tiistai 26. tammikuuta 2016

ITÄRAJAN PAKOLAISHELVETTI

Viimeiset viikot olemme saaneet kuulla jokaisessa mediassa, kuinka itäraja muodostaa Suomelle suurimman mahdollisen turvallisuusuhkan. Presidentti Niinistöä myöten poliitikko toisensa jälkeen on marssinut tv-ruutuihin jankkaamaan kuinka itäraja on uhka valtaisan pakolaisvyöryn takia.

Ihan oikeasti. Presidentti Niinistö, joka on ihan fiksu aikuinen mies, on höpöttänyt sylki suupielessä tätä mantraa jokaisella, halusipa kuulla tai ei. Kun Ruotsi toi Suomeen kymmeniä tuhansia pakolaisia, presidentti Niinistö oli hiljaa peräkammarissaan kykkimässä ja vaikenee edelleenkin asiasta. Hän ilmiselvästi pelkää Ruotsia, koska ruotsalaiset voivat uhata häntä hiusverkolla. Jokin mykistää presidentin Ruotsin suhteen, eikä se voi olla mikään muu kuin kauhu ja pelko ja paniikki ruotsalaisten valtiomahdin edessä, tai erittäin syvä ihailu.



Presidentin erityisen itäkauhun esille nostama esimerkki itärajan pakolaishornasta oli yksi autollaan pohjolan erämetsiin eksynyt etelämaalainen autoilija, joka jäätyi ajoneuvoonsa pakkasilla. Matkaa miehen jäätymispaikasta Suomen rajalle oli 70 kilometriä, mutta presidentti Niinistön mukaan kyse oli itärajan helvetistä ja hirvittävästä pakolaistulvasta.

Ulkoministeri Soini ja puolustusministeri Niinistö kävivät taannoin ihan paikanpäällä, olivat sen verran urheita, ja hokivat kuoleman hiljaisella tulliasemalla kuinka raja pitää panna kiinni kun sieltä oikein tursuaa pakolaisia. Niinistö tajusi olla hissukseen takavasemmalla, mutta kaiken poliittisen uskottavuutensa rippeetkin hallitustaipaleellaan menettänyt Soini jaksoi jauhaa itärajan vaarasta.



Soini, eikä ministeri Niinistökään, ei sanonut sanaakaan ulkoministerin ominaisuudessa tai missään ominaisuudessa sanaakaan, kun Ruotsi kippasi ilmaiskyydeillä tuhansia ja tuhansia turvanpaikanhakijoita Tornioon, koko syksyn ajan. Soini ilmeisesti presidentti Niinistön tavoin pelkää Ruotsin valtaisaa voimaa ja iskukykyä, kenties taalainmaalaisia tappajia tai jotakin. Jokin hänen suunsa tukki täydellisesti syksyllä ja tukkii edelleen, eikä se voi olla mikään muu kuin Soinin Ruotsia kohtaan tuntema pelko ja syvä kunnioitus ja ihailu.



Ministeri Orpo on myös ollut tarmokkaana vaatimassa itärajan sulkemista, jotta saisimme hallitsemattoman pakolaisvyöryn päättymään. Orpon mukaan on ehdottoman välttämätöntä, että itäraja pannaan säppiin, ettei maamme huku siihen pakolaistsunamiin, joka idästä on maatamme järisyttänyt. Ministeri Orpon mukaan itäraja on tuskaisin ja pahin asia koko Suomessa juuri nyt ja kiire on kova, että Orpo ottaa niskalenkin pakolaiskriisistä.



Kun Ruotsin valtio kuljetti Ruotsin valtion rautateillä ja ilmaisilla bussikyydeillä kymmeniä tuhansia pakolaisia Suomeen, ministeri Orpo hiippaili varpahillaan pitkin valtioneuvoston konttuurin käytäviä ja näytti televisiossa lähinnä jännittävän sitä, sanooko toimittaja sanan Ruotsi ääneen. Orpon onneksi toimittajat eivät ihan niin rivoja olleet. Sen sijaan toimittajat ovat olleet kauhean innostuneita itärajan pakolaishelvetistä ja siitä kuinka Putin on raiskannut pakolaislapsia ja jäädyttänyt pakolaisia rajan takaisissa erämaissa, minkä Orpokin on pannut merkille. Nyt irtoaa jo hymyn tapainen ilmekin nassulle, kun Ruotsia ei ole mainittu ja itäraja on pop.

Tarkastellaanpa tilannetta vuoden 2015 lukujen perusteella. Lähteenä voidaan käyttää vaikkapa tällaista linkkiä:

https://www.intermin.fi/fi/maahanmuutto/turvapaikanhakijat

"Suomeen saapui vuoden 2015 aikana 32 478 turvapaikanhakijaa."

Siis viime vuonna Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa virallisten tilastojen mukaan. Pitäkääpä luku mielessä. Siis 32 478.

Itärajan kautta Suomeen tuli kokonaisuudessaan, siis kaikki itärajan raja-asemat yhteen laskien, koko 1300 kilometriä pitkän rajan kautta, peräti 720 henkeä. Siis vuoden 2015 aikana itärajan pakolaishorna oli kokonaisuudessaan 720 henkeä. Suomeen tuli 32 478 henkeä.

Itärajan osuus turvapaikan hakijoiden kokonaismäärästä on siis 720 henkilöä 32 478 kokonaismäärästä. Siis 31 758 turvapaikanhakijaa tuli jostakin muualta kuin itärajan takaa.

Itäraja vastaan muut rajat on siis 720 vastaan 31 758.

Katotaanpa miten nämä itärajan pakolaismassavyöryilmestyskirjatsunamin tulokkaat jakautuvat.





http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_tulo_lansirajalle_tyrehtyi__nyt_liikenne_kasvaa_itarajalla/8570382

Tornion raja-asemaa vastaavalla Nuijamaalla oli siis 5 pakolaista koko viimevuoden aikana. Vainikkalassa peräti 10. Imatralla huikeat 1. Niiralassa koettiin myös todellinen pakolaistulva vuonna 2015 kun yksi henkilö ilmestyi vuoden aikana hakemaan turvapaikkaa itärajan pakolaishelvetistä.

Lapissa, jossa Torniokin on, koettiin se maata, sen presidenttiä ja hallitusta, koko yhteiskuntaa järkyttävä ja huolestuttava ja itkettävä ja kauhistuttava pakolaiskatastrofi. Sallaan tuli koko vuoden aikana 216 turvapaikanhakijaa. Siis televisiosta tutulla Sallan raja-asemalla koko vuoden aikana oli käsittämätön vyöry, tasaisella tahdilla melkein yksi turvapaikanhakija joka toinen päivä.

Raja-Jooseppiin ilmestyi koko viimevuoden aikana raamatulliset 478 turvapaikanhakijaa. Ei ihme, että maa presidenttiä myöten on hätätilan ja henkilökohtaisen hädän vallassa ja kourissa ja ravistelussa. Onhan melkoinen kansainvaellus.

Kuinka tilanne sujui ongelmattomalla ja hiljaisella, vaarattomalla ja tyynellä länsirajalla? Vyöryn jo hiukan hiipuessa viimevuoden marraskuussa Tornioon saapui noin 300 turvapaikanhakijaa PÄIVÄSSÄ. Siis 300 PÄIVÄSSÄ. Koko 1300 kilometrisen itärajan kautta saapui KOKO vuoden aikana 720. Tornioon saapui kolmessa päivässä huomattavasti enemmän, noin 900. Mutta se ei ollut eikä ole vieläkään mikään ongelma yhdellekään poliitikolle tai virkamiehelle.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/11/13/ruotsin-toimet-eivat-nay-viela-tornioon-saapuvien-turvapaikanhakijoiden-maarassa

Miksi näin? Miten on mahdollista että se raja, josta pakolaisia tuli vuodessa 720 on aivan järkyttävän suuri ja helvetillinen valtakunnan ongelma, mutta se raja jonka kautta maahan tuli kymmeniä tuhansia pakolaisia ei ollut eikä ole ongelma?

Ainoa järkevä selitys on tässä: kaikki suomalaiset virkamiehet ja poliitikot pelkäävät erästä ruotsalaista. Timo Soini, Sauli Niinistö, kaikki suomalaiset päättäjät pelkäävät hyisesti tätä miestä. Hänen pelkkä olemassa olonsa riittää siihen, että presidentti Niinistö käyskentelee kuin kanamunilla asian ympäri ja suuri johtaja Timo Soini vaikenee kuin kirkon eteisen mykkä. Kauhu kangistaa heidän kielensä. Suuri pelko pitää suut supussa.

He eivät uskalla, tohdi, rohkene sanoa mitään sellaista mikä voisi suututtaa tämän maailmanhistorian pelätyimpiin kuuluvan miehen. Siksi presidenttimme ja ministerimme ja virkamiehemme vaikenevat länsirajasta ja huutavat peräsuoli pitkällä itärajan pakolaishelvettiä joka tuutista.

Voi myös olla, että silkka kauhunsekainen kunnioitus on saanut valtiojohtomme ja virkamiehemme tilaan, jossa sanoja "Ruotsi" ja "Ruotsin valtio" ei voida sanoa ääneen koskaan ikinä. 

Kukako tuo suut tukkiva, käsittämättömän suurta kauhunsekaista kunnioitusta Suomen presidentissä ja poliitikoissa herättävä hirveä ruotsalainen titaani on?

Noh, hän on tässä:







4 kommenttia:

  1. Loistavaa tekstiä, Suomen hallinto pähkinänkuoressa.

    VastaaPoista

  2. Sitten ne vielä pukkaa tällästä ( http://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/2016012621021223_cm.shtml )paskaa ulos... Siis mitä helvettiä? Kuinka VITUN huono muisti tällä kansalla on?

    Länsiraja vuotaa enemmän kun esterinperse, mutta kun venäjältä tulee pari sataa turvapaikanhakijaa, niin seon heti Putinin juoni. Ja Venäjä se joka epävakauttaa Suomea. Tota kolumniksi naamioitua aivopesua lukiessani meinasin saada slaakin tekopyhyyden ynnä vitutuksen määrästä... Ainoot hyvät rivit löytyy sieltä tekstin vikasta kappaleesta.



    VastaaPoista
  3. Lehdistössä uutisoitiin Ympäri maapallon Suomen tasavallan Pääministeri Juha Sipilän lupauksesta antaa Kempeleen kartanonsa asumiskäyttöön tänne lomanviettoon tuleville elintasopakolaisille ja muille vastaaville "kulttuurinrikastajille" ja nyt nämä maailmalta matkaan lähteneet arvoisat kutsuvieraat ovat jääneet itärajan taakse Putinin panttivangeiksi.

    Törkeää!

    VastaaPoista
  4. Tuo oli tietenkin hieman kieli poskella kirjoitettu mutta kyllähän siitä vissiin ongelman idea selvisi?

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-3224102/Borrow-spare-home-Finland-s-millionaire-prime-minister-offers-second-home-migrants-urges-people-ask-help.html

    Parasta mitä kyseinen idiootti voisi tässä kohtaa vihdoinkin tehdä on se että lahjoittaisi pois homeisen mökkinsä, vaikkapa jollekulle jo tulleelle lomailijaporukalle ja sen jälkeen uutisoidaan yhtä näyttävästi että, no niin vihdoinkin homeisessa kartanossa on uudet asukkaat eikä uusia lomamatkailijoita siitä syystä enää kaivata.

    Olemme tyytyväisiä että ongelma ratkesi ja kiitos kaikille kiinnostuneille osoittamastanne mielenkiinnosta.

    VastaaPoista