sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

"VERI ON ISO KULUERÄ"

Amerikkalaisen mafian modernin uhkapelimaailman ja pankkisysteemin luojiin kuulunut Meyer Lansky tajusi jo nuorena viinatrokarina, että gangsterisodat ja epämääräiset hulinat olivat tyhmintä mitä tehtiin. Murhaaminen, verinen taistelu markkinoista ja kunniasta, vallan tunnusmerkeistä olivat lapsellista ja ennenkaikkea todella kehnoa bisnestä.

"Blood is big expense" hän toisteli varsinkin kollegoilleen Charles "Lucky" Lucianolle ja Benjamin "Bugsy" Siegelille. Veri tulee kalliiksi. Ajatus perustui käytännön kokemukseen. Siegel tappoi omien sanojensa mukaan 11 miestä ja johti niin sanottua Murha oy:tä. Rikossyndikaatti tappoi Siegelin, kun tämä ei tajunnut pitää bisneksiä bisneksinä Las Vegasin ensimmäistä nykyaikaista kasinoa Flamingoa rakentaessaan.

Lansky tajusi myös jo nuorena, että jotta bisneksiä voidaan tehdä, ihmisillä täytyy olla varaa niihin. Vaikka hänkin pyöritti nuorempana lainahai-liiketoimia, hän tajusi että jos ihmisiltä viedään kaikki rahat, kukaan ei tule pelaamaan uhkapelejä tai osta sitä trokattua viinaa. Siksi hän kehitti ensimmäisten joukossa mallin, jossa koronkiskurilta rahaa lainannut ei menettänytkään kaikkea omaisuuttaan heti kun ei kyennyt maksamaan. Pääomaan lisättiin maksamatta jäänyt korko ja sille tuli uusi korko jne. Näin velallinen pystyi makselemaan pieniäkin summia, joista kertyi vuosien mittaan melkoinen summa, ilman että pääoma leikkautui.

"- Poor guy, he was late for his payment.
- What was the principle?
- Eighty.
- So the guys wig was eighty originally?
- Yeah.
- How much that makes?
- 16 a week.
- And how long the guy has been paying?
- For years.
- See? The poor guy has already paid up his debt many times over. No need to slap him around."

Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, myös kokaiinia nuuskuttanut Al Capone oli tajunnut saman asian. Capone ei ollut itselleen suurpääomia rohmuava musta aukko, vaan noin sadan miljoonan dollarin bisneksiä pyörittävä hyrrä. Rahat kulkivat hänen kauttaan ja hän otti niistä siivunsa, mutta valtaosa meni lahjuksiin, ostoksiin, investointeihin ja miehille. Capone teki myös kerta luontoisia diilejä, joissa tuotto jaettiin 50/50. Ei suinkaan 80/20 tai 370/1, kuten suomalaisissa suuryrityksissä pomojen ja duunarien kesken. Koko homman ideana oli panna raha liikkumaan.

Liikemiesgangsteri Henry Ford tajusi hänkin asian. Ford, joka vihasi ay-liikettä, oli sekä umpirasisti että niin oikeistolainen että hänen vitsailtiin olleen hunni Attilastakin oikealla, korotti työntekijöittensä palkkoja huimasti. Hän kaksin, kolminkertaisti palkat. Jokainen liikemies, jokainen pankkiiri, jokainen "asiantuntija" julisti Fordin tulleen hulluksi ja ilmoitti tämän ajavan yhtiönsä upoksiin ennätysajassa. He olivat kaikki väärässä. Ford oli oikeassa.

Henry Ford tajusi hyvin yksinkertaisen asian. Työntehokkuuden ja työvoiman sitouttamisen ongelmien ratkaisu ei ollutkaan, toisin kuin muut suurliikemiehet ja meidän nykyiset "ammttijohtajamme" kuvittelevat, keppi ja ruoska, vaan raha. Kun Ford alkoi maksaa suuria palkkoja, kukaan ei halunnut pois. Aikaisemmin rivityöntekijöiden vaihtuvuusväli oli ollut kuukausia, eikä sellainen taannut parasta työtehoa. Nyt tulijoita oli enemmän kuin voitiin ottaa, eikä kukaan halunnut lähteä. Paskoja työolojakin siedettiin, koska palkka oli kova.

Ford tajusi myös toisen asian. Autojen tulevaisuus ei ollut rikkaiden käsintehdyissä loistovaunuissa, vaan massatuotannossa ja kulutuksessa. Hänellä oli 40 000 työntekijää. Kun hän korotti heidän palkkojaan tarpeeksi ja ryhtyi valmistamaan autoa joka maksoi vain satasia, jokainen Fordin työntekijä osti oman Fordinsa. Tätä eivät suomalaiset "ammattijohtajat" tajua millään.

Rahan pitää liikkua. Rahan pitää kiertää. Se ei saa jäädä makaamaan. Rahalla tehdään ostoja, luodaan kulutusta, investointeja jne. Meidän taloutemme ongelma onkin juuri siinä, ettei raha enää kierrä reaalitaloudessa. Se imuroidaan fiktiiviseen finanssitalouteen, joka on puhtaasti ja vain ja ainoastaan spekulatiivista.

Kun finanssitalouden molokin kitaan imaistaan tuhat, sata tuhatta, tai miljoona, se katoaa saman tien. Se on kaikki pois kulutuksesta, investoinneista, tuotannosta, palveluista. Se kiertää alkupääomana yhä villimpänä pyörivässä täysin spekulatiivisessa johdannaisruletissa, jolla sille leivotaan lisäarvoa jokaisella kierroksella, spekulatiivisesti. Alkupääoma eli todellinen rahasumma on edelleen se miljoona, mutta kun se on tarpeeksi pitkään sinkoillut "sijoittajien" flipperissä, se onkin muuttunut kahdeksi, viideksi, kymmeneksi tai viideksikymmeneksi miljoonaksi, ilman mitään todellista lisäarvoa, lisätuotantoa. Johdannaistuotto on vain ja ainoastaan spekulatiivista. Se ei perustu mihinkään todelliseen.

Johdannaislisäarvo syntyy spekuloijan päässä. Jos minulla on miljoona, myyn sen toiselle spekulantille puolella toista, joka myy sen edelleen kolmannelle kahdella, joka myy sen kolmella eteenpäin jne. Tämä toimii niin pitkään, kun myytävä johdannainen, "finanssi-isntrumentti" voi tuottaa spekulatiivista voittoa ostajille ja myyjille. Kun usko kyseisen "instrumentin" kykyyn tuottaa spekulatiivista voittoa katoaa, sen arvo romahtaa ja tappio kaatuu viimeisen ostajan käteen. Näin kävi Lehman Brothersille vuonna 2008. Näin kävi monelle Wall streetin "pankille", koska tämä puhtaaseen spekulaatioon perustuva bisnes ei perustunut mihinkään todelliseen. Se oli vain Musta pekkaa, jossa Musta pekan arvo nousi jokaisella pelikierroksella, kunnes muut pelaajat ilmoittivat etteivät he enää pelaakkaan noilla korteilla.

Samaiset suurpankit oivalsivat eurossa lainahaibisneksen. Ennen konkurssiaan Lehman Brothers lainasi Kreikalle 2 miljardia dollaria, jonka turvin Kreikka sai budjettinsa eurokuntoon ja pääsi sisään systeemiin. Mutta Kreikka oli jo umpivelkainen. Kun sen asema eurossa oli sementoitu, suurpankit kääntyivät muiden euromaiden puoleen ja vaativat niitä maksamaan Kreikan velat tai...

Se oli klassinen mafian rahanlainausoperaatio ja se on vienyt suomalaistenkin rahoja vähintään toistakymmentä miljardia. Mutta toisin kuin mafia, joka on parasiitti ja elää ja voi hyvin niin pitkään kuin se yhteiskunta jossa se loisii, nämä suurpankit ovat kohottaneet ahneuden aivan uusille tasoille. Ne uskovat, että tuhoamalla ja ryöväämällä kokonaisia kansakuntia tyhjiin, ne voivat ansaita enemmän. Ne lyövät vetoa siitä, ettei mikään tule sotkemaan tätä kuviota.

Toisin on käymässä. Kun suurpankit pakottavat kansakunnat maksamaan spekulatiivisia lainakorkoja, jotka suurpankit itse määrittelevät ja niiden hartoille sysäävät, ne ajavat kansakunnat kriisitilaan. Ja kriisitilasta seuraa hyvin usein levottomuutta. Se näkyy kaikkialla Euroopassa. Ja tästä yhteiskunnallisesta levottomuudesta seuraa juuri se, josta Meyer Lansky varoitteli mafiakollegoitaan. Veri on kallista kaikille.

Tosin suurpääoman pelurit uskovat, ettei heidän verensä tule vuotamaan ja ettei heille käy kuinkaan. Hybris on sellainen. Heidän pitäisi perehtyä Kiinan tai Venäjän historiaan. Kun aseet puhuvat ja veri virtaa kaduilla, mikään rahasumma ei pelasta. Asiaa voi kysyä Afrikan rikkaimpiin kuuluneelta Muammar Gaddafilta. Spekulatiivisen finanssitalouden miehet eivät kuitenkaan usko Meyer Lanskya. He uskovat paroni von Rotschildtia.

"Kun kaduilla virtaa veri, osta kiinteistöjä", paroni von Rotschildt.

"Kun näin kaksoitornien romahtavan, ensimmäinen ajatukseni oli: TÄNÄÄN MEIKÄLÄINEN TEKEE RAHAA PÖRSSISSÄ!", newyorkilainen pörssipeluri.

2 kommenttia:

  1. Surullista, ettei parasiitit ymmärrä lopettaa itse vaan yhteiskunnan on puhdistauduttava näistä loisimijöistä aina tietyn väliajoin. Kaikkein viheliäimmät lajit lukevat merkkejä tulevasta kuohunnasta ja menevät piiloon, tullakseen taas esiin turvallisen ajan päästä. Heille on helppo aloittaa bisnekset jälleen kun kilpailijat roikkuvat lyhtypilväissä paksu koriste kaulanympärillä. Jenkeissä bunkkerirakennus on ylikierroksilla, enkä usko että kyse on atomisodan uhasta vaan kansalaisten vihasta.

    VastaaPoista
  2. Kylmää Kyytiä

    Ei pidä tukkia puivan härän suuta tai lypsää lehmää hengiltä. Tuotto- odotus on enää kuolleen lihan varassa. No verenhän voi sentään myydä, kun veriletut ovat taas tulleet muotiin kaiken kansan huulille. Ennustan syyskuussa grillattavan paljon lihaa kaduilla. Näin uusi talousjärjestelmä voi nousta loppuunhehkuneista grillihiilistä :)

    On yksi pyhä,vuodatettu veri, joka on tullut arvokkaimmaksi asiaksi jokaisen ihmisen kohdalla ja jokaista pyydetään siinä peseytymään....

    VastaaPoista