääräuskoisten puhetta.

Taloustalebanit kulkevat kohti paratiisiaan suurmullah Wahlroosin johdolla, vaikka kuilu on edessä. He ovat valmiit tuhoamaan kaiken vain siksi, että uskovat olevansa oikeassa.

Pääministeri Sipilän puhe todisti tuon jälleen kerran.











maanantai 14. syyskuuta 2015

KOKOOMUS POHJOIS-KOREAN LINJOILLA

En olisi uskonut ihan eilen, että kokoomuspuolue ryhtyy toimimaan Kim Il Jongin viitoittamalla tiellä. Nyt sekin ihme on nähty. Hallitus tekee pohjoiskoreat, eli ryhtyy määräämään ihmisten palkoista ohi yritysten ja normaalien länsimaisten sopimusmenettelyjen.

Se on hämmästyttävää, mutta kertoo siitä miksi nuorkokoomuslainen katsoi oikeudekseen hakata ja hukuttaa naisen Helsingissä taannoin. Kokoomuksessa on vallalla hype, jonka mukaan he voivat tehdä mitä vain. Ei vain lakien puitteissa, vaan niistä piittaamatta.

Hallituksen pakkolait ovat vastoin perustuslakia, sopimusvapautta, EU-lakeja, Suomen tekemiä kansainvälisiä sopimuksia, mutta täysin linjassa Pohjois-Koreassa vallitsevan käytännön kanssa. Kaikkein koomisinta on juuri se, että kokoomus on kaikkein kiimaisin puolue tässä savotassa. Toki keskusta ja sen mörkö Esko Aho ovat hankkeen puuhamiehiä, mutta kokoomuslaiset ovat äänekkäimpiä asian puolustajia. Timo Soinihan on vain Juha Sipilän mopsi. Kipittää perässä ja haukahtelee hieman.

Eli elämme merkillisiä aikoja. Kokoomus, joka on aina uhonnut olevansa länsimaisen vapauden ja länsimaisten arvojen asialla, vetääkin Pohjois-Korean linjaa. Missään muussa maassa tällaista ei enää tapahdu. Se on melkoinen uutinen se.

perjantai 11. syyskuuta 2015

LYHYT OPPITUNTI VASEMMISTOPUOLUEILLE

Kun vasemmiston kannatus rypee vallitsevista olosuhteista huolimatta pohjamudissa, olen päättänyt pitää pienen oppitunnin suomalaisille vasemmistopoliitikoille siitä, mitä voisi tehdä.

Ihan aluksi, lopettakaa ne sekoilunne. Hypitte hallituksissa ajamassa oikeistopolitiikkaa. Liittykää oikeistopuolueisiin, jos haluatte ajaa niitä asioita. Mitä te vasemmistopuolueessa teette, jos olette oikeistolaisia?

Jos ympäristöasiat ovat tärkein agendanne, liittykää vihreisiin. Suorinta tietä. Sitä kautta saatte myös nykyistä paremmin poliittisia suojatyöpaikkoja.

Ja sitten itse asiaan. Suomessa on tällä hetkellä yli 400 000 työtöntä. Suomessa on 900 000 köyhää. Suomessa on tuhansia kodittomia ja asunnottomia. Mitäpä jos lopettaisitte sen näkymättömän hiilijalanjäljen ja puillalämmittäjien jahtaamisen, ja keskittyisitte olennaiseen?

On täysin käsittämätöntä, että maassa jossa on 900 000 köyhää, siis lähes 25% kansasta elää köyhyydessä, vasemmisto "etsii uutta linjaa". Mitä helvettiä? Köyhyyden poistamisen pitäisi olla pääasia, ykköstavoite. Ei globalisaatio agendan ajaminen.

On täysin käsittämätöntä, että maassa, jossa on yli 400 000 työtöntä, vasemmisto on hukassa ja hakee "uusia muotoja toiminnalleen."

Eli lyhyesti ja tiivistetysti: ottakaa se sormi pois peräreijästänne ja ruvetkaa vasemmistoksi. Ryhtykää ajamaan täystyöllisyyttä ja köyhyyden poistamista. Lopettakaa se katkarapucocktailien mussuttaminen ja seminaareissa hyppääminen. Menkää leipäjonoihin, auttakaa köyhiä, taistelkaa vähäväkisten puolesta, älkääkä enää koskaan myykö persettänne ministeri-Audin takapenkin vuoksi.

ISLANTI

Uhkailu, pelottelu, kiristys, pakottaminen ja muut vastaavat ovat olleet suomalaisten poliitikkojen työkaluja kansalaisia vastaan viimeiset 20 vuotta. Meitä on haukuttu, syyllistetty, kuritettu ja kusetettu jatkuvalla syötöllä.

Poliitikot, maan hallitukset, ovat rikkoneet omia lakejaan, maamme perustuslakia, mennen tullen, rohmunneet verovaroja itselleen ja kavereilleen, makselleet ulkolaisten suurpankkien tappioita kymmenillä miljardeilla ja jakaneet taloudellisia helpotuksia maamme rikkaimmille ja suuryrityksille, jotka ovat vuorollaan uhkailleet, pelotelleet, kiristäneet, pakottaneet ja sensellaista meitä kansalaisia.

Pienyrittäjät ovat olleet suuryritysten kakkamakkina ja käsikassarana, yrittäjiä on retkutettu mennen tullen, PK-firmoja potkittu päähän suuryritysten edun nimissä, ja yrittäjät ovat seisseet tukemassa omia hakkaajiaan ja kiusaajiaan, ja kuvitelleet että nämä pitävät heidän puoliaan ja ajavat heidän etujaan.

Köyhimmät, avuttomimmat, sairaat ja vanhukset ovat saaneet kovimmat lyönnit ja potkut osakseen. Heidän armoton ja säälimätön hakkaamisensa jatkuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Pääministerin mielestä neuvotteleminen on sitä, että hän hakkaa kansaa ja käskee näiden pyytää lisää. Eduskunnassa parisen sataa syössöporsasta röyhtäilee ajeltuaan ilmaiseksi taksilla, junilla, lentokoneilla, ja vittuilee siihen päälle.

Äänestäjille on valehdeltu päin naamaa, vaalilupaukset petetty, politiikka alistettu korruptiolle, parasiittiylimystö jatkaa valehteluaan ja vittuiluaan valtamedioissa, ja kansa kiehuu.

Mitä me voimme tehdä?

Lyhyesti sanottuna: Islanti.

Mekin voimme marssia suoraan eduskuntaan, heittää jokaisen kansanedustajan ulos, järjestää uudet vaalit, erota eurosta, kieltäytyä makselemasta saksalaisille pankeille tai muillekaan yhtään mitään, ja elää omassa maassamme itsenäisenä kansakuntana.

Me voimme tehdä sen. Jokainen meistä voi osallistua koko nykyisen läpimädän huijarisakin kaatamiseen rauhanomaisen, mutta päättäväisen toiminnan kautta. Poliisi ja armeijan kantahenkilökuntakin on saanut tarpeekseen näistä rotista. Ne voisivat ainakin osittain jopa turvata kansalaisia.

Jos eduskuntaan marssisi sata tuhatta suomalaista, suoraan, ovista sisään, ja heittäisi kaikki nykyiset parasiitit ulos, miehittäisi edustajapaikat ja perustaisi uuden tasavallan, väliaikaishallituksen, ja laatisi maalle uuden perustuslain, kaikki muuttuisi. Olisimme itsenäisiä, päättäisimme itse asioistamme, emme olisi euro-narussa roikkumassa eikä Saksa tai EU tai mikään muukaan ulkomaa, Natosta puhumattakaan, määräisi enää asioistamme.

Islanti teki juuri näin. Se on siis tehty, Euroopassa, pienen kansakunnan voimin. Mekin voisimme tehdä saman. Kyse on siitä haluammeko. Viitsimmekö.

Vielä on mahdollista toimia rauhanomaisesti, islantilaiseen tyyliin.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

VAATIMUS KANSANEDUSTAJIEN JA MINISTERIEN OSALLISTUMISESTA TALOUSTALKOISIIN !

Koska hallitus on luonut vuodessa tähän maahan 200 000 uutta köyhää toimillaan ja aikoo tehtailla heitä lisää ottamalla käyttöön pakkokeinolait, jollaiset on varattu sotatilaa varten, tilanne lienee niin vakava, että kansanedustajien ja ministerienkin on syytä osallistua kotimaan peijaisiin.

Seuraavassa esitän oman leikkauslistani, joka koskee erityisesti pääministeri Sipilää, ministereitä Stubb, Soini ja muut, sekä joka ikistä kansanedustajaa.

Kansanedustajien palkat on painettava alas. Riittävä tulotaso tavalliselle kansanedustajalle on 2500 euroa brutto. Kansanedustajilta on otettava pois ilmaiset ateriat, matkat ja päivärahat, kakkosasunnon ylläpitoon tarkoitetut lisärahat ja ulkopaikkakuntalaismaksut. 2500 euroa kuussa, eikä yhtään mitään muuta sen päälle.

Ministereille sama liksa ja kaikki ilmaiset lounaat vittuun. Vain ulkomaan työmatkat kuuluvat työnantajien maksettaviksi, kuten muillakin. Kaikki muut matkat ministerit maksakoot itse. Ministeri-Audit helvettiin, ei sellaisia ole muillakaan.

Normaali lomakertymä, eli kesällä kahdesta neljään viikkoa ja talvella viikosta kahteen. Ei ylityökorvauksia, eikä lomaltapaluurahoja, eikä mitään muitakaan erityisetuja.

Normaali eläkeikä, eli kaikki sopeutumisrahat ja varhennetut eläkkeet helvettiin. Kansanedustaien eläkekertymät normaaleiksi, eli ei mitään ihmeellisiä 80% eläkkeitä. Kaikki pois, myös taannehtivasti, eli jo eläkkeellä olevilta edustajilta kaikki pois.

Ja tämä on vasta alkua. Seuraavaksi Sanden leikkuriin päätyvät valtion yhtiöiden johtajat ja virkamiesylimystö. Ylin valtion virkamiehen liksa voisi olla 3000 euroa kuussa ja kaikki etuudet helvettiin, varsinkin kaikilta Valtiovarainministeriön johtavilta virkamiehiltä. Kaikki virkaetuudet veke johtavilta virkamiehiltä.

Näillä toimilla säästöjä tulisi yhden hallituskauden aikana satoja miljoonia. Tai ainakin kymmeniä miljoonia.

Ai niin joo, koska asunnottomia on pääkaupunkiseudulla tuhansia, eduskuntatalo lisärakennuksineen muutetaan asuntolaksi. Ministerit voivat kokoontua Kiasman kahvilassa ja eduskunta teltoissa missä tahansa urheilukentällä. Telttoja ei tartte lämmittää. Kansanedustajat voi vetää lämmintä päälle, niin kuin muutkin.

Näistä olis kiva aloittaa talkoot, perkele.

HALLITUS HALUAA SOTILASVALLANKAAPPAUKSEN ?

Kun omahyväisyyden rasvaisessa sokerivoikastikkeessa rypevä hallituksen valtakolmikko ilmoitti toimistaan närkästyneille, että sitä saa mitä tilaa, mieleen ei varmaankaan tullut, että niin voi todellakin käydä. On nimittäin niin, että kun vallanpitäjät potkivat kansalaisia ja haukkuvat, sättivät ja pelottelevat heitä, homma toimii niin kauan kun on selkänoja.

Valtion selkänoja on viimekädessä sen väkivaltakoneisto, eli pakkolaitos. Suomeksi sanottuna armeija ja poliisi. Tänään hallitus sai äärimmäisen vakavan ja merkittävän varoituksen juuri näiltä tahoilta. Sekä sotilaiden että poliisin etujärjestöt ovat ilmoittaneet valmiutensa ja halukkuutensa lakkoaseen käyttöön.

Jos ja kun hallitus suhtautuu heidän ilmoituksiinsa samalla ylenkatseella ja halveksunnalla kuin se suhtautuu muihin kansalaisten reaktioihin, seuraukset voivat olla todella kohtalokkaat. Historia nimittäin osoittaa, että ne vallanpitäjät, jotka kusevat sotajoukkojensa niskaan, kokevat melkoisia yllätyksiä varsin äkillisesti. Asiaan voi perehtyä vaikka Rooman historiaan perehtymällä.

Tosin, tämä hallitus ja hallituspuolueet, itseasiassa koko eduskunta ja kaikki eduskuntapuolueet, ovat osoittaneet olevansa älyllisesti kenties karmeinta sakkia mitä tämän maan historiassa on nähty. Historiattomuuden totaalisuus on täydellistä. Sosiaalisen tilannetajun puute on totaalista.

Pahin skenario ei enää olekaan kansannousu. Se on sotilasvallankaappaus. Sellaisia on nähty myös Euroopassa, eikä niinkään kauan sitten esimerkiksi Kreikassa ja Portugalissa, joista viimeksi mainitussa vallankeikaus oli erittäin suosittu ja kansalaisten tukema.

http://www.aliupseeriliitto.fi/ajankohtaista/blogit/maan_hallitus_otti_poikkeusolojen_keinot_kayttoon_syvassa_rauhan_tilassa.1610.blog

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194997265345/artikkeli/poliisijarjestojen+liitto+uhkaa+lakolla+sipila+joukkoineen+keittanyt+kaarmekeiton+.html

tiistai 8. syyskuuta 2015

AVOIN KIRJE SUOMALAISYRITTÄJILLE

Arvoisat suomalaisyrittäjät. Heti alkuun on todettava, että olette joutuneet massiivisen huijauksen kohteeksi. Huijarit ovat omat etujärjestönne, EK ja työnantajajärjestöt. Niiden ajamat ja hallituksen aikomat temput tulevat olemaan kohtalokkaita enemmistölle teistä.

Suomalaisista yrityksistä noin 90% toimii kotimarkkinoilla, eli suoraan suomalaisten kulutuskysynnän varassa. Mikäli oman yrityksenne liikevaihdosta valtaosa ei tule ulkomaankaupasta, hallituksen aikomat "uudistukset" tulevat osumaan suoraan teihin. Hallituksen kaikki niin sanotut uudistukset leikkaavat vain ja ainoastaan suoraan suomalaisten käytettävissä olevia varoja, ja se tarkoittaa pienempää rahamäärää ostoksiin ja sijoituksiin.

Hallitus ei puutu lainkaan suomalaisille yrittäjille olennaisimpiin ongelmiin. Yrittäjille pitäisi olla sama perusturva kuin muillekin, yritysverotusta pitäisi uudistaa suoraviivaisempaan ja kohtuullisempaan suuntaan, yritysten perustamista ja lopettamista pitäisi yksinkertaistaa, ja tuhansia euroja nielevät pakolliset luvat, kurssit, byrokratia, pätevyyspelleilyt ja muu käsittämätön sääntösälä pitäisi pyyhkiä hevonhelvettiin. Hallitus ei tee näille asioille yhtään mitään.

Sensijaan se laskee pakolla suomalaisten tuloja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suomalaisilla on entistä vähemmän rahaa. Se tarkoittaa entistä vähemmän kulutusta. Entistä vähemmän kuntoilijoita saleille, vaateostoksia, autokauppoja, asunnonostajia, halvempaa ja vähemmän ruokaa, vähemmän kampaamokäyntejä, vähemmän kulutuselektroniikkaa, lehtiostoksia, huonekaluostoksia, ravintolakäyntejä, taksiajeluita, bussimatkoja, junamatkoja, lentomatkoja, laivaristelyitä, ulkomaanmatkoja, vähemmän kaikkea sitä mitä te suomalaiset yrittäjät tarjoatte.

Lyhyesti sanottuna: se tarkoittaa sitä, että huomattava osa teistä tulee lopettamaan yrityksensä toiminnan asiakkaiden puuttuessa. Tuhannet yritykset ovat jo joutuneet tekemään niin ja tulevat tekemään tällä politiikalla.

Hallitus ja EK väittää, että laskemalla suomalaisten ansiotasoa maamme kilpailukyky kasvaa ja se lisää vientiä, joka lisää työpaikkoja. Paskapuhetta. Yksikään suuri ylikansallinen yritys ei ole huolehtinut työpaikkojen lisääntymisestä. Suuryritykset ovat lopettaneet Suomesta satoja tuhansia työpaikkoja ja siirtäneet tuotantoaan ulkomaille, vaikka esimerkiksi vuonna 2013 ne saivat 1,6 miljardin veronkevennyksen.

Suomalaiset PK-yritykset ovat luoneet maahan yli satatuhatta uutta työpaikkaa, mutta hallitus toisensa perään on rankaissut juuri näitä. Verotusta on korotettu erilaisin välillisin veroin. Sääntösuo on kasvanut entistä upottavammaksi. Liikkumatilaa on pienennetty koko ajan. Ja nyt, EK:n käskyjen mukaisesti, hallitus aikoo viedä suomalaisilta yrittäjiltä myös asiakkaat, maksavat asiakkaat.

EK ja hallitus, työnantajajärjestöt ovat kusettaneet teitä. Mikään niistä ei puutu Suomen viennin todelliseen ongelmaan. Ne eivät puutu siihen, koska toisin kuin teitä, 90% suomalaisista yrityksistä, se ongelma hyödyttää niitä. Ongelma on vain ja ainoastaan euro.

Jotta suomalaisten suuryritysten vienti alkaisi todella vetää, jotta saattaisiin tehtyä se "tuottavuusloikka", kotimaa olisi tuhottava sisäisellä devalvaatiolla ja siihen nyt pyritään. Kyse ei ole 5% tuottavuusloikasta. Kyse on kymmenien prosenttien sisäisestä devalvaatiosta, joka tarkoittaa teidän tuhoanne, sen jälkeen kun teidän asiakkaanne on tuhottu.

Hallitus ja EK puhuu työllisyyden lisäämisestä. Todellisuudessa tämä ja edelliset hallitukset ovat tehneet kaikkensa työttömyyden ylläpitämiseksi ja työllistymisen vaikeuttamiseksi. Yrittäjä ei voi palkata edes päteväksi tietämäänsä työhöntulijaa, jos tällä ei ole pätevyystodistuksia tai kummallisia lupia. Ne maksavat. Tämä on malliesimerkki hallituksen paskapuheista. Jos työllistymistä haluttaisi edistää, tällaiset mielipuolisuudet olisi jo aikapäiviä sitten poistettu.

Työpaikkoja syntyy vain siten, että taloudellista toimintaa lisätään ja se onnistuu vain jos kulutuskysyntää lisätään. Tulotasoa ei pitäisi missään tapauksessa laskea. Se on katastrofi. Hallituksen aikomat päätökset tarkoittavat juuri sitä. Ja se on sitä juuri 90%:lle suomalaisista yrittäjistä.

VENÄJÄ-PAKOTTEET - TOTUUS

Suomi osallistuu Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin yhdessä rintamassa lännen kanssa.

No ei. Suomi on yksi niistä harvoista maista, joka sellaisia on Venäjälle asettanut ja joka niistä pitää kiinni. Miksi, sitä ei ymmärrä erkkikään. EU-maista esimerkiksi Hollanti ei osallistu pakotteisiin lainkaan, Espanjan, Portugalin ja Italian maataloustuottajat on vapautettu pakotteista, Tsekki on ilmoittanut ettei se sellaisia aseta, Itävalta ei ole ollut mukana jnejne.

Kyse on siitä, että suomalaiset poliitikot ovat Washingtonin perseennuolijoita. Vaikka Yhdysvalloissa on kovaan ääneen vastustettu pakotteita, pakotepolitiikkaa, ja ylipäätään Barack Obaman Venäjän-politiikkaa, joka on todettu niin republikaanien kuin muidenkin keskuudessa täydeksi fiaskoksi, meillä hypitään sen mukaan mitä uskotaan siellä haluttavan. Se on säälittävää.

Suomi on menettänyt tuhansia työpaikkoja ja satoja miljoonia euroja. Summa voi olla kokonaisuudessaan miljardeja kerrannaisvaikutuksineen. Epätoivoiset kokoomuslaiset ovat selittäneet, etteivät Suomen tappiot johdu Venäjä-pakotteista, vaan Venäjän asettamista vastapakotteista. Niin, sellaisia ei olisi, jos ei olisi Venäjä-pakotteita.

Entä Yhdysvallat? Millaisiin massiivisiin pakotteisiin se on ryhtynyt? Kuinka tiukassa taloussaarrossa Venäjä on USA:n taholta? Millaisia toimia USA on kohdistanut Venäjä-kauppaan?

Eipä juuri minkäänlaisia. Jos joku epäilee asiaa, voi tarkistaa sen vaikkapa tarkastelemalla Yhdysvaltojen ja Venäjän kahden välisen kaupan kehitystä vuodesta 1992 vuoteen 2014 Venäjän viennin kehityksellä Yhdysvaltoihin.

http://www.statista.com/statistics/187732/volume-of-us-imports-of-trade-goods-from-russia-since-1992/

Jos tuo tilasto ei vielä herätä mitään ajatuksia, asiaa voi toki tarkastella myös Yhdysvaltain liittovaltion virallisista tilastoista.

https://www.census.gov/foreign-trade/balance/c4621.html

Kuten voimme havaita, tammi-kesäkuun välinen kauppa on ollut arvoltaan 14,872 miljardia dollaria. Se on ollut 6,211 miljardia dollaria ylijäämäinen nimenomaan Venäjälle. Ja tämä on siis puolen vuoden saldo.

Vuonna 2014, Venäjä-pakotteiden ollessa täydessä voimassaan, kahdenvälisen kaupan arvo oli 34,410 miljardia. Venäjä nettosi kauppavaihdosta 12,905 miljardia dollaria.

Vuonna 2013, talouspakotteiden voimaantulon vuonna, USA:n ja Venäjän kahdenvälisen kaupan arvo oli 38,229 miljardia dollaria, josta ylijäämä Venäläisille oli 15,941 miljardia dollaria.

Totta on, että maiden välisessä kaupassa on laskua. Huomion arvoista on kuitenkin se, että pelkästään tänä vuonna Venäjä on vienyt Yhdysvaltoihin enemmän kuin kertaakaan ennen vuotta 2005. Vuoden 2008 finanssikriisin notkahdus veti viennin nykyistä alemmas. MUTTA tässä siis verrataan puolen vuoden vientiä kokonaisten vuosien vientiin.

Fakta on siis se, että suomalaiset poliitikot ovat Washingtonin nykyhallintoa mielistelläkseen ampuneet suomalaista yhteiskuntaa, suomalaisia yrityksiä, suomalaisia työntekijöitä päähän. Me kärsimme, vaikkei kukaan muu tee niin.

Ja jos joku siellä huutelee siitä malesialaiskoneesta, niin miettikööt tätä: Miksei mustien laatikoiden sisältöä ole luovutettu kahden vuoden jälkeenkään julkisuuteen? Yleensä ilmailukatastrofeissa media saa sisällön muutamassa kuukaudessa, jollei viikossa.

Missä ovat tiedot Kiovan lennonjohdon ja malesialaiskoneen välisestä kommunikoinnista? Miksi tutkinta on salainen, sen tulokset salaisia, ja miksi jokaisella tutkimusryhmän jäsenmaalla on oikeus salata mitä tahansa tietoja ja tutkimustuloksia, joko osin tai kokonaan?

Totuus on se, että suomalaiset maksavat kovaa hintaa Yhdysvaltojen kaikkien aikojen epäsuosituimman hallinnon totaalisesti epäonnistuneesta Ukraina-politiikasta. Nimenomaan suomalaiset. Totesihan eräs saksalaisministeri Suomessa käydessään, että on kovin ikävää, että Venäjä-pakotteet iskevät kaikkein kovimmin juuri Suomeen.

Niin, voimme yhtyä saksalaisministerin lausuntoon. Se on kovin ikävää.

maanantai 7. syyskuuta 2015

MINÄ - RASISTI ?

Yritykseni ymmärtää puhjenneen pakolaiskriisin taustoja, pyrkimykseni hahmottaa suurempia kokonaisuuksia, näyttää herättävän joissakin kanssaihmisissä merkillisiä reaktioita. Olen saanut viimepäivinä enemmän kuin aikaisemmin kommentteja, joissa minun on annettu ymmärtää, että olen rasisti. On annettu ymmärtää, että olen väärässä, olen pahan asialla, sanon väärin ja ajattelen väärin.

Minulle on sanottu, että suhtautumiseni pakolaisiin on vastenmielistä, kylmää, kyynistä ja väärin. On annettu ymmärtää, että pyrkiessäni näkemään huutavien otsikoiden ja karmaisevan kuvatulvan taakse, olen väärällä asialla. Olen ikään kuin asettunut samalle puolelle rasistien kanssa.

Tämä kaikki siitä huolimatta, etten ole missään, koskaan kertaakaan sanonut, ettei pakolaisia saisi auttaa. Tämä kaikki siitä huolimatta, että olen useampaankin otteeseen todennut etten ole rasisti ja perustellutkin sen ääneen useampaankin kertaan. Tämä kaikki siitä huolimatta, että olen elänyt koko ikäni keskellä maahanmuuttajia ja eri värisiä ihmisiä, joiden kanssa olen tullut toimeen.

Yksi parhaista kavereistani, mies jonka olen tuntenut lähes neljäkymmentä vuotta ja jonka käsiin uskoisin henkeni epäröimättä, on suomalainen, jonka äiti on venäläinen ja isä indonesialainen. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Merkitseekö hänen ulkonäkönsä mitään? Ei. Etninen taustansa? Ei yhtään mitään. Se on ratkaisevaa, millainen mies hän on.

Kun asuin Yhdysvalloissa naapurin Steven oli paras kaverini. Juttelimme maailman menosta tuntikausia, pöllöilimme, nauraa hohotimme, jeesasimme kotitalomme ikääntynyttä talonmiestä ja auttelimme muitakin asukkaita. Kun raiskaajaryöstäjä iski eräänä yönä kotitalomme rappukäytävässä töistä palaavan sairaanhoitajan kimppuun, minä, Steven ja vanha talonmies olimme ainoat asukkaat, jotka etsivät heppua talosta ja sen lähistöltä loppuyön. Steven oli pikimusta kundi Chicagon South Sidelta. Se oli ihan hyvä pointti, kun vetelimme röökiä yön pimeydessä nuppivasarat kädessä.

Yhdysvalloissa tutustuin myös muutamiin Amerikan intiaaniliikkeen silloisiin aktivisteihin. Istuskelin toimintakeskuksessa heppujen kanssa ja juttelimme heidän kokemuksistaan, elämästään ja historiasta. Kävimme kaupassa ja näin itse kuinka alkuperäisiin amerikkalaisiin suhtaudutaan. Sain myös eräänä iltana oppitunnin siitä, kuinka viranomaiset suhtautuvat intiaaniaktivisteihin, siihen Bad boys bad boys whatcha gonna do -tyyliin. Viranomaiset olivat tuolla ja me täällä, minä ja kolme intiaania.

Kun olin Israelissa juttelin hotellimme receptionin palestiinalaisten työntekijöiden kanssa monena iltana Palestiinasta, Israelista ja Kysymyksestä, ja elämästä ylipäätään. Juttelin useammankin isrealilaisen kanssa samoista aiheista. Egyptissä jo ikääntynyt Captain Frank kertoi hauskoja tarinoita suomalaisista Suezilla. Kun kurdit pistivät pystyyn kebab-kioskiaan, olin kantamassa jääkaappeja ja uuneja, koska satuin kulkemaan ohitse ja kahden miehen voimin on hankala tehdä moista. Tein sen kysymättä ja korvauksetta.

Olen tutustunut moniin kulttuureihin, olen matkustellut, olen tutustunut moniin ulkomaalaisiin, sekä ulkomailla että Suomessa. Olen autellut ihmisiä arjen asioissa, ulkomaalaisia, erivärisiä, ulkomailla ja kotimaassa. En vihaa ketään ihonvärin, kotimaan tai minkään muunkaan takia. Minulle on aivan yhdentekevää oletko sininen, musta, oranssi tai violetti väriltäsi. Ratkaisevaa on se millainen olet ihmisenä. Tulenko toimeen kanssasi, tuletko toimeen kanssani. Kusipää on kusipää, uskonnosta tai ihonväristä riippumatta.

Mutta nyt olen rasisti, muukalaisvihamielinen, ties mitä. Miksi? Koska näkemykseni on se, ettei tämä koko Euroopan laajuinen pakolaiskriisi ole puhjennut sattumalta juuri nyt. Todellisuudessa se puhkesi jo vuonna 2011. Sen puhkaisivat USA:n, Naton ja EU:n aloittamat sotatoimet Libyassa ja Syyriassa. Samoihin aikoihin puhkesi toinen pakolaiskriisi Ukrainassa. Sieltä lähti pakoon kaksi miljoonaa ihmistä. Juha Sipilä ei tiettävästi tuolloin tarjonnut taloaan pakolaisille.

Olen rasisti myös siksi, että olen tuonut esille myös suomalaisten köyhien tilanteen. Olen puhunut suomalaisista asunnottomista. Heitä on 7000. Heille ei järjesty hätämajoitusta mistään. Ylipäätään kantaväestön ongelmista ja hädästä puhuminen on kuulema rasismia. Yritin jo vuosia sitten kiinnittää huomiota tähän ongelmaan. Kirjoitin useammankin lehden mielipidesivuille, että jos emme ota vakavasti kantaväestön vaikeuksia ja ongelmia, se tulee synnyttämään kaunaa maahanmuuttajia kohtaan. Niin on käynyt.

Näkemykseni oli jo tuolloin, että jonkun tahon intresseissä on nakittaa maahanmuuttajat ja köyhä kantaväestö rähisemään toisilleen. Jo tuolloin näin, että ministeriöistä annetut ohjeistukset ja toimintaohjeet tähtäävät juuri siihen mitä nyt tapahtuu: kantaväestön osattomat ja maahanmuuttajat ovat vastakkain. Kansaa hajotetaan ja sen huomio siirretään muualle suuremmista kokonaisuuksista. "Voit aina palkata toisen puolen köyhistä tappamaan sen toisen puolen". Hajoita ja hallitse. Se toimii.

Pakolaiskriisi 2015 toimii sekin juuri samalla tavalla. Kohu on hirveä, ihmiset sättivät ja haukkuvat toisiaan, syyllisiä etsitään, kansa jakautuu kahtia, mielipiteet polarisoituvat, asenteet jyrkkenevät, ja ennen kaikkea: kaikilta unohtuu se mitä on tapahtumassa. Ei, se unohdutetaan. Se peittyy pakolaisshow'n alle. Juuri tämä on tarkoituskin.

En usko sekuntiakaan, että pääministeri Sipilän elettä ohjaisi mikään korkeampi tai puhtaampi motiivi. Se on julkisuustemppu, Taika-Jimin hypnoottinen ele, jolla kerätään pisteitä, pestään julkikuvaa ja saadaa ihmiset puhumaan siitä, ikään kuin tämä olisi pääministerin suurin saavutus. Samainen pääministeri on tekemässä kymmenistä tuhansista eläkeläisistä asunnottomia ilman pienintäkään sääliä. Kertauksen vuoksi: sama mies, joka on saanut suurta ihailua ja kiitosta osakseen, on tekemässä kymmenistä tuhansista eläkeläisistä asunnottomia, jos linja pitää.

Mutta tämänkin asian esille tuominen on "kyynistä". Se on "rasistista". Minulta on kysytty miksen itse ota köyhää eläkeläistä tai suomalaista asunnotonta omaan kotiini? Minulla ei ole omaa kotia, asun vuokralla. Lisäksi olen itse yksi noista köyhistä suomalaisista. Kuukausituloni ovat tässä kuussa nolla euroa. Tuloni olivat viimekuussa runsaat kolme sataa. Onneksi sain säästettyä edellisen kuukauden lähes tuhannen euron tuloista sen verran, että olen saanut tämän kuun vuokran maksettua. Kesä-heinäkuussa olin toimeentulotuen varassa.

Mutta auttelen sairasta äitinäni, käyn kaupassa, kannan tavaroita jne. Yritän jeesata sen verran, ettei hänen tarvitse miettiä maksaakko asunnosta vai ostaakko lääkkeet, joita ilman ei pysy elossa. Auttelen naapuruston ikäihmisiä ja muitakin. Vain jokunen päivä sitten neuvoin naapuritalon pikimustan afrikkalaisperheen äitiä arjen askareissa. Mutta minä olen kyyninen rasisti.

Pakolaiskriisi toimii juuri siten kuin on haluttukin. Se hajoittaa ja auttaa hallitsemaan. Se pistää nokikkain köyhät ja tarjoaa monille muille hyvän ja mukavan tilaisuuden tuntea suurta empatiaa ja paremmuutta, hyvyyttä. Se, että samaan aikaan kymmenistä tuhansista eläkeläisistä ja sadoista tuhansista muista tehdään entistä köyhempiä, joita tullaan myös rankaisemaan köyhyydestään hallituksen pakkotoimilla, ei ole koskaan aiheuttanut yhtä suurta ja laajaa empatian aaltoa. Se on totuus.

Jos tuo totuus saa sinut suuttumaan tai tuntemaan ärtymystä, kiukustumaan tai hermostumaan, se ei suinkaan tee minusta rasistia. Se ei tee minusta kyynistä ilkkujaa, vierestä huutelevaa pikkusieluista rähisijää. Sen sijaan tuo totuus osuu sinun sisimmässäsi johonkin kohtaan. Jossakin sinun suuttumuksesi, moraalisen närkästyksesi ja oikeassaolemisen kaipuusi alla, sinäkin tiedät, että totuus on se, ettet sinä ole ollut yhtä huolestunut sadoista tuhansista suomalaisköyhistä kuin median eteesi tuomista pakolaisista.

Tiedät, ettei uutinen asuntoonsa yksin kuolleesta vanhuksesta saanut mieltäsi samanlaiseen kuohuun kuin kuva hukkuneesta pakolaislapsesta. Sinä tiedät sisimmässäsi, ettet ole ollut läheskään niin huolissasi tuosta kuolleesta vanhuksesta. Et hetkeäkään. Ja sen ääneen sanominen suututtaa, kiukuttaa. Sellaisesta ei voi olla ylpeä.

Ja ennen kaikkea, pakolaiskohu saa unohtamaan sen, että se vanhus kuoli unohdettuna kotiinsa suomalaisten poliitikkojen tekemien päätösten vuoksi. Ja sen, että noita päätöksiä tehdään siksi, että poliitikkomme ovat päättäneet tukea ylikansallista valuuttaa kymmenillä miljardeilla.

Ja minä olen rasisti, kun sanon sen ääneen?