torstai 9. heinäkuuta 2015

EDUSKUNNAN MASSIIVINEN RIKOSSARJA

1995 Suomi liitettiin perustuslain vastaisesti Euroopan Unioniin. Tämä oli siis rikos Suomen tasavallan perustuslain mukaan. Kaikki tähän operaatioon osallistuneet tahot olivat siis tekemässä rikosta presidentistä ja pääministeristä alaspäin, läpi eduskunnan ja puolueitten, virkamiesjohdosta alimpiin virkailijoihin.

1999 Suomen oma raha markka korvattiin epämääräisellä ylikansallisella valuutalla eurolla perustuslain vastaisesti. Jotta operaatio olisi ollut laillinen, se olisi pitänyt tehdä perustuslainmuutosmenettelun kautta. Sellaista ei koskaan tehty. Tämä oli siis rikos. Kaikki tässä hankkeessä ja sen valmistelussa mukana olleet syyllistyivät siis rikokseen.

2002 euro syrjäytti markan perustuslain vastaisesti. Tämä oli siis rikos. Kaikki mukana olleet tahot uutta valuuttaa levittäneistä R-kioskin myyjättäristä presidenttiin olivat mukana rikoksessa.

2011 perustuslakia muutettiin, joidenkin toimesta, jolloin sinne lisättiin lause "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio." Tämä tehtiin siis 15 vuotta sen jälkeen, kun olimme liittyneet perustuslain vastaisesti unioniin. Tällä peiteltiin rikosta.

2014 Suomi liitettiin perustuslain ja rikoslain, sekä laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastaisesti Natoon niin sanotulla Isäntämaa-sopimuksella. Tämä oli siis rikos. Rikoksen suoritti puolustusvoimien komentaja oman virkavalansa, sotilasvalansa ja maan lakien vastaisesti allekirjoittamalla sopimuksen. Paikalla olivat median tietojen mukaan presidentti ja puolustusministeri, jotka myös syyllistyivät samaan rikokseen osallisina.

Eduskunnassa tämän rikoksen teki Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta, UTVA, jonka kaikki jäsenet syyllistyivät samaan rikokseen hyväksyessään rikoksen.

Eduskunnan osallisuus viimeksi mainittuun rikokseen on sen suosimisessa, siinä ettei eduskunta korkeimpana vallankäyttäjänä ole suojellut perustuslakia, rikoslakia ja laissa olevia puolueettomuusmääräyksiä ja valvonut niiden noudattamista. Päinvastoin, eduskunta on ollut asiassa aktiivinen toimija ja suojelee edelleen rikoksen varsinaisesti suorittaneita tahoja, syyllistyen siltäkin osin uusiin rikoksiin.

Kuten edellä olevasta luettelosta näemme, on maamme eduskunta syyllistynyt kahden vuosikymmenen ajan aktiivisesi maanpetokselliseen ja perustuslain, sekä rikoslain vastaiseen toimintaan, tehden kaikkein raskaimpia rikoksia ja osallistuen kaikkein kovimpiin rikoksiin mitä tässä tai missään maassa voi ylipäätään tehdä.

Jokainen näinä vuosina eduskunnassa istunut, hallituksissa istunut kansanedustaja, jokainen eduskunnan virkamies, jokainen valtion virkamies ja jokainen puolustusvoimien kantahenkilökuntaan näinä vuosina kuulunut henkilö on ollut osallisena tässä rikollisessa toiminnassa, joka myös täyttää sekä YK:n, Suomen, Europolin, Interpolin ja Euroopan Unionin järjestäytyneen rikollisuuden määritelmät lähes täydellisesti.

Sinä et ehkä ole ymmärtänyt tätä aikaisemmin, koska rikossarja ja sen massiivinen kokoluokka hämäävät jopa rikoksiin osallistuneita. He ovat kuitenkin kaikki osallistuneet näihin rikoksiin, jotka ovat olleet tekohetkillä maamme lakien vastaisia.

Jos olet sitä mieltä etteivät he ole syyllistyneet rikoksiin maamme perustuslakia, rikoslakia ja laissa olevia puolueettomuusmääräyksiä rikkoessaan, voit esittää itsellesi kysymyksen: mitä ajattelisit jos kyse olisi huumekaupoista?

Mitä tuumisit, jos Suomi olisi vuonna 1995 liitetty Camorraan?

Entäpä jos Suomen markka olisi korvattu 2002 heroiinilla, joka on sekin erittäin hyvin hintansa säilyttänyt taloudellista arvoa omaava vaihdon väline, omanlaisensa globaali valuutta?

Entä jos joku olisi kirjoittanut täysin omavaltaisesti perustuslakiin 2011 "Suomi on mafian jäsenvaltio."?

Entäs jos puolustusvoimien komentaja olisi presidentin ja puolustusministerin läsnäollessa vannonut jäsenyysvalan Cosa Nostraan, Sisilian mafiaan 2014?

Nuokin olisivat olleet rikoksia ja lain vastaisia. Aivan kuten nuo edelläkin olevat. Mieti sitä. Mieti miksi hyväksyt ensimmäiset rikokset ja väität itsellesi, etteivät ne ole rikoksia kuten viimeksi mainitut. Mieti kuka sinua on kusettanut kaikki nämä vuodet.

Kenen etu on ollut johtaa maata rikollisesti, perustuslaista ja rikoslaista piittaamatta, molemmilla persettä pyyhkien?

Siitä on kyse.

3 kommenttia:

  1. Demokraattisessa valtiossa rikoksista isänmaata vastaan päätyy vankilaan, pitkäksi aikaa.
    Diktatuurissa kyseisestä aktiviteetista seuraa massiiviset henkilökohtaiset edut tekijälleen, hyvinä esimerkkeinä Suomi, Pohjois-Korea, USA.

    Suomessa oli kohtalaisen tasa-arvoinen kansakunta aina 90-luvun alun lamaan asti, siitä alkoi totaalinen järjestelmän alasajo ja diktatuurin esiinmarssi, röyhkeys ja ahneus muuttuivat hyveiksi, rikokset yhteiskuntaa kohtaan ovat työkaluja omaan etuun.

    Seuraava taso on yhteiskuntamallin muuttuminen raaempaan, siinä vaiheessa kaikki häviävät. Käytännössä tarkoittaa ns.villi länsi-järjestelmää jossa kukaan ei voi elää rauhassa, maailmalla on esimerkkejä kuinka silloin toimitaan.

    Suomeen tämän diktatuurijärjestelmän mallin toi kokoomus, ideologia kotoisin USA:sta jossa diktatuuri rehottaa (valtaeliitti, joka ei itseään mainosta).
    Näennäisdemokratiaa jossa todellisuudessa toimii diktatuuri, siinä koko ideologia lyhyesti.

    Tuon mallin mukaan on myös mahdollista tehdä Sanden mainitsemat rikokset yhteiskuntaa kohtaan, demokratiassa tekijät eivät koskaan olisi em.rikoksissaan onnistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiviston konklaavi ja Lissabonin sopimus olivat ne jotka tämän maan syöksykierteen saivat aikaan. Toki sitäkin ennen oli eliitti rikoksia tehtaillut ja lainaa otettu, enemmän kuin tarvittiin jotta saadaan se korko syömään kansallista pääomaamme. Nyt kansallisomaisuutta myydään hurjaa vauhtia ulkomaalaisille (ei venäläisille) ja pian pohjavesikin on jonkun yhtiön omaisuutta jota suomalaiset vesiyhtiöt saavat ostaa jos Nestle sen sattuu sallimaan.

      Poista
  2. Oli hauska vertaus tuo M-A-F-I-A.Mutta eikös C.N:ssa yleensä tiedetä,mistä päätetään;en voi tietää.Tuntuu,ettei nuo nykyiset "laillisesti"valitut päättäjämme tiedä mitään siitä,minkälaiset mittasuhteet joku "YES"-ääni väärässä paikassa voi saada aikaan.Ilmassa on kaikenlaisia salaliittoteoriota,joista n.X%pitää paikkansa.Mutta me elämme keskellä kaikkein suurinta salaliittoa,joka on koskaan luotu.Jo pelkkä ajatus siitä,että pankit voivat tehdä rahaa tyhjästä veti minut mykäksi vuosikausiksi,ja se miten pankit käyttivät "ansainneensa" varannon mykisti lisää. Eikö ole mitään kontrollia.No ei,kun kaikki rikkaat vaan rapsuttelevat toistensa selkiä!!!Miettikää sitä,mikä on tarpeellinen määrä omaisuutta,että sillä voi turvata oman sekä lapsiensa toimeentulon!?!Jotkut suvut ylilyö tämän kaiken välittämättä muista n.7 miljardista olennosta,jotka ovat ajattelevia,tuntevia ihmisiä,eläimistä puhumattakaan.Monikansalliset,veroapakoilevat riistoyritykset ovat avain kaikkeen.Miten niiden toimintavaltaa voitaisiin rajoittaa kansainvälisisn laein???

    VastaaPoista