keskiviikko 16. lokakuuta 2019

SUOMI EU:SSA 25 VUOTTA - HUIJAUS JATKUU


Kun briti ovat päättäneet jättää uppoavan laivan, suomalaisten eurostoliittolaisten keskuudessa on tietenkin virinnyt pieni huoli siitä, että jotkut suomalaisetkin tajuavat mistä on kyse. Britit jättävät liitoksistaan natisevan ylikansallisen hallintohimmelin kahdesta syystä:

1. Kansallinen suvereniteetti. Britit eivät tule koskaan alistumaan Ranskan ja Saksan komentoon, ja sitä EU:ssa pysyminen tarkoittaa. EU on liittovaltiohanke ja se realisoidaan lähivuosina. Siksi siitä tulee eroamaan muitakin maita ennemmin tai myöhemmin. EU-parlamenttihan antoi jo joulukuussa 2016 julistuksen, jonka mukaan se on ENSISIJAINEN parlamentti koko EU:n alueella, eli Suomen eduskunta ei ole enää korkein lakia säätävä elin Suomessa.

2. Talous: EU on maailman ainoa talousalue, jossa ei ole ollut reaalista kasvua viimeiseen kymmeneen, kahteen kymmeneen vuoteen. Samaan aikaan kun esim. Etiopian kansantalous on kaksinkertaistunut, EU on polkenut paikoillaan nippa nappa inflation rajoilla ja juuri nyt se on todellisessa liemessä. Joukkovelkakirjoilla, erilaisilla bondeilla ja talletuksilla on nyt miinus-merkkinen "korko" eli niistä joutuu maksamaan. Ne eivät enää tuota mitään. Näin siis EU:ssa.

Huoli siitä, että kansalaiset alkavat tajuta EU:n katastrofaalisen vaikutuksen Suomeen on saanut europropagandistit liikkeelle. Valtamediaan tulvii juttua EU:n erinomaisuudesta ja siitä kuinka suuri onni EU on Suomelle ollutkaan. Malliesimerkistä käy Iltasanomien pääkirjoitus.
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006274212.html

Käydäänpä tämä kirjoitus kohta kohdalta läpi ja paljastetaan eurohuijauksen syvyys. Voi olla, että pääkirjoituksen tekijä/tekijät todella uskovat siihen mitä ovat kirjoitelleet, missä tapauksessa he kuuluvat niihin huijattuihin, tai sitten he todella tekevät europropagandaa täysin tietoisesti.

"Pääkirjoitus: Kansa tiesi mitä teki 25 vuotta sitten – EU oli Suomelle oikea ratkaisu"

Pääkirjoituksen otsikko on valhe. Kansa ei tiennyt mistä se äänesti, koska sille valehdeltiin suoraan päin naamaa mitä EU-jäsenyys merkitsee. Poliittinen eliitti tiesi jo 1992, että EU-jäsenyys tulee merkitsemään markasta luopumista ja itsenäisyyden menettämistä. Sitä ei kansalle kerrottu koskaan, koska kansa olisi äänestänyt toisin.

"PÄÄKIRJOITUS
Kansa teki oikean ratkaisun 25 vuotta sitten, kun se neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä kannatti selkeästi Suomen EU-jäsenyyttä."

Kansa huijattiin EU-jäsenyyden kannalle valtaisalla valehtelukampanjalla, jolla täysin tietoisesti ja tarkoituksellisesti valehdeltiin siitä mitä jäsenyys merkitsee. 

"Nyt keskiviikkona 16. lokakuuta tulee kuluneeksi 25 vuotta eli neljännesvuosisata siitä, kun Suomi päätti kansanäänestyksellä liittyä EU:n jäseneksi. Neuvoa-antava kansanäänestys ei jättänyt tulkinnoille sijaa: Kansan enemmistö eli 56,9 prosenttia oli sitä mieltä, että EU:n tulee liittyä. Poliittiset päättäjät presidentti Martti Ahtisaaren johdolla pitivät tulosta moraalisesti sitovana, joten unioniin liityttiin vuoden 1995 alusta."

Koomista on, että samat eurohenkilöt, jotka sanovat tämän tuloksen olevan täysin selvä, ovat sitä mieltä ettei Britannian Brexit-äänestyksen tulos ole selvä, vaikka se oli lähes samoin lukemin EU-eron puolesta. Koomista on sekin, että vain tämän kansanäänestyksen tulos oli "moraalisesti sitova", kun mitään kansalaisalotteita ei oteta huomioon mistään asiasta, eikä mitään uusia kansanäänestyksiä edes järjestetä.

"LIITTYMISPÄÄTÖS oli oikea ja Suomen kannalta elintärkeä. Se sinetöi samalla Suomen kuulumisen läntiseen Eurooppaan ja oli jatkoa Suomen länsi-integraatiolle, jonka osalta se oli taiteillut kylmän sodan aikana Neuvostoliiton valvovan silmän ja YYA-sopimuksen alla."

Tässä valehdellaan taas historiasta. Liittymispäätös tiesi itsenäisen Suomen valtion loppua ja valtiollisen suvereniteetin loppua. Se tiesi perustuslaillisen valtiosääntömme kumoamista ja taloudellista katastrofia. Kylmän sodan ja YYA:n aikana Suomesta tuli yksi maailman rikkaimmista hyvinvointivaltioista, jostakin kumman syystä, ja jostakin kumman syystä Suomessa ei näkynyt ulkomaalaisia miehitysjoukkoja, kuten nyt 24/7. Sotilaallinenkin asemamme oli siis parempi tuolloin, kuin nyt. Turvallisuuspoliittisestihan olemme nyt täysin ulkomaalaisten sotajoukkojen armoilla maanpetoksellisen ulkovaltojen etuja ajavan politiikan ansiosta. 

"Neljännesvuosisadan aikana EU on muuttunut ja laajentunut, mutta EU-jäsenyyden arvostelijoiden kannattaisi tehdä historiamatka aikaan ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Harva haluaisi paluuta niihin aikoihin, vaikka heitäkin löytyy, erityisesti perussuomalaisista. Kannattaa myös muistaa, mikä oli presidentti Mauno Koiviston mukaan tärkein perustelu jäsenyydelle: turvallisuuspolitiikka. Jos Suomi olisi jäänyt unionin ulkopuolelle, Suomessa olisi taatusti viime vuosien aikana tuntunut paljon kylmemmältä ja yksinäisemmältä kuin EU:n jäsenenä, vaikka EU:n yhteinen puolustuspolitiikka onkin vielä lähinnä sanahelinää."

Tämä on täyttä roskaa. EU ei ole tuonut Suomelle mitään turvallisuutta, päinvastoin. Meistä on tullut kansainvälisen terrorismin kohdemaa ja me olemme jo sekaantuneet mm. Afganistanin ja Syyrian sotiin, kiitos tämän euroturvallisuuden. Presidentti Koivisto valehteli puhuessaan turvallisuudesta. Todellisuudessa Koivisto sisäpiireineen halusi lakkauttaa Suomen itsenäisenä valtiona. Se selviää EU:n Suomelle 1992 antamasta vastauksesta.

Itsenäisyyttä kuvataan tekstissä Yksinäisyytenä ja Kylmyytenä, negatiivisena asiana. Jokainen voi mennä kysymään norjalaisilta, islantilaisilta tai sveitsiläisiltä onko kylmää ja yksinäistä. 

"EU-jäsenyyden valmisteli Esko Ahon (kesk) porvarihallitus. Ilman keskustan sitoutumista Suomen EU-jäsenyys olisi ollut kiikun kaakun. Aho joutui uhkaamaan jopa erollaan kesän 1994 puoluekokouksessa, ellei puolue olisi hyväksynyt hänen EU-linjaansa."
"
Aho ja muut poliittisen eliitin jäsenet tiesivät jo 1992, että EU-jäsenyys merkitsee markasta ja itsenäisyydestä luopumista, mutta ajoivat silti hankkeen väkisin läpi. Ihmetellä pitää miksi he halusivat tuhota itsenäisen valtion. Niin he halusivat kuitenkin tehdä.

"ERI KYSELYIDEN mukaan suomalaisten suuri enemmistö kannattaa yhä EU-jäsenyyttä. Etenkin vapaata liikkuvuutta arvostetaan. Silti harva osasi 25 vuotta sitten kuvitellakaan, millaisten haasteiden eteen EU on joutunut. Britannia on eroamassa unionista, ja kansallismielisten voimien nousu esimerkiksi Unkarissa ja Puolassa syö EU:n yhtenäisyyttä ja arvopohjaa. Hallitsematon maahanmuutto on jatkuvan pelon aihe, ja nousee taas esille Turkin hyökättyä Syyriaan. Moni kiittelee, että Turkin EU-jäsenyys ei sentään ole edennyt."

Lyhyesti: nyt nähdään millainen sotku EU on. Nyt meillä on konkreettista dataa. Harva osasi kuvitella, mutta moni ymmärsi millainen sekametelisoppa EU on. Ja kun se toinen unioni, Neuvostounioni, oli kaatunut, monet ymmärsivät ettei länteen kyhätty ylikansallinen unioni ole lainkaan sen demokraattisempi tai onnistuneempi kuin sekään. Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshovkin totesi jo vuosia sitten, että EU muistuttaa kovasti Neuvostoliittoa ennen kaatumistaan. 

Kansallismielisyyden nousu on nimenomaan vastaliike ylikansallisen, epädemokraattisen EU:n politiikalle. Jäsenmaissa on huomattu, ettei kukaan todellisuudessa hallitse EU:ta, vaan se hallitsee alusmaitaan. Ettekö usko? Kenen ehdokkaasta tulee uusi EU-komissaari? Saksan? Ranskan? Italian? No, ei tietenkään. Uudeksi junckeriksi Junckerin tilalle nousee EU-komission ehdokas. Ei jäsenmaiden. Se on normaalia EU:ssa. 

Hallitsematon maahanmuutto on seurausta EU:n linjauksista. Vuoden 2015 turvapaikanhakijavyöry Suomeen oli päätetty EU-tasolla jo kevään vaalien aikaan. Pääministeri Sipiläkin sanoi, että asiasta päätettiin keväällä EU:ssa. Tänne tuotiin 30 000 maahanmuuttajaa Keski-Euroopasta Ruotsin valtion rautateiden ja linja-autojen avulla, eikä yksikään suomalainen rajamies nostanut edes sormeaan. Heidät olisi kaikki voitu palauttaa takaisin lähtömaihinsa Dublinin sopimuksen perusteella, mutta niin ei tehty. Koska asia oli päätetty EU:ssa.

"VAUHTIA Suomen EU-jäsenyyteen tuli, kun Ruotsi päätti hakea unionin jäsenyyttä Suomelta salaa 1991. Se tulehdutti naapurimaiden välejä pitkään. Eri linjoille EU-politiikassa Suomi ja Ruotsi päätyivät EMU-ratkaisussaan. Suomi meni talousytimeen, Ruotsi jäi ulkopuolelle. Jälkiviisaasti voi todeta, että myös Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n jäsenyydestä olisi tullut järjestää kansanäänestys. Rahaliitonkin kansa olisi luultavasti hyväksynyt, sillä monelle jäi pysyvästi mieleen 1990-luvun talouden kriisivuodet, kun mm. asuntolainojen korot olivat pahimmillaan liki 20 prosentin tasolla. Kaikkiaan EU ja rahaliitto ovat luoneet vakautta, vaikkei EU mikään paratiisi olisikaan."

Tässä valehdellaan taas. Suomen poliittinen eliitti oli päättänyt lähteä EU-tielle jo 80-luvun lopussa ja neuvotteli itsekin jäsenyydestä 90-luvun alussa. EU:n Suomen presidentille ja hallitukselle toimittama VASTAUS vuodelta 1992 todistaa suomalaisten hakeneen jäsenyyttä jo 1991. Eli Ruotsin syyttely on silkkaa tuubaa. Suomi toimi aivan samoin. 

Ruotsi oli fiksumpi. Se jättäytyi rahaliiton ulkopuolelle. Suomi halusi siihen. Nyt syyksi selitetään kauheita korkoja ja velkoja sun muuta, vaikka todellisuudessa kaikki tuo oli seurausta juuri siitä, kun Suomea ryhdyttiin leipomaan EU-kuntoon 80-luvun lopulla. Pääomaliikkeet vapautettiin, valuuttalainoja tulvi maahan, markka kellui ja siksi korot nousivat ja kun itäkauppa romahti samaan aikaan katastorfi oli valmis. Kiitos poliittisen eliitin halun tehdä Suomesta eurokelponen. 90-luvun lama oli seurausta nimenomaan finanssipolitiikan eurokuntoon sorvaamisesta. EU ei suinkaan pelastanut Suomea lamasta, vaan ajoi meidät siihen jo ennen jäsenyyttä.

EU ja rahaliitto eivät ole luoneet mitään vakautta. Euro on yksi maailman epästabiileimmista valuutoista ja vuoden 2009 kaltaiset finanssikriisit paljastavat juuri sen. Se on keinotekoinen rahayksikkö, joka ei perustu talouteen, vaan poliittseen tarkoitukseen. Euron tehtävä on alistaa jäsenvaltiot EU:n hallintaan. Kuten vpm Alexander Stubb ilmoitti eduskunnan täysistunnossa kevään 2015 vaalien alla: "Me olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätöksen teon Brysseliin." Suomeksi sanottuna: me emme enää hallinoi omaa talouttamme. Toisin kuin ne maat, jotka pitivät omat valuuttansa. Juuri siksi kun meillä on leikattu EU-jäsenyyden vuoksi eläkkeitä, perustoimeentulotukea ja palkkoja jopa 40%, Ruotsissa korotettiin eläkkeitä vuonna 2017 4.9% ja palkkoja lähes saman verran. 

Lyhyesti sanottuna viimeiset 25 vuotta ovat olleet suomalaisille valtaisa katastrofi, jonka mittoja ei vieläkään oikein ymmärretä. Olemme menettäneet kansallisen itsemääräämisoikeuden, lainsäädäntövallan, rajakontrollimme, armeijamme, valuuttamme, ja kaikesta tästä ilosta olemme maksaneet käsittämättömän summan nettotappiota. Se on suurin syy siihen miksei valtiolla ole varaa peruspalveluihin, se on suora syy SOTE-kaaokseen, maaseudun pakkotyhjennykseen jne. Jos joku kuvittelee, ettei niin ole, kannattaa ottaa selvää asioista. 

Onko sattumaa, että juuri EU-jäsenyyden aikana köyhien määrä Suomessa on kasvanut noin 150 000 henkilöstä yli 900 000 köyhään, siis nelinkertaistunut?

Onko sattumaa, että juuri EU-jäsenyyden aikana Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on romutettu ja tuhottu?

Onko sattumaa, että juuri EU-jäsenyyden aikana kouluverkostomme on tuhottu?

Onko sattumaa, että juuri EU-jäsenyyden aikana suomalaisten realliset tulot ostovoimalla mitattuna ovat laskeneet?

Onko sattumaa, että juuri EU-jäsenyyden aikana olemme menettäneet valtiollisen itsenäisyytemme?

Onko sattumaa, että juuri EU-jäsenyyden aikana maahamme on ilmestynyt ulkomaalaisia miehitysjoukkoja?

Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä asioitten suhteen. Faktat ovat kuitenkin faktoja. 

Tästä voitte lukea millainen taloudellinen menestystarina EU on suomalaisille ollut viimeiset 25 vuotta. 

Kun tähän suonen iskuun lisätään itsenäisyyden menettäminen, jokainen voi kysyä itseltään Miten meni noin niinku omasta mielestä? Enää ei tarvitse spekuloida tai arvailla. Meillä on kylmiä lukuja tarkasteltavanamme. Meillä on poliittisia faktoja. Valinta on jokaisen oma. 

perjantai 11. lokakuuta 2019

SUURI SANANVAPAUSTESTI

Suomessa on viimevuosina levinnyt ajatus siitä, että sananvapautta pitää rajoittaa jollakin tavalla "yhteisen hyvän" vuoksi. Ajatus siitä, että on olemassa vihapuhetta joka pitää kieltää, on saanut enenevässä määrin kannatusta poliitikkojen, virkamiesten ja kansalaisten keskuudessa. Jopa toimittajat, joiden tulisi taistella viimeiseen saakka sananvapauden puolesta, ovat yhä enenvässä määrin sitä mieltä, että sananvapaus ei kuulu kaikille samassa määrin.

Tätä blogia lukeneet tietävät, että itse olen sananvapauden puolella nimenomaan sen laajimmassa merkityksessä. Perustajatukseni on se, että juuri ne ihmiset ja tahot, joista en pidä ja joiden sanomisista en pidä, saavat sanoa sanottavansa. Se mielipide, jota inhoan ja jonka haluan kiistää, pitää tuoda esiin vapaasti. Sensuuria pitäisi voida olla vain selvissä rikoslaissa määritellyissä tapauksissa ja vihapuheen kohdallahan ei ole näin. Itseasiassa Suomen laki ei tunne termiä vihapuhe. Sen määrittely on siis aina täysin subjektiivinen, ei objektiivinen.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/haku/?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=vihapuhe&h=Hae+%E2%80%BA

Ne, jotka nyt tuomitsevat vihapuheen ja vaativat sen vastaisia lakeja, eivät ehkä tule ajatelleeksi mitä sitten tapahtuu, kun sitä vihapuheen kieltoa pääsevät toteuttamaan ne tahot, joita kohtaan vihapuhesyytöksiä esitetään nyt. Mitä mahdollisesti tapahtuisi vihapuhetuomioille ja määritelmälle, jos perussuomalaiset olisivat päähallituspuolue ja oikeusministeri olisi perussuomalainen? Sitä sopii miettiä, kun haluaa rajoittaa sananvapautta hyvän asian vuoksi.

Mutta sitten itse asiaan: SUURI SANANVAPAUSTESTI.

Seuraavassa on muutama numeroitu kirjoituspätkä. Lue ne ajatuksella ja mieti miksi ne vaikuttavat sinuun ja ajatuksiisi eritavoin. Ne eivät ole omia ajatuksiani, eivätkä edusta minun näkökantojani.

1. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti äärioikeistolaiset ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

2. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti kansallismieliset ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

3. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti toimittajat ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut poliitikko on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

4. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti anarkistit ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

5. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti homot ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

6. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti transseksuaalit ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

7. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti islamistit ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

8. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti terroristit ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

9. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti juutalaiset ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut poliitikko on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

10. Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti kaikki suomalaiset ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut poliitikko on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista.

Ja tässä se alkuperäinen tekstin pätkä:
"Vihapuhetta on aina levitetty ja käytetty poliittisiin tarkoituksiin. Viime vuosina erityisesti maahanmuuttajat ovat joutuneet populistisen politiikanteon välineiksi. On tapauksia, joissa rikostuomion saanut poliitikko on jopa osoittanut halveksuntaa tuomiolleen. Jos tallainen käyttäytyminen laajenee, vähentää se yleistä lainkunnioitusta ja heikentää eduskuntaa kohtaan tunnettua luottamusta lainsäätäjänä. Poliitikon syyllistyminen viharikokseen on tästä syystä erityisen haitallista."
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161613/SM_23_19_Sanat%20ovat%20tekoja%20Vihapuhe%20ja%20nettikiusaamisen%20vastaisten%20toimien%20tehostaminen_final.pdf

Ote on siis Valtioneuvoston eli hallituksen vihapuhekirjasesta.

Huomasitteko mitään eroa lukiessanne noita pätkiä? Miksi jotkut tuntuivat erilaisilta? Miksi yhden ainoan sanan muuttaminen voi muuttaa ajatteluanne tai suhtautumistanne niinkin paljon? Miksi tunteet muuttuvat välittömästi, kun yksi sana vaihtuu toiseen, vaikka perusajatus pysyy samana?

Tämän testin tarkoitus on paljastaa meissä jokaisessa lymyävä irrationaalinen ja puhtaasti tunnepohjainen reaktio sanomiseen. Se, miten me reagoimme puheeseen ja miten määrittelemme vihapuheen, ei olekaan objektiivinen näkemys, vaan fiilispohjalta tehty ratkaisu. Se, mikä toisten kohdalla on Näin, ei olekaan sitä joiden muiden kohdalla. Miksi näin on, sitä sopii miettiä itsekukin.

Sananvapaus on länsimaisista oikeuksista tärkein. Sitä ei saa vaarantaa millään perusteella, eikä sitä saa rajoittaa millään perusteella. Sananvapaus ei ole rikos ketään vastaan, vaan oikeus jokaiselle. Se, etten pidä jonkun toisen poliittisesta vakaumuksesta, ajatuksesta, sanomisista, ei ole peruste hänen sananvapautensa rajoittamiselle. Päinvastoin. Sen pitäisi olla peruste sananvapauden ehdottomalla oikeudelle.

Miksi sananvapaus on niin tärkeää? Koska se on ajatuksen vapautta. Jos ja kun sananvapautta rajoitetaan, sillä rajoitetaan ajatuksen vapautta, koska sanat ovat ajattelun tulos. Se, että pidän jotakuta typeränä moukkana, ei anna minulle oikeutta rajoittaa hänen sanomistaan tai ajatteluaan. Se, että pidän hänen sanomisiaan vaarallisina, ei anna minulle oikeutta rajoittaa hänen sanomistaan. Täytyy muistaa, että Jeesus, Gandhi, Nelson Mandela ja monet muut olivat aikoinaan vaarallisiksi luokiteltuja ajattelijoita ja sanojia, ja heidänkin sananvapauttaan rajoitettiin heidän vaarallisuuteensa ja yleiseen turvallisuuteen vedoten.

Rikokset ovat toinen asia. Kunnianloukkaukset, uhkailut jne. ovat rikoksia ja niille löytyy pykäliä rikoslaista. Mutta jonkinlaisen poliittisen tai ideologisen Vihapuhe-määritelmän luominen ja sananvapauden peittäminen sillä täkillä on äärettömän vaarallista. Jokaisen sananvapautta puolustavan tulisi vastustaa kaikkia yrityksiä ja pyrkimyksiä sananvapauden rajoittamiseksi aina ja kaikkialla, vaikkei olisikaan sanojien kanssa samaa mieltä, tai jopa vastustaisi heitä.

Jokaisen toimittajan tulisi olla todella kriittinen jokaista sananvapaustuomiota koskien, sensijaan että lähes ilakoidaan inhotun poliitikon tai kirjoittajan tuomiolla.  Jokaisen kansalaisaktivistin koko poliittisen spektrin äärilaidasta toiseen tulisi nousta aina takajaloilleen, kun poliittisten vastustajien sananvapautta pyritään rajoittamaan. Ennemmin tai myöhemmin tulee jokaisen vuoro ja me olemme jo menossa siihen suuntaan.

»Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.»
Martin Niemöller.

Sensuuri ei ole enää teoriaa, vaan käytäntöä somessa, Netissä, mediassa ja jopa puheessa. Sensuuria pusketaan päällemme ylätasolta ja se nousee sisimmästämme. Varomme sanomisiamme, sanomisillamme voi olla ikäviä seurauksia, joudumme viranomaisvalvonnan kohteeksi, joitakin suomalaisia bloggareota on jo pidätetty ja ainakin yksi toimitettu tahdon vastaiseen hoitoon mielisairaalaan. Luulisi pistävän ajattelemaan sitä suuntaa, johon olemme matkalla vihapuheen vastustamisen nimissä.


keskiviikko 9. lokakuuta 2019

TURKKI, SYYRIA, USA - lyhyt geopolitiikan oppitunti

Kun valtamedia USA:n Syvä valtiota (Deep State) myötäillen nyt taivastelee miksi presidentti Trump antoi Turkille luvan hyökätä koillis-Syyrian vallanneitten kurdijoukkojen kimppuun, lienee paikallaan auttaa nykytoimittajia ja kertoa mistä tässä on kyse. Ongelmahan on siinä, että valtaosa nykytoimittajista ei ole koskaan tajunnut mistä Syyriassa on ollut kyse ja keitä siellä on operoinut ja miksi. Tästä neljä vuotta vanhasta tekstistä on hyvä aloittaa.
http://rayhablogi.blogspot.com/2015/10/isis-ja-syyria-koko-juttu.html


Yhdysvallathan yritti järjestää Turkissa nimenomaan Erdoganin vastaisen vallankaappauksen presidentti Obaman johdolla vuonna 2016. Sehän meni pieleen, kuten hyvin tiedämme.
https://www.aljazeera.com/news/2016/12/turkey-failed-coup-attempt-161217032345594.html
https://en.wikipedia.org/wiki/2016_Turkish_coup_d%27%C3%A9tat_attempt
https://www.nytimes.com/2016/08/03/world/europe/turkey-coup-erdogan-fethullah-gulen-united-states.html

Obaman hallintohan oli päättänyt kaataa Syyrian hallinnon jo 2008 ja yrittikin sitä luomiensa palkka-armeijoiden avulla, mutta sekin epäonnistui.

Lännen masinoiman vallankaappausyrityksen jälkeen Turkki paikkaili nopeasti välinsä Venäjään ja Iraniin. Turkki hankki Venäjältä maailman tehokkaimpina pidettyjä S-400 ilmatorjuntajärjestelmiä. Kyseiset asejärjestelmät on suunniteltu nimenomaan Naton ja lännen ilmavoimien alasampumiseen.
https://edition.cnn.com/2019/07/13/europe/turkey-russia-missiles-nato-analysis-intl/index.html

Asekaupan toinen ulottuvuus on tietenkin poliittinen. Nimenomaan poliittinen oli myös Turkin ilmoitus siitä, että se aikoo jatkossakin hankkia valtaosan tarvitsemastaan öljystä nimenomaan Iranista, mihin Iran vastasi ettei Turkin tarvitse edes käyttää dollareita tässä kaupassa, vaan sen oma liira kelpaa maksuvälineeksi varsin hyvin. Tämäkin Turkin liike oli poliittinen demonstraatio.
https://www.reuters.com/article/us-turkey-iran-trade-usa/erdogan-says-turkey-will-continue-oil-natural-gas-trade-with-iran-ntv-idUSKBN1WB33D

Yhdysvalloilla ei ole varaa menettää Turkkia liittolaisena. Se on Naton suurimpia asemahteja ja strategisesti täysin keskeinen pala Yhdysvaltojen geopoliittista shakkilautaa. Turkin irtaantuminen länsileiristä on kenties ollut, tai on edelleen, lähempänä kuin julkisuudessa on annettu ymmärtääkään, joten kun Turkki suunnitteli kurdien kukistamista, amerikkalaisilla oli valittavinaan kaksi vaihtoehtoa: maattomat kurdit tai Turkki. USA valitsi tietenkin Turkin. Oma etu on aina se tärkein, korulauseista ja puheista huolimatta. Tekopyhän kohun vuoksi Trump asetti Turkille omia vaatimuksiaan, mutta sellaiset ovat vain ikkunakoristeita. USA on antanut Turkille luvan tuhota kurdiarmeijan Syyriassa.
https://www.theguardian.com/world/2019/oct/08/turkey-to-press-ahead-with-attack-on-kurdish-led-forces-in-syria-trump

Trumpin luvasta noussut kohu on täysin tekopyhää amerikkalaista sisäpolitiikkaa. USA on aina dumpannut liittolaisensa, pettänyt lupauksensa ja jopa kirjalliset sopimuksensa, jos ja kun reaalipoliittiset syyt niin vaativat. Kurdien retkuttaminen sotimaan ISISiä vastaan on malliesimerkki. Yhdysvallat, joka loi ja koulutti ISISin saudien rahoilla, palkkasi ja koulutti kurdit sotimaan heitä vastaan, kun ISISistä alkoi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. ISIS ei ollut onnistunut kaatamaan Assadin hallintoa ja venäläisten puututtua peliin oli häviämässä sodan. USA tarvisi jotakin jolla osoittaa olevansa ISISin vastustaja ja kurdit sopivat siihen. Nyt, kun kurdeista on enemmän haittaa kuin hyötyä, heidät heitetään laidan yli suuremman edun tavoittelussa.

Jos joku siellä nyt rykii tälle tulkinnalle, voi aina mennä kysymään Etelä-Vietnamin hallitukselta Miten meni noin niinku omasta mielestä? Samaa voi kysyä Saddam Husseinilta, joka oli 1980-luvulla lännen ja USA:n liittolainen Lähi-idässä Irania vastaan käydyn sodan ajan. Tuolloinhan USA ja EU-maat toimittivat Husseinille ne kemikaalit ja sen teknologian, jonka avulla Irak pystyi valmistamaan kaasuaseita Iranin massahyökkäyksiä torjumaan. Tosin niillä kaasuteltiin myös kurdeja, mutta mitäpä pienistä. Nyt vuorosssa on Turkki, joka saa kurmuttaa kurdeja luvan kanssa. Suuremman geopoliittisen edun vuoksi.

Tästä on siis kyse Turkin ja USAn pelissä. Kurdit ovat pelkkä nappula laudalla. Valitettavasti.

Augustin Ehrensvärdin opit olisivat olleet kurdeillekin tärkeitä. Mikä onnettominta, suomalaispoliitikot ja sotilaathan ovat hekin autuaasti jo unohtaneet nämä sanat.

»Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp. (Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun).»
https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustin_Ehrensv%C3%A4rd



lauantai 5. lokakuuta 2019

SUOMALAISET PÄÄSTÖHUIJAUKSEN UHREJA

Ja seuraavaksi maallikon näkemys tästäkin asiasta.

Olemme kaikki kuulleet, lukeneet ja joutuneet kuuntelemaan puheita suomalaisten hirvittävästä vastuusta ilmastonmuutoksen pääpyöveleinä. Hiilijalanjälkemme on täysin astronomista luokkaa ja on ihan meidän syytämme, että lapsia ahdistaa ja heidän tuleva maailmansa tuhotuu. Syyksi on kerrottu milloin saunan lämmittäminen, takan käyttäminen, autoilu, elämä ylipäätään ja kynttilät. Hiilihysteerikoiden juttujen mukaan suomalaiset ovat yksi maapallon pahimmista päästögangsteri-järjestöistä, joiden tulee maksaa verisesti synneistään ennen kuin heidän aiheuttamansa katastrofi on tuhonnut maailman.

No, totuushan on taas kerran täysin toisenlainen. Suomi on jo nyt hiilineutraali maa. Teitä on siis huijattu ja huijataan koko ajan. Olette suuren päästöhuijauksen uhreja. Suomen metsien pelkkä kasvu syö kolme kertaa enemmän hiilidioksidia kuin koko Suomen autokanta vuodessa tupruttelee. Siis kolme kertaa enemmän. Liikenteemme ei siis aiheuta ilmastonmuutosta, koska metsien kasvu syö sen ja jäljelle jää vielä kahden vuoden autoilun päästövara. Eli liikenne voisi kasvaa kolminkertaiseksi ennen kuin pelkkä metsien kasvu lakkaisi tuottamasta meille hiilipäästöreserviä ja olisimme hiilineutraaleja autoilun suhteen. Upsista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005917064.html

Metsiemme hiilinielukkuus on ylittänyt kaikki aikaisemmat arviot ja jos yhtälöön otettaisiin mukaan ne neljä miljoonaa hehtaaria hiilinieluja, joita jostakin syystä ei olekaan laskettu mukaan, olisimme plussalla aika isosti.
https://www.talouselama.fi/uutiset/taas-yksi-omituisuus-nielulaskemissa-suomen-ojittamattomia-luonnontilaisia-soita-ei-laskelmiin-hyvaksyta/bcfa2162-ea1b-4f5d-9058-6b9c9a601970

Meidän ei siis todellisuudessa tarvitsisi lainkaan tehdä ilmastotekosia. Suomen ei tarvitsisi maksaa kenellekään yhtään mistään, eikä suomalaisten. Me voisimme itseasiassa myydä päästökrediittejä pitkin poikin maailmaa ja ottaa oman siivumme 144 miljardin päästöbisneksestä.
https://www.reuters.com/article/us-global-carbontrading-report/value-of-global-co2-markets-hit-record-144-billion-euros-in-2018-report-idUSKCN1PA27H

Mutta näinhän ei suinkaan tehdä. Kuka ja miksi on päättänyt, ettei näin toimita? Miksi suomalaiset makselevat täysin perusteettomia ilmastomaksuja, veroja, lisäkustannuksia, miksi energiatehokkuusvaatimusviidakot kuristavat talon rakentajia ja muita? Hyvä kysymys. Valtion rahan halun ymmärtää. Lisäverot ja "väliaikaiset" maksut ovat aina kelvanneet poliitikoille ja niin nytkin. Koska valtava propagandatsunami on saanut ihmiset uskomaan suomalaiset hiilidioksidin superoksentajiksi, päästörajoitusten nimissä voidaan lätkiä lisämaksuja käytännössä minne tahansa.

YK:n ilmastopaneeli on tietenkin tässä se alfa ja omega. Se on myös se instanssi, joka on käskyttänyt mm. Tilastokeskuksen käyttämään omia "menetelmäohjeitaan." Mistä lienee kyse. Kenties tästä hiilidioksidiritarien "raakadatan kalibroinnista", joka selkokielellä tarkoittaa tulosten ja laskelmien muuntelemista halutuksi. Ongelmalliseksi tämän tekee tietenkin se, että YK:n ilmastopaneelilla ja sen jäsenillä on oma taloudellinen etu ratkaisemassa asioita. Tara Halosenkin Valkoisen ruusun ritarimerkillä palkitsema ilmastopaneelin intialainen johtaja, rautatieinsinööri, oli ilmastopaneelin johtamisen ohessa myös Intian suurimman pääästöpankin suuromistaja. Mutta se lienee sitä parempaa kapitalismia se. Ja oikea taho sanomaan miten pitää laskea asioita.
https://www.stat.fi/til/khki/2018/khki_2018_2019-05-23_kat_001_fi.html?fbclid=IwAR0kiGKIwPj9SuqjaoPc6pjvqQe2InFgsXahn_OcRUEApayC3DBkhQQAzQk

Yksityissektori on sekin mukana tässä huijauksessa, koska se voi laskutella asiakkailtaan mitä tahansa ilmastonmuutoksen vastustamisen nimissä. Jotkut ravintolatkin keksivät laittaa asiakkailleen vapaaehtoisen lisälaskun ateriasta, jolla "aterian aiheuttamat päästöt" kompensoidaan. Ihan oikeasti, hei. Nyt eiku maksamaan, niin tulee parempi olo syöjälle ja ravintolan omistajalle.

Euroopan Unioni on tietenkin se sortaja, joka tässäkin huijauksessa tsuhnia polkee. Se katsoo, että Suomi ei ole hiilineutraali ja että Suomen pitää erityisesti rankaista itseään. Millä perusteella joku keskieurooppalainen saastuttaja katsoo oikeudekseen määräillä meitä tässä asiassa? Luulisi berliiniläisen tai pariisilaisen, milanolaisista puhumattakaan, olevan ihan hiljaa kotiseutujensa saastepilvien alla. Toisin on.
https://www.aamulehti.fi/a/200257725
Bryssel, jossa suomalaisia on päätetty rangaista päästöistä. Huomaa kirkas ja kuulas, vähähiilinen ilma. .

EU rokottaa suomalaisia, koska meidän poliitikkomme ja virkamiehemme eivät enää puolusta meitä tai aja meidän etujamme. He tekevät hommia EU:lle ja edustavat tässäkin asiassa sitä ja toteuttavat sen linjauksia. Me emme ole itsenäinen maa, suvereeni kansakunta, vaan satraappien valvoma ja kontrolloima alusmaa, jonka asioista päätetään tuhansien kilometrien päässä. Ja kuten aina, siirtomaa ja sen alkuasukkaat kärsivät ja maksavat emämaan, tässä tapauksessa EU:n, hiilipäästötkin keinotekoisessa asetelmassa. Siis suomeksi sanottuna huijauksessa.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.453472?fbclid=IwAR1J5IZG3B0zuQDSsZ4xdMGTgyblH2sMP__DYhLZH_xCBp6dO22bjauOJIE
https://tekniikanmaailma.fi/punaisen-lihan-syomisella-ei-olekaan-terveyshaittoja-vaittaa-kohua-herattanyt-tutkimus-vahingoittaa-ravintotieteiden-uskottavuutta/?shared=1011730-63a74546-500&fbclid=IwAR3B4KMWiXNs_juEKp3lSEvr8fbz-moA-1zOPZHt-erMv4664Q0d3dhY_ME


Ja niin kauan kun olemme Euroopan Unionin siirtomaa tämä ja kaikki muut hulluudet tulevat jatkumaan ja te olette maksajia. Me kaikki suomalaiset siis. Aivan kuten siihen vanhaan hyvvään aikaan, kun Saksalla, Ranskalla, Portugalilla, Italialla ja Espanjalla oli alusmaita - sellaisia kuin Suomi nyt.

perjantai 4. lokakuuta 2019

KUINKA VASEMMISTO HUKKASI MASSAT

Vasemmisto kautta läntisen maailman on pulassa. Ne ovat pulassa, koska ne ovat hukanneet äänestäjänsä. Loistava brittidokumentti avaa tilannetta kahden esimerkin avulla: Brexit ja Trump.
https://www.youtube.com/watch?v=afMofYie4Lc

Kuten tuossakin dokkarissa todetaan, poliittinen eliitti, vasemmisto yhtenä osasena, on kadottanut kosketuksensa kansalaisiin. Siinä on kaiken ydin. Kansalaisista ei ole tullut yhdessä suhauksessa rasisteja, ei idiootteja, ei äärioikeistolaisia, eikä mitään muutakaan, mitä heidän vaalikäytöksestään kiukustunut eliitti on puuskahdellut. Iso osa kansasta ei koe enää mitään yhteyttä puolueisiin ylipäätään, eikä vasemmisto ole mikään poikkeus, Päinvastoin.

Yhdysvalloissa demokraattinen puolue, sikäläinen "vasemmisto", on keskittynyt viimeiset vuodet puhtaaseen valtapeliin ja sotimiseen vallassa ollessaan. Parhaillaan se pyrkii kaikin keinoin kaatamaan vaaleissa valitun presidentin millä tahansa syyllä, vaikka omankin puolueen riveistä on todettu, ettei se ole viisainta. Olennaisempaa olisi keskittyä seuraaviin vaaleihin, kuin yrittää saada aikaan tilanne, jossa Trumpia äänestäneet kokevat jälleen kerran ettei heidän äänillään ole mitään merkitystä. Mutta demokraatit toimivat täysin toisin. Kuten Hilary Clinton sanoi, Trumpia äänestävät olivat roskasakkia, rasisteja jne. Eihän se niin yksinkertaista ollut, mutta tämä on analyysi, ja juuri siksi demarit tekevät mitä tekevät - piittaamatta seurauksista.

Englannissa Labor on hukannut juurensa ja siitä on tullut akateemisesti koulutetun keskiluokan puolue, joka eroaa konservatiiveista lähinnä retoriikan tasolla. Tony Blairin Labor, "uusi Labor", oli markkinahenkinen ja sotiin innolla osallistuva valtapuolue. Nykyinen Labor on eurohenkinen kansainvälisyyspuolue, joka pyrkii estämään Brexitin. Yli 17 miljoonaa brittiä äänesti Brexitin puolesta, mutta eurohenkinen poliittinen eliitti leimasi heidät tietämättömiksi junteiksi ja on pyrkinyt siitä saakka kaatamaan erohankkeen. Jos elstablishmentti onnistuu kaatamaan Brexitin, seurauksia voi vain arvailla miljoonien kansalaisten pettyessä politiikkaan.

Kun vielä vuonna 1964 vasemmistoikoni Ernesto "Che" Guevara ilmoitti YK:n yleiskokouksessa julistuksekseen tunnuslauseen Isänmaa tai Kuolema, nykyiselle vasemmistolle moinen on rasismia, natsismia, vähintäänkin arveluttavaa sovinismia. Kuvastaa hyvin vasemmiston tilan muutosta viime vuosikymmeninä. https://www.youtube.com/watch?v=BIefiQ6pagc

Suomessa ns. vasemmisto hylkäsi valtaosan äänestäjistään jo 1990-luvulla. Demarit ja vasemmistoliitto hyväksyivät mukisematta työehtolainsäädännön heikennykset, eläkkeiden reaaliarvon leikkaukset, toimeentulituen reaalisen leikkaamisen, tukien, koulutuksen, terveydenhuollon romuttamisen vaalipuheistaan huolimatta. Ne vasemmistolaiset kansanedustajat, jotka eivät suostuneet syömään vaalilupauksiaan tai periaatteitaan, leimattiin änkyröiksi ja erotettiin eduskuntaryhmistä ja eristettiin. Näin siksi, että heidän olemassa olonsa paljasti kuinka vasemmisto oli heittänyt poliittisen identiteettinsä menemään ja siirtynyt ns. valtapuolueeksi.

Äänestäjien täysin legitiimit huolenaiheet leimattiin vanhakantaisuudeksi, paskapuheiksi, valheiksi, rasismiksi, tietämättömyydeksi, ja tilalle tuli globalismia ajavien ylikansallisten ajatushautomoiden agendaa, eurostoliittoa, ties mitä ekopolitiikkaa. Syykin oli täysin selvä. Vasemmistoliitto muuttui köyhän kansan puolustajasta keskiluokkaisten akateemisesti koulutettujen humanistien puolueeksi, jota työväenluokka tai köyhät eivät enää kiinnostaneet pätkän vertaa. Demarit olivat muuttuneet keskiluokan ja ylemmän keskiluokan puolueeksi jo 80-luvulla. Kumpikaan puolue ei ollut, eikä ole nytkään, kiinnostunut yhteiskunnan alemmista luokista. Ne ovat So Last Season.

Vaaleista toiseen demarit pyrkivät vain valtaan. Ei heillä ole mitään vaihtoehtoa. He edustavat samaa elitististä politiikkaa kuin kokoomuskin, hieman pehmennetyssä muodossa. He ajavat "Suomen kilpailukykyä", he ovat eurohenkisiä kotimaansa kustannuksella, heitä kiinnostavat vain palkansaajat ja heistäkin vain ne parempituloiset, ja tämän politiikan hedelmät ovat kaikkien nähtävillä. Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, joka on demareille kaikki kaikessa, maassa oli alle 200 000 köyhää. Nyt heitä on 900 000. Eikä se kiinnosta demareita lainkaan.

Vasemmistoliitto, tai mikä nimi sillä nyt onkaan, keskittyy kansainvälisiin Minä Olen Hyvä Ihminen -asioihin. Se haluaa olla Hyvien Ihmisten Puolue. Se riittää. Ei tarvitse tehdä mitään todellista politiikkaa, kun puhuu hyviä asioita ja kannattaa hyviä asioita. Hyviä asioita ovat avaruudesta tippuneen rasismin vastustaminen, hiilijalanjäljen jahtaaminen, keekoilu kansainvälisyysseminaareissa ja monikulttuurisuustapahtumissa. Toivotaan vain, ettei paikalle eksy ketään tyhmää, kouluja käymätöntä idioottisuomalaista örisemään ongelmistaan. Ne ovat niin So Last Season. Get over it, schmuck.

Vasemmisto, joka tässä siis tarkoittaa demareita ja vasemmistoliittoa, ovat hylänneet sen kansanosan, josta heidän perinteinen kannatuksensa kumpusi. He jättivät tämän porukan oman onnensa nojaan jo neljännesvuosisata sitten. Eläkkeiden ja perustoimeentulotuen ostovoima on romahtanut yli 40% ja sitä paikkaillaan muutamilla euroilla. Puheistä huolimatta töitä ei edes pyritä järjestämään, koska demarit tietävät, että täystyöllisyys merkitsee palkkojen nousua. Siksi demaritkin haluavat maahan luku- ja kielitadotonta halpatyövoimaa yllä pitämään palkkakilpailutusta. Se on hyväksi "Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle".

Vasemmistoliitto haluaa täysin samaa, joskin puhuu kauniisti pakolaisista ja humanistisista arvoista, vaikka idea on täysin sama. Tuodaan maahan mahdollisimman paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään tietoa lainsäädännöstä, joille ay-toiminta on rikollista, jotka eivät ymmärrä tai osaa kieltä jne. Tämä naamioidaan maailman pelastamiseksi, vaikka jokainen aivot omaava vasurikin tietää että sellaiset perustelut ovat vain marenkia. Todellisuudessa näin luodaan sitä rääsyläisluokkaa, jolla pidetään palkkataso alhaalla. Kuten kokoomus, keskusta ja demaritkin, vasurit ovat valmiita rahoittamaan tämän suoria tukia lisäämällä, eli kompensoimalla yritysten alipalkkoja verovaroista, ts. tukemaan tätä uuskurjalistoa työllistäviä yrityksiä palkkaa paikkaamalla.

Suomalainen vasemmisto ei tietenkään ole ainoa taho, joka heitti perinteisen kannattajakuntansa höyryjyrän alle. Keskusta on tehnyt täysin saman tempun. Se halusi city-puolueeksi, koska sen johto uskoi ja uskoo puheita maaseudun tyhjentämisestä. Siinä keskusta on ollut demarien, vasurien, kokkareiden ja muiden kanssa aivan samoilla linjoilla. Entinen maalaisliitto on osallistunut viimeiset vuosikymmenet maaseudun pakkotyhjennykseen aivan yhtä innokkaasti kuin muutkin ja toimii kuten nekin. Kokoomus, demarit ja keskusta ovat aivan samanlaisia. Itseasiassa ne ovat yksi ja sama puolue, sen eri laitoja vain. Ja vasurit ovat tämän valtapuolueen apurisakki, aivan kuten vihreätkin. Vasureiden moraali on aivan samanlainen kuin vihreilläkin. Sitä ei ole.

Kautta läntisen maailman perinteiset valtapuolueet ihmettelevät laskevia äänestyskäyriä ja hämmästelevät uusien puolueiden nousua. Se johtuu siitä, että poliittinen eliitti, puolueet ja heidän joukkionsa, unohtivat kansalaiset touhuissaan. Ja kautta läntisen maailman asiaan suhtaudutaan täysin samalla tavalla: kansa on tyhmää, kansa on rasistista, kansa on siis paskasakkia. Ikään kuin tämä korjaisi tilanteen. Ikään kuin koululaitoksen romutus sivistäisi kansaa.

Sensijaan että valtapuolueet, demarit ja vasemmistoliitto, olisivat iloisia siitä että kansa on äänestänyt, ne suuttuvat ja sanovat kansan äänestävän väärin. Selitys on tietenkin se, että kansalaiset ovat idiootteja ja rasisteja. Perussuomalaisia äänestävät vain juntit ja natsit. Siinä koko analyysi tilanteesta. Ratkaisukin on sama: kielletään rasismi, vihapuhe ja kaikki mistä me ei tykätä. Me paremmin koulutetut tietenkin määrittelemme mitä on rasismi ja vihapuhe, ja ne ovat kaikkea sitä mistä me ei tykätä. Kaikkea sitä.

EU-kriittisyys, Nato-kriittisyys, omasta toimeentulosta ja asemasta huolestuminen, köyhyyden tuomat ongelmat, syrjäytettyjen kokema katkeruus ja viha, kaikki ne ovat vihapuhetta ja rasismia ja siksi ne tulee kieltää. Jos ymmärtää millainen huijaus hiilidioksidihysteria on, kielletään. Jos haluaa saman kohtelun toimeentulotukiasioissa kuin maahanmuuttajat, kielletään. Jos haluaa itsenäisen kotimaan, kielletään. Kaikki sellainen mistä tämä poliittinen establishment on eri mieltä kuin tavalliset kansalaiset, pitää poistaa kieltämällä. Näin asioita ratkaistaan. Eikä siinä nähdä mitään merkillistä tai outoa.

Fasismia ei enää edes tunnisteta, koska ollaan muututtu sellaiksi. Fasismi 2.0 on sitä parempien ihmisten Oikeassa olemista, Hyvän asialla olemista. Ja vihollinen on se kansalainen, joka ei tottele, tee kuten käsketään, joka on eri mieltä, joka ei suostu taipumaan tahtoon. Vihollinen on äänestäjä, joka äänestää väärin. Vihollinen on se köyhä, joka ei aja ympäristöagendaa. Vihollinen on se hanttihommilla joten kuten elämän syrjässä rimpuileva kantaväestöön kuuluva mies, joka ihmettelee miten samoissa hommissa olevilla maahanmuuttajilla on varaa uusimpiin älypuhelimiin. Vihollinen on se kahden lapsen kantasuomalainen yh-äiti, joka ihmettelee miten maahanmuuttaja äidillä on uusin iPhone, kolmen tonnin Emmaljunga-vaunut ja parin sadan tuliterät ulkoilukengät.

Huomasitteko? Jos edellä oleva sai verenne kiehumaan, jos tyrmistyitte, suutahditte, jos mieleenne purskahti ajatus siitä, että tämä on rasimia, ulkomaalaisvastaisuutta, maahanmuuttovastaisuutta, kuulutte siihen porukkaan, jolla on iso ongelma. Te elätte sellaista elämää, joka eroaa näiden ihmisten todellisuudesta. Jos tulotasonne on alhainen, olette luultavasti opiskelijoita, akateemisia, järjestöihmisiä jne. Te ette ole eläkeläisiä, joiden on tänäänkin valittava mennäkö ostamaan tarjousjauhelihaa Lidlistä, vai säästääkö rahat seuraaviin lääkkeisiin, jos ja kun niitä taas saa apteekista, joka on kaukana jossakin. Ei teitä kiinnosta sellainen.

Teitä kiinnostaa Greta Thunberg, YK:n ilmastopaneeli, kansainvälisyys, monikulttuurisuus, innovaatiot, matkustaminen, ulkolaiset ystävät ja tutut, Euroopan Unioni ja vastaavat hyvän mielen hyvät asiat, joiden seurassa puuhastellessa ei tarvitse edes ajatella parin kilometrin päässä olevaa perhettä, jonka lapset saavat vuorokauden ainoan aterian koulussa, jossa ei ole varaa ostaa uusia talvikenkiä, talvitakkeja, pipoja ja hanskoja. Sellaiset ihmiset ovat... Niin, tietämättömiä rasisteja. Roskasakkia. Ihmisroskaa. Heidän pitää kadota, jotta sinulla on kiva elämä. Siksi vasemmiston värikin on haalistunut. Se on nykyisin, ihanaa, pinkki!


Ja juuri siksi vasemmisto hukkasikin massat.