lauantai 13. huhtikuuta 2013

PUTIN PUHEET - niin totta kuin osaan?

Venäjän presidentin päätyminen KRP:n ylläpitämään rikoksesta epäiltyjen listalle oli täysin loogista. Hän päätyi sinne samoilla perusteilla kuin tuhannet suomalaisetkin ovat päätyneet. Hän tuntee poliisin yksipuolisesti ja ominpäin rikollisiksi julistamia ihmisiä. Poliisi on päättänyt niin aivan itse, oman määrittelynsä mukaisesti.

Kun asia tuli, luojan kiitos, julkisuuteen, alkoi selittely. Poliisijohtaja Paatero ei tiennyt asiasta yhtään mitään. Sisäministeri Räsänen tiesi vielä vähemmän. Poliisjohtaja Robert Lardotkin kuuli asiasta vasta toimittajalta. Itseasiassa kukaan ei tiennyt yhtään mitään.

Putin oli päätynyt listalle poliisijohtajan ja sisäministerin mukaan laittomasti, lain vastaisesti. Aivan kuten tuhannet tavalliset suomalaisetkin. Heistä tosin kukaan ei ollut kiinnostunut. Mutta poliisijohtaja Paateron mukaan kyse oli sittenkin vain kahden poliisin munauksesta. Poliisijohtaja Lardotin mukaan möhlijöitä oli yksi tai kaksi. Ihan pari heppua vaan, joka tapauksessa. Herrat yrittivät myös kääntää huomion itse tietovuotoon ja sen tekijään, että siinä se vasta suurin rikollinen on. Ei onnistunut.

Tänään on uutisoitu, että Putin päätyi listalle aika monen järjestäytyneen rikollisuuden parissa työskentelevän poliisin tietäen. Kolme viikkoa sitten oli pidetty kokous, joka käsitteli järjestäytynyttä rikollisuutta ja mukana oli ollut lukuisia kokeneita tutkijoita ja "asiantuntijoita". Venäjän presidentti Putinin rikollisuus oli ollut yksi kokouksen aiheista. Hänen rikollisuuttaan oli siis käsitelty kokouksessa, jossa käsiteltiin järjestäytynyttä rikollisuutta. PRESIDENTTI PUTIN PÄÄTYI LISTALLE VASTA TÄMÄN KOKOUKSEN JÄLKEEN.

Putinin rikollisuus oli siis usean poliisin tiedossa. Yksikään heistä ei liene vastustanut Putinin nimen lisäämistä rikoksista epäiltyjen listalle. Ilmeisesti Putin on sinne kuulunut, näiden herrojen mielestä. Niin kuin onkin, jos poliisin määritelmistä pidetään kiinni. Presidentti Putin tuntee "rikollisen moottoripyöräjengin" presidentin ja perustajan. Hän ajelee heidän kanssaan, puhuu heille, tapaa heitä jne. Juuri näillä perusteilla tavallisia suomalaisiakin on pantu samalla listalle.

Mutta uutiset kokouksesta, siitä että Putinin rikollisuus on ollut puheenaiheena virallisessa kokouksessa, herättää lisäkysymyksen: OLIKO POLIISIJOHTAJA ROBERT LARDOT TUOSSA KOKOUKSESSA? KEITÄ SIELLÄ OLI? LÄHETETTIINKÖ KOKOUKSESTA JA SEN TULOKSISTA TIIVISTELMIÄ POLIISIJOHDOLLE? KUKA TIESI JA MITÄ JA MISSÄ VAIHEESSA?

On vaikea kuvitella, että pidetään huipputason kokous järjestäytyneestä rikollisuudesta, jossa käsitellään muunmuassa suurvaltajohtajan osallistumista järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan, josta ei lähde Paaterolle ja Lardotille mitään tietoa. On erittäin vaikea ymmärtää, ettei Lardot tai Paatero ole tiennyt yhtään mitään siitä, että maan johtavat järjestäytyneen rikollisuuden tutkijat pitävät Venäjän presidenttiä rikoksesta epäiltynä sillä perusteella, että tämä on tekemisissä poliisin itsensä rikolliseksi määrittelemään moottoripyöräkerhoon. 

Joku on taas valehdellut. Joku yritti taas valehdella. Sinulle ja minulle, ja kaikille suomalaisille. Joku puhui "niin totta kuin osasi", Anneli Jäätteenmäkeä lainatakseni.

Se on aika iso juttu se. Periaatteellisella tasolla on paljon isompi juttu, että poliisi valehtelee toimittajille ja medialle ja kaikille suomalaisille, kuin se että joku vuoti julkisuuteen tiedon Putinin rikosepäilyksistä. Onko tosiaan niin, että suomalainen poliisijohto valehtelee jouhevasti meille kaikille? Se on aika iso kysymys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti