perjantai 6. helmikuuta 2015

SUOMEN ILMAVOIMAT ANTAUTUIVAT ULKOMAALAISILLE SOTILAILLE

Koska poliittiset maanpetturimme eivät uskaltaneet lähettää suomalaisia harjoittelemaan Eestin ilmatilan puolustusta Ämariin, vedettiin hatusta kummallinen sotaharjoitus, joka käydäänkin Suomen ilmatilassa ja valtion alueella. Harjoituksesta on käytetty nimitystä "lentoharjoitus", mutta juuri hetki sitten ilmavoimien korkea-arvoinen upseeri käytti operaatiosta nimitystä TAISTELUHARJOITUS. Se on siis sotaharjoitus sanan perusteellisimmassa merkityksessä.

Hämäyksen vuoksi mukaan on haalittu Ruotsi, joka sekin haluaisi Suomen puolustavan itseään. Ikään kuin tämä peittäisi sen, mitä harjoitus todella merkitsee: Suomen sotilaallista antautumista.

Harjoitusta ja koko operaatiota johtavat amerikkalaiset. He siis käskevät. He komentavat suomalaisia lentäjiä, Suomen puolustusvoimien koneita, suomalaisia sotilaita ja vielä Suomessa. Miettikää sitä.

Ulkomaalaiset johtavat sotilasoperaatiota Suomessa ja komentavat suomalaisia sotilaita. Maamme poliittinen johto on antautunut ja alistanut oman armeijamme ulkomaalaisten alaisiksi, käskyläisiksi. Kuka niistä miehistä ja naisista, jotka antoivat henkensä tämän maan itsenäisyyden ja vapauden puolesta 1939-45, ajatteli kuollessaan, että jonakin päivänä tätäkin armeijaa komentaa ja johtaa ulkomaalainen?

Neuvostoliitto esitti Suomelle useaankin otteeseen yhteisiä sotaharjoituksia. Kaikista tarjouksista kieltäydyttiin, koska Suomen puolustusvoimat ovat vain ja ainoastaan suomalaisten komennossa ja vain ja ainoastaan Suomen puolustamista varten. Venäjä ei ole edes tehnyt tarjouksia ja jos tekisi, niistä kieltäydyttäisiin. Niin pitääkin toimia. Niin pitäisi toimia.

Nyt, poliittinen eliittimme, on kontallaan housut nilkoissa ilosta kiljahdellen ulkomaalaisen komentajan edessä ja anelee lisää. Se on antautunut, luopunut kaikesta siitä, joiden puolesta 90 000 suomalaista kuoli. Poliittinen eliittimme on myynyt maansa, antautunut sotilaallisesti, ja tulossa on aina vain suurempaa maanpetoksellista toimintaa.

Kokoomus, sosialidemokraatit, Keskusta, perussuomalaiset, RKP, kristilliset, vasemmistoliitto, vihreät, valtion johtavat virkamiehet ja korkeimmat sotilasvirkamiehet ovat pettäneet isänmaansa. He tekivät sen, mihin Neuvostoliitto ei pystynyt. He antautuivat ilman yhtäkään laukausta. He luovuttivat maansa ulkomaalaisten hallintaan. Yhdysvallat, Nato, Euroopan Unioni ovat meidän maamme nyt. Suomea johon synnyimme, ei enää ole olemassa. Teidän isienne ja isoisienne isänmaata ei enää ole.

Poliittinen päätösvalta on EU:ssa, taloudellinen päätösvalta on EU:ssa, ja armeijamme on alistettu Natolle ja sitä komentavat amerikkalaiset sotilaat.

Tässä ollaan. Mieti sitä. Mieti sitä.

Minä haluan takaisin sen itsenäisen isänmaan, jota olin valmis puolustamaan tarvittaessa vaikka asein. Minä haluan takaisin sen maan, jossa suomalaiset päättävät itse omista asioistaan. Minä haluan takaisin sen maan, jossa yksikään amerikkalainen, venäläinen, saksalainen, puolalainen, eestiläinen, liettualainen, italialainen, espanjalainen tai ruotsalainen ei päätä yhtään mitään.

Minä haluan takaisin sen armeijan, joka puolusti tätä maata ja piti ulkolaiset sotavoimat poissa. 

Minä haluan itsenäisyyden takaisin.

5 kommenttia:

  1. Niinpä, päättäjämme ovatkin pettureita. Poliittiset päättäjämme ovat valmiita huoraamaan kenen tahansa kanssa pysyäkseen tai päästäkseen "valtaan" Suomessa

    VastaaPoista
  2. Asiaa! Mikä siinä EU:ssa ja "lännessä" on niin mahtavan hienoa, että pitää luopua omasta maastaan? Päättäjät eivät oikein ymmärrä itsenäisyyden käsitettä, eivätkä niitä uhrauksia, jotka Suomi on aikanaan nimenomaan sen saamiseksi tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvä artikkeli, asiaa joka rivi. Isäntämaasopimus vetää Suomen jojoon :(. Miten voi olla niin typerä johto armeijallamme, että menee allekirjoittamaan sopimuksen, jota eivät ole kunnolla lukeneet läpi, tuskinpa edes ymmärtäneet mitä se pitää sisällään. Virallista käännöstä ko. asiakirjasta ei vieläkään ole! "........ TUNARIT"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.tiedonantaja.fi/2015-16-1/isantamaasopimuksella-jarkyttavat-seuraukset

      Poista
  4. No siehän sälli oot, oikein tiltujen aatelia! Juoniloita pittää aina keksiä. Nyt myö keksittiin sellanen juon, että otetaan seleville NATOn johtamishommat, jos hyö vaikka hyökkee meiille.

    VastaaPoista