keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

MIKSI SUOMI EI OLE ITSENÄINEN


Seuraavan kerran kun kuulette kenen tahansa sanovan: Haluan Suomen olevan osa Euroopan Unionia, voitte sanoa kyseiselle henkilölle: Et siis halua Suomen olevan itsenäinen valtio. Sitä tuo lause nimittäin tarkoittaa.

Koska niin moni itsenäisyyden menettämisestä innostunut kiistää tämän tosiasian, lienee paikallaan kerrata rautakankiversiona se miksi Suomi ei ole itsenäinen valtio. Yritän tehdä tämän niin yksinkertaisesti, että unionin jäsenyyttäkin kannattava saattaa ymmärtää asian, vaikka en sen puolesta henkeäni menisi pidättelemään.

Itsenäisen, suvereenin valtion olemassa olo määritellään muutamilla asioilla. Seuraavaksi esittelen nämä seikat, jotka itsenäisellä valtiolla on.
1. Oma lainsäädäntövalta.
2. Oma lippu.
3. Oma raha.
4. Oma talouspolitiikka.
5. Oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka.
6. Oma armeija.
7. Oma kansa valitsee edustajat toteuttamaan kansan tahtoa parlamentin kautta, eli oma parlamentti.

Seuraavaksi kerron teille mitä näistä Suomella on: oma lippu, toistaiseksi. Virallisestihan meillä on jo EU-lippu, mutta koska suomalaiset tykkäävät omasta siniristilipustaan, osavaltiomme huijaripäättäjät käyttävät sitä, eivätkä liittovaltion virallista lippua, ylläpitääkseen kansalaisten harhaa ja illusiota itsenäisesta isänmaastaan. Sellaistahan ei ole enää olemassa juridisesti, eikä tosiasiallisesti. Joka muuta väittää, puhuu paskaa, eli valehtelee teille.

1. Suomella ei ole enää lainsäädäntövaltaa. Noin 80% laeistamme tulee suoraan Euroopan Unionista ja meidän on pantava toimeen kaikki sieltä tulevat direktiivit. Voimme toki miettiä missä aikataulussa ja miten ne tulevat voimaan, mutta emme voi kieltäytyä niistä. Jos omat paikallislakimme ovat ristiriidassa EUn lakien kanssa, omat lakimme väistyvät. EUn lait ovat aina ensisijaisia. Tämä päätettiin Lissabonin sopimuksessa.

2. Lippuasia tulikin tuossa edellä jo käsiteltyä.

3. Meillä ei ole omaa rahaa. Meillä on euro, johon me emme voi vaikuttaa mitenkään ja joka on kokonaan meidän hallintamme ulottumattomissa. Kuten silloinen virkaatekevä pääministeri Alexander Stubb ilmoitti keväällä 2015 koko eduskunnalle: "Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Brysselille." Yksikään kansanedustaja tai puolue ei ilmaissut mitään tämän suhteen, koska ne kaikki tietävät tämän tosiasian ja hyväksyvät sen. Kansalaisille teeskennellään muuta.

4. Meillä ei ole myöskään omaa talouspolitiikkaa, koska meillä ei ole omaa rahaa. EU määrittelee talouspolitiikan linjat ja raamit, ja osavaltioparlamenttimme panee sitten ne toimeen. Hallituksemme toteuttavat EUlta saamiaan ohjeita, koska eivät voi muutakaan. Joka väittää ettei näin ole, ei tiedä mistä puhuu ja mikä on todellisuus.

5. EU päättää ulkopolitiikkamme linjoista täysin, samoin turvallisuuspolitiikastamme. Juuri siksi maamme on ajautunut yhä uhanalaisempaan tilanteeseen EUn rajamaakuntana. EUn silmissä me olemme vain mahdollinen taistelumaasto Venäjän vastaisessa sodassa ja tykinruoaksi kelpaavan sotilasmiehistön varasto, emme mitään muuta. Me emme myöskään voi vaikuttaa tähän millään tavalla. EU päätti talouspakotteista, joiden seurauksena Suomen kansantaloudesta katosi parin miljardia ja maasta tuhansia työpaikkoja. Me emme voineet sille mitään.

6. Nato Isäntämaa-sopimus MOU lisäpöytäkirjoineen ja dokumentteineen vei meiltä armeijan. Se on laittoman sopimuksen voimin Naton käytössä, ei meidän. Lainvastainen liittyminen Britannian johtamiin monikansallisiin joukkoihin varmisti asian. Ne ovat siis Britannian johtamat, eivät Suomen. Suomella ei siis ole enää kansallista armeijaa juridisesti, eikä tosiasiallisesti. Kaikki tämä tehtiin omien lakiemme vastaisesti, koska omat lakimme ovat vain toissijaisia, myös perustuslakimme.

7. Lissabonin sopimuksessa määriteltiin, etteivät osavaltioparlamentit ole enää päättäviä elimiä. Joulukuussa 2016 EU-parlamentti antoi päätöslauselman, jossa se totesi olevansa yhdessä komission kanssa ensisijainen vallankäyttäjä Euroopan Unionissa. Suomen eduskunta on siis europarlamentin silmissä toissijainen, eli vähäisempi ja alisteinen sille itselleen. Me emme voi tälle mitään.

Euroopan Unionin lakeja ehdottava elin on komissio, jota ei valita vaaleilla. Euroopan Unionin parlamenttiin valitut edustajat eivät edusta lähtömaitaan, vaan Euroopan Unionia. He asettuvat europarlamentin yleiseurooppalaisiin ryhmiin, eivätkä kotimaittensa ryhmiin. Yksikään suomalainen meppi ei siis edusta kotimaataan tai valitsijoitaan yhtään missään millään tavalla.

Edellä lueteltu on kaikki faktaa. Suomi ei siis ole enää suvereeni kansallisvaltio tai tasavalta, vaan Euroopan Unionin jäsenvaltio, yksi osavaltio. Kun Euroopan Unionissa käytetään nykyisin määräenemmistöä, Suomen osuus koko päätösvallasta on 2.8%. Jokainen voi siitä päätellä millainen painoarvo Suomella todellisuudessa on. Ei minkäänlainen.

Eli kun poliitikko, toimittaja, asiantuntija, liikemies, virkamies, naapuri tai työkaverisi sanoo "Minä haluan, että Suomi pysyy EUssa", hän tarkoittaa En halua Suomen olevan itsenäinen. Jokainen, joka kannattaa Euroopan Unionin jäsenyyttä, vastustaa Suomen itsenäisyyttä. Asian on näin yksinkertainen kaikessa karmeudessaan.

14 kommenttia:

  1. Karua faktaa mutta hienoa että joku muukin ymmärtää jotai faktoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on siis Humanitaarinen yhteenliittymä! Jussi Niinistö haluaa olla suuri sotapäällikkö. Joukot on saatava nopeasti liikkeelle. Tarkennus olisi paikallaan. Suomi allekirjoittaa mitä vain, oli se miljardien maksulappu tai lopulta pakkoasuttaminen matuille omissa kodeissamme. Sopimuksen toteutus olisi vapaaehtoista. Mitä tekoa sillä on? Kuka haluaisi lähteä? Kun on vielä mahdollista tulla TAPETUKSI, niin onko hinkua? Eikä meillä ole yhtäkään naista tai miestä jonnekin lähetettäväksi. Pitää olla myös jotakin koulutusta ja osaamista! Siitä ei ole tietysti mitään suunnitelmaakaan. Meidät halutaan sotkea muiden sotkuihin, se on nyt selvästi allekirjoitettu.

      Poista
  2. Näin siinä on käynyt. Toivottavasti toinen näistä tapahtuu pian:
    1) EU hajoaa ja Suomesta tulee itsenäinen.
    2) EU:sta tulee vahva liittovaltio, jonka budjetti kattaa koko Euroopan (Saksa suurimpana maksajana). Tämäkin voisi toimia tavallisen kansalaisen näkökulmasta katsoen.

    Kaikki välimuodot ovat näitä huonompia. Paljon huonompia.

    VastaaPoista
  3. Monikulttuurimarxistinen Suomi on ottanut ohjakset tiukasti kouraan lähettämällä poliisit ohjaamaan koti-uskonto-isänmaa-aktivisteja oikealle tielle eli huithelveettiin Rautatietorin näkyvvyysalueelta, ajoittain väkivalloin. Katsokaa MV-lehden videostriimit viime päiviltä. Jos sosiaalinen asema tai muu syy estää lukemasta niihin liittyvi tekstejä, voi pelkkiä videoita katsomlla saada käsityksen Suomen kodinturvajoukkojen asenteesta kantasuomlaisia kohtaan. Huomionarvoinen seikka on striimien isot katsojamäärät sekä kommenttien runsaus. Mitähän seuraa jatkossa?
    Somessa kriittisetkin kirjoittajat muistuttavat tavan takaa: ne rivipoliisit on ihan tolkun miehiä/naisia, ja että he vain noudattavat ylhäältä tulevia määräyksiä. Näkisin poliisiorganisaation pyamidina. Poliisi on poliisi jo pyrkiessään Siniseen Tulevaisuusopistoon. Pyramidin alin kivijalka ovat rivipoliisit, joista osa nousee askelmia ylöspäin kuka milläkin ansioilla. Mutta he ovat edelleen poliiseja, samoja kuin alakerroksissa.
    Ennustan: Poliisivaltioagenda tiukkenee, samoin vastajoukkojen hanttiinpano, mistä sitten seuraa taas jotain, mitä nyt seuranneekaan.

    VastaaPoista
  4. Sande on asian ytimessä. Yksi kiinnostava yksityiskohta on, että myös uusi perustuslaki puhuu asioista aivan kuin Suomi olisi edelleen itsenäinen valtio, joka päättää itse asioistaan. Niinhän ei ole, vaan hallituksen ja eduskunnankin toiminta on suurelta osalta pelkkää teatteria. Toisin sanoen: perustuslaissa sanotaan, että Suomi on täysivaltainen tasavalta - jos oikein muistan - mutta silti päättäjät vetoavat kaikissa olennaisissa kysymyksissä siihen, mitä EU vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239654-saksa-jahtaa-arvokirveella-suomea

      Poista
  5. Muutama mutka taisi olla vedetty tässäkin tarinassa ihan hiukkasen suoraksi..?

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Ajankohta ennen Great Depressionia 1930 luvulla ja Stasin poliittinen motiivi mielipiteenvaikuttajana. Valtiona valtiossa - sopii täydellisesti yhteen sen kanssa mitä näemme: PolPo tuhoaa kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia.
      Onko tämä valtava agenga ja miksi Niinistö esti oikeuskanslerin valinnan juuri nyt? Vt oikeuskansleri ei tee mitään. Sattumaako? Tuskin. Onko Espoon poliisivankilassa Stasin keinot? Saivat huomautukset sitomisesta sänkyyn kasvot alaspäin.
      Kävikö Sipilä hakemassa Merkeliltä neuvoja kaaoksen toteuttamiseksi?
      https://youtu.be/Uh6TLIpH2sU
      Entä vakoilu? Lait muutettiin juuri.
      http://edition.cnn.com/2013/10/29/opinion/nsa-germany-stasi-/index.html
      https://youtu.be/ZxWTqxx10bs
      Suomi on NSA:n liittolainen kuten Saksa. Vakoilee ja tulee vakoilluksi aggressiivisesti ja pyytämättä. Opposition tutkivaa juornalismia tarvitaan, yrittivätkö he rekonstruoida Stasia? DDR:n ja EU:n erottaa kolme vaivaista vuotta ja Merkel on molemmissa samaa henkivartijaa myöten.

      Poista
  7. Itsenäisen maan määrittelystä puuttuu vielä yksi kohta. - Itsenäisellä maalla on maan rajat joita se itse valvoo ja päättää keiden se sallii ylittää maansa rajat.

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti PS:tä tulee ensi eduskuntavaaleissa suurin puolue ja lähtee ajamaan EU eroa, se on viimeinen mahdollisuus.

    VastaaPoista
  9. Tätä voisi pitää standup komiikkana, ellei se olisi totta - älä ylläty *)
    https://youtu.be/9dY4WlxO6i0
    http://mekansa.net/2016/06/16/kuka-olet-ala-yllaty/
    G. Carlin tapettiin pian tämän 2007 julkaisun jälkeen (Died: June 22, 2008)

    VastaaPoista
  10. Tähänkin. Tarvii eun lupas tai tulee nuottia ja Joutuu silmä tikuksi ja eristys politiikan kohteeksi näin mm. Tehtiin Unkarille ja siitäkös EU kimpaantui ja uhkaukset alkoi ja musta maalaus. No entä mitä teki suomi 2015 presinetti ja pääministeri sanoivat emme voi sulkea rajoja koska neitää sitoo eun yhteiset määräykset ja vain EU voi antaa poikkeus luvan muutamiksi kk nii kuin ruotsin ja Tanskan kohdalla nöhtiin

    VastaaPoista