lauantai 14. maaliskuuta 2015

SOTA DOLLARISTA

Suomessa kansalle ei ole kertaakaan kerrottu, mistä maailmalla on kyse. Maailmalla käydään useammankin amerikkalaisanalyytikon mukaan talousmaailmansotaa. Vastakkain ovat dollari ja BRICS-maat.

BRICS-maat Kiina, Venäjä, Intia, Etelä-Amerikka ja Brasilia liittolaisineen pyrkivät luomaan oman globaalin talousjärjestelmänsä, joka olisi täysin riippumaton lännestä ja ennen kaikkea dollarista. Suomessa ajatukselle vielä hymähdellään, sitä vähätellään, pidetään barbaarien epäonnistuneena haaveena, vaikka todellisuudessa projekti etenee huimaa vauhtia koko ajan.

BRICS-mailla on jo oma kansainvälinen investointipankkinsa, joka tekee niistä periaatteessa riippumattomia IMF:stä ja Maailman pankista, ja siten myös eurosta ja dollarista. Kiina, Venäjä, Iran ja muutamat muut maat ovat jo ilmoittaneet, että ne eivät tule enää käyttämään dollaria vaihtovaluuttana kansainvälisessä kaupassaan, edes öljykaupassaan. Tämä on liike, joka voi johtaa dollarin romahdukseen ja länsimaisen talousjärjestelmän kaatumiseen.

Kiinan kansanpankin johtaja ilmoitti jo vuonna 2013, ettei dollarilla ole katetta. Yhdysvaltain liittovaltiolla on velkaa noin 19 000 miljardia. Maan yksityistalouksilla on velkaa noin 23 000 miljardia. Mikä pahinta, Federal Reservillä, yksityisellä pankilla jonka asema perustuu lupaan painaa ja hallita dollaria, on velkatakauksia 170 biljoonan dollarin edestä (lähde: Jim Rickards et al.).

Entisen CIA:n asymmetrisen ja taloussodankäynnin analyytikon Jim Rickardsin mukaan olemassa ei ole mitään laskentamallia, jolla Yhdysvallat selviäisi moisesta, edes talouden nousukauden aikana. Ja jos talous romahtaa, Federal Reserven takaukset realisoituvat, eikä sillä ole mitään mahdollisuuksia hoitaa takauksiaan, joka taas johtaa dollarin romahdukseen.

Tällä hetkellä dollarin asema perustuu monen analyytikon mukaan uskoon. Mitään taloudellisia realiteetteja dollarin tukena ei enää ole. Useiden analyytikkojen mukaan mikä tahansa yksittäinen tapahtuma voi laukaista dollarin romahduksen ja siihen riittää mikä tahansa tapahtuma, "Event", jopa talouden ulkopuolella. Analyytikkojen mukaan kyse ei ole siitä romahtaako dollari, vaan siitä koska se romahtaa.

Yhdysvaltain talouden näennäinen vahvistuminen perustuu setelirahoitukseen, joka on nostattanut pörssikursseja tuhoon johtavan spekulaatiotalouden jatkuessa tämän uuden pääomaruiskeen avulla. Setelien syytäminen markkinoille on myös tehnyt erään analyytikon sanoin "kuluttajista seteliautomaatteja, joiden kautta inflatoituvaa dollaria pumpataan velaksi markkinoille". Mitään todellista, reaalitalouden tai tuotannon käännettä ei ole todellisuudessa tapahtunut, eikä mitään talouden perusteissa olevaa vikaa ole korjattu. Kyse on vain ja ainoastaan uskon vahvistamisesta. Jos ja kun tuo usko romahtaa, romahtaa myös dollari ja sen myötä kaikki taloudet, joille dollari on ankkurivaluutta tai jotka ovat sitoneet itsensä läntiseen talousjärjestelmään.

Kiina on se keskeinen BRICS-maiden primus motor, joka pyrkii luomaan vaihtoehtoisen järjestelmän dollarin ulkopuolelle. Kiina ei voi nojata dollariin, eikä se sitä halua. Sen omasta valuutasta yuanista saattaakin tulla BRICS-maiden ja niiden kanssa kauppaa käyvien maiden uusi ankkurivaluutta. Se tiedetään jo nyt, että Englannin pankki osti kesällä 2014 suoraan, ilman dollaria, 33 miljardin dollarin arvosta Kiinan yuaneita Englannin punnilla. Englanti on siis myös aloittanut varautumisensa dollarin romahdukseen.

Myös Sveitsi varautuu tilanteeseen. Se irrotti franginsa eurosta ja salli BRICS-pankin avaamisen Sveitsiin. Pian tämän jälkeen Kiina antoi Sveitsille rahaa 8 miljardin dollarin arvosta, ilmeisesti ei kuitenkaan dollareina. Dollarin vahvuus on perustunut vuosikymmeniä niin sanottuun petro- eli öljydollariin. Koko maailman öljykauppaa on käyty dollareilla. Mikään muu valuutta ei ole kelvannut. Nyt tämäkin on vaarassa.

Obaman hallitus teki Jim Rickardsin mukaan myös katastrofaalisen munauksen ilmoittamalla saudeille, ettei näillä enää ole absoluuttisia automaattisia turvatakuita. Nixonin hallituksen antamat turvatakuut olivat nimenomaan niin sanotun öljydollarin tae. Saudit suostuivat käymään öljykauppaan vain dollareilla, kun he saivat USAn täydet turvatakuut. Brickmanin mukaan Obaman hallinto on sanonut tämän sopimuksen irti ja siten myös asettanut dollarin "kuoleman vaaraan", koska saudit miettivät mikä heidän siirtonsa on. Ilmeisesti he ovat erittäin tyytymättömiä. Ainakin he tekivät öljyn hintaa alentamalla USA:n liuskeöljytuotannosta taloudellisesti kestämätöntä.

Tästä on kyse Venäjä-pakotteissa, Ukrainassa, Syyriassa, Irakissa, Kreikassa, eurokriisissä jne. Meneillään on talousmaailmansota. Yhdysvallat pyrkii destabilisoimaan Venäjän, jonka se arvioi BRICS-maiden akilleen kantapääksi. Samalla se, erittäin onnistuneesti, destabilisoi ja romuttaa Euroopan Unionia, jonka USA nimesi "talousviholliseksi" jo 1980-luvulla. Monissa euromaissa, esimerkiksi Ranskassa, on kuitenkin jo kyseenalaistettu dollarin asema ankkuri- ja pelivaluuttana.

Niinpä Yhdysvallat valmistautuu selviämään ja voittamaan dollarikriisin. Yksi harvoista mahdollisuuksista on maailmansota. Ukraina ja Euroopan kiristynyt turvallisuustilanne, Läh-idän ja Pohjois-Afrikan destabilisaatio, Venäjän destabilisointikampanja ja muut vastaavat ovat vain osa talousmaailmansotaa, jota Yhdysvallat käy dollarin puolesta, säilyttääkseen dollarin aseman maailman valuuttana ja oman asemansa maailman johtavana talousmaana, siitä huolimatta että Kiina ohitti sen jo 2013 maailman suurimpana talousmahtina.

Yksi suurimpia riskejä on kuitenkin Yhdysvaltojen sisäinen koheesio ja monen analyytikon mielestä maata on viety määrätietoisesti poliisivaltion suuntaan jo vuosia juuri tästä syystä. Liittovaltio haluaa olla asemassa, jossa se voi ottaa käyttöön diktatooriset otteet myös sisäisen turvallisuuden nimissä, laillisesti, jos tilanne niin vaatii. Juuri samasta syystä "terrorismin vastainen sota" suuntautuu enimmiltään juuri Yhdysvaltain omiin kansalaisiin tiedustelultaan.

Hallitus vakoilee omia kansalaisiaan enemmän kuin ulkomaisia terrorijärjestöjä. Samasta syystä presidentti Obama vahvisti vuonna 2012 lain, joka antaa hänelle ja tuleville presidenteille oikeuden vangituttaa kenet tahansa missä tahansa niin pitkäksi aikaa kuin haluaa, ilman oikeudenkäyntiä tai pidätystä, tai virallista vangitsemispäätöstä. Julkisuudessa lakia perusteltiin ulkomaisella terrorismilla, mutta todellisuudessa se koskee nimenomaan maan omia kansalaisia.

Tästä on kyse maailmalla. Tätä suomalainen media ei teille kerro koskaan.

Esimerkiksi:

https://www.youtube.com/watch?v=RVoMSJ4sry8

https://www.youtube.com/watch?v=FfjkPOC4DUk

https://www.youtube.com/watch?v=94O6nkQgQiQ

https://www.youtube.com/watch?v=k3cqnrBYbS8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti