perjantai 11. marraskuuta 2016

VÄÄRIN ÄÄNESTETTY

Kun amerikkalaisten äänestyskäyttäytymistä kauhistellaan Suomessa laajalti, unohdetaan yksi asia: he äänestivät vastoin establishmentin tahtoa. Se oli näiden vaalien kovin juttu.

En tunne Trumpia, en tiedä mitä mies aikoo (tietäneekö itsekään), ja voi olla että Trump paljastuu Soiniksi, joka pettää äänestäjänsä. Voi olla, että hän on, kuten vastustajat hokevat edelleen, rasisti sovinisti hullu. Voi olla, että hän on egomaanikko, voi olla, että tiesmitä. Yksi asia on kuitenkin varma: hän ei ollut valtaapitävien valinta presidentiksi.

Verrataanpa tilannetta Venäjään. Kun Venäjällä miljardöörit ovat asettuneet maan eliittiä vastaan, on oikeastaan käynyt kahdella tavalla: Boris Berezhovski pakeni Englantiin ja Hodorkovski päätyi linnaan. Kaikkien länsimaalaisten, myös suomalaisten, mielestä se oli aivan kauheaa. Oli aivan hirveää, että Venäjän media oli Putinin/Medvedevin takana, että Venäjän viranomaiset olivat Putinin/Medvedevin takana, että koko venäläinen eliitti tuki Putinia/Medvedeviä noita miljardöörejä vastaan.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleisssa Washingtonin sisäpiiriin kuuluva Hillary Clintonia tuki istuva presidentti ja tämän hallitus. Hillary Clintonia tuki, pienen hapuilun jälkeen, myös liittovaltion poliisi. Hillary Clintonia tuki sotavoimien johto, häntä tuki koko amerikkalainen valtamedia. Hillary Clintonia tuki demokraattinen puolue ja aivan kuten Venäjälläkin, jopa itse vastaehdokkaan oma puoluekin. Hillary Clintonia tukivat maan suurimmat tähdet, aivan kuten he Venäjälläkin ovat tukeneet valtion pääehdokasta, ja Hillary Clintonia tukivat maan rikkaimmat ja mahtavimmat miehet, suurimmat pankit ja rahalaitokset. Jopa vaalien äänten laskenta oli viritetty hänen edukseen. Näin on Venäjälläkin ollut. Asetelma oli siis käytännössä aivan sama kuin silloin, kun koko virallinen ja rikkain Venäjä presidentti Putinin johdolla nosti ministeri Medvedevin valtaan.

TOISIN kuin Venäjällä, jossa eliitin valitsema ehdokas tietenkin voitti vaalit, Yhdysvalloissa eliitin vastustajaksi asemoitunut miljardööripopulisti voitti eliitin valitseman ehdokkaan. Trump teki sen mihin Venäjän miljardöörit eivät pystyneet. Mutta toisin kuin Venäjällä olisi ollut, tämä olikin nyt jotakin aivan kauheaa ja hirveää.

Totta, Saksassa Hitlerin johtamat natsit voittivat hekin vapaat vaalit, taisivat voittaa jopa kahdet perättäiset, joten riski on olemassa. Trump tuskin paljastuu Hitleriksi tai mullistaa USAn totaalisti, mutta populisti ja opportunisti hän tietenkin on. Voi olla, että hän on huono presidentti. Se jää nähtäväksi. Mutta olennaista on se, että toisin kuin Venäjällä tai Euroopan Unionissa, valtaeliitin valitsema ehdokas, se jonka varman voiton kuihtuminen aiheuttaa suomalaisissa asiantuntijoissa ja toimittajissakin suurta järkytystä, hävisi.

Trump pyrki esiintymään koko ajan eliitin vastaehdokkaana ja kun hänen oma puolueensakin hylkäsi hänet, hän pääsi rooliin jota oli koko ajan tavoitellutkin. Hänestä tuli Lonely Rider. Hän oli aidosti Washingtonin poliittisen eliitin hylkäämä Outcast, eikä meidän tarvitse kuin katsoa lännenelokuvia niin ymmärrämme mitä tuo rooli USAssa merkitsee kansallisessa mytologiassa. Ja kansa rakasti tuota roolia ja päätti vaihtaa eliitin rutinoidun ammattipoliitikon tähän yksinäiseen ratsastajaan.

Se, että toisin kuin meillä niin laajasti kammotulla ja haukutulla Venäjällä, Yksinäinen ratsastaja voitti vaalit, oli se Juttu. Häntä vastustava koneisto teki töitä vielä vaalipäivän iltaan saakka nostaakseen valitsemansa valtaan. Valtamedia piti mahdollisimman pitkään valtaeliitin ehdokkaan puolta, yritti vielä melko myöhään esittää että valtamedian ehdokkaalla on mahdollisuudet voittoon, kunnes edessä oli täysi tyrmistys; valtaeliitin, suurimpien pankkien, suuryritysten, maailman rikkaimpien miesten, poliittisten koneistojen ja valtamedian ehdokas hävisi.

Ehkä kansa äänesti väärin, kuten Paavo Lipponenkin jo aikoinaan totesi reippaan elitistisesti, mutta se äänesti. Se valitsi itse. Tämä on länsimaisen demokratian ydin. Kansalla on vapaa valinta vaaleissa. Valinta voi olla huono, se voi olla kehno, vaarallinen, heikko tai mitä tahansa, mutta se valitsee itse. USAn vaalit osoittivat, että kansa voi valita silloinkin, kun koko valtiomahti ja sen ylivoimainen taloudellinen viiteryhmä kehoittavat äänestämään valitsemaansa eliitin edustajaa. Tämä on demokratian hienous, sen peruspointti. Päättäjät eivät päätä vaaleista, vaan kansa.

Toki asia on monimutkaisempi ja monisyisempi, mutta tästä on kyse. Brexit oli aivan samanlainen tilanne. Britannian hallitus ei olisi koskaan järjestänyt äänestystä EU-jäsenyydestä, jos se olisi edes kuvitellut äänestyksen johtavan eroon. Kun kaikesta massiivisesta propagandasta huolimatta EU-ero olikin kansan valinta, tyrmistys oli valtaisa. Suomessa sitä kauhisteltiin aivan kuten nyt kauhistellaan Trumpin vaalivoittoa. Ja kuitenkin kyse on ja oli samasta ilmiöstä: äänestäjät olivat saaneet tarpeekseen eliitin puuhista, siitä että sen yli tehtiin sille vahingollista politiikkaa, josta hyötyi vain eliitti.

Toisin kuin Britanniassa, jossa Brexitin vastustajat yrittävät tällä hetkellä kaataa kansanäänestyksen tuloksen oikeusteitse ja parlamentissa, USAssa kukaan ei voinut, eikä uskaltanut asettaa vaalitulosta kyseenalaiseksi. Se olisi räjäyttänyt kaiken vallankäytön kulissin ilmaan. Siihen ei menty ja hyvä niin. Se olisi ollut vaarallista muutenkin räjähdysherkässä tilanteessa.

Euroopassahan hallitukset ovat tehneet jo vuosikymmeniä aivan muuta kuin äänestäjille ovat vaaleissa lupailleet, ja juuri siten synnyttäneet "oikeistopopulistisen" liikehdinnän halki mantereen, jolle nyt keksitään kilvan selityksiä milloin Venäjältä ja milloin äänestäjien typeryydestä. Onkin enemmän kuin todennäköistä, että EU hajoaa tämän juuri eliitin omien toimien ja asenteen synnyttämän vastaliikkeen voimasta. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että eliitin oma projekti EU on epädemokraattinen ja vastustanut kerta toisensa jälkeen kansan mielipiteen ilmaisuja, kansanäänestysten tuloksia jne.

Niin tai näin, olivatpa seuraukset mitkä tahansa, USAn presidentin vaalit olivat merkki siitä, että siellä demokratia toimii edes tämän verran. Valtaeliitin ehdokas, jo etukäteen kruunattu ja valittu, hävisi. Se oli ja on todella kova juttu.

Koko valtamedian, television, Hollywoodin suurimpien tähtien, musiikin supertähtien, Wall Streetin suurpankkien, George Sorosin ja hänen rahoittamiensa "kansalaisjärjestöjen", viranomaisten, suurimpien puolueiden, hallituksen ja presidentin valitsema ehdokas hävisi vaalit. Se osoitti, että äänestämällä voi vaikuttaa. Se osoitti, ettei eliitti sittenkään valitse valtiaita, vaikka antaa niin ymmärtää. Kansa valitsee, vaikka väärin, mutta valitsee.

Se on kansanvaltaa, se on demokratiaa. Suomalaisen eliitin ja valtamedian mielestä kansa äänesti väärin, tietenkin. Mutta se äänesti niin kuin halusi. Ei niin kuin eliitti halusi ja oli käskenyt äänestämään.

4 kommenttia:

  1. Hyvin todettu, että meillä median hyväksynnän sai establementin toiminta, jollainen Venäjän toimesta on saanut aikaan raivoisan arvosteluryöpyn. Trumpia parjattaessa - syystä tai ilman -tulisi kuitenkin muistaa, ettei hän ole mikään diktaattori. Paljon ratkaisevat myös esikunta ja kaikki alaiset, Se samankaltainen joukko,johon Clinton on Obaman suhteen kuulunut.

    Clintonin valinta olisi merkinnyt "Obaman" uudelleen valitsemista. Monta kertaa on tullut todettua, että kansalla on tinkimätön oikeus äänestää myös "väärin", sillä se myös raskaimmin tulee kantamaan seuraukset. Eliitin perässähiihtäjineen tulisi tämä myöntää ja lopettaa lapsellinen nillityksensä.

    VastaaPoista
  2. "Se osoitti, ettei eliitti sittenkään valitse valtiaita, vaikka antaa niin ymmärtää."

    Vaikka kuinka haluaisi uskoa tuohon, minua kuitenkin kalvaa ikävä epäilys. USA on suuri show, suuri dokusoopa. On aiheellisesti epäilty, että ne ihmiset, jotka ylipäänsä ehdokkaiksi presidentinvaaleihin ym. tärkeisiin asemiin pääsevät, ovat tarkkaan valittuja ja "establementin" sinne nostamia.

    Siksi on täysin mahdollista, että tapaus Trumpkin on tällaisen taitavasti toteutetun psykologisen operaation tuotos. Siinä on annettu kansalle viihteellisen kiistanalainen ja nykymenoa vastustavia kansanryhmiä houkutteleva "oppositioehdokas".

    Lopputulos saattaa silti olla sama, kuka tahansa kandidaateista sitten olisikin valittu: eliitti saa haluamansa. Kansa kokee voittaneensa ja luulee demokraattisen systeemin toimivan, mutta ennen pitkää joutuvat näkemään lupauksien pyörtyvän ja vanhan meiningin jatkuvan ja pahenevan.

    On myös muistettava, että systeemi haluaa pysyä ennllaan ja pystyy kyllä pitämään puolensa. Voi esimerkiksi hyvin olla, että Soineilta ja Trumpeilta pian lyödään luu kurkkuun ("an offer you cannot resist"), kun pääsevät paikalleen.

    Mikäli eliitin pyrkimyksenä on lailla Lähi-Idän ja Ukrainan (ja Soroksen rahoittamien rotumellakoiden) luoda kaaosta, tämä on aivan oikea tie. Jossakin vaiheessa petetyn kansan mitta täyttyy.

    VastaaPoista
  3. Trump voisi kerätä nyt pisteet kotiin antamalla vapauden kolmelle merkkihenkilölle, jota Obaman USA ei ole voinut sietää: Julian Assange, Edward Snowden ja Chelsea Manning. Sen myötä antaisin taas pari syntiä anteeksi. Oma Trump- ym. ym. kommenttini löytyy osoitteesta http://sosiokeiju.blogspot.fi/2016/11/konservatiivihuijaus-liberaalikupla-ja.html

    VastaaPoista