keskiviikko 25. toukokuuta 2016

KOKOOMUKSEN VIIMEISIN KUSETUS

Kokoomus on viimeinen 70-lukulainen puolue. Se on viimeinen puolue, jolla on uskollinen kaaderi ja kannattajakunta, joka äänestää sitä oman etunsa vastaisesti puhtaasti uskosta. Kokoomus on onnistunut luomaan illusion, uskon, suomalaiseen yrittäjäkuntaan, että se ajaa yrittäjien etuja. Todellisuushan on täysin toinen. Juuri ne yrittäjien ahdinkoa lisänneet viime vuosikymmenten päätökset ovat nimenomaan kokoomuksen käsialaa.

Kokoomus on juuri se puolue, joka on ollut lähes jokaisessa hallituksessa viimeiset 25 vuotta päättämässä yrittäjiä kuristavasta lainsäädännöstä, säätelystä, lupaviidakosta, lisäkustannuksista, määräyksistä ja muista. Kyllä, kokoomuksen apuna ovat häärineet demarit ja kepulit, mutta yhteinen nimittäjä viimeisen 25 vuoden aikana tehdyille yrittäjiä riivaaville päätöksille on kokoomus. Asian voi tarkistaa tuolta http://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/m1/71

Jäätteenmäen puolisen vuotta huojuneessa hallituksessa ei ollut kokoomusta, eikä ollut Vanhasen ykköshallituksessakaan, mutta Vanhasen kakkoshallituksessa kokoomus olikin taas pääosissa Jyrki Kataisen hahmossa. Kokoomus oli myös Kiviniemen hallituksessa ja jokaisessa sen jälkeen. Itseasiassa kokoomus on ollut vuodesta 1991 hallituksissa aina pääministerin sijaisena, valtiovarainministerinä tai pääministerinä. Siis vuodesta 1991. Mieti sitä, kokoomusta äänestänyt yrittäjä.

Nyt kokoomus on ryhtynyt uskollisena Etelärannan verkostona ajamaan voimallisesti palkanlaskua Suomessa. Tavoitteena on erilaisin menetelmin romahduttaa suomalaisten tulotaso jonnekin Latvian ja Bangladeshin tasolle. Nykyisinhän se on OECD-maiden keskitasoa. Juuri tästä syystä missään ei ole uutisoitu sitä, että hiljattain Saksassa sovittiin palkkojen yleiskorotuksesta, eli Saksassa palkat tulevat nousemaan 4.8% VUODESSA. Meillehän kokoomus on kertonut, että Saksassa palkat ovat laskeneet.

Jotta kokoomuslaisten palkanalennusprojektin hirtehisyys näyttäytyisi todellisessa valossaan, muistetaanpa se että sellainen pikkuyrittäjä kuin Henry Ford nosti aikoinaan omien työntekijöittensä palkat kaksinkertaisiksi kilpailijoihinsa nähden koska hän tiesi, että tämän jälkeen jokainen halusi olla töissä hänen firmassaan ja myös osti hänen firmansa uuden auton, T-Fordin. Tämä nosti Fordin maailman suurimpien yritysten joukkoon.

Ja jos tuo esimerkki ei kerro mitään, väännetään asia rautakangesta: Pertillä on kauppa, jossa leipä maksaa 5 euroa. Pertti maksaa työntekijälleen Pekalle 10 euroa palkkaa. Pekka ostaa Pertiltä kaksi leipää, koska Pekalla on siihen varaa. Pertti tienaa rahat takaisin. Kun Lepomäen ja muiden kokoomuslaisten idea on toteutunut, Pertti maksaa Pekalle 3 euroa palkkaa, eikä Pekka enää ostaa Pertin leipää. Pertti ei enää myy leipää Pekalle, eikä kenellekään, eikä Pertti voi muuta kuin sulkea kauppansa.

Se mikä tässä tulotason romauttamisessa on kaikkein hurijinta on tämä: se kohdistuu suoraan kokoomuksen uskollisimpiin kannattajiin, eli pienyrittäjiin. Kotimaisen tulotason romahdus iskee suoraan täysin kotimaisen kulutuskapasiteetin varassa eläviin yrittäjiin. Noin 90% suomalaisista yrittäjistä on  tämän kotimaisen kulutuskysynnän varassa. Nyt, kun kokoomus EK:n toiveiden mukaisesti romahduttaa tämän, se tulee tietämään yritysten konkurssi- ja lopettamisaaltoa, jollaista ei ole nähty sitten 1930-luvun lamakauden. Asia on näin yksinkertainen. Kun ihmisillä ei ole palkkaa, heillä ei ole rahaa, eivätkä he voi ostaa mitään. Ei edes sieltä kokoomuskauppiaan kaupasta.

Ja silti suomalaiset yrittäjät äänestävät kokoomusta ja hurraavat palkanlaskupuheille, kuvitelleen että kun minun ei tarvitse maksaa kioskiapulaiselleni palkkaa, säästän ja tienaan enemmän, tajuamatta ettei sinne minun kioskilleni tulee ketään ostamaan yhtään mitään, koska kenelläkään ei ole rahaa. Tämä on mahdollista vain siksi, että suomalaiset yrittäjät ovat viimeisiä taistolaisia, eli viimeisiä puolueuskollisia. Kuten Lenin ja muut bolshevikit tällaisia ihmisiä kutsuivat: hyväuskoisia hölmöjä.

Aivan kuten taistolaiset ja neuvostouskovaiset 1970-luvulla, suomalaiset pienyrittäjät uskovat, että Puolue tietää paremmin ja Puolue johtaa pikku yrittäjän tulevaisuuden paratiisiin. Vaikka konkreettinen näyttö on aivan toista, vaikka yrittäjien asema on todellisuudessa vaikeutunut koko ajan, nämä Puolueen uskolliset pikkusoturit ovat valmiit uhraamaan itsensä Puolueen asettamalle tavoitteelle.

Mikä se on? Vain Eteläranta tietää, eikä se kerro sitä firmansa, tulevaisuutensa, kotinsa ja perheensä uhraavalle yrittäjälle. Pääasia on, että yrittäjä marssii kokoomusmarssin tahdissa kohti kuolemaansa, hymy huulillaan, kyynel silmäkulmassa lopulliseen voittoon uskoen.

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Asia on justiin näin. Luulisi kaikkien ymmärtävän, että mitä isompi palkka sitä enemmän kotimainen kulutus kasvaa ja tuottaa työtä sekä valtion kassaan verotuloja. Jos vain yksi taho kerää varallisuuden, se ei kasvata verotuloja samoin, kuin jos sama raha määrä jaetaan usealle parempana palkkana.

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa niin kuluneelta, mutta lähteet?
    Tämä ei tarkoita, etten olisi samaa mieltä kanssasi, toivoisin vain lähteitä väitteille kuten:

    "Noin 90% suomalaisista yrittäjistä on tämän kotimaisen kulutuskysynnän varassa."

    Tekisi kirjoituksesta mielipiteen sijasta faktaa jolla voisi edistää keskustelua vähän paremmin.

    VastaaPoista
  4. "Pertillä on kauppa, jossa leipä maksaa 5 euroa. Pertti maksaa työntekijälleen Pekalle 10 euroa palkkaa. Pekka ostaa Pertiltä kaksi leipää, koska Pekalla on siihen varaa. Pertti tienaa rahat takaisin. Kun Lepomäen ja muiden kokoomuslaisten idea on toteutunut, Pertti maksaa Pekalle 3 euroa palkkaa, eikä Pekka enää ostaa Pertin leipää. Pertti ei enää myy leipää Pekalle, eikä kenellekään, eikä Pertti voi muuta kuin sulkea kauppansa."

    Kun leipä maksaa 5e ja asiakas ostaa 2 leipää, hän maksaa 10e. Kun yrittäjä maksaa työntekijän tilille palkan 10e, työnantaja maksaa todellisuudessa n. 40% lisää siihen työnantajakuluja, alveja sun muita. Työnantaja ei saa 50% voiytoa, vaan n 25-30%. Että pitäisköhän vähän tietää myös todellisia suoria ja epäsuoria kustannuksia, verotusta ja muita, vai vaan luoda illuusioita mv-lehtityyppisille lukijoille?

    Ota selvää asioista, joista puhut totuutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo nyt ollut vain hyvin pelkistetty esimerkki, josta aivottomankin olisi uskonut ymmärtävän pointin? Ei näköjään kaikille mene jakeluun, vaikka miten pelkistää...

      Poista
  5. Arvoisa ano:
    et näe metsää puilta. Sanden esimerkki on rakenteeltaan aivan oikea, vaikka siitä puuttuvat alvit, ta-kulut, kiinteät kulut jne. Perusajatus kuitenkin vastaa kansantalouden liikkeitä, historiallista kokemusta eri lamoista ja useiden nobelistien näkemyksiä sekä IMF:n tuoreinta kantaa mm Kreikan kriisiin.
    Tarttumalla epäolennaiseen hukkaat tämän kirjoituksen pointin: kokoomuslainen politiikka ei edistä kansantaloutta ja hyvinvointia, vaan keskittää harvojen omaisuuden kasvuun valtion (eli meidän) omaisuuden ja tulot (eli verot), joilla ennen rakennettiin tätä maata paremmaksi tavallisten ihmisten elää.
    Minunkin pieni bisnekseni pyörisi paljon paremmin, jos tavisasiakkaillani olisi käytössään enemmän rahaa - tai edes samat rahat ja alv olisi nolla.

    VastaaPoista