maanantai 25. maaliskuuta 2013

KYPROSHUIJAUS eli kuinka te hävisitte kaiken

Eurotuki shöy kaikkineen on ollut rikos, sekä juridisesti että moraalisesti. Mutta se mitä maailman historian suurimman ryöstön yhteydessä tapahtui on vielä isompi juttu ja se koskee jokaista teitä. Te ette ihan vielä hahmota sitä, useimmat aavistelevat jo, mutta jonakin päivänä tältä tosiasialta ei voi enää välttyä.

Teidän valtanne kansalaisina on viety. Teidän demokratianne on lakkautettu ja myyty pois. Ja mikä ikävintä, sen tekivät ne miehet ja naiset joita äänestitte viimevaaleissa. He eivät itsekään ymmärtäneet sitä, he luulivat tekevänsä oikein, toimivansa vastuullisesti ja parhaan tiedon perusteella. Heille ei tullut mieleenkään, että termi "vastuullisuus" on vain savolaisen huijarin sana, jonka avulla heidät huijataan tekemään vastoin omaa etua, vastoin kansalaisten etua, vastoin kansakunnan etua. Näin he kuitenkin tekivät.

Kypros sai rahansa. Veroparatiisi, pimeän rahan pesula, sai kymmenen tuhatta miljoonaa. Miksi? Koska EKP, Euroopan Keskuspankki uhkaili poliitikkoja. 21.3. EKP vain ilmoitti, että Kyproksen tukipaketti on hyväksyttävä. EKP:tä johtaa nykyisin amerikkalaisessa liikepankissa aikaisemmin työskennellyt banksteri, joka ei ole työssään puolustamassa euroa, EU:ta tai euroalueen taloutta, vaan varmistamassa, että teidän verorahanne ryöstetään. Hän on toimessaan varmistamassa, että suurpankit saavat rahansa teidän taskuistanne ja valtioltanne. Hän on yksi euroryöstön päätekijöistä.

Kypros sai rahansa, koska rahavalta päätti niin. Saksan valtiovarainministeri sanoi ettei suostu kiristetyksi. Niinpä hänet raiskattiin poliittisesti. Jutta Urpilainen voitti taas kerran ja suomalaiset maksavat. Jutta uhosi, että nyt tuli pankkitalletusvero, ensikertaa historiassa. Ei tullut. Ei kai kukaan kuvitellut, että sellainen tulisi? Jos Jutta uskoi niin, Jutta on aivokääpiö. Mutta ehkä Juttakin tiesi, ettei se mene läpi. Se oli vain savuverho veronmaksajille, show jolla esitettiin näytelmää kansalaisten etuja ajavasta ministeristä. On tietenkin mahdollista, että Jutta on raiskattu poliittisesti jo niin monta kertaa, ettei enää tunnu missään.

Koska talletusveroa ei tulekaan, ei tarvita myöskään Kyproksen parlamenttia. Näin homma toimii. Parlamentit sivutetaan kerta toisensa jälkeen. Näinhän meilläkin on toimittu kerta toisensa jälkeen. Hallitus johtaa maamme antidemokratisoimista ja totuttaa kansanedustajat siihen, ettei heille kerrota mitään mistään. Kerta toisensa jälkeen. Ja kansanedustajat, nuo syöttöporsaat, painavat sitä nappia mitä oman puolueen ministeri käskee, tajuamatta että samalla he ampuvat omaan poliittiseen ohimoonsa epädemokratian laukauksia.

Kesällä 2011 entinen Yhdysvaltain liittovaltion pankin johtaja Alan Greenspan, Yhdysvaltain johtava randilainen ja äärikapitalisti, myönsi, että taloudessa on jotakin pielessä. Hän oli mies, joka oli synnyttämässä vuoden 2008 finanssikriisiä ja avitti Yhdysvaltain valtionkassan ryöstöä hiukan myöhemmin. Ja on syytä muistaa, ettei Yhdysvaltain liittovaltion pankki ole valtion pankki, vaan yksityinen pankki, jolle valtio on ulkoistanut dollarin ja muun sellaisen tilpehöörin.

Plutokratia tarkoittaa rahan valtaa. Vuonna 2008 Morgan & Stanley -jättipankki lähetti suurasiakkailleen salaisen kirjeen, jossa valitteli demokratiaa ja sitä kuinka se vielä häiritsi bisneksiä, mutta että seuraavan 10-15 vuoden aikana siirrytään plutokratiaan. Olemme vuodessa 2013. Tuosta salaiseksi tarkoitetusta kirjeestä on viisi vuotta. Nyt rahavalta sanelee päätökset, pakottaa meidät antamaan rahamme sille, käskee ja kiristää poliitikkomme tekemään sille mieleisiä ratkaisuja ja päätöksiä. Kyproksella ei enää tarvita parlamenttia talouspolitiikan linjauksiin. Ei tarvita meilläkään. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen antavat vain tiedonannon. Se siitä demokraattisesta prosessista. Sellaisia ei tarvita plutokratiassa.

Vuonna 2005 toisen amerikkalaisen jättipankin Citigroupin kolme asiantuntijaa kirjoitti raportin, jossa ennakoitiin koko maailman jakautuvan kahteen osaan. Yksi osa on superrikkaat ja toinen osa kurjalisto. Tätä nämä kolme asiantuntijaa kutsuivat plutonomiaksi, rahayhteiskunnaksi.Se oli heidän tulevaisuusvisionsa. Se oli heidän Sininen kirjansa.

"Plutonomiassa ei ole sellaisia elukoita, kuten amerikkalainen kuluttaja, brittiläinen kuluttaja, tai venäläinen kuluttaja. On rikkaita kuluttajia, harvalukuisina, joilla on suhteettoman jättimäinen siivu kansallisista tuloista ja kulutuksesta, ja sitten ovat ne loput "ei-rikkaat", monilukuiset, joille jää yllättävän pieni palanen kansallisesta kakusta."

Käännös on omani, mutta näin nämä kolme yhden maailman suurimman pankin asiantuntijaa maalailivat tulevaa maailmaa, jonka eteen hekin tekevät hartiavoimin töitä, joka päivä, joka viikko, joka kuukausi, joka vuosi. Kuten Alexander Stubbkin sanoi, se on ihan oikein.

Näiden hyvää tarkoittavien hölmöjen urpilaisten ja muiden takana on todellakin satoja, tuhansia miehiä ja naisia, jotka ihan oikeasti pyrkivät tähän. He haluavat tulla superrikkaiksi ja että valtaosa köyhtyy. Ihan oikeasti. He eivät halua, että ihmiset rikastuvat ja että demokratia leviää. He haluavat, että harvemmilla olisi enemmän rahaa ja ettei enemmistöllä olisi lainkaan valtaa. He ovat sanoneet sen moneen kertaan ääneen. Wall Street Journalin pääkirjoituspäätoimittaja sanoi haastattelussa jo vuosia sitten, ettei pidä demokratiasta, koska se vain haittaa bisneksiä. "Demokratia on pahaksi bisnekselle". He ovat oikeasti sitä mieltä!!

Eurokriisi ei ole irrallaan vuoden 2008 finanssikriisistä. Kyprospäätös ei ole erillinen keino tyhjentää lisää kansakuntien kassoja ja varastaa verorahoja. Ne ovat kaikki osa prosessia. Ne ovat osa kehitystä, joka ei ole sattumaa tai vahinko. Ne ovat kaikki osa sitä prosessia, jossa sinulta viedään sekä rahat että valta, koska se on harvalukuisen eliitin mielestä oikein. Niin kuuluukin olla.

Moni humanisti ei usko tätä. He kieltäytyvät uskomasta, että kukaan olisi niin hullu. Juuri näin he ajattelivat vuonna 1938. Ja he ajattelevat samoin nytkin. He eivät usko, että Björn Wahlroosin mielestä demokratia on paskaa, vaikka mies on sanonut niin ääneen useaan kertaan. Köyhillä ei saa olla valtaa. Hän on sanonut senkin. Kuuluu vain vaivautunutta naureskelua ja selittelyjä, joiden mukaan Nalle osaa kärjistää ja on hyvä retoorikko. Ei. Hän sanoo ääneen mitä ajattelee. Hän haluaa viedä rahasi, tuhota valtiosi ja viedä valtasi. Miksi sitä on niin vaikea uskoa? Koska niin monen oli niin vaikea uskoa vuonna 1938, että Hitler olisi niin hullu.

Plutonomia ja plutokratia ovat täällä. Meiltä on varastettu sekä vauraus ja nyt viedään poliittinen valtakin. Siitä on kyse eurosotkussa, EU:ssa ja WTO-sopimuksissa. Demokratian ja kansalaisyhteiskunnan, kansallisvaltion tuhoamisesta. Noin 1500-4500 ihmistä ympäri maailmaa on päättänyt niin. He haluavat tehdä tämän. He tekevät sitä koko ajan. Markkinavoimat, rahavalta, rahaeliitti. Monta nimeä, sama rajallinen joukko ihmisiä, jotka uskovat olevansa oikeassa ja että heillä on oikeus tuhota kansakuntia ja ryöstää niitä mielensä mukaan.

Etkö usko? Älä usko. Katso mitä tapahtuu. Mitä tapahtui Saksan, voimakkaimman eurooppalaisen talousmahdin ja valtion ministerille. Hänet pantiin syömään sanansa. Hänet kyykytettiin. Hänet raiskattiin poliittisesti.

Valta on jo kaapattu. Valtiomme on raiskattu ja tuhottu taloudellisesti ja poliittisesti. Kulissit huojuvat tyhjän päällä.

Sinulle on tehty aivan samoin. Juuri sinulle. "Äänestäjä". "Kansalainen". Plutokratian köyhä. Osaton. Vallaton.





2 kommenttia:

  1. Ilmestyskirja toteutuu eli näinhän sen pitikin mennä(ja kannattaa lukea loppuun, ilosanomaa tulee nääs!).

    VastaaPoista
  2. Unohtuiko EVM?. Sehän kuuluu tähän hauskaan pikku kusetukseen.
    "Osallistujamaat sitoutuvat maksamaan osallistumisosuutensa ehdoitta ja peruuttamattomasti"

    VastaaPoista