perjantai 5. joulukuuta 2014

ITSENÄISYYS

Itsenäisen valtion  tunnusmerkit ovat: oma lippu, oma raha, oma laki, oma hallinto, oma päätöksenteko.

Kiitos suomalaisten poliitikkojen, meille ei ole enää omaa rahaa, omaa lakia, omaa hallintoa eikä omaa päätöksen tekoa. Rahamme on euro. Laeistamme ainakin 70% tulee Euroopan Unionista. Vaikutusvaltamme Euroopan Unionin päätöksiin on noin 0,2-0,6% joidenkin tutkijoiden mukaan. Lippuakin on pyritty pikkuhiljaa vaihtamaan.

Minä haluan Suomen itsenäiseksi.

Minä haluan oman rahan, koska vain siten me voimme tehdä omaa talouspolitiikkaamme. Niin kauan kuin olemme eurossa, meillä ei ole omaa talouspolitiikkaa.

Minä haluan oman ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan. Niin kauan kun olemme Euroopan Unionin jäsenvaltio meillä ei ole kumpaakaan.

Minä haluan omat lakimme. Niin kauan kun lainsäädäntömme valtaosa tulee ulkomailta, meillä ei ole omaa lainsäädäntövaltaa.

Jos ja kun EU tekee niin sanotun vapaakauppasopimuksen, joka siis koskee automaattisesti Suomeakin, meillä ei ole enää lainkaan päätäntä valtaa omassa maassamme edes ulkolaisiin yrityksiin nähden. Jos ja kun ne tekevät jotakin lakiemme vastaista, jos ja kun ne saastuttavat järven, joen tai kaupungin, me emme voi tehdä mitään muuta kuin vedota kansainvälisiin tuomioistuimiin, joissa ei istu yhtä ainoaa suomalaista ja joihin me emme voi vaikuttaa, ja joiden taustoja emme edes tunne.

Europarlamentissa istuvia suomalaisia on sanottu suomalaisten edustajiksi. Se on valhe. He eivät edusta Suomea. Parlamentissa ei ylipäätään olla maittain, vaan poliittisiin ryhmiin jakautuneina. Suomalaiset mepit, euroedustajat, edustavat sitä ryhmää, johon he europarlamentissa kuuluvat. Kukaan heistä, muista puhumattakaan, ei edusta Suomea tai suomalaisia tuossakaan institutiossa. Se on ylikansallinen, kuten koko Euroopan Unionikin.

Olitko joskus sitä mieltä, että päättäjät Helsingissä ovat irtautuneet tavallisten suomalaisten arjesta? Tuntuivatko "Helsingin herrat" etäisiltä ja kaukaisilta? Oliko sinulla tunne siitä, ettet pysty vaikuttamaan asioihin millään tavalla?

Mitä luulet, onko tilanne parempi, kun asioistasi päättävät ihmiset, jotka eivät ole koskaan Suomessa käyneet, tai jos ovatkin, ovat ajaneet mustalla autolla lentokentältä edustustiloihin päivälliselle? Mitä luulet tapahtuvan, kun asioistasi päättävät virkamiehet, jotka istuvat tuhansien kilometrien päässä kotipaikastasi?

Euroopan Unionia ei perustettu alunperinkään ihmisten asioita hoitamaan. Se oli terästeollisuuden yhteistyöjärjestö. Se on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt toimimaan suurimpien eurooppalaisten yritysten hyväksi. Vasta myöhemmin siitä on ryhdytty tekemään poliittista unionia, eli liittovaltiota, koska tietty eurooppalainen eliitti haluaa päätöksentekomahdollisuudet pois kansoilta ylempien haltuun. Taustalla on vanha Habsburgien keisarikunnan haamu, Napoleonin unelma yhdistyneestä Euroopasta yhden lipun alla, natsien unelma uudesta maailmanjärjestyksestä ja niin edelleen.

Kansojen itsemääräämisoikeuden vähentäminen on ollut Euroopan Unionin ohjelmallinen sisältö viimeiset parikymmentä vuotta. Euroopan Unioni on pyrkinyt ja onnistunutkin kahmimaan itselleen valtaa tavalla, joka täysjärkistä häkellyttää. Suomalainen suuryrityseliitti tykkää kehityksestä, koska se on epäisänmaallista, veroja kiertävää, ylikansallista yritystoimintaa. Suomalainen poliittinen eliitti rakastaa liittovaltiokehitystä, koska se oikeuttaa poliittisen eliitin kansanvastaisen toiminnan ja antaa sille selkänojan. Eliittimme perustelee kansan kannalta tuhoisia päätöksiään Euroopan Unionilla hyvin usein ja antaa mielellään ymmärtää, ettemme voi mitään koska asioista päätetään jo muualla.

Euroopan Unioni on epädemokraattinen. Etkö usko? No, voit miettiä kuinka monesta komissaarista olet saanut sanoa mielipiteesi. Voit kysyä itseltäsi saitko äänestää EU-presidentistä tai kuinka suuri osan europarlamenttivaalien äänistä tulikaan Suomesta. Voit miettiä sitä, miksi sinun maitotilasi tekee konkurssin, miksi työpaikallasi työt vähenevät ja miksi maamme talous on tuhoutunut muutamassa vuodessa. Meille sanotaan, että syy on suomalaisen työntekijän. Todellisuudessa syy on euro ja EU, joiden vuoksi meillä ei voi olla omaa talouspolitiikkaa. Me emme voi luoda omaa talouslinjaamme tai kehittää talouttamme meille parhaiten sopivalla ja meitä eniten hyödyttävällä tavalla. EU-jäsenyys ja eurojäsenyys estävät sen. Me voimme vain sopeutua päätöksiin, jotka tehdään tuhansien kilometrien päässä sellaisten miesten toimesta, joille Suomea ei ole edes olemassa.

Itsenäinen Suomi voisi tehdä kaiken toisin. Itsenäinen Suomi olisi säästänyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana laskutavoista riippuen 9,4 miljardia tai jopa 128 miljardia euroa, jos se olisi pysynyt EU:n ja euron ulkopuolella. Itsenäisellä Suomella oli jo ETA-sopimus, joka tarjosi suomalaisyrityksille samat toiminta oikeudet Euroopan Unionin sisämarkkinoilla, kuin jäsenmaidenkin yrityksille. Erona EU-jäsenyyteen, ETA-sopimus ei kupannut meiltä miljardeja minnekään ja olimme vapaita tekemään niin kuin halusimme. Nyt me emme ole. Kätemme on sidotut, silmämme peitetty, suumme tukittu ja jalkamme kahlittu. Me emme näe mitään, emme kuule mitään, tee yhtään mitään, mitä Euroopan Unioni ei halua meidän tekevän.

Minä haluan takaisin maan, joka oli omani. Haluan maan, jossa vaaleissa antamallani äänellä on merkitystä. Haluan maan, jossa tiedän kuka on vastuussa poliittisista päätöksistä. Haluan maan, jossa saan selville sen virkamiehen nimen, joka elämääni on vaikeuttanut. Euroopan Unionissa se ei ole mahdollista.

Euroopan Unionissa olen osaton ja täysin syrjäytetty kaikesta päätöksen teosta, poliittisesta vallasta, eikä mielipiteelläni ole lainkaan merkitystä. Euroopan Unionissa olen taas sellaisen siirtomaan asukas, joka Suomi oli Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Jos ja kun Nato-armeija ilmestyy maaperällemme, olemme myös miehitetty maa.

Minä haluan elää itsenäisessä maassa, joka on vapaa ja jossa eivät liiku yhdenkään vieraan maan sotajoukot, eivät itäiset eivätkä läntiset.

Haluan elää maassa, jota voin kutsua isänmaakseni, omaksi maakseni.

Haluan sen maan, jota olin valmis puolustamaan asein nuorena asevelvollisena ja jonka puolesta isoisäni, isosetäni ja isoenoni taistelivat vuosien ajan.

Haluan itsenäisen kotimaan.

Haluan itsenäisyyden.

Takaisin.

14 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus. Sande on erittäin taitava kirjoittaja.

    VastaaPoista
  2. Haluat paljon asioita, sinun pitäisi konkreettisesti tehdä jotain näiden asioiden saavuttamiseksi. Oletko miettinyt uraa kansanedustajana?

    EU:hun kuuluu tällä hetkellä lähes koko Eurooppa. Yhteinen raha, avoimet rajat ja avoin kauppa ovat suuria mahdollistajia. Suomikin on kummasti noussut sieltä 90-luvun lamasta. Me olemme osa länttä, pieni 5 miljoonaan asukkaan eristäytynyt maa ei voi seistä omilla jaloillaan enää globaalissa maailmassa.

    Menkää anarkistit töihin. Ottakaa vastuut itsestänne ja tekemisistänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomella on edelleen voimassa oleva ETA-sopimus, joka antaa samat vapaakauppaedut kuin EU - ilman tämän juutalais-kommunistisen diktatuurin aiheuttamia valtavia rahallisia ja muita haittoja.
      Kun rikolliset vallanpiäjämme perustuslain vastaisesti liittivät Suomen EU:hun ja edelleen euroon, niin Suomi joutui samalla kasaari-juutalaisen sionisti Rotschildin hallitseman läntisen velkahuijaus-rahajärjestelmän hirttonuoraan (http://velkakello.fi/), ks. myös "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"", http://koti.mbnet.fi/jorjaa/historia.php ja muut sieltä löytyvät artikkelit.

      Anonyymi sanoo: "Suomikin on kummasti noussut sieltä 90-luvun lamasta." - Jo 15.10.2011 blogisti Ebolakani kirjoitti "Kuinka on mahdollista, että ajaudumme taas kerran lamaan?", http://ebolakani.blogspot.fi/2011/10/kuinka-on-mahdollista-etta-ajaudumme.html

      Tämän EU:n ja varsinkin euron autuuteen uskovan anonyymin (ja monen muunkin) olisi hyödyllistä tutustua seuraavaan: "Euvostoliiton Kansantalous Tutuksi", https://drive.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRZHRRcW9IRE1ocTA/edit?pli=1

      EU-diktatuurillahan on vain VALE-parlamenttikin, jolta PUUTTU demokratialle olennainen LAKIALOITE-OIKEUS. Tältä VALE-parlamentilta SALAA EU:n diktatuuri-johto neuvottelee parhaillaan TTIP-vapaakauppasopimuksesta, jonka avulla amerikkalaiset jättiläisyritykset pääsisivät ryöstöretkille Suomeen ja myrkyttämään meitä geenimuunnelluilla elintarvikkeillaan - onhan meillä jo ryöstetystä kansallisomaisuudestamme vielä jäljellä maailman arvokkaimpiin kuuluvat pohjavesivarat - tätä ryöstöhän rikolliset vallanpitäjämme ovat jo perusteellisesti valmistelleet:

      "Vesilaki"-uudistukset" tänään 16.2 2010 Eduskunnan käsittelyssä", http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/28629-vesilakiuudistukset-tanaan-162-2010-eduskunnan-kasittelyssa

      "Sota juomavedestä: Suomen hallitus myymässä pohjavesiämme monikansallisille yrityksille",
      http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/02/11/sota-juomavedesta-suomen-hallitus-myymassa-pohjavesiamme-monikansallisille-yrityksille

      Eräs lukemisen arvoinen kirja: "Kansallisomaisuuden ryöstö", Seppo Konttinen.

      Vielä 'Anonyymille 7. joulukuuta 2014 3.44': Ota vastuu vastuu sanomisistasi ota ensin selvää asioista muualtakin kuin esim. rikollisten vallanpitäjiemme YLE-popagandakoneen tarjonasta ja näitä tukevasta valta- eli propaganda-mediastamme, esim. Bilderberg-Erkon Brysselin Pravdasta!

      Poista
    2. Menisin töihin, jos ikärasistiset(+muutenkin sellaiset)työnantajat ottaisivat! Kun enää pääse töihin ja olen muutenkin syrjäytetty - olen alkanut ajattelemaan anarkisesti. Seuraavaksi alan myös toimimaan niin. Yli 51-vuotias pitkäaikaistyötön & monisairas(hoito "ulkoistettu" olemattomiin)

      Poista
  3. Oxymoroni: globaali maailma, well eh, eikös se ole ollut sitä aina?

    Suuri "mahdollistaja" on ollut vain suuri surkeuttaja. Satun hyvin muistamaan ne lupaukset sekä peloittelut millä kansa ajettiin EY-jäsenyyden puolesta äänestämään. Lupaukset eivät ole toteutuneet mutta realistien antamat varoitukset ovat realisoituneet.

    Lamallisesti olemme pahemmassa jamassa kuin 90-luvulla ja nyt meillä ei ole mitään keinoja käytössämme tästä noustaksemme. Thx eu, emu ja euro.

    Norja, Sveitsi, Islanti näyttävät pärjäävän vallan hyvin eu:n ulkopuolella...

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  4. Sandelta unohtuu erityisesti se, että EU on onnistunut rauhanliikkeenä todella hyvin. Jokainen voi kelailla Saksan ja Ranskan historiaa taaksepäin 2. MS:n päivistä ja huomata, että nykyinen rauhanaika on suhteellisen harvinainen jakso noiden maiden välillä. Yhteistyö lähti käyntiin hiii- ja teräsyhteisöstä, ja on laajentunut siitä nykyiseen muotoonsa. Pääosin EU on huikea menestystarina, jolla on toki puutteensa. Harmi vain, että yleensä ainoastaan näihin puutteisiin takerrutaan populistisesti.

    Suomea on viety Eurooppaan heti sodanjälkeisistä vuosista lähtien. Tietyn suurvallan läheisyydestä johtuen Suomi ei voinut sinne rynnätä päätäpahkaa, mutta länsi-integraatio ei ole mikään nykypolitiikkojen keksintö.

    Päättäjien haukkuminen on halpaa hupia ja on siihen joskus syynsäkin. On kuitenkin ymmärrettävä se, mitä Suomi voi tehdä itse ja millaisiin asioihin emme kykene vaikuttamaan juurikaan. Esim. suurvaltapoliittiset pelimerkit meillä on aika vähissä, samoin keinot vaikuttaa kansainväliseen talouteen. Meidän on pelattava isompien ehdoilla, olimmepa EU:ssa tai emme. Näin tekivät Mansku, Paasikivi ja Kekkonen, näin on tehtävä meidänkin.

    Haikailu jonnekin sodanjälkeiseen impivaaraan on turhaa. Itse en ainakaan haluaisi elää tuolloisissa olosuhteissa, olipa näkökulma taloudellinen, poliittinen tai keskivertokansalaisen. Vaikka meillä on nyt paljon ongelmia ratkaistavana, ei ne kitisemällä ja vanhoja muistelemalla mihinkään oikene vaan kovalla duunilla, perkele.

    VastaaPoista
  5. Populistista paskanjauhantaa. Ruikuttajia ja inisiöitä näyttää vaan riittävän, mutta kun kysytään tekijöitä pitelee hiljaisempaa. Puskista on helppoa huudella kun ei osata muuta kuin valittaa. Mitenhän tuo EU:kin on tämän ripulipaskan kirjoittajan omaa itsenäistä elämää häirinnyt, muuta kuin korvienväliä? Kannattaa muuttaa vaikkapa Afganistaniin, siellä on itsenäisen ihmisen hyvä olla.

    VastaaPoista
  6. ”Stubb painosti kirjoittamaan myönteisemmin TTIP-kauppasopimuksesta”, http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3268497/”stubb-painosti-kirjoittamaan-myonteisemmin-ttip-kauppasopimuksesta”

    Ks. myös ”TTIP:tä ja CETA:a vastaan!”, https://stop-ttip.org/allekirjoita/

    VastaaPoista
  7. Syvästi EU/euro-uskovaiselle 'Anonyymi7. joulukuuta 2014 3.44':lle luettavaksi:
    "Eurostoliiton kuumalinjan tuntitaksa 2 188 €/min.", http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2014/12/eurostoliiton-kuumalinjan-tuntitaksa-2.html

    VastaaPoista
  8. No nyt se sande on jo anarkistikin. Persu ja vasurihan se on jo ennestään. Kummasti löytyy iltapaskoista ammennettua kulloistakin syyllistä aina "kunnon työntekijöille".

    "Menkää töihin". Onko väsyneempää paskaa kuultu. Väitä nyt vielä että töitä löytyy kyllä kaikille halukkaille. Juju on katos siinä että kun palkkaakin olis kiva saada. Ja varmaan sitä tarvitaan sinne risusavottaan se kuukauden omalla rahalla käytävä pätevöittämiskoulutus, jossa kerrotaan että kun pitää hanskoja niin ei satu niin paljon sormiin ja korkokengillä on huono olla savotassa. 790€ kiitos plus alv plus 40€ lupapalvelusta leima siihen.

    Onhan se suuri mahdollistaja stora ensolle ja muille kivoille hyville veronmaksajille.

    Menkää lampaat kirjastoon! Ottakaa selvää miten teitäkin kyykytetään! Kyllä se oikeamielinen ylenkatse teilläkin saattaa hieman saada nöyryyttä kun Mahdollistaja mahdollistaa sen että pääsette seuraavan "yhteistoiminta"neuvotteluun.

    VastaaPoista
  9. Täällä taas huutelee nämä yhteiskunnan tukipilarit muita lampaiksi. Kumma, että suurin asiantuntevuus makrotalouteen, työttömyyteen ym. triviaaliin löytyy juuri näistä blogeista ja niitä naamakirjassa edelleen jakavilta elämäntapatyöttömiltä ja lusmuilijoilta?
    Kai se sitten on heidän mielestään lammasmaista käydä duunissa ja yrittää maksella itse omia ja perheensä kuluja sen sijaan, että huudellaan luottotiedot menettäneinä sieltä asumistuetusta neukkukuutiosta tai kantabaarin kantapöydästä viisauksia pöljille lampaille, jotka eivät ole ryssineet omaa talouttaan.
    790€ pätevöittämiskoulutuskin työtä saadakseen on liikaa näille kansan syville riveistä ponnistaville älyköille. Elämän koulu (sic!) riittäköön, kuka lammas nyt opinnoistaan mitään maksaisi, porvariksi luultaisiin, jos kouluja useamman vuoden kävisi, ihan omaan piikkiin.
    Yritystoiminta on ihan poissa laskuista näiltä oman elämänsä turisteilta. Ei, jonkun pitää tarjota se työpaikka jossa käydä, mitä nyt bändiharrastukselta ehtii. Ikuinen rokkistarahaave kantaa kovienkin kivikkojen yli, josko kuitenkin vielä ylikansallinen levy-yhtiö tekisi levydiilin.
    Mutta onneksi YT-neuvottelut eivät kosketa näitä menetettyjä talousneroja. Ainoa murhe on sossuämmien mamuille jakama raha. Se on sitten niin väärin tuhlata verorahoja niihin apinoihin ja karvakäsiin. Sehän on ihan eri asia jakaa rahaa kotoperäisille sossupummeille, jotka ovat veroja maksaneet saman verran kuin etelän vetelät, joita kovasti halveksuvat.
    Suurin murhe teillä Muutoksen miehillä taitaa olla se, että Suomen sossuämmien laittaessa lapun luukulle, tekin joudutte oikeisiin töihin elättääksenne itsenne. Siinä ei enää jää aikaa joutavanpäiväiseen räksytykseen kantiksen kantapöydästä ja joutuu heräämäänkin ennen puoltapäivää.

    VastaaPoista
  10. Lisäpojoja! Sande, nyt oot jo muutoksessakin :) unohdan onko jo hommafoorumilaiseksi tai takkunettiläiseksi nimetty samassa postauksessa :D

    VastaaPoista
  11. Itseni mukaan lukien suomen kansa on täysin syyllinen itse siihen mikä maan tilanne on siitä näkökulmasta katsottuna että kansa ei ole tehnyt yhtään mitään estääkseen asioita, hyvä jos palautetta edes "uskaltaa" antaa siitä mitä päättäjät tekevät! Vittu mitä vätystelyä! Missä on talvisodan henki, kääntyy meille itsenäisyyden hankkineet haudoissaan ku kansa nöyrtyy ja nöyristelee...

    VastaaPoista