sunnuntai 14. joulukuuta 2014

SUOMEN YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ

Hyvät kansalaiset, maassamme on yksipuoluejärjestelmä. Aivan kuten Pohjois-Koreassa ja Kiinassakin, Suomessa on oikeasti vain yksi Puolue.

Tämä Puolue koostuu useammista alajaostoista, jotka saattaa erottaa vaalien alusaikoina. Muuten nämä alajaostot sulautuvat yhteen. Joskus joku niistä muodostaa ns. opposition, jotta ulkomailla ei havaittaisi maamme yksipuoluejärjestelmää. Muissa maissa kun on monipuoluejärjestelmä.

Puolueen ytimen muodostaa oikeisto, keskusta ja vasemmisto. Leikkinimiltään ne ovat kokoomus, keskusta ja sosialidemokraatit. Näillä ei ole mitään käytännön eroja keskenään. Ne ovat toteuttaneet aina kaikissa hallituksissa aivan samanlaista politiikkaa viimeiset 24 vuotta, noin suunnilleen. Ne puhuvat juuri ennen vaaleja hiukan eritavoin, koska ne kosiskelevat tämän Puolueen sisältä kannattajia, mutta kyse on siis saman Puolueen sisäisestä valtakamppailusta, ei mistään linjaeroista tai poliittisistä mielipiteistä, tai erillisistä puolueista. Ne vain yrittävät näyttää siltä vaalien alla.

Näiden kolmen ryhmän muodostavan Puolueen pääsiiven ohessa tässä Suomen ainoassa Puolueessa on mukana myös niin sanottu vihreä siipi, jonka tehtävä on esittää puolueessa ympäristöasioita. Todellisuudessa niillä ei ole mitään merkitystä itse Puolueen toiminnan kannalta. Luontoarvoista sun muusta moskasta puhumisen tarkoitus on vain saada äänestäjät uskomaan siihen, että olisi olemassa jokin toisenlainen ympäristöstä kiinnostunut ryhmittymä, jotta ympäristöstä kiinnostuneet saataisiin äänestämään Puoluetta. Tämä ns. vihreäsiipi toimii hallituksessa ja kaikissa hallinnoissa Puoleen linjan mukaisesti.

Puolueeseen kuuluu myös niin sanottu ruotsinkielinen siipi, jonka ainoa tehtävä on kalastaa kaikkien suomenruotsalaisten äänet puolueelle. Tämä ryhmä esittää myös vaalien alla olevansa oma erillinen puolueensa, kuten kaikki muutkin, vaikka se on hyvin integroitunut osa Puoluetta.

Puolueeseen kuuluu myös vasen siipi, jonka päätehtävänä on ylläpitää illusiota siitä, että se olisi vaihtoehto, vaikka se onkin osa puoluetta. Silläkin on leikkinimi, jota se käyttää aina vaalien alla. Nimi tosin paljastaa, ettei se ole mitään muuta kuin Puolueen vasensiipi: Vasemmisto. Selvin todiste tämän ryhmän kuulumisesta Puolueeseen saatiin niin sanotun Six Pack -hallituksen alkutaipaleella, jolloin kaksi vasemmansiiven edustajaa ilmoitti, etteivät voi rikkoa antamiaan vaalilupauksia. Heidät erotettiin saman tien Puolueesta.

Puolueessa on myös uskovaisille varattu ryhmä, joka tekee Puolueen johdon määräämää poltitiikkaa sekin. Sekin esittää olevansa ihan oma erillinen puolueensa, mutta todellisuudessa sellaista ei ole olemassa. Se on vain maamme ainoan Puolueen Jeesus-siipi.

Puolueeseen pyrkii jatkuvasti uusia ryhmiä, jotka esittävät erillisiä puolueita. Perussuomalaiset onnistuivat nousemaan niin suureksi ryhmäksi, että he saattavat päästä Puolueen uusiksi jäseniksi. Nousu johtui siitä, että tämä uusi ryhmä kokosi vanhoista ryhmistä lähteneet yhteen ja lupasi ennen vaaleja kaikenlaista mitä nyt pitikin, ja nyt on sitten palattu Puolueen linjalle. Kun ryhmä vielä kasasi kannatustaan, se vastusti Suomen euro-jäsenyyttä, vastusti Nato-jäsenyyttä ja EU-jäsenyyttä. Nyt ryhmän johtaja on ilmoittanut, ettei se enää vastusta euroa eikä EU:ta ja kannattaa Natoa. Tällä ryhmä pyrkii sen ainoan Puolueen jäseneksi.

Tällä Suomen ainoalla puolueella on toki vastustajiakin, mutta ne eivät ole virallisesti todellisia oppositiopuolueita. Ne ovat tämän ainoan oikean Puolueen päätöksellä "pienpuolueita" ja ne saavat myös sellaisen kohtelun. Vuonna 2011 vaalivalvojaisiin pyrkinyt oppositiopuolueen puheenjohtaja pidätettiin, vietiin putkaan ja riisutettiin siellä, vaikka kyseessä oli eläkeläisnainen. Nämä oikeat oppositiopuolueet pidetään myös poissa Puolueen kontrolloimasta valtamediasta ja varsinkin televisiosta, joka on täysin Puolueen kontrollissa. Puolueesta täysin riippuvainen media toimii siis opposition nujertamiseksi ja pyrkii vahvistamaan maamme ainoan Puolueen asemaa kaikin tavoin.

Vaalit ovat Suomessa olleet suuri vitsi viimeiset 24 vuotta. Maassa on ollut vain yksi Puolue. Se on hallinnut suvereenisti maata kansalaisten taloudelliseksi tappioksi ja edustanut lähinnä ulkomaalaisten yritysten, pankkien ja poliitikkojen etuja tässä maassa. Se johtuu siitä, että maamme yksipuoluejärjestelmä takaa helpon korruption. Riistämällä omaa kansaansa parhaansa mukaan, Puolueen jäsenet saattavat päästä isäntiensä alaisuuteen ulkomaille. Näin onnisti muun muassa Jyrki Kataista.

5 kommenttia:

  1. Hyvää mutta rankkaa sanataituruutta. Näinhän on. Suomi on hyvävelimaantapa-diktatuuri.

    VastaaPoista
  2. "Monopolin säilymisen edellytys on että suomalaisille tarjotut pelit erottuvat toisistaan, mutta eivät kilpaile keskenään."

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/wallinheimo_peliyhtiot_fuusio-29473

    I hear you, Sinuhe.

    VastaaPoista
  3. Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus. Kiitos Sami ja jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  4. Realistinen kuvaus Suomen läpeensä korruptoituneesta YKSI-puoluejärjestelmästä.
    Vastaava tilanne on britti-patriootti David Noakesin mukaan esim. Britanniassa, ks. http://www.eutruth.org.uk/

    "Elections in the British One Party State - If you vote Conservative, Labour, Lib-Dem or the BNP, you'll be voting for the EU dictatorship. All national party leaderships are EU controlled. That's why your vote doesn't make a difference - all these parties have the same policies: the EU's policies."
    "Vaalit britannialaisessa yksipuolue-valtiossa - jos äänestät konservatiiveja, työväenpuoluetta, liberaali-demokraatteja tai Britannian kansallispuoluetta, äänestät EU-DIKTATUURIN PUOLESTA. Kaikkien kansallisten puolueidan johto on EU-alisteinen, so. sen
    vuoksi äänestämiselläsi ei ole merkitystä - kaikilla näillä puolueilla on sama politiikka - EU:n politiikka."

    "The 17 most senior politicians in the Conservative, Lib Dem and Labour parties... are Bilderbergers, the 140 strong band of ultra senior Freemasons who are bribed by the EU to build the EU dictatorship."
    "17 tärkeintä (senior) poliitikkoa konservatiiveissa, liberaali-demokraateissa ja työväenpuolueessa ... on bilderbergejä, 140:n ultra-seniori-vapaamuurarin joukko, jotka kaikki ovat EU:n LAHJOMIA RAKENTAAKSEEN EU-DIKTATUURIA."

    Vertailun vuoksi: seuraavassa luettelossa on joukko suomalaisia Bilderberg-vierailijoita:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml (Kahden viimeksi kuluneen tiedot puuttuvat tästä)

    Espanjalainen tutkiva journalisti Daniel Estulin on kirjoittanut kirjan "The True Story of the Bilderberg Group".
    Kirjan suomenkielinen versio sensuroitiin. Kirjasta on kirjaesittely/-arvostelu seuraavassa: http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1718494.850;wap2
    Siinä sanotaan mm.: "Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama
    ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
    säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
    salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
    seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
    hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
    sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
    maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
    eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
    on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
    poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
    maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
    väitteensä tueksi."
    Kirjan sensuroinnista kerrotaan seuraavassa: ”Kataisen viides kolonna”, http://paavosaariranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70309-kataisen-viides-kolonna
    Sensuroinnin takana olevat maanpetturit löytyvät todennäköisesti em. luettelosta.
    Luettelosta löytyvät myös vallanpitäjiemme YLE-propaganda-koneen aivopesutoimintaa johtavat päätoimittaja Jääskeläinen ja toimitusjohtaja Kivinen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sami tästäkin, joka päivä löytyy lisää luurankoja länsimaisen elämän takaa, viimeinen pari vuotta on mennyt täysin heränneenä tähän järjettömyyteen.
    Ei tähän mitään ratkaisua tarvi hakea, se tulee automaattisesti hyvin pian tavalla joka pysäyttää ja järkyttää koko planeetan, kuulostaa hullulta, ja sitähän se onkin. Tämä jatkuva tiedonjanoni on johtanut vuosien tutkimiseen eri asioista ja nyt olen tullut siihen johtopäätökseen että maailmanlopun jorinat pitävät todennäköisesti hyvin paikkaansa.
    Fukushimasta vaietaan ja syystä! Jenkkien länsirannikko ja koko pohjoinen tyyni valtameri on täysin saastunut, elämä kuolee siihen lätäkköön ja koko japani on jo nyt lähes asuinkelvoton, ja tuo on valitettavasti fakta.
    En usko nibiru-höpinöihin, todisteita ei ole.
    Aurinko on siirtymässä hiljaiseen jaksoon joka voi kestää vuosikymmeniä kuten 1600-luvulla kävi. Hyvin hyvin hyvin todennäköisesti aurinko tulee parin vuoden sisällä päästämään sellaiset paukut että pääsemme takaisin kivikaudelle ja paluuta ei enää siitä ole.(ed Dames).
    Illuminati porukka, eli Rockenfellerit ja muut sairaat tulevat ajamaan omaa agendaansa, joka tulee epäonnistumaan näiden katastrofien takia.
    Pohjoinen magneettinapa siirtyy edelleen hirveää vauhtia kohti venäjää joka päivä, ennakoiden mahdollista siirtymistä, voi vain kuvitella mitä mahdollinen "flippi" saisi aikaan.
    Pahoin pelkään myös että pohjois-korea paukauttaa ydiniskun jossa uhriksi joutuvat etelä-korealaiset.
    Puhumattakaan kolmannesta maailmansodasta, jota sairaat pirut yrittävät aloittaa...
    It's a sick sick world

    VastaaPoista