perjantai 13. huhtikuuta 2018

KAASUASE

Kun länsi jälleen kerran aikoo tuhota Syyrian, ikään kuin se ei olisi jo sitä tehnyt, sillä perusteella, että Assadin hallinto on käyttänyt kaasuasetta Ghoutassa, lienee paikallaan tarkastella faktoja kaasuaseista. Assadin hallinnon sanotaan käyttäneen kloorikaasua. Hyvä on. Kloorikaasua käytettiin ensimmäisessä maailmansodassa. Voimme siis verrata kuvia siitä miltä kloorikaasuisku näyttää ja mitä se saa aikaan.
http://www.vlib.us/medical/gaswar/chlorine.htm

Ensimmäisessä maailmansodassa tehtyjen havaintojen perusteella kloorikaasuiskun uhrien suu ja sieraimet palavat, heidän kielensä "karvoittuu" ja iho muuttuu aluksi kellertäväksi ja vakavimmissa tapauksissa purppuran väriseksi. Hengitys lamaantuu ja lievissäkin tapauksissa seurauksena on kuolema yleensä 80 tunnin sisään. Kloorikaasulle altistuneitten ihon väri siis muuttuu ja ulkoiset hengityselimet palavat.
Suurina annoksina kloorikaasu voi aiheuttaa myös vakavia ihovammoja ja kudosvaurioita kehoon, muuallekin kuin vain keuhkoihin. Tosin sinappikaasun veroinen polttaja se ei ole.
Kloorikaasua kuitenkin käytettiin länsirintamalla ja joukot joutuivat taistelmaan kaasun vaikutusalueella ja jopa kaasupilvien keskellä. Kuvat kertovat millaisin varustein tämä yritettiin toteuttaa ja miten kloorikaasua vastaan suojauduttiin.
Saksalaiset käyttivät kaasunaamareita jotka suojasivat hengityselimiä jollakin tavalla, mutta eivät ihoa ja kehoa, mikä teki kaasuhyökkäyksistä aina hengenvaarallisia. 
Brittisotilaat pyrkivät ylös taisteluhaudasta, koska kloorikaasu painuu sinappikaasun tavoin alimmille tasoille.
Amerkkalainen sotilas kuolee kloorikaasuun hyökkäyksen aikana 1918. Ilma on suhteellisen kirkas ja kaasua suhteellisen vähän, mutta kuolema tulee kirjaimellisesti kesken askeleen. Huomaa muiden kaasunaamarit. 
Ensimmäisen maailmansodan kauhut, valokuvat ja filmit, kertomukset ja raportit, kertovat kauhistuttavalla tavalla kloorikaasun tehosta ja vaikutuksista. Verrataanpa näitä Syyriasta tulleeseen kuvamateriaaliin, ilman mitään ennakkoajatuksia, ennakkotuntemuksia, ilman mitään olettamusta.



Jos kyseessä olisi kloorikaasu tuossa kaasupilvessä ei kävelisi kukaan ilman suojavarusteita.

Syyrian hallitusta on syytetty myös sariinin, erittäin vahvan hermomyrkyn käytöstä. On annettu ymmärtää, että jos kyse ei ole kloorikaasusta, niin sitten sariinista. Voimme verrata Syyriasta tulevaa kuvamateriaalia sariiniiskun uhreihin ja vaikutuksiin, sillä vuonna 1988 Irak teki kaasuiskun kurdeja vastaan. Tuo isku on tuhoisin sitten ensimmäisen maailmansodan.
https://www.youtube.com/watch?v=vtMruapG1dY

Tässä iskussa käytettiin sariinia sekä sinappikaasua. Sariini on todella tappava hermokaasu ja pienkin määrä sitä kaupunkialueella saa aikaan hirvittävää tuhoa. Ensimmäisen maailmansodan kaasuihin verrattuna sariinin tuhopotentiaali on kymmeniä kertoja suurempi. Maailmanlopun uskonlahko teki vuonna 1995 sariini-iskun Tokion metroon. Viranomaiset ja pelastushenkilökunta suojautuivat sariinilta.
Tokio 1995
Sariinisuojavarustus ja hermeettisesti suljettava tila, jossa sariinimyrkytyksen uhreja hoidettaisiin.
VX-kaasua, sariinia ja muita hermomyrkkyjä käsiteltäessä käytettävä suojapuku.

Jos Syyriassa olisi käytetty sariinia emme näkisi t-paidoissa juoksentelevia valkokypäröitä pölysuojain kasvoillaan. Sariini tehoaa myös ihon läpi. Pölysuojaimet eivät suojaa sariinilta.

Ja kolmas kaasuepäily on tietenkin Salisburyn isku. Skripalit ja yksi poliisi saivat oireita. Poliisi toipui, Julia Skripal myös, ja ilmeisesti hänen isänsä. Virallisen tiedon mukaan käytetty myrkky oli Novitshok-ryhmään kuuluvaa hermomyrkkyä, jonka rinnalla VX-kaasu ja sariini ovat ilmanraikastajia. Viranomaisten varautuminen oli asianmukaista, kuten kuvista voidaan nähdä.
Ongelma Salisburyssa on kuitenkin sama kuin Syyriassa. Jos kyse todella oli novitshokista tai sen kaltaisesta aineesta, kuinka Skripalit selvisivät iskusta? Kemiallisten aseiden rajoitusta valvova OPCW totesi tutkimuksissaan, että Salisburyssa oli käytetty jotakin hermomyrkkyä, mutta sekään ei sanonut mitä ja mistä aine oli peräisin. Salisburyn lähistöllä sijaitsevan Porton Downin tutkijat eivät hekään kyenneet sanomaan oliko kyse Novitshokista tai mistä aine oli peräisin.

Se tiedetään, että virallisen version mukaan Skripalit myrkytettiin kotonaan. Sen jälkeen he lähtivät autolla kaupungille, kävivät syömässä kalaravintolassa ja kävelivät puistoon, jossa tuupertuivat penkille. Paikalle saapunut poliisi sai hänkin vakavia oireita. Virallisen tarinan ongelma on tässä: vain kolme ihmistä sai oireita, yksikään kalaravintolassa ollut ei, ja Skripalien hamsterit kuolivat janoon ja nälkään tutkinnan aikana, kissa selvisi.

Taistelukaasut ovat hirveitä aseita. Ne tappavat armotta vaikutukselle altistuneet. Kloorikaasu on murhaava, eikä siitä selviä noin vain. Vähäinenkin altistus johtaa vakaviin keuhkosairauksiin. Sariini on satoja kertoja tappavampaa. Merkillistä onkin se, että Syyrian valkokypärät tuntuvat kuvamateriaalin perusteella olevan kaasuiskujen sattuessa lähes immuuneita kloorikaasulle ja sariinille.

Merkillistä on se, että Salisburyssa vain kolme ihmistä sai oireita ja joutui sairaalaan salaperäisen hermomyrkyn takia. Jos kyse olisi ollut Novitshokista, Skripalit eivät olisi koskaan tulleet ulos asunnostaan, ajaneet autolla, käyneet syömässä ravintolassa jossa kukaan muu ei saanut oireita. He olisivat kuolleet lähes välittömästi. Ja merkillistä on sekin, että vaikkei kalaravintolassa kukaan saanut oireita, paikalle ensimmäisten joukossa tullut poliisi joutui puistosta sairaalaan.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2018/04/salisbury-skripalin-tyttaren.html

Kansainväliset asiantuntijat ovatkin hyvin erimielisiä näistä kaasuiskuista. Yhdysvaltain arvostetuimman tekniksen korkeakoulun MITn asiantuntija epäilee itä-Ghoutan kaasuiskutarinaa.
https://www.yahoo.com/news/mit-expert-claims-latest-chemical-100819428.html?soc_src=community&soc_trk=fb

Jostakin kumman syystä länsimedia on koko Syyrian sodan ajan vaijennut lähes täysin presidentti Obaman päätöksestä, joka koski kemiallisten aseiden käyttöä Syyriassa:

"Tammikuun 29.päivä 2013 Daily Mail kertoi Wikileaksin julkisuuteen vuotamien dokumenttien perusteella, että Obaman hallinto oli näyttänyt vihreää valoa kemiallisten aseiden käyttämiseen Syyriassa. Tarkoituksena oli tehdä kaasuhyökkäys, josta syytettäisiin Assadin hallintoa ja sen perusteella ulkovallat voisivat hyökätä Syyriaan. Brittiläisen "yksityisen turvayhtiö" Britamin johtohenkilöiden viestit paljastivat Valkoisen talon hyväksyneen suunnitelman, jossa Qatar rahoittaisi kapinallisten kaasuhyökkäyksen. Yahoo News vahvisti Valkoisen talon hyväksyneen kyseisen suunnitelman."
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/10/isis-ja-syyria-koko-juttu.html

Tuota Yhdysvaltojen vuonna 2013 tekemää päätöstä kannattaa miettiä.

On syytä pitää mielessä myös se, että kyse on talousmaailmansodasta, jossa jokainen maa, myös Suomi, on vain pelinappula suurvaltojen pelipöydällä.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2018/03/salisburysta-syyriaan-putinista-porton.html

4 kommenttia:

  1. Viime vuosina on tapahtunut Suomessakin runsaasti kloorivuotoja jossa ihmisiä on altistunut sille, pahin kloorionnettomuus tapahtui Raumalla 1947 jonka seurauksena kuoli 19 ihmistä:

    "Hirvittävä tehdasonnettomuus Raumalla - Myrkkykaasupilvet tulvivat räjähdyksen ja sortuman särkemistä kloorisäiliöistä Rauma-Raahe Oy:n tehdasalueelle. Ainakin 16 kuolonuhria - useita vaikeasti sairaana.

    Turun Sanomat otsikoi näin marraskuun 5. päivän suuronnettomuuden, jonka uutinen vei puolet 6.11. lehden etusivusta.

    Järkyttävä onnettomuus tapahtui noin klo 18.20 illalla. Rauma-Raahe Oy:n selluloosatehtaan valkaisuosastolla räjähti yksi voimakkaasti kokoon puristettua kloorikaasua sisältänyt säiliö. Räjähdys muutti kaupungin kuin nykyaikaisen sodankäynnin jalkoihin jääneeksi rintamapaikkakunnaksi.

    Uutinen kertoi, että räjähdyksen voimasta sortui tiilisen tehdasrakennuksen toinen pääty, jolloin muutkin kloorikaasusäiliöt vaurioituivat ja myrkkykaasupilvet alkoivat levitä tehtaalle ja sen ympäristöön.

    Hiljaisen etelätuulen kantama myrkkypilvi levittäytyi sitten Notkolan asuntoaluetta ja rautatieasemaa kohti.

    Tehdasalueella syntyi paniikinomainen tunnelma ja pako kohti kaupunkia. Katastrofi vallitsi pian kaupungissakin ensimmäisten kaasumyrkytyksen uhrien hoiperrellessa pitkin katuja. Myös kerrottiin, että eräät pakokauhun vallassa paenneet ihmiset olisivat joutuneet mereen ja hukkuneet.

    Myrkky otti ensimmäiset uhrinsa tehdasalueelta. Välittömästi räjähdyksen jälkeen todettiin 12 ihmisen saaneen surmansa.

    Räjähdyksen yhteydessä syttyneen tulipalon sammuttaminen vei pitkään; kaameassa ympäristössä uhkasi jokaista suojautumatonta hengityksen kohtalokas salpautumien ja kaasu ärsytti myös silmiä ja pian sokeutti uhrin."

    Lainaus: http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/1073746773/Suomi+1947+kolumni+Rauman+suuronnettomuus

    Myös kylmäkoneissa käytettävä ammoniakki vuotaessaan on vaarallista ja ylikriittisessä tilassa aiheuttaa rähjähdysvaaran.

    VastaaPoista
  2. Aika naurettavalta kuulosti Homsin asevarastojen totaalinen tuhoaminen. Eikohän ne tyhjennetty jo vuosia sitten kansainvälisten joukkojen valvonnassa ja Suomikin kai tuhosi niiden sisällostä osan.

    Kaiken huippu oli TVssäkin esitys Mayn vauhkoavasta puheesta, että hänellä on selvät todisteet Assadin syyllisyydestä. Ennenkuin kansainvälisiä tutkijoita olipäästetty mihinkään tutkimaan mitään, Aivan samoin hän oli täysin vakuuttunut Venäjän syyllissyydestä Englannnin kaasuiskuihin, jotka todennäkoisesti olivat Brittien salaisen palvelun tekosia aivan kuten Syyrian kaassutukset. Jotakin kaasua ollut, mutta minimaalisesti, joka ei vaikuttanut yhteenkään todistajaan. False flagia huutavat kaikki etukäteen asiasta päättäneet.

    Assadin halusi tuhottavaksi Yhdysvaltojen presidentti Bush lokakuussa 2001 ja siitä seuraa tämäkin kansainvälinen näytos. Kuukausi siitä kun saivat syyn 7 kansan totaliseen tuhoamiseen false flag hyokkäyksestä Nerw Yorkiin.

    VastaaPoista
  3. Todella kipeää tekee nähdä tämä järkeä vailla oleva tuhoamistoiminta jonka kohteena on Syyrian kansa. Suurvallat ensisijaisesti tietenkin Yhdysvallat kumppaneineen toimivat täysin vastuuttomasti ja raakaa voimaa käyttäen vailla pienintäkään halua rauhan antamiseksi kiusatulle Syyrialle. Ensinnäkin on järjetön ajatusrakennelma tilanteessa jossa otaksutaan vailla todisteita tehdystä kaasuiskusta kostaa kärsineelle kansalle siten että aloitetaan massiiviset ilmapommitukset jotka kohdistuvat kärsineeseen kansaan? Kuinka näin voidaan ajatella ja toimia?Kongreettinen pieni esimerkki "joku lyö toista, no, se on tietysti väärin, no, mites se sitten hoidellaan, no ei kun aletaan mekin lyödä sitä jota väärin perustein lyötiin, hei, haloo, jos tämä on oikeaa kansainvälistä politiikkaa ja asioiden järkiperäistä selvittämistä maailmanpolitiikan päättäjät ovat vakavasti häiriintyneitä jotka kuuluisivat suljetulle osastolle! He ovat vapaana ja tekevät tätä, miten voi jaksaa elää tällaisessa maailmassa???? Eikö heitä voisi viedä teurastamoon jossa saisivat nauttia veren hajusta ja kärsimyksestä jos niiden ego sitä vaatii? Kirves pois hullulta, aseet pois mielipuolisilta päättäjiltä, suuri rauhanliike olisi saatava maailmaan jotta tämä hullujen valta saadaan kuriin.

    VastaaPoista
  4. Ihan taas perusyleistiedon pläjäys Sandelle. Vx yms muut kovat hermomyrkyt ja niiden teho riippuu olomuodosta. Esim englannissa uhrit olivat altistuneet nestemäiselle johonkin levitettyyn aineeseen. Ei aerosolina ilmaan levitettynä. Vastaavasti lentokentällä Kimin veli tapettiin laittamalla Vx:ää liinaan joka heitettiin uhriin kasvoille. Siinäkään Vx ei ollut tappavimmassa muodossaan, eli ilmaan levitettynä Aerosolina.

    VastaaPoista