keskiviikko 22. lokakuuta 2014

PELON VALTAKUNTA

Jotakin perin kummallista tapahtui 1990-luvulla. Oikeisto nousi valtaan ja optimistinen 80-luvun Suomi kuopattiin bemaridemari Paavo Lipposen, lasten ja naisten itkettäjä Iiro Viinasen, Kannuksen Kennedy Esko Ahon ja Sauli Niinistön johdolla. Aseena oli talouslama ja välineenä pelonlietsonta. Kansakunta ajettiin pysyvän turvattomuuden tilaan, jossa se on pidetty siitä saakka tiukasti kontrollissa, joka on mahdollistanut kansallisvarannon ryöväämisen ja kansankunnan kassan tyhjentämisen ulkolaisille ja ylikansallisille toimijoille. Systeemi on täysin sama kuin mihin Yhdysvallat suistettiin syyskuun 2001 terroristi-iskujen jälkeen.

Aivan 1990-luvun alussa ensimmäinen kansallinen uhka, jolla kansaa ryhdyttiin pelottelemaan ohjelmallisesti, oli itämafia. Venäjällä raivoavien mafiasotien piti alkaa myös Suomessa. Venäläiset gangsterit olivat juuri tulossa murhaamaan ja pakottamaan naisia prostituutioon, jollei poliisi ja viranomaiset heti saa lisävaltuuksia ja lakeja muuteta paremmin "rikoksen torjuntaan sopivaksi." Itämafia ei rynnistänyt kaduille. Suomalaisnaisia ei rahdattu Murmanskiin tuberkkelibordelleihin.

Lama oli kuitenkin hyvä nuija, jolla ay-liike, etujärjestöt, puolueet laidasta laitaan, kansalaisjärjestöt, toisinajattelijat ja yrittäjät saatiin kaikki alistumaan pienen valtaklikin alamaisiksi. Mottona oli, että jos nyt onkin vaikeaa, odottakaapa huomista. Huomenna asiat ovat paljon pahemmin, teimmepä mitä tahansa, ja juuri siksi teidän pitää tehdä mitä me käskemme. Ja näin myös tapahtui.

Jotta kansalaisten turvallisuus järkkyisi vielä enemmän ja jotta poliisi saisi haluamansa lisävaltuudet, valtaoikeudet ja lakimuutokset, tarvittiin kuitenkin konkreettisempi uhka. Se oli moottoripyöräkerhot. Parin, kolmenkymmenen miehen tappeluista ja rähinöistä, jollaisia maan mustalaisväestöllä oli aina ollut, rakennettiin myyvä legenda. Moottoripyöräkerhoista tuli jengejä ja jäsenistä jengiläisiä, jotka uhkasivat jokaisen kansalaisen turvallisuutta jatkuvasti ja aina ja koko ajan, JOLLEI poliisille suoda lisävaltuuksia, lisää oikeuksia, lisää lakimuutoksia.

Näillä pelkotiloilla ratsasteltiin pitkälle 2000-luvulle, mutta jossakin vaiheessa kansa alkoi taas hengittää. Olihan Nokiakin, ja muutenkin tuntui kivalta taas. Se oli väärin. Peloton kansa ei alistu uhriksi. Onneksi tuli uusi lama 2008 kuin tilauksesta ja taas olimme syvällä talouskriisissä. Se ei kuitenkaan ollut riittävän syvä, joten sitä on määrätietoisesti pahennettu hallitusten ja valtiovarainministeriön toimesta. Johdonmukaiset toimet ovatkin johtaneet siihen, että maamme talous alkaa taas horjua ja taas voidaan uhkailla kansaa alistumaan varojensa ryöväämiseen, myymiseen ja ulosliputukseen. Shokkitalous toimii friedmanilaisen opin mukaisesti.

Valtaklikille tämä ei tietenkään riitä. Pitää olla lisää uhkaa. Sellainen on tietenkin Venäjä, jonka kokoomus nosti kansakunnan pääviholliseksi ministeritasolla. Tuolloinen ministeri Häkämies ilmoitti puheessaan, että maalla on vain yksi uhka ja se on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Tämä oli julkinen lähtölaukaus kokoomuksen masinoimaan ryssäfobiaan, joka on jatkunut siitä lähtien lähes kaikissa medioissa kokoomuslaisten toimittajien toimesta. Vihreät ovat yltyneet kokoomustakin hysteerisempään ryssäfobiaan, joskaan eivät ole vielä ehtineet murhata yhtään venäläistä, toisin kuin kokoomus. Ruotsin aluevesillä jälleen kerran demarien vaalivoitosta alkanut sukellusvenejahti on tarjonnut lisäapetta kokoomustoimittajien hysteerimyllyyn. Edellinen sukellusvenehysteria alkoi sekin 1984 demarien vaalivoitosta Ruotsissa. Tukena on koko ajan ollut infantiilien kakaroiden säilytyspaikka Ulkopoliittinen instituutti, jonka tehtäväksi ryssäfobiointi on ilmeisesti annettu.

Ryssäfobia ei kuitenkaan toimi kaikille, joten tarvittiin lisää uhkia ja pelkoja. Terrorismin siementen on annettu itää kaikessa rauhassa juuri siksi, että löytyisi todisteita "yhteyksistä" terroristijärjestöihin. Kaikkiin näihin olisi voitu puuttua jo 10-15 vuotta sitten, mutta niiden annettiin muhia ja todentua rauhassa, jotta maahamme saataisiin ikioma terrorismin uhka. Tämän uhan vuoksi poliisi tarvitsee luonnollisesti lisää valtuuksia, oikeuksia ja rahoitusta, ja ennen kaikkea kansalaisoikeuksien lyttäämistä, jotka uudet pakkokeinolait jo romuttivat vuoden 2014 alusta.

Ryssät, rikolliset moottoripyöräjengit, terroristit ja talouslama eivät kuitenkaan riitä pelottelemaan kaikkia säyseiksi pelokkaiksi lampaiksi. Tarvittiin jotakin konkreettisempaa, jotakin käsinkosketeltavaa ja todellista. Tarvittiin sellainen uhka, jonka jokainen voi nähdä lähiympäristössään. Vastaus löytyi Helsingin itäisistä kaupunginosista. Maahanmuuttajien ja suomalaisten nuorten kusipäiden lössi oli hakannut ja ryövännyt ikäisiään. Tämä sakki nostettiin kansakunnan uhkaksi. Tarkemmin sanottuna poliisi kertoi lehtien etusivuilla, että "ASEJENGIT" valtaavat lähiöt. Näin siis tapahtuisi, mikäli poliisi ei saisi lisävaltuuksia ja oikeuksia, mikäli lakeja ei muutettaisi jne.

Samaan aikaan kansalaisten seuranta ja tarkkailu kohentui huomattavasti erilaisten mobiililaitteiden ja kameroiden, netin, paikannustietojen jne. ansiosta. Operaattoreista ainakin Sonera toimittaa rutiiniluonteisesti paikannustietojaan poliisille. Voimme olettaa, että kaikki Soneran liikenne on samalla poliisin käytettävissä. Muut operaattorit eivät ole vielä jääneet kiinni vastaavasta, mutta on vaikea kuvitella että ne toimisivat toisin.

Näin Suomesta, pienestä urheasta kansakunnasta on tehty pelolla hallittu, kontrolloitu, alamaiseksi uhkailtu kehitysmaa, jonka koko varallisuus on anastettu. Pelon valtakunnan viimeinen vaihe on sekin aloitettu. Kansan oma armeija ajetaan alas ja tilalle tulee ulkomainen palkka-armeija, joka voi tarvittaessa ja niin halutessaan tappaa alamaisia vailla huolta. Sillä kun ei ole mitään yhteistä alistamansa kansan kanssa. Jos joku epäilee ettei näin voi käydä, kannattaa muistaa, että eliittimme halusi hyväksyä ja hyväksyi ns. Lissabonin sopimuksen. Sen eräässä alaviitteessä todetaan, että Euroopan Unionissa on voimassa kuolemantuomio "sotien, mellakoiden ja levottomuuksien aikana."

Jos suomalaiset havahtuisivat ja ryhtyisivät vaatimaan perustuslakinsa heille takaamia oikeuksia, se johtaisi levottomuuksiin. Näin siksi, että oikeuksiaan vaatiessaan kansalaiset huomasivat, että heidän oikeutensa on viety ja että heidän vapautensa on illuusio. Tämän huomattuaan kansa olisi kaduilla ja silloin kyseessä olisi "sotien, mellakoiden ja levottomuuksien" aika. Ulkomailta johdettu palkka-armeija voisi Euroopan Unionin pyynnöstä, täysin EU:n perusperiaatteiden ja lakien mukaisesti, ryhtyä tappamaan "levottomuuksia" lietsovia suomalaisia.

Tähän pelottelumme ja uhkailumme tähtää. Meidät halutaan alistaa ja siinä on jo pitkälti onnistuttukin. Me emme uskalla osoittaa mieltä. Me emme uskalla puhua, sanoa. Pelkäämme että ääneen puhuminen on meille vahingollista. Susan Ruususen perustuslaillisen sananvapauden kumonnut tuomio kertoi jokaiselle, että meitä voidaan rankaista milloin tahansa eliitin toimesta, perustuslailla persettä pyyhkien.

Me emme ole enää vapaa kansakunta. Olemme Pelon valtakunta.

6 kommenttia:

  1. Kiitos, huippu kirjoitus!

    Itsesensuuri toimii jo täysillä. Yksi kansanryhmä, joka ei enää uskalla sanoa tai ajatella mitään valtavirran ajatusmaailman vastaista, on vanhemmat. He näet pelkäävät menettävänsä lapsensa, ja uhka on todellinen, vaikkei huostaanotolle syytä olisikaan. Lastensuojelun määrärahat ovat jo suuremmat kuin poliisilla, ja huostaanotot ovat 10 vuodessa tuplaantuneet, samaan aikaan kun kodinhoitoapu on kutistettu 10%:iin entisestä. Huostaanoton perusteeksi käy vaikka lapsen leikkiminen naapuritontilla (esim. Kurhelan perheen tapaus), puhumattakaan köyhyydestä joka on köyhien lapsiperheiden triplauduttua viimeisen 10 vuoden aikana se kaikkein konkreettisin syy viedä lapsi yksityistetyn lastensuojeluyksikön voittoa tuottavaan hellään huomaan. Ja vaikka näin ei tapahtuisikaan, pelko pitää mielen aisoissa, ja tämänkin kommentin anonyyminä. Vanhemmat on peloteltu hiljaiseksi - se kansanryhmä joka haluaisi ajatella seuraavankin sukupolven, lapsiensa, puolesta asioita ja muuttaa asioita paremmaksi. Ei onnistu, koska liian ärhäkästä mielipiteestäsi saattaa joku naapurin kokoomuslainen mummo hermostua ja tehdä nimettömän ilmiannon.

    Toinen itsesensuurin ryhmä on köyhät työttömät, jotka eivät uskalla muuttaa asioita tai tuoda epäkohtia edes päivänvaloon siinä pelossa, että asema työmarkkinoilla on lopullisesti menetetty. Myös häpeä köyhyydestä pitää suut teipattuna kiinni. Pelko, että menettää kasvonsa, ja maineensa ihmisolentona. Köyhä tai työtönhän ovat vain rikkaruohoja, sohvalla makaavia juoppoja, loiseläimiä, eivät ihmisiä ollenkaan.

    Ja näin tämä vaan jatkuu, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät - menestyneet saavat lisää äänenpainoa, samalla kun epäonnistuneet yksilöt painuvat mielipiteineen maanrakoon.

    VastaaPoista
  2. "Lissabonin sopimuksen. Sen eräässä alaviitteessä todetaan, että Euroopan Unionissa on voimassa kuolemantuomio "sotien, mellakoiden ja levottomuuksien aikana."

    Jos suomalaiset havahtuisivat ja ryhtyisivät vaatimaan perustuslakinsa heille takaamia oikeuksia, se johtaisi levottomuuksiin. Näin siksi, että oikeuksiaan vaatiessaan kansalaiset huomasivat, että heidän oikeutensa on viety ja että heidän vapautensa on illuusio. Tämän huomattuaan kansa olisi kaduilla ja silloin kyseessä olisi "sotien, mellakoiden ja levottomuuksien" aika. Ulkomailta johdettu palkka-armeija voisi Euroopan Unionin pyynnöstä, täysin EU:n perusperiaatteiden ja lakien mukaisesti, ryhtyä tappamaan "levottomuuksia" lietsovia suomalaisia."

    Asiaa , ei jengi tiedä näistä mitään. En tiedä mitä sille auton gps vakoilulle kuuluu mutta se on käännöskohta viimestään ainakin mulle. Toivottavasti tulleet järkiinsä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan moni suomalainen tietää, että europarlamentti on tosiasiallisesti harhautusmielessä vain demokratian kulissiksi pystytetty VALE-parlamentti, jolta PUUTTUU demokratialle olennainen LAKIALOITE-oikeus.
      Tällä hetkellä EU:n vaaleilla valitsematon johto neuvottelee USA:n kanssa jäsenmaiden demokratialle tuhoisasta TTIP-vapaakauppasopimuksestae europarlamentilta sALAA, ks. esim."Mitä meidän tulee tietää EU:n ja USA:n välisestä vapaakauppasopimuksesta?", http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=10581#kommentit

      Mikä vielä selvemmin osoittaa, että EU on portaittain, pienin askelin - jotta ihmiset eivät huomaisi - vahvistettava diktatuuri, on esim. seuraava: "TTIP-kansalaisaloite estettiin: EU:n ''demokratiassa'' kaikki on sallittua paitsi kritiikki", http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=11693

      Poista
    2. Mä tiedän mitä auton gPS vakoilulle kuuluu. Hyvää.

      Opelin sarjatuotannossa oleviin sähköautoihin on jo asennettuina tehtaalla seurantalaitteet.

      Poista
    3. Kun EU:n diktatuurijohto neuvottelee salaa TTIP-sopimuksesta amerikkalaisten kanssa, niin saakohan se sitten alamaisistaan NSA:lta jatkuvasti valvontatiedot - vastapalveluna sille että amerikkalaiset jättiläisyritykset pääsevät ryöstöretkille Eurooppaan?

      Poista
  3. Pelottavaa todella se, että kansa tuntuu uskovan kaiken millä politiikkojen, talousviisaiden ym. asiantuntijoiden esittämille uhkakuville, ellemme tee näitä ratkaisuja , käy maallemme kalpaten. Jos emme tue EU:n kriisimaita, niin EU suurin piirtein kaatuu. Puolustusvoimat ajetaan tarkoituksellisesti alas, että voidaan nostaa NATOON liittymis keskustelut tapetille, lisää työperäistä maahanmuuttoa, eläkeikä ylös jne.

    VastaaPoista