maanantai 6. huhtikuuta 2015

MITEN SUOMI OIKEASTI NOUSEE

Vanhat tutut naamat ovat kertoilleet satujaan vaalikarjalle taas kerran. On lueteltu kuinka paljon uusia työpaikkoja syntyy ja kuinka verotusta muutetaan, kuinka työntekijöille koittaa onnen aikakausi ja kuinka suuresti vaaliehdokkaat ja puolueet rakastavatkaan yrittäjiä. Yrittäjiä oikein voidellaan hunajaisin sanoin. Luvataan, että huomenna, heti vaalien jälkeisenä aamuna, heti kun olet antanut äänesi Kokdemkepulle, saat kultaiset kalsongit ja miljuunan tilillesi. Se on kusetusta.

Kokoomus, keskusta ja demarit apureineen ovat kaikki nykyisen tilanteen arkkitehteja. Ne ovat luoneet valtiontalouden alijäämän. Ne ovat ajaneet suomalaiset yrittäjät suohon. Ne ovat kangistaneet työmarkkinat, karsineet kaikkea mitä me suomalaiset veromarkoillamme olemme halunneet, ja vieneet rahamme ulkomaille ja ennenkaikkea suosineet ulkomaalaisia yrityksiä kaikessa. Matti Vanhasen hallitus päätti, että Suomessa on voimassa "ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasema".

Tämä tarkoittaa helpotettua lupa- ja veromenettelyä ulkomaalaisille yrityksille. Niitä siis kohdellaan aivan toisin, kuin suomalaisia. Entisen verosheriffi Hirvosen mukaan tämä tarkoittaa sitä, ettei harmaata taloutta tai veronkiertoa edes yritetä suitsia. Se tarkoittaa sitä, että kun suomalainen yrittäjä on liemessä verojensa ja maksujensa kanssa, ulkomaalaisen yrityksen ei tarvitse välittää koko asiasta. Se tarkoittaa sitä, että kun suomalainen yrittäjä ei voi palkata suomalaista nuorta hommiin suoraan siltä seisomalta, ulkomaalainen yritys tuo maahan kenet tahansa jolla vasara kädessä pysyy ja panee niihin hommiin, joihin suomalaista ei voi palkata puuttuvan "pätevyystodistuksen" vuoksi.

"Ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasemasta" on päästävä eroon välittömästi. Ulkolaisten yritysten suosimisesta ja suojelemisesta on tultava loppu heti. Suomalaiset yritykset ja yritäjät on asetettava etusijalle. Heidän toimintaedellytyksistään ja mahdollisuuksistaan on pidettävä huolta aina. Ja se on tehtävä oikeasti, todellisuudessa, eikä vain vaalimasturboinnin yhteydessä, kuten nyt on tapana.

Ensimmäinen ehto Suomen uudelle nousulle on järjettömän lupa- ja sääntöviidakon raivaaminen. Kaikista työllistymistä estävistä luvista pitää luopua välittömästi. Jokainen ylimääräinen todistus pois. On järjen vastaista, että suomalainen rekkakuski on ammattitaidoton 35 vuoden kokemuksella vain siksi, että joku byrokraatti on päättänyt poliitikkojen tahdolla, että hän tarvitsee ylimääräisen kurssin pätevöityäkseen. Venäläiseltä rekkakuskilta ei edes vaadita mitään vastaavaa.

Tunnen väkeä rakennusalalta. Yksikään, ei työntekijä tai yrittäjä, ei ole sanonut, että työturvallisuus olisi kohisten noussut. Yksikään ei ole sanonut, että tulityöluvan vuoksi tulipalojen määrä olisi romahtanut. Mikään pätevöitymispaperi tai muu ei ole muuttanut itse työtä ja sen tekemistä mitenkään. Työ opettaa edelleen tekijänsä. Ainoa asia mikä on todella muuttunut, on se ettei suomalaisia nuoria enää voida palkata töihin. Ainoa asia, joka on konkreettisesti muuttunut, on se, että työmailla puhutaan enimmäkseen eestiä ja venäjää, ja muita itäblokin kieliä, suomea vähemmän.

Tämä mielisairas tilanne pitää muuttaa heti. Ei joskus, vaan välittömästi. Kaikki työhön pääsyä estävä ja hidastava, vaikeuttava "koulutus" ja "pätevöityminen" pitää lopettaa heti. Jos suomalainen on ajanut linja-autoa 27 vuotta, hän on pätevä siihen hommaan, jos ajokortti löytyy. Se riittää. Bussikuskin ei tarvitse olla aivokirurgi. Jos lentäjällä on lentäjän koulutus, se riittää. Ei tarvita "pätevyystodistusta" 20 vuoden lentämisen jälkeen. Jos nuori haluaa mennä 16-vuotiaana suoraan koulunpenkiltä rakennustyömaalle appariksi, se pitää mahdollistaa.

Valtion talouden suurin menoerä ja musta aukko on EU euroineen. Niistä pitää päästä eroon välittömästi. Säästöt ovat välittömästi miljardeja. Säästetyllä rahalla toteutetaan perusturvauudistus. Kaikki harkinnanvaraiset tuet poistetaan ja tilalle tulee perustulo. Tuhat euroa voisi olla sopiva. Se kuuluu jokaiselle täysi-ikäiselle suomalaiselle, kansalaiselle. Loppuu se pärstäkertoimien mukaan avustusten myöntäminen kuin seinään, eikä sosiaaliturvaturismi enää houkuta entiseen malliin edes eestiläisiä. Tuhannella eurolla voi maksaa vuokran ja jää jotakin leipään. Samalla loppuu myös se tulonsiirtoautomaatti, jolla vuokramarkkinoiden isot pojat siirtävät verovaroja asumistukina omaan taskuunsa veronmaksajilta.

Perustulo lopettaisi myös narinan pätkähommista. Jos saat kolmeksi viikoksi töitä, voit ottaa sen vastaan ja ansaita sen mitä saat. Jos työ ei jatku tai jäät muuten vaille töitä, ilmoittaudut työttömäksi ja saat välittömästi perustulon. Perustulokarenssia ei olisi. Töitä voisi ottaa vastaan ja töitä kannattaisi tehdä. Lyhyitäkin jaksoja. 

Lapsiperheet? Lapsilisät tulisivat edelleen ja niiden leikkaukset peruttaisiin. Eurosotkusta ja EU-jäsenmaksuista säästyneillä rahoilla se voitaisiin tehdä. Lastenhoitoa voitaisiin parantaa. Vanhusten hoitoa parannettaisiin. Meillä olisi varaa, kun emme enää syytäisi miljarditolkulla rahaa EU:n pohjattomaan kitaan.

Entä se vienti? Vienti alkaa vetää, kun Suomen markka on halvempi kuin euro. Ruotsi tekee tätä juuri nyt. Toisin kuin Sauli Niinistö väitti, Ruotsi ei ole maksanut kovaa hintaa euron ulkopuolelle jäämisestä. Se on tienannut oikein hyvin. Suomi on taas korviaan myöten kusessa. Euro on murhaa tälle kansakunnalle. Oma markka, muutama prosentti alle euron, ja jo alkaa vienti vetää. Meillä on myös olemassa oleva ETA-sopimus, joten mitään tulleja ei tule, eikä muitakaan epämääräisiä kustannuksia. Loppuu se vientiteollisuudenkin kitinä ja itku. Sen pomot joutuvat tekemään töitä palkkansa eteen.

Entä verotus? Kaikki liiketoiminta tässä maassa menisi verolle. Suuryritykset, pankit, ulkomaalaiset yritykset, kaikki maksaisivat veronsa tässä maassa tekemästään, aivan kuten alkuasukkaatkin maksavat. Suuryritysten verotus olisi aivan samanlaista kuin Pk-sektorinkin. Enää ei olisi mahdollista, että yli 4 miljardin liikevaihdosta maksetaan alle 9000 euroa veroja (Stora Enso ruotsalaisdokumentin mukaan), tai että yli miljardin tehnyt firma maksaisi miljoonan veroja, eli 0,01% veroja (Nokia vuonna 2011 Helsingin Sanomien mukaan). Jokainen firma, koosta riippumatta, maksaisi veroa tässä maassa tekemästään liikevoitosta. Tällä helpotettaisiin ja järkeistettäisiin pienyrittäjien verotaakkaa. Suuretkin joutuisivat maksamaan. Muutama vuosi sitten yhdeksän suurimman suomalaisen pörssiyhtiön veroprosentti oli kaikilla alle 5% (lähde: Helsingin Sanomat). Yhdelläkään pienyrittäjällä ei ole moista.

Yritysten verotus muuttuisi myös siten, että veroja maksetaan tienatusta tulosta. Veroja ei makseta vuoden tuloja etukäteen arvuuttelemalla, vaan konkreettisesta tuloksesta. Veroprosentti olisi todellinen, verot todellisia, ja verotus olisi yksinkertainen. Yrittäjä, pienkin sellainen, voisi tienata. Hän maksaisi veroja ansaitsemansa mukaa, eikä sen mukaan mitä arveli kahdeksan kuukautta aikaisemmin tienaavansa.

Konkurssimenettely tulisi uudistaa. Kun firma tekee konkurssi, se menee nuijan alle. Jos yrittäjän omaisuus on panttina, se menee vasaran alle. BANG. Se on siinä. Riitti omaisuus tai ei, konkurssi pyyhkii pöydän puhtaaksi. Velat on kuitattu. Miten estetään konkurssihuijaukset? Rikostutkinnalla. Jos epäillään petosta, suoritetaan tutkinta. Jos Yrjö Yrittäjä on myynyt markalla autonsa ja talonsa konkurssia edeltäneenä iltana kaksi vuotiaalle lapselleen, voidaan epäillä filunkipeliä. Ei se ole tämän kummempaa. Mutta tällainen konkurssimenettely lopettaisi elinikäiset velkavankeudet ja muut hirret.

Kaikki tämä on mahdollista, kun valta vaihtuu. Tämä kaikki on mahdollista tehdä, kun Arkadianmäellä istuu mitä tahansa muuta sakkia kuin tämä nykyinen. Tarvitaan poliitikkoja, jotka erottavat omiaan touhuavat virkamiesjohtajat ja vastaanpullikoivat virkamiespäälliköt. Tarvitaan poliitikkoja, jotka oikeasti ajattelevat Suomen ja suomalaisten etua ja parasta. Tarvitaan poliitikkoja, jotka tekevät mitä sanovat.

Nykyinen paskanpuhujien sakki on kusettanut kansakuntaa taas nelisen vuotta ja meno jatkuu, jos äänestetään samaa sakkia. Kokoomus on pettänyt yrittäjät satoja kertoja perusteellisesti, keskusta ajaa oma etuaan kansakunnan kustannuksella ja demarit ovat kusseet suomalaista työväestöä silmään. Muut ovat auttaneet tässä parhaansa mukaan. Siitä sakista on päästävä eroon. He eivät halua, että olisimme itsenäisiä. He eivät halua, että päätämme itse omista asioistamme.

Suomi nousee heti, kun me päätämme itse omista asioistamme ja teemme sen tämän kansan, kansakunnan ja maan kansalaisten hyväksi.

Valta vaihtuu, kun sinä niin päätät. Käytä valtaasi. Äänestä.

5 kommenttia:

  1. Sami kirjoitti:

    Valta vaihtuu, kun sinä niin päätät. Käytä valtaasi. Äänestä.

    Lisään tuohon vielä sen, että kun äänestät, niin ainoa saada jonkinmoista muutosta aikaan on äänestää nykyisten eduskuntapuolueiden ulkopuolisia ehdokkaita. Vain siten voidaan päästä tästä EU-vaihtoehdottomuuden tilanteesta. Nyt on protestin aika!

    Puolueet ovat joukolla yrittäneet tehdä ALV- vapaudesta pienyrittäjille "vaalitärpin"
    Tuo on mitä suurinta kusetusta... Toivon kansalaisten ymmärtävän, että tuollaiset ”heitot” osoittavat vain sen, että puolueet halveksivat, ja aliarvioivat, kansalaisten harkintakykyä.

    Jokainen yrittäjä ymmärtää, ettei tuo hänen laskuun lisäämänsä ALV ole hänen rahaansa, vaan hän ainoastaan kerää veron valtiolle. Asiakas sen maksaa… Sen sijaan, että puolueet puhuvat ALV- vapaasta osuudesta, niiden tulisi hoitaa asia siten , että yrittäjät olisivat tasavertaisessa asemassa.

    Ei tarvitse olla mikään profeetta ennustamaan, että mikäli tuollainen ALV- vapaus toteutettaisiin, niin pieniä, vain veronkiertotarkoituksessa, syntyviä yrityksiä syntyisi " pilvin pimein". Sen valvonta olisi mahdotonta.., ja lisäisi taas byrokraattien armeijaa…

    Show must go on...

    VastaaPoista
  2. Täyttä asiaa. Kyllä, vanhojen puolueiden edustajat hakevat omaa työpaikkaansa jälleen ja tyhjin lupauksin. Mitään ei olekaan tarkoitus muuttaa muuta kuin varmistaa edustajan oma taloudellinen tulevaisuus vaikka EU:n hyväpalkkaisissa hommissa. Tämähän on jo nähty. Luulisi jo kansalaisten asianlaidan huomanneet.

    Tulen äänestämään IPU:a. Parhain vaihtoehto tarjolla olevista.

    VastaaPoista
  3. Olipa mielenkiintoista lukea blogiasi, mielenkiintoista siksi että olen kaikesta kanssasi samaa mieltä. IPU:ssa on ehdolla eräs ystäväni joka myös ajattelee asioista näin. Nämä ovat yksinkertaisia asioita jotka ovat mahdollisia. Saa nähä miten käy, vaikka olen vielä nuori olen alkanut kyynistyä tälle meningille, valtapuolueet ovat poikkeuksetta hallinneet monopolimaisesti politiikkaa jo niin kauan. Täyttä paskan puhumista ja perseilyä vaikka mitään järkeä. Keskitytään täysin epäolennaisiin puolueiden asioihin ja valehdellaan silmät päästä samaan aikaan kun olisi oikeasti asioita hoidettavaksi jotka jokainen tajuaa jo yksinkertaisella perehtymisellä, normaali rationaalisella ajattelulla ja sydämen ääntä kuulemalla.. Jospa asia muuttuisi kun sukupolvi vaihtuu.. Jäädään seuraamaan tilanneta.

    VastaaPoista
  4. Oletko itse ajatellut lähteä politiikkaan ehdolle?

    VastaaPoista
  5. Kyllä vituttaa ketä äänestin. IPU olisi ollut kaikista parhain. Liian myöhään huomasin.

    VastaaPoista