lauantai 16. huhtikuuta 2016

ULKOVALLAN SOTAJOUKKOJEN LAIN VASTAINEN INVAASIO SUOMEEN LÄHESTYY

Kyllä. Näin nimittäin asia on. Juuri siksi ryssähyökkää-lässytys kiihtyy kohti kresendoaan, koska kansalaiset pitää pelotella ja saada unohtamaan se jääkylmä tosiasia, että maahamme tulee omin päin kutsumatta ulkolaisia sotajoukkoja.

Kerrataanpas vielä oikein hitaasti se laillisuustilanne, niin hitaimmillekin valkenee ongelman ydin.

1. Nato Isäntämää -sopimus on perustuslain vastainen, rikoslain 12. luvun pykälien 1 ja 10 vastainen, ja laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastainen, eli siis Suomen lakien mukaan rikollinen sopimus, eli laiton, eli sillä ei ole lainvoimaa.

Sillä ei ole lainvoimaa siitäkään syystä, että tuollaisen sopimuksen voisi maamme puolesta tehdä vain presidentti, tai pääministeri tai ulkoministeri hallituksen valtuuttamana. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergillä ei sellaisia valtuuksia ole koskaan ollut ja kuitenkin hän allekirjoitti sopimuksen, toisin sanoen rikkoi sekä virkavelvollisuuttaan, sotilasvalaansa sekä maamme lakeja. Hän siis syyllistyi rikokseen Suomen lakien mukaan.

2. Yhdysvallat ilmoitti Suomelle tulevansa harjoittelemaan maahamme, koska ryssät uhkaavat kaikkea mikä liikkuu. Suomen tasavallan presidentti nielasi kakan ja antautui, maamme hallituksen ja armeijan tavoin. Eli Yhdysvallat kutsui itse itsensä tänne. Sitä ei kutsuttu, eikä asiasta koskaan neuvoteltu tai sovittu. Yhdysvallat siis tuo maahamme omia sotajoukkojaan sekä laittomasti, että kansainvälisten sopimusten vastaisesti (mm. edelleen voimassa oleva Pariisin  rauhansopimus vuodelta 1948).

3. Maahamme siis tulee ulkolaisia sotajoukkoja omasta tahdostaan, Suomen valtion tahdosta piittaamatta, omasta halustaan. Se on rikollista, laitonta ja väärin. Se loukkaa maamme suvereniteettia. Se on osoitus siitä, ettemme ole enää itsenäinen maanpuolustukseen kykenevä valtio, vaan ulkolaisen sotilasmahdin alistama paskavaltio, jolla voi vapaasti pyyhkiä persettään.

Kyllä, olen hieman tuohtunut asiasta, koska en ymmärrä miten suomalaiset kykenevät kusettamaan itseään tältä tosiasialta. Ilmeisesti jos ruotsalaiset olisivat tehneet saman, ryssistä puhumattakaan, moni olisi tajunnut asian. Tai sitten suomalaiset ovat sellaista paskasakkia, jonka itsetunto on roskakorissa ja joka saakin olla suurvallan huora kaikessa rauhassa.

Murheellista on se, että kun suurvalta edellisen kerran halusi itsensä kutsumana tulla harjoittelemaan ja suojelemaan meitä toisen suurvallan sotajoukoilta vuonna 1939, suomalaiset taistelivat itsenäisyydestään ja menettivät lähes 30 000 miestä siinä itsenäisyyden osoituksessa. Se oli aivan turha uhraus.

Nyt tänne tulee toinen suurvalta ja hallitus, sotavoimamme, poliisi, kansanedustajat ja kaikenlaiset "asiantuntijat" odottavat peräreikä ammollaan suurvallan survaisua tajuamatta kusevansa jokaisen sodissamme kaatuneen veteraanin haudalle, ja oikein kohinan kanssa.
Ja jotta asia tulisi sille yksinkertaisimmallekin lukijalle selväksi, MINÄ EN HALUA TÄHAN MAAHAN YHTÄÄN ULKOLAISTA SOTILASTA, EN RYSSIÄ, EN JENKKEJÄ, EN SVEDUJA, EN EESTILÄISIÄ, EN BURJATTEJA, EN HOTTENTOTTEJA, EN KALMUKKEJA, EN RANSKALAISIA, EN SAKSALAISIA, ITALIALAISIA, ESPANJALAISIA, KREIKKALAISIA, ROMANIALAISIA, BULGARIALAISIA, EN BRASILIALAISIA, ENKÄ CHILELÄISIÄ SOTILAITA, SEN ENEMPÄÄ KUIN PAPUA-UUSGUINEALAISIA TAI MOLUKKEJAKAAN.

11 kommenttia:

  1. Hesan kentällä on USA:n ilmavoimien Globemaster. Mitä vittua se siellä tekee? Sellaista EI pitänyt suomeen tulla ja muutenkin hiukan harhautunut reitiltä jos oli menossa harjoituskentälle. Taitaa pari mielipidevankia saada menolipun FEMA leirille tai Puolan CIA-kidutusleireille.

    VastaaPoista
  2. se on siinä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus (jälleen). En minäkään ymmärrä, miksi suomalaiset ovat hiljaa ja näemmä hyväksyvät tilanteen. Suomi on kaukana liittoutumattomuus-politiikasta ja demokratiasta.

    VastaaPoista
  4. Alkaa olla kapinan paikka. Mitä tässä enää kierteleen. Se mitä isoisät ruotsalaisille myi, on nyt kyl jo loppuun asti kaluttu ja Se mitä ryssät Meille anto ollaan nyt taas ottamassa väkivallan uhalla takasin. Eiköhän tässä voi ihan reilusti ääneen sanoa, että jos ei noita pässejä saa tuolta mäeltä ulos järjellä, niin se on tehtävä pakolla. Ne myy tän maan ja Meidän itsenäisyyden, tai on jo siis itseasiassa myyneet kun ei olla oltu hereillä. :(

    VastaaPoista
  5. Jos kerran: Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergillä ei sellaisia valtuuksia ole koskaan ollut ja kuitenkin hän allekirjoitti sopimuksen, toisin sanoen rikkoi sekä virkavelvollisuuttaan, sotilasvalaansa sekä maamme lakeja. Hän siis syyllistyi rikokseen Suomen lakien mukaan. Niin miksi häntä ei haasta kukaan oikeuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. Suojelupoliisille tehtiin useita kirjallisia tutkintapyyntöjä, minäkin tein sellaisen, ja SUPO nimesi myös tutkinnanjohtajan, eli aloitti tutkinnan, mutta mitään ei ole kuulunut vuoteen. SUPO on se viranomaistahto, jolle tällaiset kuuluvat.

      Poista
    2. Koska suojelupoliisille on tehty monia kirjallisia tutkintapyyntöjä ja suojelupoliisi on aloittanut tutkinnan puolustusvoimien komentajan teon lainmukaisuudesta, niin nyt on jäljellä vain julkisuuden käyttö asian etenemisen vauhdittamiseksi.

      Poista
  6. Viimeaikaiset 'häirintä'-lennot ovat aika selkeä osoitus siitä, että Venäjä alkaa olla todella kyrsiintynyt Nato:n kasvavasta sotilaallisesta paineesta Itämerellä ja sen lähipiirissä. Tässä lienee piiloviestiä vierasuniformussa pullistelevalle Suomelle, että sen olisi aika tulla järkiinsä ennen kuin sille määrätään geopoliittinen laiskanläksy. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päättäjät ovat lumoutuneet US/Nato seireenien laulun voimasta ja toimivat nyt lännen valtapiirin laajentamiseksi vailla minkäänlaisia estoja ja järjen häivää. Pahimmissa skenaarioissa Suomi voi olla jopa se lännen valitsema hyökkäyskohdeuhrilammas, jonka teurastaminen aloittaa 3. maailmansodan Euroopassa.

    VastaaPoista
  7. Naulan kantaan sanottu. Sopimukseen olisi pitänyt olla eduskunannan eli siis Suomen kansan valtuutus. Sopimusta ei oltu edes käännetty suomeksi, joten se on niin rikollinen kuin ikinä voi olla. Harmi kun ei noita (irvokkaan) hauskoja karttoja saa suuremmaksi.

    VastaaPoista
  8. Merivoimat ilmoittaa tulevansa harjoittelemaan suomenlahden saaristoon ja mökkeily ei onnistu silloin. Aika harjoitukselle oli laitettu ilmoitukseen, mutta haltuunotto tapahtuu jo aikaisemmalla viikolla. Päättymispäivää ei oltu merkitty. Pääsevät jenkkipojatkin näkemään millaisia mökkejä suomessa on.

    VastaaPoista
  9. Noi kartat olivat todella naulan kantaan! Itse pidin erityisesti Ulkopoliittisen Instituutin kartasta. Ryssien varastama Deep South oli nappi juttu! Hah!

    VastaaPoista