lauantai 24. kesäkuuta 2017

JUHA SIPILÄ, LIITTOVALTIOMIES

Pääministeri Sipilää on kritisoitu monista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, mutta kukaan ei toistaiseksi ole kritisoinut hänen poliittisen toimintansa kovaa ydintä, liittovaltiohankkeissa mukana oloa. Se tulee olemaan Sipilän todellinen saavutus, kun asioita tarkastellaan jälkikäteen.

Juha Sipilä oli kuin hymypoika saatuaan olla mukana kuunteluoppilaana, kun hänelle kerrottiin miten Euroopan Unionin liittovaltiota kehitetään yhä keskitetympään ja tiiviimpään, Ranskan ja Saksan johtamaan muotoon. Sipilä hymyili kuin marenkia syönyt kolmevuotias, pehmeä hymy kasvoillaan, ja selitti kuinka EU luo oman armeijan Saksan alaisuuteen ja kaikkea päätäntä valtaa keskitetään maamme ulkopuolelle. Siittä on paha pistää pahemmaksi.

Ei Sipilä yksin tässä ole. Eduskunta on täyttä miehiä ja naisia, joille tärkeintä on päästä eroon itsenäisyydestä ja tuhota valtiollinen suvereniteetti mahdollisimman perusteellisesti. Tätä on vaikea ymmärtää, jos maamme historiaa on vähänkään lukenut. Näille liittovaltion osavaltion pikkuparlamentissa verovaroilla istuville "kansan"edustajille aivan keskeistä on itsenäisen Suomen tuhoaminen. Se on heidän johtoajatuksensa ja toimintansa kantava teema.

Euroopan Unionin parlamentti antoi joulukuussa 2016 päätöslauselman, jonka mukaan se ja EU-komissio ovat ensisijaisia vallankäyttäjiä ja päättäjiä Euroopan Unionissa. Jäsenvaltioiden parlamentit ovat toissijaisia. Selkokielellä: Suomen eduskunta ei päätä. Luitteko yhdenkään "kansan"edustajan protestoivan tätä vastaan? Kuulitteko yhdenkään kansanedustajan sanovan, ettei hyväksy tätä vallankaappausta? Ette.

Se johtuu siitä, että kaikki eduskunnassa istuvat hyväksyvät olevansa ulkomaalaisten päätösvallan alla hääriviä satraappeja, sijaishallitsijoita ulkomaalaisten hyväksynnällä ja tuella. Jokainen eduskunnassa nyt istuva, jokainen hallituksen ministeri, Suomen oikeuslaitoksen virkamies, virkamieskunta, kaikki sotilaat ja poliisit hyväksyvät itsenäisyytemme hautajaiset. Jos olisi toisin, he kieltäytyisivät perustuslakimme vastaisesta toiminnasta. Mutta he ovat mukana, he tekevät sen. He toteuttavat ulkomaalaisten määräämän itsenäisyyden lakkauttamisen.

1900-luvun sodissa kuoli kymmeniä tuhansia suomalaisia. He kuolivat uskoen siihen, että heidän uhrauksillaan on merkitystä, että he antavat henkensä itsenäisen ja vapaan kotimaan puolesta. He uskoivat, että uhraamalla itsensä he pelastavat isänmaansa lapsilleen. Toisin kävi. Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa antoivat sen pois. Tämä johtuu siitä, ettei noiden menneiden sukupolvien uhraus merkitse yhtään mitään näille sipilöille ja kataisille, demareille, kokkareille, persuille, ruotsalaisille, kristillisille, vasureille ja vihreille.

Nuo kymmenet tuhannet suunnattomia kauhuja kärsineet kuolivat turhaan. Ne sadat tuhannet sotavammaiset, fyysisistä ja henkisistä vammoistaan koko ikänsä kärsineet, kärsivät suotta. Heidän uhrinsa ja raatamisensa sodan jälkeen oli turhaa, koska kaikki sen takana ollut on heitetty menemään. Poliitikkomme ovat kusseet noiden sukupolvien haudoille vuosikymmeniä ja kusevat vielä elossa olevien päälle koko ajan.

Vanhuksista, sodat kokeneista sukupolvista ei välitetä kuin juhlapuheissa, mutta muuten heiltä viedään kirjaimellisesti ruoka suusta. Rahaa annetaan hymistellen miljardi tolkulla ulkomaalaisille ilman mitään vastinetta, mutta sota-ajan kokeneilta viedään hampaatkin suusta. Se on arvovalinta. Se on juuri niiden arvojen mukaista, joita ministeri Orpo, kok, hehkutti taannoin kaikissa medioissa.

Orpolle ei tuota mitään tuskaa ajaa vanhuksia nälkään, viedä heiltä lääkkeet, rokottaa heidän eläkkeitään jne, samaan aikaan, kun hän työntää ulkomaalaisille rahaa kaksi käsin miljarditolkulla. EU-jäsenmaksut, tullimaksujen EU-osa, eurotuesta johtuneiden velkojen korkomenot jne. Ulkomaalaisten sotilasoperaatioihin sekaantuminen on Orpolle paljon arvokkaampi asia kuin sodassa miehensä menettäneen vanhuksen elämä.

Ei sodassa kärsineen suomalaisvanhuksen elämä kiinnosta pätkääkään, koska Orpo seuraa arvojaan ja antaa ulkomaalaisille vanhukseltakin nyhdetyt verosentit. Se on kokoomuksen ja hallituksen, ministeri Orpon arvomaailman mukainen valinta. Tuollainen valinta on kuuleman mukaan Euroopan Unionin arvomaailman mukainen. Mitä sen pitäisi kertoa suomalaisille? Aivan.

Juha Sipilän EU-arvoja kuvastaa se kiihkeys, jolla mies Euroopan Unionin toiveiden mukaisesti vastustaa mahdollista kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Brexit oli Sipilällekin suuri shokki, sillä se paljasti että A) unionista voi erota B) rikas ja iso maa halusi eroon, ja C) Euroopan Unionilla ei ole mitään millä estää jäsenmaiden lähtöä. Kun kreikkalaiset väläyttelivät Grexitiä, jopa perussuomalaisten Halla-aho oli lähettämässä panssareita Ateenan kaduille, mutta kun briti lähtivät, eurosatraapit olivat vain hiljaa tyrmistyneitä.

Kansanäänestyksen järjestämiselle olisi olemassa täysin pätevät perusteet, Tämä EU ei ole se, joka suomalaisille edellisessä kansanäänestyksessä myytiin. Tuolloin suomalaisille valehdeltiin ettei tekeillä ole liittovaltiota, ettei valtiollinen suvereniteetti vähene ja ettei mitään muutakaan tapahdu. Nyt meillä on liittovaltio, valtiollinen suvereniteetti on kaukainen muisti, puolustusvoimat ovat ulkomaalaisten sotilaitten suorassa komennossa eikä meillä ole edes omaa rahaa. Tilanne on siis täysin toinen kuin meille 20 vuotta sitten valehdeltiin, mm. nykyisen presidenttimme Sauli Niinistön toimesta.

Mutta Juha Sipilä, Saksan ja Ranskan, EU:n uskollinen pikkuapuri, ei halua kansanäänestystä. Miksei? Jos kerran on niin, kuin meille väitetään, että ylivoimainen valtaosa suomalaisista haluaa olla vain liittovaltion syrjäisen rajamaakunnan köyhiä asukkaita, miksi Sipilä ei sitten päästä suomalaisia sanomaan tätä? Miksi Sipilä ei salli ylivoimaisen enemmistön julistaa sitä, kuinka paljon he haluavat belgialaisen virkamiehen päätäntävaltaa omaan elämäänsä, kuinka kiihkeästi he haluavat ulkomaalaisia sotilaita kaduillemme ja kuinka mielellään ylivoimainen enemmistö suomalaisista haluaa antaa verorahansa ulkomaalaisten kukkaroon?

Koska Sipilä on liittovaltiomies. Liittovaltiomies tottelee liittovaltionsa määräyksiä. Brexitin jälkeen isoimmat EU-jäsenet ja komissio tekivät tiettäväksi, ettei mitään kansanäänestyksiä enää järjestetä EU:n alueella. Se on näiden "yhteisten arvojemme" mukainen päätös. Kansan ei saa antaa päättää itse. Vain komissio ja europarlamentti saavat päättää.

Tätä liittovaltiomies Juha Sipiläkin haluaa ja ajaa ja tukee, osavaltion pääministerinä. Hän on Euroopan Unionin asialla, aivan kuten niin moni muukin itseään isänmaalliseksi mainostanut suomalaispoliitikko.


http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705312200176843_pi.shtml

https://demokraatti.fi/sipila-eu-kansanaanestyksesta-en-tule-olemaan-missaan-roolissa-ikina-sellaisessa-hallituksessa/

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005199093.html

https://www.juhasipila.fi/blogi.html

http://www.suomenmaa.fi/uutiset/sipila-eun-otettava-ilmastojohtajuus-kasiinsa-6.3.247113.6ead3bd0fd

https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/sipila_eu_huippari-67107

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/219752-juha-sipila-suomen-eurooppa-politiikka-ei-todellakaan-muutu

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sipila-eu-huippukokous-hiveli-insinoorin-logiikkaa/738455/


15 kommenttia:

  1. So true. Suurin tavoite on saada lupa puhua EU erosta. Siis puhua. Siis julkisesti. Siis kansan kuullen. Siis Ei Koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, tämä tieto on jo viime kesältä
      https://youtu.be/2fnKxSPKLpw

      Poista
  2. Jos liittovaltiosta äänestettäisiin, moniko kannattaisi? Tällainen luotettava kysely pitäisi järjestää
    https://m.kauppalehti.fi/uutiset/eu-tutkijat-liittovaltio-suomelle-ongelmallinen/6TNcnh9M
    Sipilän hallituksen kaataminen on nyt ykkösasia. Syitä on useita, ne ovat peruuttamattomia.

    VastaaPoista
  3. Ettei totuus unohtuisi..
    https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
    https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mielipide-kotimaa/yhteisesta-rahasta-tuli-euroopan-julma-hajottaja-euron-synnytys-muistuttaa-rikollista-ihmiskoetta/
    https://www.uusisuomi.fi/raha/223917-kaksi-italialaispankkia-kaatuu-hallitus-hatakokoukseen-tallettajien-rahojen
    http://tmalinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239013-taantuma-lahestyy

    VastaaPoista
  4. Juttu sopii hyvin Juhannuksen Jälkeiseen Aikaan. Räyhäkästä sanailua kuten aina.
    Tunnelma tiivistyy, kun lukee Riikka Söyringin uuden blogin sekä sen lopussa olevat Aiheeseen liittyvät klikattavat:
    https://vastavalkea.fi/2017/06/25/kaksi-italialaispankkia-konkurssiin/

    VastaaPoista
  5. Tunnelma tiivistyy. Suomen turvallisuudesta vastaavat tahot ovat puolensa valinneet ja sen ilmaisseet häätämällä suomen kansalaiset osoittamasta mieltään Rautatientorilta. Laittomat suvakkien kultamunat juhlivat Ateneumin seutuvilla poliisien turvaamina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tilanne normalisoitui, poliisiylijohto gonasi väliportaan kuntoon Hgin poliisissa. IU poliisi toimi hienosti palautuksissa

      Poista
  6. "Sipilä hymyili kuin marenkia syönyt kolmevuotias, pehmeä hymy kasvoillaan, ja selitti kuinka EU luo oman armeijan Saksan alaisuuteen ja kaikkea päätäntä valtaa keskitetään maamme ulkopuolelle. "
    Jotenkin tulee pieni ringa-ling vaarankellot kilisee, mitäs viimeksi sattui ja tapahtui, kun Saksan alaisuudessa oli suhteellisen suuri armeija? Nyt ei tosin tarvitse enää armeijan avustuksella vallata Eurooppaa, kun siitä juonitaan liittovaltio. Eikä kukaan, päättäjistä ainakaan, tajua mitään siitä, mitä heidän neniensä alla tapahtuu. Päinvastoin, ovat into pinkeänä mukana juonessa, vaikka eivät siitä mitään tajuakkaan. Ennenkuin on liian myöhäistä ja se alkaa sattumaan heidän omaan elintasoonsa. Koska tuo liittovaltio-hässäkkähän takaa sen, että varoja joudutaan entistä enemmän keskisen Euroopan juottovasikoille syytämään, jotta heidän elintasonsa ei kapenisi. Saksankin taloudesta puhutaan, kuinka hyvin menee, mutta kait nyt menee, kun yhteisestä euro-laarista lapataan kauhakuormaajalla sinne parempiin suihin. Samaan aikaan meidän vässykät antavat kaikessa periksi, kuin palveluskoira jota isäntä suvaitsee silloin tällöin rapsuttaa korvan takaa ja heittämään leivänkannikan palkinnoksi hyvästä hännänheilutuksesta.
    Miten voikin kunnioitus ja arvostus maan asioita hoitaviin romahtaa näin totaalisesti, kuin itselläni on romahtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedustelulaki tässä yhteydessä - Itä-Saksalais -tyyppiset valvontakoneistot Saksan alaisuuteen? Vakoillaanko ristiin maiden kansalaisia?
      http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005264451.html
      http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Merkelin-tavannut-Sipil%C3%A4-Suomi-ja-Saksa-etenev%C3%A4t-kyberpuolustuksessa/1005539
      http://tapnewswire.com/2016/02/confirmed-anti-german-parasite-angela-merkel-is-a-jew/
      https://www.quora.com/What-is-the-difference-between-the-Stasi-and-the-Gestapo

      Poista
    2. En ole eri mieltä mutta on hyvä nähdä myös kulissien taakse. Tässä intensiivisen debatin lopussa selviää ns. jakolinja
      https://youtu.be/Anu1qu-QUP0
      En olisi niinkään varma miten kannattaisi ratkoa. Ei se ongelma mihinkään ole kadonnut

      Poista
    3. Toistaako historia itseään?
      http://rarehistoricalphotos.com/muslim-waffen-ss-13th-division-1943/

      Poista
    4. Me ollaan pikkusen myöhässä
      http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79340-salakuuntelua-suomessa
      http://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

      Poista
  7. Huomasitteko kuinka Nesteen mielenosoitus vaiennettiin?
    http://www.paivanlehti.fi/omien-nappien-alla-on-miljardibisnes-taman-takia-sipila-ei-luovu-valtionyhtioiden-hallinnasta/
    Ei sanaakaan tullut omistajapolitiikasta vaikka lakonuhka poistui. Mitä tapahtui?

    VastaaPoista
  8. Kiitos tämän blokin pitäjälle, toivottavasti olet kaiken tallentanut myös ihan perinteiseen paperiformaattiin. Jos julkaiset nämä tekstit kirjana, ostan. Jos koko sähköinen viestintä joskus kaatuu joko tahallisesti tai tahtomatta on hyvä olla kaikki tämä tallennettuna paperille.

    VastaaPoista