torstai 2. maaliskuuta 2017

AVOIN KIRJE PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖLLE

Hyvä presidentti Niinistö,

Olitte yksi keskeisimmistä vaikuttajista, kun Suomi liitettiin vuonna 1995 Euroopan Unioniin. Juristina olitte varmaan jo tuolloin hyvin selvillä siitä, että valtioliitos oli perustuslain vastainen ja että päätöskin tehtiin perustuslain  vastaisesti, käymättä läpi perustuslain muutosmenettelyä eduskunnassa, kuten olisi pitänyt tehdä.

Olitte myös keskeisenä vaikuttajana, kun oma valuuttamme markka vaihdettiin euroon vuonna 1999, silloinkin perustuslain vastaisesti.

Mediassa olleiden tietojen mukaan olitte myös paikalla silloisen puolustusministeri Carl Haglundin kanssa, kun Suomi luovutettiin kokonaisuudessaan ulkomaalaisen sotilasmahdin suoraan käskyvaltaan ns. Nato Isäntämaa -sopimuksella, joka oli sekä perustuslain, rikoslain, alueavalvontalain, että laissa olleiden puolueettomuusmääräysten vastainen.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi

Juristina olitte varmaankin selvillä myös siitä, ettei kenraali Jarmo Lindbergillä ollut tuolloin mitään valtuuksia tehdä koko maata koskevia valtiosopimuksia, eli että allekirjoittaessaan tuon sopimuksen kenraali Lindberg sekä rikkoi maamme lakeja, että ylitti toimivaltuutensa maamme historiassa ennen kuulumattomalla tavalla.
(kts. Nato Isäntämaa -sopimus MOU + siinä viitatut Nato-asiakirjat).

Ulkopolitiikan johtajana olette varmaankin tietoinen myös siitä, että 16.2. 2017 Euroopan Unionin parlamentti hyväksyi mietinnön, jolla maamme itsenäisyys lakkautetaan lopullisesti. Mietintö ja parlamentin päästös ovat myös linjassa lukuisten EU-johtajien ja vaikuttajien linjausten kanssa, joiden mukaan jäsenmaiden valtiollinen itsenäisyys lakkautetaan ja niistä tehdään osavaltioita konkreettisesti. http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=REPORT&reference=A8-2016-0390&language=FI

Kysyisinkin nyt Teiltä herra presidentti, miten Te näette oman roolinne tässä historian murroksessa, jossa maamme historiallisesti varsin lyhytikäinen itsenäisyys lakkautettiin hyvin merkittävässä määrin Teidän poliittisen toimintanne johdosta?

Tehän tulette olemaan historiassamme yksi niistä presidenteistä ja vaikutusvaltaisimmista poliitikoista, joiden uutteralla työllä itsenänen kansakunta liitettiin osaksi yleiseurooppalaista ylikansallista valtiorakennetta ja Suomi-niminen itsenäinen valtio lakkautettiin sekä De Jure, että De Facto.

Olisin myös suuresti kiinnostunut kuulemaan näkemyksiänne suomalaisten ja tämän maa-alueen tulevaisuudesta, kun sitä ei enää ole itsenäisenä valtiona eikä kansakuntana. Euroopan Unionin rajaosavaltion tulevaisuus lienee hyvinkin erilainen verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla itsenäiselle kansakunnalle ja valtiolle, jota Te, herra presidentti, olitte hyvin keskeisessä roolissa lakkauttamassa.

Olisin kiinnostunut myös näkemyksistänne suomalaisten turvallisuudesta, kun emme enää päätä siitäkään itse, luovutettuanne ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan ulkomaalaisten päätettäväksi, samoin kuin armeijamme ulkomaalaisten komentoon kokonaisuudessaan. Kuinka yleiseurooppalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka mielestänne on edistänyt suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta?

Kiinnostavaa olisi kuulla myös se, kuinka Naton mahdolliset sotatoimet Suomessa edistävät suomalaisten turvallisuutta Teidän mielestänne. Kukaan suomalainenhan ei enää päätä siitä aloittaako Nato halutessaan sotatoimet tällä maa-alueella, koska Nato Isäntämaa -sopimuksella koko armeijamme alistettiin Naton komentoon, samoin kuin koko muu yhteiskunta ja päätösvalta sotilaallisissa kysymyksissä.

Odotan mielenkiinnolla näkemyksiänne ja visioitanne maassa, jota ei enää ole itsenäisten kansakuntien ja valtioiden joukossa. Ymmärtänette varmaan, että itse olisin toiminut täysin toisin ja säilyttänyt sekä kansakunnan että valtion itsenäisyyden, mutta se oli ja on vain henkilökohtainen näkemykseni.

Olen varsin tietoinen siitä, että useat analyytikot ja tutkijat eivät pidä Euroopan Unionia liittovaltiona perinteisessä mielessä, mutta oma näkemykseni on, ettei maa jolla ei ole omaa ulkopolitiikkaa, turvallisuuspolitiikkaa, talouspolitiikkaa, ja pian omaa sosiaalipolitiikkaa, eikä omaa valuuttaa eikä lainsäädäntövaltaakaan, ole enää itsenäinen.

Kuten EU-parlamentti hyväksymässään mietinnössäkin hyvin selkeästi totesi, se katsoo jäsenmaiden parlamenttien olevan toissijaisia itseensä verrattuna, eli ensisijainen valta on sillä. Tällöin maamme parlamentti on sille alisteinen, eikä siis enää itsenäinen valtiollinen orgaani.
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=REPORT&reference=A8-2016-0390&language=FI

Sami Parkkonen, entisen Suomen ja nykyisen EU-osavaltion kansalainen


9 kommenttia:

  1. Hyvä
    Että tälläinen kirjoitus
    On mahdollinen Suomessa.
    Surullinen ja hämmentynyt olen ollut Niinistön teoista.
    Varsinkin isäntämaa-sopimuksesta ja Usa joukkojen kutsumisesta
    Suomeen harjoittelemaan sodankäyntiä ovat käsittämättömiä.
    Hänen tulee joutua vastuuseen,
    Jos tämä seikkailupolitiikka johtaa katastrofiin.

    VastaaPoista
  2. Eu. Siitä oli kansanäänestys.
    Jos liittyminen oli virhe
    Eikö syy ollut myös meidän kyllä-äänestäjien?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä äänestäjät ilmeisesti uskoivat poliitikkojen puheet kaikesta hyvästä mitä eu:stä seuraa???.
      Ei äänestäjät taas taisivat ymmärtää, että jos poliitikot jotain kehuvat niin estottomasti täytyy siinä olla koira haudattuna.

      Poista
    2. Siihen aikaan minä tein yötäpäivää töitä, tekemässä rahaa valtiovallan haaskattavaksi, ja loput ex-vaimolle ja pankille. Täytyihän asuntolaina maksaa ja lapsenruokot hoitaa. Ei siinä enää jäänyt aikaa eikä energiaa ottaa selvää EU-asioista. Äänestyskopissa heitin kolikkoa ja äänestin sen mukaan: Klaava tuli => EI.

      Näin jälkeenpäin ajatellen oli onni että tuli klaava. Muussa tapauksessa olisi monet yöunet voineet mennä kun olisin soimannut itseäni.

      Poista
    3. Euroon siirtyminen oli sitten toinen juttu:
      Siinä keltään ei kysytty mitään.
      Lipponen ja Sauli Niinistö vaan päättivät keskenään...
      Piti saada kieli länsiruskeaksi.
      Ainoa joka vastusti oli Väyrynen.
      Hän tuntui jääneen itäruskean lumoihin.

      Poista
  3. Äkkiseltään laskettuna nykyisestä neljästä miljoonasta äänioikeutetusta on EU:lle "kyllä" äänestänyt n. 700 000. Toki tämä on ihan päin hanuria leskettu, eikä pidä paikkaansa edes vähän alusta, mutta väitän että silloisista "kyllä"-äänestäneistä n. 0.00% on äänestänyt nykymuotoisen liittovaltion, euron ja eu-perustuslain puolesta. Minulta ei ole edes kysytty.

    VastaaPoista
  4. Niinistöstä on myös kuoriutunut ulos aito suvakki.

    VastaaPoista
  5. Mikään ei estä tekämästä kansalaisaloitetta valtiosäännön muuttamiseksi esim siten, että presidentillä on oikeus hajoittaa hallitus ja määrätä pidettäväksi uudet vaalit jne...

    VastaaPoista
  6. Sauli jää historiaan Suomen viimeisenä presidenttinä! Onhan sekin saavutus.

    VastaaPoista