maanantai 20. huhtikuuta 2015

LYHYT VAALIANALYYSSI

Kansa on puhunut, median suosiollisella opastuksella.

Keskustapuolue on noussut voittajaksi lestadiolaisten joukkoliikkeen määräyksellä ja lukemattomien kokoomukseen pettyneiden yrittäjien äänillä. Se onnistui kun pantiin puolueen nokkaan lestadiolainen "yrittäjä". Tosin julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan yrittäminen on ollut hiukan harmaalla luistelua ja mummoille muovitötteröiden pakkomyyntiä, keskustalaisen pakko-ostolain pohjalta. Luvassa on siis sitä perinteistä Mulle, meille, mulle -politiikkaa veronmaksajien kustannuksella.

Kokoomus sai paikkansa taas elinkeinoelämän ja median ankaran vaalityön ansiosta. Vaikka jälki on ollut tuhoisaa sekä Suomen valtiolle, kansalle ja yrittäjille, äänestäjät palkitsivat kaikissa projekteissaan totaalisesti epäonnistuneen puolueen ja antoivat sille luottamuslauseen. Se on merkillinen ilmiö, noin psykologisesti. Miten pahasti ihmisiä pitää retkuttaa, petkuttaa ja kohdella ennen kuin suomalainen lehmä edes ammuu? Ilmeisesti vasarapistoolin laukaus otsaan ei sekään tuntuisi miltään, koska on "fiilis".

Persut säilyttivät asemansa, koska Soini osaa asiansa. Hän teki väitöskirjansa populismista. Siinä olennaista on saada äänestäjä uskomaan, että vaikka me viime vuonna sanottiin ääneen ettei me enää vastusteta euroa, EUta eikä Natoa, me silti vastustetaan niitä edelleen. Ja sehän onnistui oikein hyvin. Tämä, kuten suomalainen politiikka ylipäätään, on uskon asia. Todellisuudella ja puheilla ei ole mitään korrelaatiota, eikä tarvitse olla. Stubb on osoittanut sen.

Limapää Carl Haglund on toiminut presidentin selän takana, sotkenut omat halunsa maan edun kanssa, mitä luultavimmin rikkonut maan lakeja, tehnyt omaa ulkopolitiikkaansa mandaattinsa vastaisesti, käyttäytynyt ylimielisesti ja halveksinut avoimesti demokratiaa, ja haluaa Suomen ydinsotaan tai ainakin johonkin sotaan, vaikka ei itse aikoinaan "nokkosallergian" vuoksi viitsinyt edes siviilipalvelusta suorittaa. Ja kansa palkitsee tällaisen miehen äänivyöryllä. Sitä sopii ihmetellä. Ai niin, kaikki rantaruotsalaiset äänestivät RKP:tä taas.

Vihreät saivat vaalivoiton, vaikka saivat vähemmän ääniä kuin viimeksi. Se on vaalimatematiikkaa. Vihreiden pako rikospaikalta onnistui. Hehän vastustivat ydinvoimaakin hallituksessa, joka myönsi kolme ydinvoimalalupaa. Tämä johtuu suomalaisen politiikan ytimestä. Todellisilla teoilla ei ole mitään merkitystä. Usko riittää. Ja vihreään paskanjauhantaan uskovia löytyy aina se 7-8% äänestävistä.

Vasemmisto, vasemmistoliitto, tai mikä se sitten tällä viikolla sitten onkaan, meni suunnilleen niissä lukemissa joissa se on viimevuodet kahlannut. Kunhan poijat jatkavat tällä linjalla jokusen vuoden vihreät ja vasemmisto sulautuvat yhdeksi kakkakertsiksi, jossa puheet ja teot elävät täysin toisistaan riippumatonta elämää. Vasemmiston pakorikospaikalta ei onnistunut yhtä hyvin kuin vihreillä, koska vasemmalla ei ole ihan niin uskovaista porukkaa.

Kristilliset olivat yhtä kuin Päivi R ja Sari Essayah. Siinä se sitten olikin.

Eduskunnan ulkopuolisia puoleita ei YLEn ja Sanomien mukaan ollut olemassakaan.

Demarit kompuroivat historiansa kehnoimpaan tulokseen, odotetusti. Jutta Urpilaisen ja Mikael Jugnerin Rakkauspuolueen varjo lepää edelleen Hakaniemen yllä, eikä sementtipääsakissa tunnuta vieläkään heräävän todellisuuteen. Demarit hukkasivat linjansa Lipposen kaudella, eksyivät totaalisesti ja Urpilaisen käsittämättömän sekoilun aikana myivät sielunsakin. Ja saavat sitä mitä ansaitsevat niin kauan kun tämä meno jatkuu.

Kaiken kaikkiaan vaalit menivät niin kuin vallassa oleva eliitti halusikin. Vaalikarja marssi karsinoihin kiltisti ja antoi valtakirjan niille, jotka haluavat tuhota sen Suomen rippeet, johon lähes kaikki äänestysikäiset syntyivät ja jossa he kasvoivat. Lahtipenkki on valmiina ja teurastussetti odottaa nahkaesiliinan vieressä. Kohta alkaa veri vuotaa Suomi-neidosta, kun sisuskalut revitään ja iho nyljetään eliittisakin tahdon mukaisesti. Ja kansa maksaa viulut.

Mutta älkää itkekö ja valittako. Yrittäjä, ole hiljaa. Sinä halusit tätä. Kansalainen, älä marise. Sinä äänestit tätä. JOS jostain ihmeen syystä äänestit tätä vastaan, voit valittaa. Muut pitäkööt turpansa kiinni ja nauttikoot siitä mitä tulossa on.

Kuten eräässä tanskalaisdokumentissa eräs miekkonen loihe lausumaan: Jag aer mashokist. Sitä sakkia tuntuu valtaosa äänestäjistä olevan.

14 kommenttia:

  1. No, ehkäpä seuraavat neljä vuotta opettavat! Ja todella paljonhan oli näitä "kukaan ei miellyttänyt niin en äänestänyt"-tyyppejä, ikävä kyllä. Ehkä pikku hiljaa seuraavien vuosien aikana rupeaa sekin asenne muuttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutu, suomalaisten asenne. On nähty - nyt viimeistään riitti tää valedemokratia! S...n tyhmää sakkia - suomalaiset! Saavat, mitä ansaitsevat! FTW - save yuorself!

      Poista
  2. Jep ... kansa on antanut äänensä vallanpitäjille. Demokratia on järjestelmä, joka varmistaa sen, ettei kansaa hallita paremmin kuin mitä se ansaitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sen olisin jumalavit halunnut nähdä, miten pönöttäjät kaivavat nitropurkkia ja grahnlaasosille tulee pissit pöksyyn, kun Sande antaa palaa eduskunnan puhujapöntöstä. No eikun vakavammin: seuraavien vaalien valmisteluun ja vaalityöhön on ryhdyttävä hyvissä ajoin, eikä yhtään tilaisuutta saa jättää käyttämättä kansalaisten muistuttamiseen siitä, kenen piikkiin taloudellisen tilanteen huononeminen on pantava. Ehkäpä Grexit tulee vielä avuksi; melko hyvältä näyttää. Kyllä me vielä näemme myös Finexitinkin.

      Poista
  3. Vaalivavojaisissa peruista tuli jotenkin koominen kuva ,kun Soini kömysi estraadille ja aloitti jytkytyksensä, tuli mieleen gorilla ja aalaisapinat.. Perustuloa kannattavien tulisi nyt koota rivinsä ja luoda agenda niin pomminvarmaksi ,että sillä on mahdollisuus otaa hegemonia tosiseikkojen voimalla itseleen , eikä se onnistu muuten kuin omalla rahareformilla .

    VastaaPoista
  4. Uskoni ja optimismini on kovalla koetuksella vaikka hoen sitä, että 4v menee nopeasti.Valitettavasti suurin osa ihmisistä seuraavat kritiikittömästi median suoltamaa aivopesua.Suuri osa elää elämänvalheessa ja haluavat samaistua menestyjiiin.Jenkkilän tyyli puree. niin kauan kun ihmisillä on varaa ostaa huttunsa S-Marketista tai K-Marketista, ajaa autolla ja saavat pitää työpaikkansa ja seurata kaupallista viihdehuttua niin kauan on niin siistiä kannattaa valtaeliittiä.Leikkaukset katsotaan välttämättömiksi ja syyllisiä haetaan niistä onnettomista jotka elävät toimeentulotuella.Kansa on tyhmistynyt silminnähtävästi ja ahneuden ja itsekkyyden politiikka saa jyllätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuohon ole mitään lisättävää. Aamen ja hyvää yötä.

      Poista
  5. Pienpuolueen äänestäjänä totean vain, että erinomainen ja lahjomaton analyysi. Kleptoverkottajien äänitorvi, suojeluveron voimin töksöttävä leima-YLE on 2010-luvun turhake ja säälinaurua herättävä BBC-klooni ja länsimaisista oikeuksistaan (sekä lähimmäisistään ja omaisuudestaan) kiinnostuneen kansalaisen vastuulla on nykyään seurata netistä asioita oma-aloitteisesti — vain sillä pääsee perille siitä mitä tässä maassa ja maailmalla laajemminkin todella tapahtuu.

    VastaaPoista
  6. Ei kaikki "rantaruotsalaiset" äänestä RKP:tä.

    VastaaPoista
  7. Parasta suomessa on että täältä pääsee nopeasti pois.

    Suomalaiset ovat tyhmä kansa, kuvittelevat tosin toista.
    Suomalaisten kohtalona on kuihtua kansakuntana kokonaan pois, he eivät ansaitse omaa valtiota. Suomalaiset ovat aivottomia lehmiä jotka sokeana seuraavat valopilkkua joka teuraalle vie, eikä noilla aivottomilla lehmillä ole pienintäkään ymmärrystä mihin menossa ovat.

    Niin moni kerää tavaransa ja muuttaa suomesta loppuelämäkseen pois, juuri ne jotka voisivat omalla todellisella lahjakkuudellaan ja sitekydellään olla nostamassa suomea ylös joukkohaudasta jonka partaalla tällä hetkellä suomi on.
    Lammaskansa suorastaan ajaa heidät pois tästä maasta, lammaskansahan ei pidä riitasoinnuista, kaikkien pitää olla samanlaisia ja lauma taluttaa itseään teuraalle riemusta kiljuen huutaen omaa erinomaisuuttaan, he eivät halua kuulla soraääniä.

    Siispä lahjakkaimmat lähtevät ja lammasmassa jää määkimään, eliitti myy (tai pikemminkin antaa) suomea pala palata pois (saaden omat taskut täyteen valtaa ja rahaa), lopputuloksena on euroopan kehitysmaa (kaatopaikka) joka aikoinaan tunnettiin itsenäisenä valtiona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan edellisen täysin - valitettavasti näin. Pääh`...

      Poista
  8. Sanden kirjoitus; Näinhän asiat on. Pimeys jatkuu ja pahenee, mutta kansa voi hyvin?! Tosin suomalaisten äänestäminen ei muuta tilannetta - ikinä. Demokratia - mitä se on?

    VastaaPoista
  9. Eipä tullut äänestettyä männä vaaleissa laisinkaan. En näe enää juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa kotimaamme asioihin varsinkaan nyt kun saatiin todisteita, että vaalitulosta on manipuloitu. Mitä se sellainen edustuksellinen demokratia on, jos kansa ei saa enää OIKEASTI valita edustajia itselleen.

    Eikö olekin erikoista, ettei yksikään pienpuolueiden edustaja päässyt läpi eduskuntavaaleissa? Olen itse ollut aistivinani täysin erilaisen asenneilmapiirin kuin mitä vaalitulos kertoo. Jotain fiilunkia näissäkin vaaleissa on täytynyt olla - jo todisteidenkin valossa. Hyvä Sande - huippublogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en myöskään äänestänyt. Miksi olisin ja sanooko joku vielä että äänestämisellä voi vaikuttaa?!

      Poista