tiistai 3. helmikuuta 2015

SYRIZAN JA JYTKYN OPETUKSET

Kreikassa vasemmistolainen Syriza voitti vaalit ja nyt jännätään mitä pojat tekevät. Uutinen ei ollut se, että Syriza voitti kaikesta koko EU:n vastustuksesta huolimatta, vaan se, että Syriza rohmusi ylivoimaisesti suurimman äänipotin. Oppositiosta noustiin suoraan vallankahvaan.  Nyt Syrizan on osoitettava olevansa lupaustensa mittainen, tai seuraavissa vaaleissa nousee Kultainen aurinko.

Espanjassa vaalien ennakkotunnelmissa on paljon samaa. Sielläkin täysin uusi puolue, joka vastustaa kaikkea sitä mitä heille ja meillekin on syötetty, on kaikissa gallupeissa ylivoimaisesti suosituin. Vanhat puolueet ja valtarakenteet tekevät kaikkensa EU:n tuella, ettei Kreikan temppu olisi mahdollinen, mutta viimekädessä espanjalaiset valitsevat itse tiensä.

Kun Tony Halme nousi aikoinaan eduskuntaan, hän piti puheen jossa varoitti koko eduskuntaa ja muita puolueita siitä, että jos nämä eivät korjaa linjaansa, eduskunnassa on kohta 30 "halmetta". Voi sitä naurun ja pilkan määrää, minkä puhe sai osakseen. Seuraavissa vaaleissa jysähti. Tuli se suuri Jytky. Enää ei paljoa naureskeltu vasemmalla eikä oikealla.

Perussuomalaisiin ladattiin paljon odotuksia, mutta nyt, kun uudet vaalit lähestyvät, ministerisalkut ja muut ovat vieneet terän. Enää Perussuomalaiset eivät vaadi eroa eurosta, eivät EU:sta ja kahden kirkkaimman tähden Soinin ja Halla-ahon mielestä Natoon pitääkin mennä. Eli systeemi söi pojat yhden vaalikauden aikana.

Nyt, tulevissa vaaleissa, kansalaiset voivat järjestää vielä suuremman pamauksen. Persujen ja Syrizan vaalivoitot opettivat nimittäin sen, että kaikki on mahdollista. On mahdollista olla äänestämättä niitä samoja puolueita, joita on äänestelty aina. Muutosta voidaan äänestää. Vaihtoehto on todellinen, realistinen ja oikeasti olemassa. Jokainen ääni voi ratkaista ja jokaisen äänestäjän uurnille meno on tärkeää. Jokaisen kannattaa äänestää juuri sitä mitä haluaa.

Vuosikymmeniä valtapuolueiden nokkamiehet ja kaikenkarvaiset asiamiehet ovat toitottaneet kansalaisille, ettei heidän pidä äänestää pieniä tai uusia puolueita, koska "äänet menevät hukkaan". Ensinnäkin, yksikään niille annettu ääni ei mene hukkaan. Toiseksi, tuollainen puhe on pelkkää propagandaa, joka toimi aina viimevaaleihin saakka. Persujen jytky osoitti, että äänestäjät ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät omat valintansa, ja äänestävät ketä haluavat. Se on mahdollista myös ensivaaleissa.

Syrizan murskavoiton suurin opetus on juuri tämä. Koko poliittinen kartta voidaan panna uusiksi. Äänestäjät voivat tehdä mitä haluavat. Vanhat puolueet voidaan kipata nurin, jos halutaan.

Jos nykyinen meininki pännii, jos olet saanut tarpeeksesi tyhjistä sloganeista, vaalijauhamisesta, euro-sotkuista, valtion rakettimaisesta velkaantumisesta, pienyrittäjien kuristamisesta, työttömien päähän potkimisesta ja syyllistämisestä, äänestä mitä tahansa muuta kuin niitä puolueita kuin niitä, jotka ovat tämän kaiken luoneet.

Jos vaihdat ehdokasta puolueen sisällä, eleesi jää merkityksettömäksi. Kaikki äänet menevät edelleen samalle puolueelle, joka on ollut tekemässä tätä sotkua. MUTTA jos vaihdat puoluetta, vaikutat, keikutat venettä, puhallat tomua pöydältä ja heilutat valtarakenteita. Siksi on tärkeää äänestää mitä tahansa muuta kuin valtapuolueita.

Tämä on jytkyn ja Syrizan opetus. Sinä, äänestäjä, voit oikeasti vaikuttaa. Sinulla on valtaa. Jos sata tuhatta suomalaista, pari sataa tuhatta suomalaista äänestäjää, vaihtaisi puoluettaan täysin uusiin, se olisi järkytys koko systeemille. Se herättäisi kauhua euroliigassa ja EU-mafiassa. Ne tahot, jotka ovat vuosikymmenen parin ajan vieneet suomalaisten verovaroja ulkomalle kirstu kaupalla, saisivat oikeasti miettimisen aihetta.

Sinä voit vaikuttaa. Jos haluat muutoksen, äänestä muuta. Se on mahdollista ja sillä on vaikutusta. Islannissa nähtiin sama ilmiö jo vuosia sitten. Islantilaiset tekivät kaiken toisin kuin maailman mahtavimmat pankit ja talousinstitutiot halusivat. Nyt maalla ei ole lähes lainkaan velkaa, työttömyyttä ei käytännössä ole olemassakaan, ja kaikki tuo saatiin aikaan tekemällä päinvastoin kuin mitä KAIKKI vaativat ja käskivät tekemään.

Se on mahdollista Suomessakin. Se on Syrizan ja jytkyn opetus meille kaikille.


7 kommenttia:

  1. Ehkä on kuitenkin järkevämpää äänestää puoluetta, jolla on edes jonkinlainen näkemys mihin suuntaan valtiota pitäisi viedä. Pienpuolueissa kun nyt on tällä hetkellä suurin osa tällaisia "Jumala käski minua perustamaan tämän puolueen"-tyyppejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä anonyymi taitaa olla - NUUH - Kokkelia hanuriin vetänyt demari ..vai ihan vaan perussuomalainen Kepuli ..VAI?

      Vai.. muuten vaan aivan vi-tun tyhmä yksilö. Täh?
      Avaudu, ole niin ystävällinen.

      -jään tulille

      Poista
  2. Niin hyvä teksti taas! Voi kun ihmiset uskaltaisivat!

    VastaaPoista
  3. Juuri näin.

    Jos et äänestä, niin äänestät kuitenkin. Äänestät sitä poliittista suuntausta, jota inhoat eniten, koska pahin inhokkisi saa yhden äänen enemmän suhteessa muihin, koska jätit äänestämättä sitä vastaan.

    Propagoimalla äänestämisen turhuutta vastaan toimii eräänlaisena ankeuttajana. Kun ihmiset menettävät toivonsa, he alistuvat ja lakkaavat vaikuttamasta kunnes olosuhteet kärjistyvät sietämättömiksi, ja sitten taas verta ja suolenpätkiä, ja sitten taas se Orwellin Eläinten vallankumouksen lopputulos: vahvin voittaa ja toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset...

    Aina voi äänestää nykymenoa vastaan jotain pikkupuoluetta. Kreikka teki niin.
    Vaikka oma ehdokas ei menestyisikään, niin puolueet seuraa suurennuslasilla mihin kannatus vuotaa ja joutuvat ehkä korjaamaan politiikkaansa ettei kannattajat kaikkoa....

    POTKIKAA PRKL PUOLUEITTEN PERÄLAUTOJA NIIN ETTÄ PERSEET TUTISEE

    VastaaPoista
  4. Itse olen myös päättänyt äänestää ns pienpuoluetta, ehkäpä IPU:a tai ehkäpä todennäköisemmin STP:a. Suuremmat puolueet tuntuvat olevan joko täysin ilman aatetta tai sitten niillä on ainoana aatteenaan oma kukkaro

    VastaaPoista
  5. Sande, kun sinä olet ehdolla Uudeltamaalta, mutta moni sinua kannattava Helsingin vaalipiiristä (kuten itse), niin voisitko mitenkään ajatella suosittelevasi jotakuta tai joitakin IPUn ehdokkaita täältä. Ymmärrän kyllä, jos olet vastahakoinen asettamaan puoluetovereita mihinkään järjestykseen, mutta nämä nimetyt ehdokkaat ovat kovin tuntemattomia, ainakin laajemmalti.

    VastaaPoista