keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

DER KOMISSAR

Olli Rehnin hyvä kaveri Alpo Rusi joutui takautuvasti liriin sinänsä tavallisista Kekkoslovakian kuvioista 2000-luvun alussa. Alpo oli ollut hiukan liian hyvää pataa itäsaksalaisen Stasin ja joidenkin muiden itäblokin toimijoiden kanssa, ja nyt häntä epäiltiin valkoilusta. Samanlaisia syytöksiä olisi voitu esittää nipulle kokoomusvaikuttajia ja muitakin. Olli riensi kaverinsa tueksi ja puhui kovasti julkisuudessa, hääri ja touhusi, ja Alpo todettiin syyttömäksi törkeään vakoiluun.

Olli kirjoitti Alpon kanssa kirjan ja julisti Alpon viattomaksi, ja siinä sivussa olleensa oikeassa. Rehnin Rusi-show onnistui sen verran hyvin, ettei kukaan enää muista sitä, että nuo tutkimukset, joissa Alpo Rusi todettiin syyttömäksi TÖRKEÄÄN vakoiluun, totesivat hänen syylliseksi pienempiin juttuihin, jotka olivat rikosoikeudellisesti vanhentuneet. Olli Rehn oli osoittanut kykynsä maalata tummanharmaa valkoiseksi.

Alkujaan Olli oli mikkeliläinen jalkapalloilija ja keskustanuori, joka opiskeli collgessa St.Paulissa Minnesotassa ja aikoi selvästi mukaan valtakunnan politiikkaan. Ollilla oli nostetta, koska Ollilla oli vahvaa taustatukea puolueen raskassarjalaisilta. Olli nousi keskustanuorten johtoon ja esiintyi ahkerasti julkisuudessa. Minne vain pääsi, Olli oli oitis puhumassa fiksusti. Hän toimi myös Esko Ahon talousneuvonantajana. Oli vain yksi ongelma. Kansa ei tykännyt Ollista yhtään. Hän pääsi yhdeksi kaudeksi eduskuntaan, mutta putosi sieltä seuraavissa vaaleissa.

Ei yrittänyttä laiteta ja niinpä Olli pakkasi kapsäkkinsä ja lähti maailmalle. Eurobyrokratia sopi miehelle kuin nenä päähän ja Olli luovi itsensä vallan keskiön tuntumaan. Vuonna 2004 Rehnistä tuli Barroson ensimmäisen komission nuorin komissaari, jonka vastuulla oli EU:n laajentuminen. Olli menestyi tehtävässään ja sai Bulgarian ja Romanian mukaan kansojen perheeseen. Ei sillä väliä, että noissa maissa demokratia oli ja on edelleenkin riisipaperin ohutta ja kansalaisyhteiskunta täysin vieras ajatus, korruptio sitä tasoa että kreikkalaisia kauhistuttaa ja järjestäytynyt rikollisuus on osa yhteiskunnan valtarakenteita. Olli sai molemmat maat mukaan.

Talouskomissaariksi Olli nousi 2010 ja sai taas huomata, että oli jälleen kerran paikalla huonoon aikaan. Eurokriisiä pukkasi, oli finanssikriisiä ja ties mitä. Olli on kuitenkin pesunkestävä Old Skool kepulainen, eikä mikään miestä hetkauta. Ei edes se, että talousnobelisti Paul Krugman on kritisoinut Ollia ja EU:n talouspolitiikkaa rajusti. Ollin mielestä nobelisti on ajattelijana nollatasoa, kun ennusti Kreikan lähtevän eurosta eikä Kreikka lähtenytkään. Ollin mielestä nobelistin puheet ovat itseasiassa aiheuttaneet eurokriisin syvenemisen. Jassoo...

Olli on sen verran kepulainen, että kun Euroopan Unionin perustuslain 125 artikla kieltää maksamasta jäsenmaan velkoja, Olli on vetänyt esiin samaisen lain 122,2 artiklan. Olli kertoo mielellään, että kyseinen artikla sanoo, että "avustamiskieltoa saa rikkoa, mikäli kyse on luonnonmullistuksista tai poikkeuksellisista ilmiöistä." Olli on sen verran kepulainen, että jättää mainitsematta artiklan loppuosan. Artikla nimittäin jatkuu näin: "mikäli kyse on luonnonmullistuksista ja poikkeuksellisista ilmiöistä, JOIHIN JÄSENVALTIO EI VOI VAIKUTTAA".

Siis: "JÄSENVALTIO EI VOI VAIKUTTAA"? Lainanotto? Valtiontalous? Budjetit? Näin Rehn asian tulkitsee ja samoin kaikki ne, jotka jatkavat tätä aikamme suurinta rikollista operaatiota eurotuen nimissä.

Politiikassaan Olli on vankkumaton federalisti ja haluaa vallan komissiolle, pois jäsenmaista. Suomessahan kuvitellaan, että suomalainen komissaari ajaisi suomalaisten etua, mutta niin ei ole koskaan ollut. Suomalaiset europarlamentaarikotkaan eivät aja Suomen tai suomalaisten etuja. He ovat osa ylikansallista päätöksentekojärjestelmää, joka käskee ja määrää Suomea, ei suinkaan aja suomalaisten etuja, vaan EU:n. Olli on politiikassaan ehdottoman ylikansallisen valtamekanismin mies. Se tarkoittaa tiukempaa liittovaltiokehitystä, vallan keskittämistä Brysseliin ja vallan katoamista yhä kauemmas ja etäämmälle suomalaisista. Se on Ollin mieleen. Sitä Olli tahtoo ja sitä Olli puhaa.

Mutta vaikka maailman myrskyt meitä keinuttaa, ei Ollilla ole hätää. 2009 Kauppalehti kertoi, että komissaarin palkka viisivuotiskaudesta on 1,41 miljoonaa. Jos komissiosta putoaa pois, saa 19 000 euroa uudelleensijoittumisrahaa PLUS kolmivuotista siirtymiskauden rahaa 358 000 euroa ja eläke on sitten aikoinaan 51 000 euroa vuodessa. Palkka lienee 25 000 kk, josta veroja maksetaan tasan 20%. Not bad, mein herr!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti