lauantai 7. toukokuuta 2016

KIITOS-BLOGGAUS

Kun tässä tulee muuten hiukan synkisteltyä ja räyhättyä enemmän kun tarpeiksi asti, ajattelin hieman tasapainottaa kuvaa kiittelemällä hyvistä asioista, joita elämässä on.

Kiitokset äidistä, näin äitienpäivänä, ja lapseni äidistä, joka hoiti hommansa paremmin kuin hyvin. Lapsesta kasvoi erinomainen aikuinen, josta olen kiitollinen hänestäkin.

Kiitokset perheestä, veljistä ja siskoista, isästä, joille kaikille sanonta Veri on vettä sakeampaa ei ole mitään sanahelinää, vaan absoluuttinen totuus.

Kiitos niistä todellisista ystävistä, jotka ovat olleet paikalla kun apua on tarvittu, tukeneet kun tukea on tarvittu, ja pitäneet puolia silloinkin kun en itse ole ollut paikalla tai edes tietoinen siitä, että näin on tapahtunut.

Kiitos rakkaudesta, jota olen saanut osakseni, ja kiitos terveydestä, jota toistaiseksi on piisannut.

Kiitos hyvästä ruoasta, jota on ollut hieman enemmän kuin tarpeeksi, ja kiitos hyvistä juomista, joskaan ei alkoholipitoisista, joita en siis ole koskaan juonut.

Kiitos tämän maan luonnonihmeistä, sinisestä taivaasta, aamujen auringoista, kasteesta nurmella ja linnuista, jotka karjuvat aamuisin.

Kiitos siitä, että voin kirjoittaa, ajatella ja tehdä tätäkin hommaa.

Kiitos kaikesta mitä olen saanut tehdä, kokea, elää ja läpikäydä. Kaikesta huolimatta, olen elänyt hyvän elämän tähän saakka ja yritän elää tästä eteenpäinkin.

Pitäisikö sanoa: elämälle kiitos.

Ei olisi valoa ilman varjoa, eikä onnea ilman surua, ei juhlaa ilman arkea, eikä hyvyyttä ilman pahuutta.

Maailma on ihmeelinen paikka ja hyviä ihmisiä on, silloinkin kun toiselta näyttää ja vaikuttaa. Ja se auttaa jaksamaan silloin, kun tuntuu ettei jaksa.

"There's some good in this world! And it's worth fighting for!"
S. Gamgi

2 kommenttia:

  1. Amen tälle. Kaikki on itsestään selvyyttä sille, jolla se on. Siitä harva edes muistaa olla kiitollinen. Vain yksi päivä, jolloin menet lääkäriin rutiinikäynnille ja PSA-arvoissa ilmenee häikkää; se on eturauhassyöpä. Pitkälle levinnyt. Sinulla on vuosi elinaikaa. Silloin tajuaa miten paljon minulla oli. Miten paljosta minulla oli syytä olla kiitollinen.

    Ole kiitollinen nyt niistä pienistä arkipäivän asioista, joita sinulla on.

    VastaaPoista
  2. Voi miten herkkää. Ihanaa. :)

    VastaaPoista