torstai 5. maaliskuuta 2015

ITSENÄISYYS

Koska keskusteluissa, varsinkin EU- ja eurohenkisten puheenvuoroissa, itsenäisyydelle on annettu varsin eriskummallisia merkityksiä, käydäänpä läpi muutamia julkisuuteen heiteltyjä väittämiä.

"Itsenäisyyden kannattajat ovat Venäjän asialla."

Jokainen, jolla on edes jonkinlaiset aivot, ymmärtää tämän väitteen mielipuolisuuden. Itsenäisyys tarkoittaa juuri sitä, ettemme ole minkään ulkopuolisen tahon määräysvallassa, olipa se taho idässä tai lännessä. Jokainen, joka sanoo tämän ääneen, sanoo myös että historiamme kaikki isänmaalliset ja itsenäisyyden puolesta taistelleet ovat olleet Venäjän asialla.

"Euroopan Unionissa Suomi voi parhaiten turvata itsenäisyytensä."

Euroopan Unioni on liittovaltio, tai kuten Suomessa asia halutaan ilmaista: valtioliitto. Sen jäsenvaltiot eivät ole itsenäisiä. Laeistamme 70-80% säädetään ulkomailla ja EU-laita ajavat aina kansallisten lakien ylitse, jos niiden välillä on ristiriitaa. Olemme siis federaation osavaltio.

Ulkopolitiikastamme päätetään ulkomailla. Talouspolitiikastamme päätetään ulkomailla. Yhteiskuntapolitiikastamme päätetään ulkomailla. Kuten pääministeri sanoi televisioidulla eduskunnan kyselytunnilla suoraan: "Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Euroopan keskuspankille." Se ei ole itsenäisen valtion ja kansakunnan pääministerin puhetta.

"EU-maat ovat itsenäisiä."

Eivät ole. Ne ovat "jäsenvaltioita", eli osavaltioita. Se selviää, jos ja kun jaksaa lukea EU-sopimuksia.

"Euro on ollut Suomelle taloudellisesti hyväksi."

Euro on tullut maksamaan Suomelle ja suomalaisille veronmaksajille kymmeniä miljardeja. Nyt alkava Euroopan keskuspankin "elvystysohjelma" maksaa suomalaisille veronmaksajille joka kuukausi 600 miljoonaa - 1,2 miljardia euroa, netto. Jos vientiteollisuus ja suuryritykset ovat hyötyneetkin, valtio ja kansakunta eivät. Ne ovat menettäneet talouspoliittisen päätösvaltansa, velkaantuneet ja joutuneet alistumaan ulkopuolisten määräysvallan alle.

"Nato-jäsenyys turvaa Suomen parhaiten."

Nato-jäsenyys on kallein ja vaarallisin vaihtoehto maanpuolustukselle. Se tarkoittaa suomalaisten sotilaitten alistamista ulkomaalaisen sotilasjohdon tarpeisiin, ulkomaalaisten johtaman sotilasliiton käyttöön. Se tulee tarkoittamaan asevelvollisuusarmeijan ja maanpuolustustahdon romahdusta ja palkka-armeijaan siirtymistä. Se tarkoittaa ulkomaalaisten sotilaitten läsnäoloa Suomessa, ulkomaalaisten aseita Suomessa ja ulkomaalaisten sotilasjohtajien käskyvaltaa Suomessa.

"Nato-jäsenyyden vastustajat ovat Venäjän asialla."

Väite on yhtä hullu, kuin itsenäisyydenkin kohdalla. Nato-jäsenyyden vastustaminen tarkoittaa oman, kansallisen armeijan puolustamista ylikansallista valtaa vastaan. Ei kai kukaan haluaisi Venäjän määräilevän Suomen armeijaa? Miksi sitten kukaan haluaa USA:n tekevän niin? Sitä Nato-jäsenyys tarkoittaa. Jokainen joka väittää muuta, valehtelee. Asiaan voi perehtyä lukemalla Naton omia asiakirjoja. Niistä käy täysin selville se, millainen järjestö Nato on.

"Nato-maat ovat itsenäisiä."

Eivät ole. Sekin selviää Naton omista asiakirjoista. Sen lisäksi useimmat Nato-maat ovat sotilaallisesti miehitettyjä, aivan kuten Varsovan liiton maat olivat aikoinaan.

"Saksa on itsenäinen maa."

Ei ole. Saksa on ollut ulkovaltojen miehittämä ja valvoma maa vuodesta 1945 lähtien.

"Itsenäisyyden kannattaminen tarkoittaa syrjäytymistä."

Ei tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että suomalaiset päättävät asioistaan itse.

"Itsenäisyyden kannattaminen on haihattelua."

Ei ole, se on realistinen ja kansakunnan kannalta paras vaihtoehto.

"Itsenäisyys tarkoittaa ikkunoiden ja ovien sulkemista."

Ei tarkoita, se tarkoittaa niiden avaamista silloin kun itse haluamme, minne tahansa ja miten tahansa.

"Itsenäisyyden kannattajat haluavat palata menneisyyteen."

Emme halua, emmekä voi. Vaikka todellisuudessa juuri globalistit ovat palauttamassa maailmaan yhteiskuntamallia, joka vallitsi 1800-luvulla, he syyttävät itsenäisyysmielisiä menneisyydessä elämisestä. Itsenäisinä me voimme itse muokata oman tulevaisuutemme.

"Suomi ei voi luopua eurosta."

Tottakai se voi.

"Suomi ei voi erota EU:sta."

Tottakai se voi. Itsenäinen kansa ja kansakunta voi tehdä mitä se haluaa.

"Jos Suomi ei ole Natossa, eikä EU:ssa, Suomi joutuu Venäjän armoille."

Eikä joudu, jos emme halua, enkä näe sitä vaihtoehtoa kovinkaan todennäköisenä, että joku suomalainen niin haluaisi. Itsenäinen Suomi voi sanoa Venäjälle EI halutessaan ja joskus kauan sitten sanoikin. Nythän Suomi ei sano koskaan EI, jos pyyntö tulee lännestä.

"Suomi voi kehittyä vain EU- ja euron jäsenenä."

Suomi on rapautunut juuri niiden takia.

"Euron ja EU:n ulkopuolella jäämme sivuun kansainvälisestä kaupasta."

Sanokaa se Singaporelle, tai Sveitsille ja Islannille.

"Suomen on oltava solidaarinen Euroopan maille."

Suomi voi olla sitä, jos itse niin haluaa, mutta itsenäisen Suomen ei ole pakko maksella suurten kansainvälisten pankkien velkoja ja laskuja velkaantuneitten maiden nimiin.

"Suomi on itsenäinen."

Ei ole. Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio, siis osavaltio.

"Suomi ei pärjää itsenäisena EU:n ja euron ulkopuolella, koska se on liian pieni maa."

Sanokaa se Islannille ja Sveitsille.

"Suomi on liian pieni talous pärjätäkseen globaalissa taloudesssa."

Sanokaa se Islannille ja Sveitsille.

"Suomen talous romahtaa ilman euroa ja EU-jäsenyyttä."

Sanokaa se Islannille ja Sveitsille.

"Meillä ei ole länsimaisena, eurooppalaisena valtiona muita vaihtoehtoja."

Sanokaa sekin Sveitsille ja Islannille.


3 kommenttia:

  1. kansan olisi hyvä tietää että kuinka paljon jenkit rahoittaa kokoomusta ja demareita....

    VastaaPoista
  2. WÖRD! Varsinkin nuo viimeiset kohdat! Suomi ei muka pärjäisi ilman EU:ta.... :DD niin no, kuten ollaan huomattu, EU:n ansiostahan Suomesta onkin kehittynyt varsinainen talousmahti ja suurvalta. Eiku mitä?

    VastaaPoista