keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

PUTIN VOL 3

Kun MTV3 uutiset paukautti julkisuuteen tiedon, että Venäjän presidentti Vladimir Putin oli päätynyt KRP:n ylläpitämälle rikoksesta epäiltyjen listoille, poliisijohto ja sisäministeri riensivät kilvan julistamaan, että kyse oli virheestä. Viikon mantra oli se, että yksittäinen poliisimies oli mennyt sokkailemaan omiaan, että kyse oli mokasta, että kyse oli vahingosta, siitä ja tästä, ja että nimi poistettiin kiireen vilkkaan, koska merkinnälle ei ollut poliisijohtaja Paateron, eikä sisäministeri Räsäsen mukaan laillisia perusteita.

Se ei pitänyt paikkaansa. Vaikka poliisijohtaja toisensa perään kävi televisiossa sanomassa, että he eivät tienneet asiasta mitään ennen MTV:n juttua, nyt on paljastunut, että Venäjän presidentti löytyy toisestakin KRP:n rekisteristä. On käytännössä mahdotonta, että Venäjän presidentti löytyy kahdesta järjestäytyneen rikollisuuden listasta ja ettei poliisijohto tiedä asiasta yhtään mitään. Miten se olisi mahdollista?

Jos todella on niin, että alaiset hääräävät ihan miten sattuu ilman että poliisijohtajilla on mitään hajua siitä, että näiden mielestä suurvallan presidentti on rikollinen, sekin on jo itsessään skandaali. Mutta skandaali on entistä pahempi ilman tällaistakin näkökulmaa.

Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin on nimittäin päätynyt listalle, jossa on vain KRP:n rikollisjengiläisiksi tai järjestäytyneen rikollisuuden kovaan ytimeen kuuluviksi henkilöiksi määrittelemiä henkilöitä. Eli KRP on todellakin sitä mieltä, että Venäjän presidentti kuuluu järjestäytyneen rikollisuuden kovaan ytimeen, tai että hän on rikollisjärjestön jäsen. Ajatus tuntuu mielipuoliselta, mutta kuten kansanedustaja Tom Packalenkin ehätti kertomaan, poliisin mielestä Putin kuuluukin näille listoille.

On aivan päivän selvää, että KRP:n johto ja poliisijohto ovat tienneet asiasta koko ajan, tai sitten he ovat kaikki täysin kyvyttömiä tehtäviinsä. Joku tässä jupakassa valehtelee. Syykin on selvä. Poliisihallitus ja poliisijohto, sekä KRP, pyrkivät kaikin tavoin suojelemaan itseään ja omia touhujaan, joiden perusteet ovat täysin järjettömiä.

Tässä tullaan koko skandaalin ydin kysymykseen. Millä perusteilla KRP julistaa ihmisiä rikollisiksi ja nimittää ihmisryhmiä rikollisjärjestöiksi? Omalla oikeudellaan. Ei millään muulla. Se on vain päättänyt ihan itse niin. Tuo on sen gospel, sen kymmenen käskyä ja dogma. Vaikka se on osoittautunut sekä laittomaksi, että vääräksi, jopa noloksi, siitä pidetään kiinni.

Julkisuudessa on tullu esille, että Suomen poliisi julisti Night Wolves MC:n rikollisjärjestöksi jo 1990-luvulla ilman mitään oikeudenkäyntiä tai muutakaan laillista perustetta. Näin KRP on toiminut myös kotimaassa 1990-luvulta saakka. Se on yksipuolisesti julistanut ihmisryhmiä rikollisiksi ja pyrkinyt kaikin tavoin propagoimaan tätä näkemystään ja onnistunutkin siinä omien syöttöporsastoimittajiensa avulla. Ihmiset todella luulevat, että KRP puhuu totta, kun se sanoo moottoripyöräkerhojen olevan rikollisjärjestöjä.

Jos tästä skandaalista olisi edes jotakin opittavaa, niin toivoisi median ja toimittajien tarkistavan hieman toimintaansa. Viranomaisten puheisiin ja lukuihin on aina syytä suhtautua varauksella. On aina hyvä miettiä, miksi viranomaiset tiedottavat mistäkin asiasta missäkin yhteydessä. Viranomaiset eivät toimi sen pyytettömämmin kuin muutkaan julkishallinnon edustajat. Suomessa varsinkin KRP on astunut lainvalvonnan ulkopuolelle jo vuosia sitten ja toimii politiikassa oman propagandansa voimalla.

KRP käy propagandasotaansa monista syistä. Se pyrkii kaikin keinoin rajaamaan sen varsinaisen suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden kaiken epäilyksen ulkopuolelle, eli suojelee sitä todellista rikollisten verkostoa, joka tässä maassa tekee kaikkein suurimmat rikokset. Se pyrkii hankkimaan itselleen valtaa ja rahaa, se pyrkii muuttamaan lainsäädäntöä itsensä mieleiseksi, ja se käyttää tässä propagandasodassaan laittomia tilastoja ja niihin perustuvia lukuja ja numeroita. KRP on valehdellut medialle ja toimittajille päin naamaa jo vuosikymmenien ajan. Toivottavasti toimittajat edes tämän skandaalin jälkeen tajuavat sen.

Ihmisiä ja ihmisryhmiä rikollisiksi julistaessaan KRP on siis toiminut laittomasti. Sen listoilla on satoja, kenties tuhansia suomalaisia aivan samoin perustein kuin Venäjän presidenttikin. Poliisikansanedustaja Tom Packalen on kertonut tämän julkisuudessa täysin avoimesti.

Jos Venäjän presidentin päätyminen näille listoille on laitonta, kuten sisäministeri Räsänen ja poliisjohtaja Paatero ovat todenneet julkisuudessakin, niin samoin on näiden satojen ja tuhansien suomalaisten kohdalla. Ja jos näin on, KRP on toiminut lain vastaisesti näin toimiessaan. Se on samalla myös toiminut lain vastaisesti esittäessään näkemyksiään ja lukujaan järjestäytyneestä rikollisuudesta, siis suomeksi sanottuna: KRP on valehdellut.

MTV3:n Kymmenen uutisissa poliisijohtaja Robin Lardot ei taaskaan tiennyt yhtään mitään, eikä ottanut kantaa varsinaisesti juuri tähän asiaan, mutta piti yleisellä tasolla luonnollisena sitä, että presidentti Putin löytyy myös toisesta listasta. Lardotin mukaan tuo lista on väliaikainen analyysilista, jonne syötetään raaka dataa ja josta sitten nimi siirtyy pysyviin listoihin. Tämän perusteella voidaan siis päätellä, että KRP asetti Putinin analyysilistalle ja siirsi hänet pysyvälle listalle VASTA ANALYYSIN JÄLKEEN, SIIS TARKOITUKSELLA ASIAA ANALYSOITUAAN JA HARKITTUAAN. KUKA USKOO, ETTÄ SUURVALLAN PÄÄMIESTÄ KOSKEVA TÄMÄN LUOKAN ANALYYSI EI PÄÄDY POLIISIJOHDON TIETOON??

Sanottakoon sekin, että tämä "väliaikainen analyysilista" on ollut tilapäinen vuodesta 2008 lähtien.

Mielenkiintoista on verrata Helsingin poliisilaitoksen toimintaa KRP:n laittomaan ihmisten listailuun ja politikointiin. Helsingin poliisissa ei ole mitään harhaluuloja mistään ihmisryhmästä, eikä siellä maalailla fantastisia uhkakuvia. Kun KRP:n äänitorvena erityisen innokkaasti kunnostautunut YLE 2:n Poliisi-tv kyseli asiaan liittyen Helsingin poliisilta kommenttia, se ilmoitti lyhykäisesti hoitavansa hommansa ja keskittyvänsä työhönsä, eikä ihmisten pelotteluun.

Helsingin poliisi on usein ollut nokikkain politiikkaan sekaantuneen KRP:n kanssa ja syystäkin. Helsingin poliisissa analyysit ja näkemykset ovat ilmeisesti realistisella tasolla, ja mikä nolointa KRP:n jengirikollisuusmekkaloinnin rinnalla, Helsingin poliisi on myös usein tehnyt työnsä tehokkaammin kuin KRP huomattavasti pienemmin resurssein. Se voi johtua juuri siitä, että Helsingin poliisissa keskitytään työhön sen sijaan, että yritettäisiin luoda uhkakuvia ja jahdata niitä.

Toivoa sopii, että KRP:n maakuntiin syöttämät jengihysteria tekisi mahalaskun samalla tavalla kuin nämä listatkin. Ei kai kukaan enää voi kuvitella, että KRP:n tilastot ja listat perustuvat mihinkään järkevään analyysiin tai todistusaineistoihin, jos niissä seikkailee suurvallan presidentti sekä jengiläisenä, että rikoksesta epäiltynä? Malliesimerkistä käy Outlaws MC, joka ei itse tiedä olevansa Suomessa, mutta jonka KRP ja sen huijaamat maakuntapoliisit tietävät oleilevan Lappeenrannan laitamilla ja hautovan jengisotaa.

Miksi sitten tästä jo uponneesta laivasta pidetään kiinni? Yksinkertaisesti siitä syystä, että "rikolliset moottoripyöräjengit" ovat olleet se vipu, jolla KRP on huijannut kansanedustajia, hallituksia ja mediaa. Se on ollut se teema, jolla moni KRP:n tutkija ja esimies on luonut uransa. Näillä Putin-listoilla ja tilastoilla on hankittu valtaa ja rahaa miljoonia. Jos KRP myöntäisi perusteittensa olevan metsässä, jos se olisi rehellinen, se tietäisi lähtöpasseja monelle. Se on syy siihen miksi näistä tekaistuista listoista ja valheista pidetään kiinni.

Sama koskee mediaa. Moni toimittaja on röhkinyt onnellisesti KRP:n karsinassa ja toistellut sen propagandaa tyystin pureksimatta. Moni lehti on profiloitunut KRP:n lehdeksi, YLE on saarnannut täysin sokeasti KRP:n propagandaa, ja sen myöntäminen, ettei osaa työtään tai että on tullut huijatuksi, on toimittajan egolle kaikkein pahinta. Yksikään päätoimittaja tai toimittaja ei pysty tässä maassa myöntämään tulleensa huijatuksi raskaimman kautta. Yksikään journalisti ei kykene tunnustamaan olleensa poliisin tsupparina vuosien ajan. Niin on kuitenkin tapahtunut. Tämän skandaalin jälkeen sen pitäisi olla selvää sokeimallekin toimittajalle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti