torstai 11. helmikuuta 2016

YLEN KUVOTTAVAA PROPAGANDAA



Varoitus: tämä bloggaus sisältää erittäin raakaa kuvamateriaalia. Syy on se, että YLE esittää jatkuvasti valheellista kuvaa Syyrian sodasta. Se vääristelee tosiasioita ja esittää valheellisia väittämiä niin sanotun "opposition" toiminnasta ja olemuksesta, siitä kuka syyllistyy mihinkin. Jotta YLE:n oksettava propaganda tulisi kaikessa alastomuudessaan esille, on pakko julkistaa sellaista kuvamateriaalia jota en missään muussa tapauksessa käyttäisi. Enkä tule luultavasti enää koskaan käyttämäänkään missään yhteydessä.

Karmea kuvamateriaali ei sovi oikeastaan kenellekään, eikä ole hyväksi kenellekään. Se saa minutkin voimaan pahoin. Se kuitenkin paljastaa millaista porukkaa YLE ja sen toimittajat ovat asettuneet tukemaan ja jota se pesee salonkikelpoiseksi "uutisillaan" kauheasta Assadista. Assad on diktaattori, siitä ei ole epäilystäkään, eikä Venäjä ole Syyriassa tekemässä hyvää, mutta kun YLE asettuu puolustamaan sitä sakkia, joka todellisuudessa on Syyrian hallituksen vastainen asevoima, se asettuu puolustamaan myös massamurhaajia, päiden katkojia ja lasten murhaajia. Se pitää tuoda esiin.

Kyse ei siis ole ruumiilla mässäilystä. Kyse on siitä, että kuvamateriaali näyttää millaista porukkaa YLE tällaisella uutisoinnillaan tukee. Se paljastaa millaisten miesten puolelle YLE:n toimittajat asettuvat. Eikä se ole yhdentekevää. 

VAROITUS: SISÄLTÄÄ ERITTÄIN RAAKAA KUVAMATERIAALIA! ERITTÄIN GRAAFISTA VÄKIVALTAA JA OKSETTAVAA KUVAMATERIAALIA. EI SUOSITELLA KENELLEKÄÄN!




VAROITUS! ERITTÄIN HAITALLISTA KUVAMATERIAALIA!


YLE, joka koneistonsa puolesta voisi olla suvereeni media Suomessa, on syystä tai toisesta muuttunut lähinnä sääliä herättäväksi propagandatuutiksi. Tämä uutinen on yksi esimerkki. Käydäänpä se läpi.

http://yle.fi/uutiset/syyrian_sota_eteni_kaannekohtaan__miksi_taistelu_alepposta_on_niin_merkittava/8659940

"Syyrian sota eteni käännekohtaan – miksi taistelu Alepposta on niin merkittävä?
Syyrian sodassa näännytetään tavallisia asukkaita piiritetyissä kaupungeissa. Venäjän raskaat ilmapommitukset jatkuvat. Eteneekö sota kohti yhtä ratkaisuaan? Viisi vastausta siihen, miksi taistelu Alepposta voi muuttaa koko Syyrian sisällissodan."

Heti alkuun YLE antaa ymmärtää, että Syyrian sodassa Venäjä olisi se, joka siellä pommittaa ja sotii. Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan jo vuonna 2012 aloittamista pommituksista ei puhuta mitään. Ne myös jatkuvat edelleen. Pommitusten kohteena ovat olleet sekä hallituksen, kurdien että ns. opposition joukot ja kohteet, eli länsimaat ovat pommittaneet koko Syyriaa. Myös Israel on iskenyt Syyrian hallitusta vastaan ilmavoimillaan. Vuonna 2014 Yhdysvallat teki 3000 pommituslentoa Syyriassa. Venäjä aloitti omansa vasta vuonna 2015.

http://www.theguardian.com/politics/2015/dec/01/syria-airstrikes-everything-you-need-to-know

"Onko taistelu Alepposta sodan käännekohta?

On hyvin mahdollista, että näin on. Syyrian hallinnon joukot ovat onnistuneet katkaisemaan opposition joukkojen pohjoisen huoltoyhteyden Turkkiin. Jäljellä on toinen, läntinen huoltoyhteys Turkin rajalle. Opposition joukot ovat Aleppossa saarrettuina ja syvässä ahdingossa."

Tässä YLE antaa ymmärtää, että Syyriassa on olemassa jokin aseellinen oppositio. Todellisuudessa siellä on vain ISIS, Al Nusra eli Al Qaida ja niihin liittyneitä ryhmiä. Vapaan Syyrian Armeijassa oli vuonna 2014 peräti viisi (5) miestä Yhdysvaltain sodanjohdon mukaan. Kenraalien todistusten mukaan Yhdysvallat oli kouluttanut neljästä viiteen miestä. Kuitenkin se oli tukenut Syyrian "oppositiojoukkoja" miljardeilla dollareilla vuodesta 2011 lähtien. Se tarkoittaa juuri Al Qaidaa ja ISIS:tä.

http://www.theguardian.com/us-news/2015/sep/16/us-military-syrian-isis-fighters 

"Syyrian asevoimat onnistui kääntämään sodan kulun Venäjän ilmahyökkäysten avulla. Neljä kuukautta sitten hallinto oli pahasti alakynnessä. Se pyysi apua Venäjältä, joka aloitti syyskuun lopussa raskaat ilmapommitukset."

Totta, lisäksi kannattaa muistaa, että ISIS julisti myös sodan Venäjälle jo vuonna 2014 ja ilmoitti aloittavansa sotatoimet myös Venäjän hallitsemassa Tsetsheniassa.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2741979/This-message-addressed-oh-Putin-ISIS-threaten-Russia-ties-Syrias-Assad-promise-liberate-Chechnya-Caucasus.html

"Venäjän pommitukset ovat kohdistuneet pääasiassa niihin opposition joukkoihin, joita länsimaat ovat varovaisesti tukeneet – ei niinkään ääri-islamilaiseen Isisiin. Venäjän tarkoitus on ollut tukea Assadin hallintoa, ja siinä se on myös onnistunut."

Suora valhe. Venäjän ilmaiskut ovat kohdistuneet nimenomaan ISIS:iin sekä Al Nusraan, eli Al Qaidaan, joiden hallussa Aleppon maakuntakin nimenomaan on.

"Miksi Syyrian sodassa näännytetään siviilejä?

Sekä Syyrian että Venäjän ilmavoimat pommittavat ankarasti opposition hallitsemia kaupunkeja. Venäjän ilmapommituksissa on kuollut yli 1200 siviiliä ja lähes tuhat opposition taistelijaa, sanoo Britanniassa toimiva Syyrian ihmisoikeuksia tarkkaileva järjestö."

YLE tekee tarkoituksellista propagandaa ja antaa ymmärtää, että kyseessä on jokin järjestö. Kyseessä on yksi mies, joka toimii EU:n tuella. Samainen mies on myös Vapaan Syyrian Armeija ja monta muutakin Syyrian "oppositio"-järjestöä ja toimijaa. Tämäkään ei ole mikään salaisuus länsimaisessa mediassa, mutta YLE laskeekin sen varmaan, että suomalaiset ovat tietämättömiä idiootteja, joita se voi kusta huoletta suoraan silmään niin paljon ja niin suurella paineella kuin rahkeista löytyy.

http://www.nytimes.com/2013/04/10/world/middleeast/the-man-behind-the-casualty-figures-in-syria.html?_r=0

http://truthfrequencyradio.com/exposed-syrian-human-rights-front-is-eu-funded-fraud/

Mitä taas pommituksiin tulee, USA on tehnyt Syyriaan vuodesta 2014 lähtien yli 3000 pommituslentoa. USA liittolaisineen pudotti maahan yli 15 tonnia pommeja. Tämä kaikki ennen Venäjän pommituksia. YLE antaa ymmärtää, että vain Syyrian hallitus ja Venäjä pommittavat nyt, vaikka USA jatkaa sekin ilmaiskujaan Syyriassa.

https://www.washingtonpost.com/opinions/in-syria-the-united-states-is-bombing-friend-and-foe-alike/2014/10/02/28bac60a-499f-11e4-b72e-d60a9229cc10_story.html

Kapinalliset pommittavat ja saartavat hekin lukuisia kaupunkeja. Jokainen muistanee Kobanen kaupungin? YLE kuvittelee, että ISIS ei pommita kaupunkeja tai näännytä siviilejä. Se vain heittelee homot katoilta, katkoo päitä kolmevuotiailta kristityiltä jne. mutta sehän ei YLEn silmissä ole mikään paha juttu ollenkaan. Sehän on "oppositio".

"Tarkoitus on tuhota näännyttämällä opposition taisteluvoima: tehdään sekä taistelijoiden että siviilien elämä mahdottomaksi. Piiritysten avulla asutuskeskuksista loppuvat ammukset – mutta niin loppuu ruoka ja juomakin."

Voimme kuvien avulla tarkastella kuinka oppositio kohtelee siviilejä. Tässä muutama esimerkki. Heikkohermoiset sulkekoot silmänsä. Jatkossa vielä hirveämpää kuvaa Syyrian "opposition" toimista.


"Tällainen tapa käydä sotaa on jo johtanut humanitaarisiin katastrofeihin. Asukkaat ovat syöneet ruuan puutteessa ruohoa ja kotieläimiä. Kansalaiset kärsivät aliravitsemuksesta ja ihmisiä on kuollut nälkään. Näin on käynyt mm. Madayan kaupungissa läntisessä Syyriassa."

YLE antaa ymmärtää, että vasta Venäjän sekaantuminen sotaan on aiheuttanut humanitaarisen katastrofin. Venäjän hyökkäystä edeltävän ajan kuvista saa hieman erilaisen käsityksen, mutta ilmeisesti YLE katsoo, että päiden katkominen on  humaania hommaa. Mielestäni ei ole.



"Saartorenkaista läpi pääsevät siviilit yrittävät pakoon miten parhaiten taitavat. Tuhansien asukkaiden kerrotaan pakenevan Alepposta kohti Turkin rajaa."

YLE puhuu taas puhdasta paskaa. Aleppon kaupunki on ollut koko ajan Syyrian hallituksen hallinnassa ja oppositio on saartanut sitä. Asia selviää googlaamalla noin kolmessa minuutissa.
 



Aleppon kaupunki on siis koko ajan ollut Syyrian hallituksen hallinnassa.

"Miksi juuri Aleppo on niin tärkeä?

Ennen sotaa yli kaksimiljoonainen Aleppo oli Syyrian suurin kaupunki. Sodassa Alepposta tuli jaettu kaupunki - oppositiolle Aleppo on ollut tärkein valtakeskus. Aleppoon ovat olleet yhteydessä Idlib ja Hama, opposition hallitsemia kaupunkeja nekin."

Ylläolevista kartoista jokainen näkee, että Aleppon kaupunki on koko ajan ollut Syyrian hallituksen hallinnassa. 

"Aleppo sijaitsee lähellä Turkkia, vajaan 60 kilometrin päässä rajasta. Turkki on tukenut ja aseistanut opposition joukkoja. Nyt kun Aleppon huoltoyhteyksiä katkotaan, opposition joukot eli kapinalliset ovat jäämässä saarroksiin sekä etelästä että pohjoisesta."

Syyrian oppositio on siis ISIS ja Al Nusra, eli Al Qaida. Kuvassa oppositio toiminnassa. 


"Opposition joukkoja uhkaavat paitsi Assadin armeija, myös Isisin joukot ja kurditaistelijat."

Mitään oppositiota ei ole olemassa Al Qaidan ja ISIS:in lisäksi. Eli YLEn "oppositio" on juuri nämä kaksi taistelujärjestöä, jotka tekevät tällaisia sankaritekoja vapaustaistelussaan. Seuraavassa "opposition" Al Nusran sankarillisia tekoja taistelussa Assadia vastaan.

http://www.liveleak.com/view?i=470_1399000107

http://www.liveleak.com/view?i=3b1_1382524493

"Venäjän nousun mahdollisti länsimaiden heikkous ja välinpitämättömyys."

Mikä ihmeen Venäjän nousu? Ja toisaalta, olisiko YLE:n mielestä pitänyt aloittaa maailmansota? Se olisi ollut yksi vaihtoehto. Eli kysymys kuuluu: miten YLE voi olla näin idioottimainen ja lapsellinen porrpagandatuutti että se esittää ydinsodan olevan relevantti vaihtoehto?

"Presidentti Obama ei uhkauksistaan huolimatta tehnyt mitään, kun Assad käytti kemiallisia aseita kansalaisiaan vastaan kaksi ja puoli vuotta sitten. Presidentti Putinin silmissä tämä oli heikkoutta – hän katsoi voivansa ottaa ohjat Syyriassa, kunhan tilanne on kypsä."

YLE puhuu paskaa. YK totesi jo vuonna 2013, että taistelukaasuja olivat käyttäneet nimenomaan "opposition" taistelijat, ei Assadin hallinto. Asia uutisoitiin laajasti myös länsimediassa. YLE siis täysin tietoisesti tekee valheellista propagandaa.

http://www.bbc.com/news/world-middle-east-22424188 

"Kun länsi on ollut piittaamaton ja antanut vain vähäistä sotilaallista tukea oppositiolle, eivät opposition tukijat arabimaissakaan ole tehneet paljon. Saudi-Arabia on valmis lähettämään maajoukkoja Syyriaan, mutta vain, jos Yhdysvallat toimii. Ja Yhdysvallat on päättänyt olla toimimatta."

Tämä kappale on täyttä paskapuhetta. Länsi nimenomaan loi opposition, koulutti ja aseisti sen, ja laskun maksoivat ja maksavat edelleen nimenomaan Saudi-Arabia ja Quwait, ja lasku on miljardeja. Tämäkin ollut tiedossa länsimediassa jo vuosia. YLE siis tekee täyttä paskapropagandaa, joka on päinvastaista todellisuuden kanssa.

http://www.independent.co.uk/voices/comment/iraq-crisis-how-saudi-arabia-helped-isis-take-over-the-north-of-the-country-9602312.html

http://www.nbcnews.com/storyline/isis-terror/whos-funding-isis-wealthy-gulf-angel-investors-officials-say-n208006

http://www.dw.com/en/who-finances-isis/a-17720149



 

"Turkilla olisi kyllä haluja puuttua sisällissotaan oppositiojoukkojen tukena. Mutta Venäjän sotavoiman uhmaaminen olisi Nato-maalle liian riskialtista – etenkin kun Turkki hiljattain suututti Venäjän ampumalla alas sen rynnäkkökoneen."

Turkki on koko ajan ollut mukana Syyrian sisällissodassa nimenomaan ISIS:iä avustamassa ja sen öljyn pääasiallisena välittäjänä maailmalle. Tämäkään asia ei ole ollut aikoihin mikään salaisuus länsimaisessa mediassa, joten YLE:kin on siitä tietoinen. Tai sitten koko YLE on täysin avuttomien apukoululaisten suojatyöpaikka.

http://www.newyorker.com/news/news-desk/the-isis-oil-trade-from-the-ground-up

"Venäjän sekaantumista helpotti se, että sen yhteyksillä Syyrian hallintoon on juuret jo kylmän sodan ajoissa. Neuvostoliitto aseisti Syyriaa Israelin vastaisissa sodissa jo 1960- ja 70-luvuilla."

Niin, Venäjällä ja Syyrialla on ja oli puolustusyhteistyösopimus, ja Venäjä liittyi sotaan pitkällisen viivyttelyn jälkeen Syyrian hallituksen pyynnöstä. Se ei siis sekaantunut samalla tavalla kuin USA, Israel, Saudit tai Quwait. Se tuli Assadin kutsusta, toisin kuin esimerkiksi Turkki.

"Mihin Aleppon valtaus voi johtaa?
Ainakin siihen, että Geneven rauhanneuvottelut eivät etene mihinkään. Kun opposition joukot on lyöty taistelukentällä, Assadin hallinnolla ei tosiasiassa ole vastapuolta, jonka kanssa neuvotella."

Mikä on se oppositio, joka on muka olemassa ISIS:in ja Al Qaidan ulkopuolella? Aluksi monet hallitukset sotilaat nousivat kapinaan, mutta useimmat ovat jo liittyneet takaisin hallituksen riveihin nähtyään "opposition" toiminnassa.



"Assadin ja Venäjän tarkoituksena lienee ensin katkoa opposition valtakeskusten huoltoyhteydet ulkomaailmaan. Sen jälkeen saarretut Aleppo, Hama ja Idlib aiotaan vallata yksitellen."

Kuten edellä olevista kartoista ilmenee, Aleppon kaupunki ei ole koskaan edes ollut "opposition" hallinnassa.

"Jos opposition lyömisessä onnistutaan, seuraavaksi Assad selvittänee välinsä Isisin kanssa. Erikoista sinänsä, mutta siinä Syyrian johto voi saada tukea länsimailta – nehän ovat jo pommittaneet Isisin kohteita. Kurditaistelijoiden kanssa Assad tekee jo nyt yhteistyötä."

Edelleen, Syyriassa ei ole mitään muuta oppositiovoimaa kuin ISIS ja Al Qaida. Syyrian hallitus taistelee nimenomaan juuri niitä vastaan.

"Juuri nyt Assadin hallinto valtaa lisää alueita, mutta kaikkiaan Syyrian sodan kulkua on mahdotonta ennustaa. Assadin ja Venäjän tapa käydä sotaa on siviileille tuhoisa."

YLE yrittää esittää Assadin ja Venäjän siviilien tuhoajina, ikään kuin "opposition" vastakohtana. Katsotaanpa mitä se "oppositio" onkaan touhunnut. 

http://www.breitbart.com/national-security/2015/07/14/isis-releases-video-of-massacre-of-1700-shiites-in-tikrit/

http://www.theguardian.com/world/2016/jan/17/dozens-killed-by-islamic-state-in-massacre-in-syrian-city-of-deir-ezzor

https://www.youtube.com/watch?v=1iBujRm1imY

YLE:n puolustaman "opposition" sankariteoista löytyy toinen toistaan hirvittävämpää kuvamateriaalia aina oksennukseen saakka ja ne osoittavat millaisen sakin puolelle YLE tässä konfliktissa asettuu. YLE on siis sitä mieltä, että tämä sakki on se jonka pitäisi hallita Syyriaa ja jonka vuoksi lännen pitäisi ryhtyä ydinsotaan Venäjän kanssa. En voi muuta kuin ihmetellä YLE:n ja sen toimittajien tyhmyyttä.

"Varmalta näyttää, että Assad yrittää palauttaa valtansa koko maahan, oli vastassa sitten lännen ja arabihallitusten suosima oppositio, tai Isis – tai kuka hyvänsä."

Diktaattori Assad on koko ajan ilmoittanut pyrkivänsä voittamaan sodan, eikä hänellä ole vaihtoehtojakaan. Ja sitten taas YLE propagandaa kököimmästä päästä: se lännen ja arabihallitusten suosima oppositio on juuri ISIS ja muut ääriryhmät, eli Daesh. Ei ole olemassa mitään muita. Ne muut ovat paperilla, kahden kolmen miehen toimistoja joita länsi ylläpitää.

Syyrian sotaa koskeva YLE-propaganda on kenties oksettavinta roskaa mitä laitos kykenee ulostamaan. Venäjä-trollien jahtaaminen pelokkaan toimittajanuoren toimesta oli vielä koomista ja huvittavaa, mutta massamurhaajien, lasten murhaajien, myrkkykaasumurhaajien ja terroristien puolelle asettumisessa ei ole mitään hauskaa. Se on vain kuvottavaa.

YLE:n kannalta karmeinta on se, että tällainen tökeröä tökerömpi propagandakakka vie koko talon uskottavuuden muunkin tekemisen suhteen. Jo nyt YLE on ajatunut tilanteeseen, jossa tuhannet suomalaiset pitävät sitä kehnona propagandalaitoksena muiden valheittensa vuoksi.

Lopuksi vielä muistutus siitä millainen on se "oppositio", jota YLE propagandassaan puolustaa. Jokaisen YLE:n toimittajan tulisi perehtyä tosiasioihin ja ottaa selville mitä YLE:n sankarit Syyriassa ovat touhunneet viimeiset viisi vuotta ja mitä siellä tehdään edelleen siviileille, lapsille, juuri YLE:n sankarien toimesta.


4 kommenttia:

  1. ..huh..huh..:((
    Tää linkki huutaa erroria http://truthfrequencyradio.com/exposed-syrian-human-rights-front-is-eu-funded-fraud/, jos julkaset, ni poista vaikka tää, mut must tuntuu, et nyt kun sitä on " sorkittu",ni se on poistettu ?!?..joo, mut ihan hirveetä kattoo ja lukee, todellakin oksettaa:(( mutta hyvä kun jaksat kaivaa, pojot sulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvää yhteenvetoa, kiitos vain! Pari kysymystä jäin vaivaamaan: onko todella ns. Vapaan syyrian armeija vain kourallinen väkeä, ja miten niin Aleppo on ollut kokonaan Syyrian armeijan hallinnassa. Jos todella oppositio on Al-Nusra ja Isis/Al-Qaida, meitä on kusetettu ja pahasti. Ja miksei Aleppon alueelta paeta myös Assadin hallinnoimalle alueelle, vai onko tämäkin pimitetty meiltä samoin kuin tieto hallituksen puolelle loikaneista taistelijoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyrian armeijan hallinnassa = Assadin hallinnoima alue. Ei tarvitse paeta. Ja meitä on koko ajan kusetettu pahasti.

      Sariinikaasun jäljet johtavat Valkoiseen Taloon. Amerikkalaiset kertovat, että Clinton on ollut se, joka kaasun toimitti Syyrian "oppositiolle" .

      Poista