perjantai 5. syyskuuta 2014

SUOMEN KANSALLISIDENTITEETTI ON RUOTSALAISTEN

Julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan Suomelle ja suomalaisille laaditaan uusi kansallinen identiteetti. Sellaista eivät suomalaiset saa tehdä, vaan luonnollisesti vanhan emämaa Ruotsin valtakunnan parhaat voimat.

"Näin perustelevat asiaa Finland Redesign -hankkeen puuhaihmiset.
"On aika suunnitella Suomelle uusi kansallisidentiteetti, joka vastaa paremmin nykyaikaa. Jotta voimme luoda identiteetin täysin puhtaalta pöydältä, tarvitsemme näkemyksen Suomen ulkopuolelta. Jonkun joka on lähellä, mutta silti tarpeeksi kaukana. Niinpä identiteetin suunnittelee yksi Ruotsin vaikutusvaltaisimmista ja kansainvälisesti tunnetuimmista designereista", he kertovat."

Tässä maassa on ihmisiä, joiden mielestä ruotsalainen designeri voi ja pystyy suunnittelemaan suomalaisen identiteetin. Tosin, ryhmästä tai hankkeesta ei löydy mitään googlaamalla.On siis mahdollista, että kyse on pilasta. Toivon, että niin on.

Ruotsalaisethan antoivat suomalaisille orjilleen ja alamaisilleen identiteettiä noin 800 vuotta. Suomalaisia poltettiin, kidutettiin, hirtettiin ja hakattiin hengiltä, jos he eivät hyväksyneet ruotsalaisten antamaa identiteettiä ruotsalaisten orjina. Suomalaisten paikka ruotsalaisten universumissa oli tietenkin maksaa veroja, tehdä töitä ja ennen kaikkea kuolla sodissa ruotsalaisten puolesta. Ruotsalaiset antoivat meille identiteetin tyhmänä metsäläisenä, joka kuolee ruotsalaisen aatelismiehen käskystä taistelussa Ruotsin vihollisia vastaan.

1600-luvun aikana suomalaisia miehiä kaatui noin 100 000 väestöstä, joka oli kokonaisuudessaan noin 300 000. Lähes kaikki suomalaiset miehet siis kuolivat ruotsalaisten puolesta. Niin sanottu Ruotsin vallan aika oli lähes yhtäjaksoista sotaa. Suomea ei ollut olemassakaan. Oli Itämaa, jossa asui alkuasukkaita, jotka puhuivat kummallista kieltään, joka oli kielletty kaikissa virallisissa yhteyksissä loppuun saakka. Se kieli oli kielletty Ruotsissakin aina viime vuosiin saakka. Sellainen on suomalaisten identiteetti ruotsalaisten mielestä.

Svetisistinen historian kirjoitus, joka antoi ja antaa edelleen suomalaisille identiteettiä, mitätöi ja pyyhki kokonaan pois suomalaisten oman historian. Birka, pieni ja räkäinen kauppapaikka pienellä saarella, oli muka suuri ja mahtava kaupunki. Samaan aikaan Suomessa oli useita kauppapaikkoja ja kaupunkeja, jotka olivat Birkaa suurempia. Rapolan linnavuori, hämäläispäällikön linna, oli asuttu ympäri vuoden ja sen muurit olivat kilometrin ympärysmitaltaan. Turku tunnettiin Sisilian kuningaskunnassa saakka ja arabien keskuudessa, kun Ruotsista ei tiedetty juuri mitään. Vanajan kaupunki leimattiin virallisessa historian kirjoituksessa suomalaisten paskapuheiksi, sillä ruotsalaiset olivat perustaneet Hämeenlinnan. Paitsi että Vanajan kaupunki löytyi sattumalta juuri siltä paikalta, jossa sen oli aina kerrottu olleen, kun ratatyömaa osui kohdilleen.

Virallisen ruotsalaisen historian mukaan suomalaiset asuivat savupirteissä ja maakammeissa, kun ruotsalaiset lensivät avaruuskoneilla. Jostakin kumman syystä, kun Tukholma oli vielä kasa homeisiä hirsitaloja, Turussa oli kymmeniä kivitaloja ja kivettyjä katuja 1200-luvulla. Kun suuret ruotsalaisset idän viikingit tekivät sankaritekojaan, yksikään ei kyennyt valtaamaan Suomea. Useita kuoli yrityksissään. Ja Rurik, ruotsalaisten idänviikinkien suurin sankari, olikin uusien DNA-tutkimusten mukaan suomensukuista kansaa, eli ei siis ruotsalainen ollenkaan.

Ja nyt, tämän julkisuudessa esillä olleen tiedon mukaan, ruotsalainen designeri laatii meille uuden kansallisen identiteetin. Emmeköhän me osaa sellaisen itsekin laatia, jos ja kun sellaiselle on mitään tarvetta.

4 kommenttia:

  1. Suomalaisten uusi identiteetti on kuolla hymy huulilla amerikkalaisen pääoman puolesta, uhrata elämänsä että jo ennestään äärettömän rikkaan kapitalistin tulosraportit näyttäisivät päivä päivältä paremmilta, hänen edes tietäessä missä suomi edes on (eikä paskaakaan kiinnosta).

    Suomalaisen identiteetti on nöyrtyä ja nuolla ylempien kenkiä parempien ihmisten kävellessä tuon alempiarvoisen suomalaisen ylitse joka kusee kirjaimellisesti jätekansan edustajien päälle, suomalaiset ovat siis hyödynnettävää jätekansaa joka kuvittelee kuuluvansa "parempiin ihmisiin" nuollessa ylempiarvoisten persettä kieli puoli metriä peräsuolen sisällä. Suomalaisen saa tappamaan toisen suomalaisen sormia napsauttamalla, suomalaisilla ei ole mitään kansakunta-identiteettiä, joten heidät voi uhrata paskasakkina vaikka viihdyttämään parempia ihmisiä, he viihdyttävät parempaa ihmisväkeä tuhoamalla toisiaan.

    Suomalainen on ihmiskunnan pohjasakkaa joka kuuluu kuolla sukupuuttoon, siinä on suomalaisuuden identiteetti, jätekansaa ja selkärangatonta paskaa.

    Suomalainen ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, luoti päähän ja se on hänen elämänsä kohokohta, kunhan on raatanut ensin itsensä lähes hengiltä parempien ihmisten puolesta.

    Homo sapiens on ihminen, suomalainen on finski sapiens, apinan ja ihmisen sekasotku.

    Tämän teorian on todistanut todeksi viimeisin vuosi, ja kristallisoitui eilen Walesissa.

    VastaaPoista
  2. Suomella oli omat kuninkaansa kauan ennen Ruotsinvaltaa. Skandinaavit tunsivat heidät hyvin ja muinaiset englantilaiset.
    Widhsith-runoteoksen mukaan(600jkr.) Caelic(Kaleva) hallitsi suomalaisia.
    Kalevat oli mahtava ylimyssuku, joka vaikutti Suomessa ja Virossa n.1000ekr-1200 jkr. kunnes ruotsalaiset ja saksalaiset hävittivät sen sukupuuttoon.
    Ristiretkistä Suomeen olivat vastuussa muuten saksalaiset ritarikunnat.
    Ruotsalaiset joutuivat palkkaamaan viimeiselle ristiretkelle aikansa parhaat soturit eli saksalaiset teutoniritarit verotusoikeudella. On todisteita, että ritarikunta toimi mm.Aurajokilaaksossa.
    Arhi Kuittinen kirjoitti Finsanity-blogissaan, että" Museovirasto on kieltäytynyt tutkimasta ensimmäistä laajaa taistelukenttää, josta on löytynyt mm.aseita, panssarinpalasia, koruja ja solkia."

    VastaaPoista
  3. Hämäläiset torjuivat v.1050 viimeisen ja suurimman viikinkiretken Suomeen. Svealaisten viikinkien alipäällikkö Egill kaatui Pälkäneen Kyllönkoskella, koski oli suljettu murroksin.
    Lopullisesti Sveat torjuttiin Tuuloksen Haaksivalkamassa sekä Laurinkallion taistelussa, josta vain rippeet selvisivät elävänä.

    Norjalainen viikinki Olavi Pyhä hyökkäsi itse Herdaliin, Inkooseen. Hänen 60 aluksen laivastostaan osa poltettiin. Miehistä osa kaatui, osa joutui vangiksi ja loput onnistuivat pakenevaan.

    VastaaPoista
  4. Toisaaltaan..siis toisaaltaan,mihin olemme päässeet n.800 vuodessa tuolta Ruotsin vallan alta? n.100 vuotta sitten tapoimme toisiamme ja se päättyi yllätys,yllätys siihen,että suomalaisia poltettiin, kidutettiin, hirtettiin ja hakattiin hengiltä, jos he eivät hyväksyneet toisten suomalaisten antamaa identiteettiä.

    Nyt...olemme menossa kohti samaa tilannetta. Tosin,sillä erolla..että täysin ulkona mistään identiteeteistä olevat ihmiset vaativat toisia toimimaan muka suomalaisen identiteetin mukaan. Mikä on nykyään suomalainen identiteetti,kysyn vain,koska lähes kaikki on tuotu ulkoa ja se elää meissä itsekussakin. Tämähän on kuin identiteetti shoppailua..

    VastaaPoista