torstai 9. maaliskuuta 2017

MITEN VASEMMISTO TEKI ITSE TILAA "ÄÄRIOIKEISTOLAISILLE KANSALLISMIELISILLE" LIIKKEILLE

Aivan aluksi totean, että puhun tässä ajatuksista ja ideologiasta, en käsittele nyt suurvaltojen kylmänsodan ajan reaalipoliittista valtapelishakkia.

Vasemmisto meillä itkee ja huutaa kansallismielisten liikkeiden ja puolueiden nousua. Se on suorastaan huvittavaa. Syy noiden liikkeiden ja puolueiden nousuun ei ole mystinen tyhjästä sikiävä rasismi tai jossakin taudin lailla leviävä äärioikeistolaisuus, joka on vasemmiston mielestä syntynyt inhottavien ihmisten päissä aivan itsestään. Syy niiden nousuun on hyvin yksinkertainen: vasemmisto itse teki niille tilaa ja loi tilauksen luopumalla itse kansojen oikeuksien puolustamisesta.



Vasemmisto omaksui Wall Streetin pankkien kehittelemän globalisaation mukisematta ja laulaa edelleenkin sen lauluja. Vasemmisto rallattelee Euroopan Unionin suurpääomapiirien jatseja täysin kritiikittä ja toistelee ylikansallisen vallankäytön, mahdollisimman epädemokraattisen harvainvallan teesejä kuvitellen olevansa Oikeassa, ei siis oikealla vaan Oikeassa. 

Kun Jutta Urpilainen ja demarien ihmepoika Ljunger ilmoittivat, ettei SDP tarvitse työläisiä ja kun vasemmistoliitto tai mikä lienee hyppäsi pää edellä sinivihreään mössöön, peli oli kotimaassakin menetetty. Yhden ilmastonmuutoskonfrenssin hiilidioksidipäästöt ovat monin kertaiset tavallisen suomalaisen aikaansaannoksiin ja silti vasenvihreä kaaderi vaatii näitä ihmisiä lopettamaan saastuttamisen. Tuo on osa vasemmiston harhailua ja olennaisen unohtamista. 
Pienten kansojen kohtalo ylikansallisissa valtarakenteissa on aina surkea. Jokainen voi käydä kysymässä asiaa Venäjän suomalaisugrilaisilta, Kiinan vähemmistökansoilta tai Amerikan alkuperäiskansoilta. Silti suomalaisen vasemmiston mielestä ylikansallinen harvainvalta ja suurpääomapiirien diktatuuri tuovat taivaan maan päälle. Euroopan Unioni, tuo suurpääomapiirien ja suuryritysten projekti on muka kansojen parhaaksi. Ei ole. Se on niiden hallitsemista varten.

Vasemmiston EU-harha on yksi syy siihen miksi äärioikeiston on ollut niin helppo marssia suosioon. Niille on tilaa, koska vasemmisto ei ole enää kansalaisten asialla, kansakuntien puolella, vaan ylikansallisen suurpääomien ja suuryritysten puolella tavallisia kansalaisia vastaan. Vasemmisto ei aja enää kansojen itsemääräämisoikeutta, vaan kansojen itsemääräämisoikeuden menettämistä. Sitä globalismi on ja sitä se tarkoittaa. 

Globalismi on sama ideologia, jonka vanhat vasemmistolaiset tunsivat imperialismina. Nyt, jostakin käsittämättömästä syystä, se on vasemmistolle mieluinen ideologia ja hanke. Tämä on juuri se syy, miksi äärioikeiston kansallismieliset liikkeet ovat nousussa. Niille on tilaa. Vasemmisto jätti niille aukon, jonka ne täyttävät. Kun vasemmisto pontevasti ilmoittaa, ettei se aja kansan tai kansakunnan etuja, ettei se puolusta kansalaisia, vaan jotakin epämääräistä yleistä sumua globalismin perässä, kansallismielisille liikkeille syntyy tilaus. Näin se käy.

Pakolaispolitiikkaan suhtautuminen ja siitä kiihkoileminen ovat nekin esimerkki siitä miten vasemmisto loi itse tilaa äärioikeistolle. Ihan aluksi on todettava, etten voi mitenkään nähdä George Sorosta suurena humanistina ja vasemmistolaisuuden henkilöitymänä, ja kuitenkin hän on se mies, joka on pyrkinyt kaikin tavoin luomaan pakolaisvyöryä Eurooppaan. Hän on sanonut, että Euroopan tulee ottaa miljoonia pakolaisia. Joku voisi tietysti ajatella, että Soroksen kaltaisen miehen motiivit eivät ehkä ole ihan puhtaasti humanistiset, mutta toisinkin voi uskoa.

Vasemmiston suhtautuminen 
Obaman Yhdysvaltoihin paljasti vasemmiston oman, käänteisen rasismin. Obama karkoitti USA:sta enemmän maahanmuuttajia kuin kukaan aikaisempi presidentti, mutta se oli Ok. Obama aloitti useamman sodan kuin kukaan aikaisempi presidentti, mutta se oli Ok. Obama vainosi toisinajattelijoita ja ihmisiä, jotka paljastivat sotarikoksia yms. mutta sekin oli Ok. Obama murhautti Gaddafin, tuhosi Libyan, loi ISISin, pommitti Syyriaa vuodesta 2012 alkaen lähes tauotta, junaili vallankaappauksen Brasiliassa, tuhosi Ukrainan, sabotoi Venezuelaa, antoi itselleen valtuudet vangita kenet tahansa missä tahansa ilman oikeudenkäyntejä ja Obama laajensi NSAn valtuuksia vakoilla omia kansalaisiaan, mutta kaikki tämä oli vasemmiston mieleen. Miksi? Koska Obama oli musta. Se oli ja on edelleen ainoa syy siihen, miksi vasemmisto pitää tuota miestä hyvänä presidenttinä. Ja se on puhdasta rasismia, toki käänteistä sellaista, mutta silti juuri sitä ihteään.

Entä se kansainvälinen solidaarisuus, josta vasemmisto edelleen huutelee? Se ei ollut globalistisen agendan tahdissa tanssimista. Päinvastoin. Se oli sellaisen vastustamista. Se oli kansojen ITSENÄISYYSTAISTELUJEN tukemista. Suomalainen vasemmisto tuki Vietnamin kansan taistelua ylikansallista valtaa vastaan, ei suinkaan ylikansallisen vallan edustajia. Ehkä se on näiltä päässyt unohtumaan. Chilessä presidentti Allende yritti kansallistaa kaivoksia, luoda kansallista hyvinvointia, ja hänet tapettiin George Bush vanhemman junailemassa sotilasvallankaappauksessa (Bush oli tuolloin CIAn läntisen pallonpuoliskon johtaja). Nykyinen vasemmisto olisi kutsunut Allendea natsiksi ja äärioikeistolaiseksi nationalistiksi ja Pinochetin sotilasjunttaa ihanaksi kansainvälisyyskomiteaksi tms. 

Suomalainen vasemmisto kiljui kurkku suorana Syyrian vastaista propagandaa, eikä tuominnut sanallakaan Naton vuonna 2012 alkanutta hyökkäystä (Naton erikoisjoukot olivat Syyriassa jo 2012 ja pommitukset alkoivat samoihin aikoihin), Israelin pommituksia Syyriassa, tai siellä riehuvien länsimaiden ja Persianlahden maiden tukemien terroristijärjestöjen suorittamaa kansanmurhaa. Se on nykyvasemmistolaisuutta, jossa lauletaan globalistien sanoittamia lauluja kansojen itsemääräämisoikeutta vastaan.

11. joulukuuta 1964 Ernesto Che Guevara piti puheen YK:n 19. yleiskokouksessa New Yorkissa. Hän päätti puheensa sotahuutoon: ”Mitta on täysi. Ihmiskunnan suurten massojen marssi on alkanut kohti itsemääräämisoikeutta. Tällä kertaa he kuolevat vapautensa puolesta kuin kuubalaiset Playa Girónilla (Sikojenlahti)”.

"Isänmaa tai kuolema".

Nykyvasemmiston silmissä moinen nationalistinen kiihkoilu on natsismia ja rasismia ja fasismia ja kaikkea pahaa. Kansojen itsemääräämisoikeus, kansakunnan itsenäisyys, kansallisuus ovat nykyvasemmistolle pahuutta, aivan kuten George Sorokselle, Bilderberger-ryhmälle, EU:lle, Wall Streetille ja nykyajan imperialisteille. 

Kun vasemmisto hylkäsi tuon ajatuksen kansojen itsemäärämisoikeudesta ja globalisti-imperialismin vastaisesta taistelusta, se antoi kaiken tuon tilan äärioikeistolle ja populistisille puolueille temmellyskentäksi.

14 kommenttia:

  1. Ajatuksesi ovat kirkkaat
    Ja sanoissa pihviä.

    Mutta mitä on Suomalaisuus nykyisin?
    Onko se enää vain yhteinen kieli muutamille?
    Ajoin itä-Suomen läpi pohjoiseen
    Ja ympärillä oli vain metsää, hylättyjä peltoja,
    Autioituneita kyliä ja kaupunkeja... Ihmisiä ei missään.

    Ja täällä elävät pitävät suurimpana haaveena Portugalin verottomaan lämpöön muuttamista.

    Lisäksi johtajiksi on valikoitunut Sipilän ja Bernerin kaltaisia, joiden puolesta Suomessa tarvitaan 2 miljoonaa tuottavaa ihmistä. Loput he haluavat heittää kaatopaikalle.

    Ehkä Suomalaista kansallisuutta jota voisi puolustaa
    Ei ole enää?
    Ehkä äärioikeistolaisuus ei edes yritä ratkaista mitään?
    Vaan on ilmaus turhautumisesta kaikkeen?

    VastaaPoista
  2. Ja vielä.
    Kun kirjoitat vasemmiston hukanneen periaatteensa
    Niin minusta keskusta ja muut aivan samoin.
    Ei Sipilä tai Berner edusta entisajan Keskustalaisia arvoja.
    He vain käyttivät Keskustaa väylänä valtaan.

    VastaaPoista
  3. Siis täähän on toki ihan huvittavaa tykittelyä, toki Demarit on olleet ajamassa Suomea EU:hun, mutta esim. Vasemmistoliitto on vastustanut globalisaatiota koko ajan, ja tämä selviää ihan googlea käyttämällä. Itse en esim. lipposen demareita (tai demareita nyt oikeastaan muutenkaan) pidä edes vasemmistopuolueena Lipposen melkein oikeistolaisemman kuin oikeiston ajaman politiikan takia. Ja sitten jos mennään tuoreempiin asioihin niin viimeiset seitsemän(7) hallitusta (13-vuotta, vuodesta 2003) puikoissa (päävastuussa, eli pääministeripuolueena)on ollut porvaripuolue, joko Kokoomus tai Keskusta. Joten sori vaan, aika huvittavaa purnausta.

    VastaaPoista
  4. Tämä pitää saada laajempaankin tietoon. Kovin monet hyväuskoiset vasemmiston kannattajat työväenluokasta tulevat nykyään huijatuiksi raskaasti. Siis ainahan heitä on huijattu (vrt. Stalin, Mao ja kumppanit) mutta tämä on piirun verran törkeämpää.

    VastaaPoista
  5. Lokalistit vs. Globalistit kun vetää rintamalinjan, niin helppo jokaisen valita puolensa, ja siitähän tässä on kaikessa kyse:
    Toisella puolella ovat kulttuurien tuhoajat, internatsionaalikommarit ja kansainvälisten superpankkiiren&sijoittajien elitistinen kuppikunta sekavassa liitossa, jossa 1% kasvattaessaan omaisuuttaan muiden kansallisomaisuutta ryöväämällä, rikastuvat entisestään, samalla kun pakkotasapäistävät kulttuurimarxistiset vihervassarit kirkuvat "natsi"kammoisina kaikille, jotka ovat edellisiä vastaan, kuvitellen silti itse olevan heitä vastaan. Niin surullisia tapauksia... Nimittäin, ei ole edes monimuotoisuuden rakastaja se, joka pyrkii kaikki kulttuurit sekoittamaan keskenään mössöksi, jossa ruokakulttuurin muodostaa mc-donalds ja musiikki on 4/4-matontamppausta särkyneistä sydämmistä, vaan mitä pahin vihollinen.
    Toisella puolella taasen ovat he, eli ME, jotka arvostamme paikallisuutta, omavaraisuutta ja ihmisen oikeutta päättää itse omista sekä lähiympäristönsä asioista, sekä vaalia omaa kulttuurillista erikoislaatuisuuttaan ja elää omaksi kokemassaan yhteisössä, jossa jokaisella on turvatut kehitysmahdollisuudet nousta kykyjänsä vastaavaan asemaan, lopulta yhteisön hyödyn maksimomiseksi. Kun kulttuurin pohjana on tietty kansansielu ja paikalliset elinolot, se kasvaa aidoksi ja hyödylliseksi kansakunnan kansikuvaksi ja itsetunnoksi, kauniiksi kuin kanteleen heleä ääni kesäyön tyynellä lahdella.

    VastaaPoista
  6. Niin, ei sitä kannata ottaa henkilökohtaisesti jos natsit etsii kaasuhanaa tälle nykyvasemmistolle, joka nimenomaan on kansainvälisen juutalaisimperialismin SA-osasto. Jos se ymmärretään ensin, että Suomi on suomalaisten isänmaa ja ei muille kuulu, loput asiat saadaan kyllä sovittua kahvikupin ääressä. Veripäinen viha syntyy vasemmiston täydellisestä petoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsakin näin eikä millään muulla tavalla.

      Poista
  7. Aika pitkälti samaa mieltä näistä asioista. Toki tästä puuttuu yksi oleellinen asia ja se on tämä: vasemmisto on näissä asioissa kahtiajakautunut. Se "vasemmisto", jota tämä kirjoitus käsittelee, tarkoittaa Suomessa SDP:tä (jonka itse luen poliittiseen keskustaan) ja vasemmistoliiton valtalinjaa (puolueen sisällä on voimakasta jakautumista). On olemassa myös toisenlainen vasemmisto, jota edustavat lähinnä vasemmistoliiton toisinajattelijat sekä kommunistiset puolueet (joiden erillisyyttä toisistaan en pysty ymmärtämään enkä hyväksymään). Huvittavaa kyllä, "äärivasemmiston" äänivallan on viimeaikaisessa keskustelussa kaapannut joukko anarkisteja, jotka ovat kaikkein eniten pihalla. "Anarkismin" nimissä puolustetaan vahingossa USA:n demokraattipuolueeseen liittyvän verkoston hallinnoimaa imperialismia... Hupsista.

    Toivoisin sekä bloggaajan että tämän mahdollisten lukijoiden tutustuvan tähän omaan viimesyksyiseen kirjoitukseeni, "Selkeyttä luokkahämmennykseen": http://sosiokeiju.blogspot.fi/2016/11/selkeytta-luokkahammennykseen.html

    Kyllä meillä vasemmalla vielä monikin ymmärtää. Jos poliittista vihaa on oltava ja se on johonkin kohdistettava, se olkoon kaikkea ja kaikkia (fasisteista anarkisteihin) kusettava ja hyväksikäyttävä uusliberalistinen oikeisto, ei hyväuskoinen ja höynäytetty valtavasemmisto.

    VastaaPoista
  8. Oli oikein hyvä kirjoitus, monta asiaa tullut pohdittua samoista näkökulmista. Missä onkaan puolueettomasti ja terävästi ajatteleva porukka. Aivan liikaa on myötäilijöitä jotka varovat koskemasta todella tärkeisiin asioihin. olen sitä mieltä että suurin syy on pelko. Ei löydy läntisen koaliion arvostelua joka on sekoittanut koko maapallon, ei ole arvostelua pahmmasta saastuttajasta joka on sodat ja kaivannaiset himotun metallin hyödyntämiseksi sekä sananvapauden rajoittaminen vain myönteisiin lälly kommenntoitiin kaikissa tiedotusvälineissä, puhumattakaan pienestäkään myönteisestä lauseesta Venäjästä. Joo, ei hyvältä näytä, avoin keskustelu lähes mhdotonta, ainakin valtamediassa, no kaikki tämäkin keskustelu koodataan cialle, no, silti laitoin, hyvää kevättä kaikille kytätyille alamaisille, paljon on työtä ihmisoikeuksien eteen jota ei juurikaan oikeasti mikään puolue halua tehdä. Joten eläköön kansalaismielipide pienissäkin muodoissa.

    VastaaPoista
  9. Vasemmisto sai uuden mahdollisuuden:

    Elisan tj. Mattila vaatii ASIAKKAITTENSA palkanlaskua
    Ja sopimimuskulttuurin romutusta.

    Elisan asiakkaana toivon
    Että toimitusjohtaja vaihdetaan
    Tai minä vaihdan operaattoria.

    EKn provokaatio kärjistää kaiken.
    Nyt Vasemmisto sai uuden mahdollisuuden.

    Suomalaisen ihmisen mahdollisuudet
    ovat apeat.

    VastaaPoista
  10. Suomessa ei ole enää kunnollista vasemmistoa. Viherpiiperrys on sotkettu vasemmistolaiseen politiikkaan, mikä on johtanut mm. yleisen moraalin rappeutumiseen. Oikean vasemmiston tulisi ajaa työväestön ja heikompien puolta. Nykyvasemmisto ajaa vain seksuaalivähemmistöjen ja ympäristönsuojelun asiaa. On huvittavaa, kun monet nykyisen kommunistipuolueen jäsenet heiluttelevat rasismikorttia ja meuhkaavat homojen puolesta. Eivätkö he tunne juuriaan? Aito kommunismi ei hyväksynyt moista luonnottomuutta, pikemminkin se pyrki vainoamaan sitä (esim. Neuvostoliiton ja monien muiden kommunististen diktatuurien toiminta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitoja kommunisteja edustaa Suomessa kaksi miniryhmää jotka tunnetaan nimillä Kommunistien Liitto ja Kommunistinen Työväenpuolue.
      Näiden näkemykset vain eivät näytä saavan suurempaa kannatusta. Joko syynä on yleinen näkymättömyys (valtamedian harjoittama syrjintä) tai sitten työväenluokassa ei vielä mene tarpeeksi huonosti.

      Poista
  11. Sande, lukasepa tämä, sun pahimmat aavistukset käy toteen: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/rikostoimittajan-kommentti-mita-tiedustelulain-jalkeen-ministerion-paperi-paljastaa-suunnitelmia/6409598

    VastaaPoista