keskiviikko 4. helmikuuta 2015

SOTILAAT JOHTAVAT ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKKAA - vai se Neljäs mies?


"KSML: Harjoitus voisi tuoda USA:n hävittäjiä Suomen taivaalle

04.02.2015 07:55 | STT


Yhdysvaltain vetämä lentoharjoitus Viron Ämarissa saattaisi tuoda amerikkalaisia F-16-hävittäjiä myös Suomen taivaalle, kertoo Keskisuomalainen.

Ilmavoimien suunnittelupäällikkö, eversti Jari Mikkonen kertoo, että alustaviksi harjoitusalueiksi on suunniteltu Ilmavoimien nykyisiä lentoharjoitusalueita Selkämerellä sekä mahdollisesti Kuopion ja Jyväskylän ympäristössä. Harjoituksia saatetaan järjestää myös kansainvälisessä ilmatilassa.

Suomen mahdollisesta osallistumisesta yhteisharjoitukseen ei ole vielä tehty päätöstä."

Kohua herättänyt Naton ilmasotaharjoitus ei ollut mikään vahinko. Amerikkalaiset sanoivat, että suomalainen sotilashenkilö oli antanut suullisen lupauksen osallistumisesta. Tämä sotaharjoitus, ei mikään lentoharjoitus, testaa ja soveltaa sitä tehtävää, jonka Nato on Suomelle antanut: Eestin ilmatilan puolustusta. Viime syksynä kaksi amerikkalaista kenraalia sanoi mediassa, että se tulee olemaan Suomen rooli Natossa. Me puolustamme Eestin ilmatilaa ja merialueita. 

Kohu nousi siitä, ettei mitään virallista kutsua ollut olemassa. Mitään ei oltu sovittu. Maamme poliittinen johto ei tiennyt asiasta mitään. Kuitenkin, joku suomalainen upseeri oli ilmoittanut Suomen osallistuvan harjoitukseen. Kertaan vielä: JOKU SUOMALAINEN UPSEERI OLI TEHNYT SUOMEN VALTIOTA KOSKEVAN ULKO- JA TURVALLISUUSPOLIITTISEN PÄÄTÖKSEN. 

Sellaiseen ei ole yhdelläkään suomalaisella upseerilla mitään oikeutta. Ei ole valtuuksia, eikä laillista oikeutta. Upseeri voi osallistua politiikkaan siviilihenkilönä, ei koskaan sotilashenkilönä. Joku upseeri oli toiminut vastoin lakia ja tehnyt juuri niin. Joku suomalainen upseeri oli tehnyt ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa perustuslain ja rikoslain vastaisesti, ohi eduskunnan ja hallituksen, presidentin, puolustusministerin ja ulkoministerin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Viime vuonna puolustusvoimien komentaja ylitti kaikki toimivaltuutensa solmimalla ulkomaalaisen sotilasliiton kanssa valtiosopimuksen. Se oli ja on vastoin lakia. Se rikkoi perustuslakia. Se rikkoi rikoslain 12. luvun pykäliä 1 ja 10. Se rikkoi laissa olevia puolueettomuusmääräyksiä. Se rikkoi puolustusvoimien komentajan virka-asemaa ja valtuuksia koskevaa lainsäädäntöä. 

Ja nyt STT:n tälle päivälle päivätyssä jutussa Ilmavoimien suunnittelupäällikkö kertoo, että he suunnittelevat tätä sotaharjoitusta ja aikomuksena on tuoda Suomen ilmatilaan vieraan valtion sotilaskoneita. Eversti Jari Mikkonen siis kertoo, että vaikka mitään poliittista päätöstä ei ole olemassakaan, hän ja hänen kollegansa aikovat osallistua harjoitukseen ja tuovat sen myös Suomen ilmatilaan. Lisäksi jutussa mainitaan, että harjoitus on amerikkalaisten johtama, eli eversti Jari Mikkonen ja kollegansa luovuttavat myös sotilaallisen johdon ulkomaalaisille.

Eversti Jari Mikkonen tekee siis ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, aivan kuten puolustusvoimien komentaja allekirjoittaessaan Nato Isäntämää -sopimuksen, tai se tuntematon upseeri, joka ilmoitti Suomen osallistuvan amerikkalaisten johtamaan sotaharjoitukseen. He tekevät niin ylittäen kaikki toimivaltuutensa. Ennen kaikkea he tekevät niin rikkoen upseerivalansa. He ovat vannoneet puolustavansa viimeiseen asti perustuslakia, maan yhteiskuntajärjestystä ja laillista esivaltaa. Toiminallaan he rikkovat jokaista näitä vastaan. 

Sotilaat ryhtyvät tekemään omin päin ulkopoliittisia ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä kaiken parlamentaarisen päätöksentekojärjestelmän ulkopuolella. Tuolle toiminnalle on olemassa oma nimityksensä. Kun sotilaat tekevät koko valtiota ja sen tulevaisuutta koskevia poliittisia päätöksiä poliittisen päätöksentekojärjestelmän ulkopuolella ja sen tietämättä, kyse on sotilasvallankaappauksesta. 

Sotilasvallankaappauksessa sotilashenkilöt syrjäyttävät poliittiset päättäjät ja vaaleilla valitun parlamentin, eli eduskunnan. He toimivat lain vastaisesti. He rikkovat perustuslakia ja muita lakeja. He tekevät omaa politiikkaansa. Juuri näin on tässä yhteydessä toimittu. Vai onko?

Sotilaat eivät kovin herkästi tässä maassa tee vallankaappauksia. On mahdollista, että joku on antanut heille määräyksen tai kehoituksen toimia näin. Presidentti se ei voi olla, koska presidentti on julkisuudessa antanut ymmärtää, ettei ollut tietoinen koko asiasta. Ulkoministeri se ei voi olla, koska hän ei johda puolustuspolitiikkaa. Puolustusministeri se ei voi olla, koska hän antoi niin ymmärtää ja kertoi, ettei ministeriöön ole tullut mitään kutsuja mihinkään harjoitukseen.

Kuka henkilö voisi antaa kenraaleille ja eversteille määräyksiä? Kenellä poliittisesti virkaansa valitulla henkilöllä on niin suuri valta, että sotilaat voisivat totella häntä?

Tässä on kyse lainvaltaisen yhteiskunnan perusteista. Tässä on kyse siitä, onko Suomi demokratia vai sotilasvalta, tai jotakin muuta. Kyse on siitä, että vastoin kansan enemmistön tahtoa, vastoin eduskunnan päätöksiä, vastoin hallituksen virallisia päätöksiä, joku on tehnyt omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Kyse on suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen perusteista, valtion legitimiteetistä. Kyse on kansankunnasta. Kyse on meistä kaikista, meidän maastamme. Kyse on koko perustuslaillisesta päätöksentekojärjestelmästämme.

Kuka on se henkilö, joka tekee meitä kaikkia koskevia päätöksiä kaiken demokraattisesti valittujen kansanedustuselinten ulkopuolella? Kuka on kaapannut vallan tässä maassa?

Kuka henkilö on ilmoittautunut Naton ehdottomaksi kannattajaksi julkisuudessa?

Kuuluuko hän puolueeseen, joka lupasi amerikkalaisille viedä Suomen Natoon?

Hän ei ole presidentti, ulkoministeri, eikä puolustusministeri. 

Hän on Neljäs mies.


8 kommenttia:

  1. Minä ja 270 000 muuta reserviläistä emme olleet nato-yhteensopivia...

    -Tvälups-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei myöskään ollut miljoonakunta ryssää jotka putos rajalle ennen aikojaan.

      Poista
  2. Jälleen loistavaa tiedon esiintuomista! Laitan jakoon kavereilleni. Ikävä kyllä suuri osa ihmisistä lukee erittäin vähän ja sinäkin olet niin tuottelias. Joudun pitämään näissä jaoissani taukoa, kun kansa karttaa negatiivisia uutisia vaikka ne totta ovatkin (paljoa ei ole nykypäättäjien aikaan ollut positiivista uutisoitavaa). Minusta sinulla on hyvää tietoa perusteluksi asiaan kuin asiaan vaaleja ajatellen. ;)

    Ehdotus: Helsingin ja Uudenmaan vaalipiiirin EU:sta meidät vapauttavilla nykyisen eduskunnan ulkopuolisilla puolueilla saisi olla minusta vaikka yhteinen vaaliteltta keskeisellä paikalla Helsingissä, mistä ihmiset kulkevat junalle ja linja-autoasemalle ja siellä joka päivä joitain ehdokkaita päivystämässä ja vastaamassa ihmisten kysymyksiin. Välillä teltta voisi kiertää Uudenmaan vaalipiirin alueella muuallakin keskeisillä paikoilla, tai vielä parempi olisi, jos olisi toinen koko ajan kierrossa.

    Ihmiset todennäköisesti äänestävät helpommin, jos ovat päässeet kättelemään ja vaihtamaan pari sanaa. Mikäli ehdotustani voisi harkita, niin ehdota teidän ehdokkaiden omassa ryhmässä, josko sellaisen saisi pystytettyä ja päivystystä sinne ainakin ruuhka-aikoina Ipun, SKP:n ja Muutoksen ehdokkaat, 2 kerrallaan riittäisi varmaan jo yhdestäkin puolueesta, mutta tietenkin eniten ääniä haluavat puolueet pitäisivät päivittäin siellä jotain ehdokkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät nämä ole negatiivisia uutisia!! Nämä oikeutetut pohdinnat ja kysymykset laittavat ajattelemaan muutakin kuin viidakontähtösiä ja salattujen eläimien juonenkäänteitä..

      Poista
  3. Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta!

    www.miesasia.fi

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjotus. Nyt kun päivän lehdissä oli uutinen että Suomea ei kutsuttu Naton kokoukseen kuuntelemaan Venäjän ydinaseista, niin kaikki Natoon liittymistä kannattavat ovat aivan varmoja et venäläiset hyökkäävät Suomeen.
    Hittoako ne muka täältä hakee, ellei sit ihan tahallaan houkutella niitä tänne. Silloin kun toi isäntämaa soppari oli tehty ja joku sakujen panssariporukka ajeli Suomessa, yks heppu kirjoitteli et on se parempi et Naton panssarit jyristelee täällä kuin ryssän panssarit. Mun mielestä "paras" tapa saada tänne venäläiset panssarit on pyytää ekaks Naton joukkoja tänne. Luulis et kaikkein paras tapa hoitaa meidän turvallisuutta ois pistää puolustusvoimien rahoitus kondikseen, pitää kertausharjoituksia, hankkia lisää aseita ja ammuksia ja NOSTAA sodan ajan miesvahvuus takaisin 1980-luvun tasolle. Meillä on sata miljardia velkaa, ei pari miljardia puolustusmenoihin enää tunnu tässä konkurssissa

    VastaaPoista
  5. Miten muka esim. Ilmavoimista vastaava upseeri ei voisi omalta taholtaan päättää liitytäänkö harjoitukseen vai ei? Näihin ei tarvita minkään poliittisen tahon päätöstä, kun kyse on puolustusvoimien harjoituksesta, eikä politiikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mites käy kun joku upseeri sitten päättää liittyä harjoittelemaan venäjän kanssa? Ymmärrät varmaan nyt kysymyksesi mielettömyyden?

      Poista