torstai 9. huhtikuuta 2015

TAAS SITÄ SAMAA

Iltalehdessä julkaistiin taas juttu, ilmeisesti siksi että edessä on vaalit ja uusi ajokausi. Joku poliisihallinnossa haluaa lisää rahaa ja lisää valtuuksia viranomaisille, vaikka jo nykyisten puitteissa poliisi voi käytännössä tehdä ihan mitä haluaa milloin tahansa kenelle tahansa. On siis aika muistuttaa suurta yleisöä ja poliitikkoja siitä sopivasta uhkasta, ei oikeasta vaan Sopivasta, ja aloittaa propagandahyökkäys. 

Käydäänpä tämä Iltalehden juttu läpi kohta kohdalta.

"Pysäyttävät luvut julki: Järjestäytynyt rikollisuus liikuttaa jättisummia" Torstai 9.4.2015 klo 07.00 (päivitetty klo 10.37)

Jutun otsikko lupaa hirmuisia ja melkoisen hirmuisia lukuja onkin tulossa. Mutta se ei ole kuitenkaan jutun pääpointti. Pääpointti onkin jossakin aivan muualla.

"Järjestäytynyt rikollisuus liikuttelee vuosittain rahaa 110 miljardin euron arvosta Euroopan unionin alueella."

Näin. Nyt on sanottu ääneen, että järjestäytyneessä rikollisuudessa pyörii moinen kasa rahaa. Luku ei pidä paikkaansa. Pelkästään Calabrian mafian, Ndraghetan, liiketoimien arvioidaan olevan kymmeniä miljardeja, samoin Napolin Camorran. Eli tuo luku on alakanttiin, mutta eteenpäin. 

"Eniten rahaa tehdään EU:n alueella väärennetyillä tuotteilla (42 miljardia euroa), toiseksi eniten veroja kiertämällä (29,3 miljardia euroa) ja kolmanneksi eniten huumekaupalla ( noin 27,7 miljardia euroa). Tämä selviää seitsemän EU-maan (Suomen, Ranskan, Irlannin, Italian, Alankomaiden, Espanjan ja Iso-Britannian) yhteisestä tutkimuksesta, jossa Poliisiammattikorkeakoulu oli mukana."

Tämän tekstipätkän tarkoituksena on luoda seuraavalle vakuuttavuutta ja uskottavuutta. Uskokoot kuka haluaa noita lukuja. Väitän, että rakennusteollisuudessa pyörii enemmän hämärärahaa ja rikollista toimintaa kuin yhdessäkään noista luvuista. Mutta se koko jutun varsinainen uutinen seuraa vasta nyt:  

"Järjestäytynyt rikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti Suomessa. Rikollisryhmiä oli Suomessa vielä vuonna 2000 kaikkiaan vain kahdeksan, mutta määrä kasvoi yli 60 vuoteen 2013 mennessä."

Lause on sitä vanhaa poliisipropagandaa. Kyse on poliisin ja vain poliisin itsensä rikollisiksi nimeämistä ryhmistä. Mikä tahansa ryhmä kelpaa ja lukuja heitellään täysin tarkoitushakuisesti. Todellisuudessa tässä maassa ei ole tapahtunut mitään tuollaista järjestäytyneen rikollisuuden kasvua, joka käy ilmi tuomioista ja rikollisuudesta ylipäätään. Jos järjestäytynyt rikollisuus olisi runsaassa 10 vuodessa lähes kymmenkertaistunut, se kyllä näkyisi muissakin tilastoissa. Niin ei kuitenkaan ole. Eli kyse on vain siitä, että poliisi aivan ominpäin nimittelee ryhmiä JR:ksi ja laskeskelee niitä sitten yhteen. 

"- Järjestäytynyt rikollisuus, kuten Italian mafia tai moottoripyöräjengit, sijoittavat laittomasti saatua rahaa myös täysin lailliseen liiketoimintaan, kertoo erikoistutkija Jarmo Houtsonen Poliisiammattikorkeakoulusta."

Mitä tekemistä "moottoripyöräjengeillä" ja Italian mafialla on? Jokainen edes vähääkään aiheeseen perehtynyt tietää, että ero on suunnilleen sama kuin katolisella kirkolla ja Sysmän tikkakerholla. Ja sitten toinen asia: miten on mahdollista, että Poliisiammattikorkeakoulun erikoistutkija käyttää termia "Italian mafia". Italiassa on yksi Mafia ja se on Sisiliassa. Mafiajärjestöjä, ts. mafiamaisia järjestöjä, Italiassa on neljä. Sisilian Mafia eli Cosa Nostra, Calabrian Ndragheta, Napolin Camorra ja Apulian Sacra Corona di Unita.  

"Houtsonen kertoo rahaa käytettävän niin luksustuotteisiin kuin ravintoloiden tai rakennusfirmojen pyörittämiseen.
- Tavallinen kansalainen voi siis käyttää täysin laillisia palveluita ja samalla rahoittaa tietämättään järjestäytynyttä rikollisuutta."

Ei. Tavallinen kansalainen ei rahoita järjestäytynyttä rikollisuutta tietämättään koskaan. Tavallinen kansalainen voi ostaa luksustuotteita kaupasta, jonka järjestäytynyt rikollisuus omistaa. Tavallinen kansalainen voi käydä ravintolassa, jonka järjestäytynyt rikollisuus omistaa. Mutta tavallinen kansalainen ei koskaan rahoita rikollista toimintaa. Avainsana on "laillinen palvelu". Vaikka tätä "laillista palvelua" pyörittäisikin se Houtsosen "Italian mafia", se on silti laillinen palvelu, eli laillista liiketoimintaa. 

Houtsonen, kuten kaikki poliisit ympäri maailmaa, haluavat luoda illuusion siitä, että tavallisen kansalaisen syytä on, jos hän tietämättään menee pizzapaikkaan, jonka mafioso omistaa.  Looginen ajattelu meneekin näin: tavallinen kansalainen saa mennä vain sellaiseen pizzapaikkaan, jonka houtsoset hyväksyvät ja jonne he antavat kansalaiselle luvan mennä. 

"Yksi eroavaisuus
Järjestäytynyt rikollisuus liittyy Suomessa tyypillisesti moottoripyöräjengien tekemään rahanpesuun sekä huume- ja talousrikoksiin. Houtsonen arvelee järjestäytynyttä rikollisuutta ilmenevän Suomessa eniten "perinteisillä toimialoilla".
- Eli rakennus-, kunnossapito-, ravintola- ja baarialalla sekä turvallisuussektorilla, hän listaa."

Houtsonen jatkaa poliisin jo 1990-luvulla kaanonisoimaa satua siitä millaista on suomalainen järjestäytynyt rikollisuus. Houtsonen väittää aivan pokkana, että pääroolissa ovat taas ne myyttiset "moottoripyöräjengit." Hän myös väittää, että kyse on nimenomaan rahanpesusta. Houtsonen valehtelee. 

Ruotsin television muutaman vuoden takaisessa dokumentissa todistettiin, että Stora Enso oli kiertänyt veroja ja väärentänyt koko konsernikirjanpitonsa noin kymmenen vuoden ajan. Jutun päätodistajana toimi englantilaismies, joka oli toimittanut täydellisen todistusaineiston valtiovarainministeriöön, verohallintoon, Keskusrikospoliisille, Rahoitustarkastukseen ja Helsingin poliisille. Houtsonen, eikä kukaan muukaan poliisi ryhtynyt tutkimaan juttua koskaan. Päätodistaja kuoli terveytensä murruttua. Rahoitustarkastus antoi pienelle tilifirmalle nuhteet. 

Stora Enson tapaus oli malliesimerkki massiivisesta järjestäytyneestä ylikansallisesta talousrikollisuudesta, jota Houtsonenkin näillä jutuillaan suojelee. Houtsonen, kuten muutkin asiasta puhuvat poliisit, pitävät visusti huolen siitä, ettei mikään sellainen järjestäytynyt rikollisuus, joka ulottuu yhteiskuntamme huipulle ja sen ytimiin, tule koskaan esiin näissä jutuissa. He eivät sano siitä mitään. He vaikenevat siitä. He siis siirtävät huomion yhteiskuntamme ytimessä muhivasta massiivisesta rikollisuudesta sekalaisen ja suhteellisen pikkuruisen motoristiporukan helmaan.

Yksikään poliisi ei kiinnostunut siitä kuinka kaivostoiminnan luvista vastaavan ministerin alaikäisellä lapsella oli satojen tuhansien osakepotti jo ennen kuin kaivosyhtiö sai luvat toiminnalleen. Samoin oli hänen puolisollaan. 

Yksikään poliisi ei aikoinaan ryhtynyt selvittelemään lainkaan vaalirahakohussa esille tullutta vuosikymmeniä kestänyttä eduskuntapuolueiden pimeää vaalirahabisnestä, jonka avulla kymmenet kansanedustajat olivat vuosien varrella hankkineet kesämökkinsä, autonsa ja talonsa. Kyse oli kymmenistä miljoonista rikollista rahaa, vaalirahalakia rikkomalla hankituista pääomista. Se ei kiinnostanut ketään poliisiviranomaista.

Houtsonen ei myöskään esitä mitään todisteita puheilleen. Vaikeaa se olisikin, kun tuomioistuin toisensa perään on antanut päätöksen, jonka mukaan poliisin rikollisjärjestöiksi nimittelemät moottoripyöräkerhot eivät ole järjestäytynyttä rikollisuutta. Tästäkään Houtsonen ei mainitse yhtään mitään. Todisteita ei tarjoa myöskään jutun toimittanut tytteli, joka ei ilmeisesti osaa muuta kuin sentata poliisisedän puheita.

"Vaikka tutkimus ei Houtsosen mukaan tarjonnut varsinaisia yllätyksiä kiinnitti yksi asia hänen huomionsa.
- Sellainen seikka, joka henkilökohtaisesti ihmetytti, oli se, että meillä Suomessa ei takavarikoida yrityksiä kuten esimerkiksi Italiassa. Meillä takavarikoidaan yleensä irtaimistoa, autoja, rahaa, koruja, kiinteistöjä, mutta yrityksiä ei takavarikoida.
Houtsonen uskoo tämän johtuvan siitä, että Suomessa järjestäytyneeseen rikollisuuteen perustuva yritystoiminta on usein erilaisten "uskottujen miesten", sukulaisten, vaimojen ja tyttöystävien hallussa.
- Ikään kuin kunnollisilla liikemiehillä, vaikka todellisuudessa ne ovat järjestäytyneiden rikollisten hallussa, jotka eivät virallisesti omista, mutta pyörittävät toimintaa taustalta."

Meillä ei takavarikoida yrityksiä vain siksi, että poliisi nimittelee joitakin ihmisiä rikollisiksi. Hyvä niin. Poliisin pitää todistaa asioita, ei vain huudella mielipiteitään tosina. Niin se Italiassakin on. Ei Berlusconinkaan yrityksiä ole takavarikoitu, vaikka miehen yhteydet mafiaan ja camorraan ovat tulleet jo ilmi aikoja sitten. Viranomaiset eivät ole kyenneet liittämään noita yrityksiä rikollisuuteen. Houtsonen myös sanoo, että mahdollisen rikollisen sukulainen, vaimo tai tyttöystävä, tai kenties tuttava on automaattisesti rikollinen ja siksi hänen firmansa pitäisi takavarikoida. Ajatus on täysin mielivaltainen. Jos poliisi kykenee todistamaan, että firma X toimii rikollisesti ja sen omistaja Z syyllistyy rikoksiin, asia lienee harvinaisen selvä. Mutta jos poliisi on sitä mieltä, se ei merkitse yhtään mitään juridisesti.

"Siihen, kuinka suuri järjestäytyneen rikollisuuden liikevaihto on Suomessa, Houtsonen ei osaa antaa tarkkaa vastausta."

Houtsonen ei viitsi vastata kysymykseen, koska "rikollisten moottoripyöräjengien" rikollinen toiminta on hävettävän pientä verrattuna oikean suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden kassavirtoihin. Siellä liikutellaan miljardeja, mutta isoimillaankin "moottoripyöräjengien" rikoksissa on puhuttu sadoista tuhansista, ja nekin ovat poikkeuksellisen isoja juttuja. Eikä niitä ole ollut montaakaan. 

Kaiken kaikkiaan Iltalehden juttu on samaa vanhaa propagandaa, jota poliisi alkaa suoltaa aina sopivaksi katsomassaan ajankohdassa. Uutta eduskuntaa pehmitellään uusien vaatimusten nielijäksi. Poliitikkoja ja kansalaisia huijataan, samaan aikaan kun koko yhteiskuntaa ja maanperustuslakia murentavat rikolliset hymyilevät lehdissä ja television uutiskuvissa aivan pokerina. 

Ja mikäs on hymyillessä, kun tietää, ettei yksikään houtsonen ole perässä, vaan päinvastoin julistaa iltapäivälehdessä ettei ole perään tulossakaan. 

3 kommenttia:

  1. Nämä poliisin propagandistit ovat mielikuvituksessaan huikeaa luokkaa, Jo Nesbo jää monesti kakkoseksi tuossa kisassa, mielikuvitusta ja vakuuttavia tapoja rakentaa draamaa/pelotetta lukijoiden korvienväliin on vähintäänkin riittämiin.

    Totuushan on että poliisilaitos alkaa olemaan valkokaulusbyrokraattien suojatyöpaikka, poliisin resursseja otetaan kenttätyöstä jatkuvasti pois ja siirretään hallintoon valkokaulusbyrokraattien tuhlattavaksi (muunkin kuin palkan muodossa).
    Rahoittaakseen tuota toimintaa, pitää rakentaa jatkuva pelote jolla saadaan pumpattua rahaa hallintokulujen ylläpitoon, päämediat ilosta itkien kirjoittavat kaiken mitä ammattivalehtelijat (agitaatttorit) poliisin suojapuvussaan totuutena kertovat.

    Mikäli tavan suomalaisella olisi hajuakaan kuinka vähän poliisit ovat kiinnostuneita heidän tekemisestään (konfliktien sattuessa), tässä maassa alkaisi laittomuuksien riemuralli, poliisia hyvin harvoin kiinnostaa mitkään rutiinijutut tuon taivaallista, pääasia että paperilla näyttää siltä että jotakin tehty on ja saadaan tilastot näyttämään mukavilta.

    Poliisin työstä kun tietää käytännön ja miksi noita satutarinoita suoltavia agitaattoreita mediassa tasaisin väliajoin näkee (me halutaan rahaa, omiin taskuihin, siispä vapiskaa pelosta ja meille rahanne antakaa), on kokonaisuus varsin kuvottaa katsottavaa.
    Poliisilaitos on pelkkä vitsi ja tarjoamansa turvallisuus lähinnä illuusio (pahimmat sentään käydään blokkaamassa, siitä saa mahtavan näkyvyyden mediassa (hei me ollaan todella tarpeellisia)).

    VastaaPoista
  2. Hyvä ja mielenkiintoinen teksti!

    VastaaPoista
  3. Jotenkin alkaa tuntua, onko poliisi osa Jr toimintaa?

    VastaaPoista