keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

POHJOISMAASTA ITÄEUROOPPALAISEKSI ROSKAVALTIOKSI

Euroopan Unionin jäsenyys on ollut kansallinen tragedia vailla vertaa. Se on tuhonnut suomalaisen yhteiskunnan ja valtion talouden. Mikä pahinta, sen seurauksena pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta on tehty ja ollaan rajua vauhtia tekemässä täysverinen itäeurooppalainen roskavaltio. Ainoa ero ns. entisiin itäblokin maihin on se, että ne elelevät suomalaisten verovaroilla EU-tukien muodossa, mutta me maksamme itsemme velkarahalla kipeäksi. Laskutavoista riippuen olemme saaneet taloudellisesti turpaan 120-250 miljardia euroa, siis puhdasta persnettoa.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/10/suomi-eun-heittopussi.html
Päättäjien visio tulevaisuudestamme

Päättäjät ovat kiljuneet kohta yli kaksi vuosikymmentä sitä kuinka me emme selviä yksin mistään milloinkaan, kuinka olemme riippuvaisia lännen armollisuudesta, kuinka olemme velkaa lännelle kaikesta hyvästä mitä koskaan olemme saaneet. Läpeensä korruptoitunut eliittimme suorastaa piehtaroi aamusta iltaan alemmuudessaan ja tunkee huutolaisporsaan tavoin siihen samaan lättiin, jossa itäeurooppalaiset maat rypevät. Puhutaan ihan avoimestikin siitä, että Suomi on itää, olemme Baltian maa, olemme jotakin roskasakkia, josta ei ole mihinkään muuhun kuin tottelemaan ulkolaisia isäntiä ja mahteja.
Suomalainen päättäjiemme ja ulkomaalaisten silmissä.

Kenraalikuntamme on aivan samanlaista isänmaanpetturisakkia kuin kenraali Jaruselski Puolassa Varsovan liiton aikoihin ja valmistelee kurittomien suomalaisten alistamista ulkolaisten sotajoukkojen apurisakkina. Juuri näinhän toimittiin Varsovan liitossakin ja ilmeisesti suomalaiskenraalien haaveissa olisimme juuri sellainen maa, jossa oma poliisi ja armeija olisi innolla mukana oman kansan sortamisessa ulkolaisten sotilaiden avuliaina apureina. Kun suomalaiset kenraalit olisivat sitten todistaneet uskollisuutensa ulkolaisille isännille, koko kenraalikunta saisi noilta sitten keksin ja parit taputukset päälaelle.
Suomalainen kenraali selittelee asioita ulkomaalaiselle isännälleen.

Ulkolaisten sotajoukkojen vapaa ja rajoittamaton rellestys Suomessa on vain osa roskavaltioksi muuttumista. Ulkolaiset kaivosyhtiöt vievät maaperämme rikkauksia ulkomaille miljarditolkulla maksaen joitakin miljoonia, jos maksavat ollenkaan. Erään kaivosyhtiön maajohtaja kehuskeli YLEn dokumentissa Pohjolan Uganda, kuinka Suomen valtio maksaa heille muutaman miljoonan joka vuosi, eikä heidän tarvitse maksaa itse edes palkkoja. Mitään oikeuksia kaivosyhtiöitä vastaan ei alkuasukkailla ole, ihan niin kuin ei ollut entisessä itäisessä Euroopassakaan. Isot tekevät mitä haluavat ja pienet talloutuvat jalkoihin, koska päättäjät edustavat ulkomaisia isäntiään, eivät omaa kansaansa.
Ulkomaalainen sotilas auttaa avutonta suomalaissotilasta, joka ei osaa itse naamioidan itseään.

Poliitikkojen ja presidentin puheissa Suomea ei enää rinnasteta Pohjoismaihin, vaan itäeurooppalaisiin roskavaltioihin. He vertaavat meitä tosissaan Ukrainaan ja Baltian maihin, maihin joilla ei ole mitään yhteistä Suomen kanssa, maihin joiden kulttuuri, kieli, etninen koostumus ja historia ovat olleet täysin toisenlaisia. Presidentin silmissä me olemme ukrainalaisia, emme suomalaisia. Olemme säälittävää roskajoukkoa, jota ulkomaalaisten kuuluukin hallita.
Hallituksen ja eduskunnan visio suomalaisesta asuinalueesta.

Tällainen täystuhon politiikka on jo tehnyt selvää Suomen maineesta ulkomailla. Joku Liettuan presidentti jakelee neuvojaan suomalaisille. Liettuan!! Eestin poliitikot esittävät Suomelle vaatimuksiaan siitä, kuinka suomalaisten pitää hoitaa heidän meri- ja ilmapuolustuksensa. Ja mitä armeijamme tekeekään? Niin, se hankkii laivoja joilla ei tehdä yhtään mitään Suomen puolustuksessa ja lentokoneita, joista ei meille ole juurikaan hyötyä. Kenraalimme ja poliitikkomme siis tottelevat baltialaisia, noita suurmiehiä ja naisia, joiden kotimaat ovat eteläista Suomea pienempiä loiseläjiä Euroopan Unionin ja Naton suolistossa.
Suomalaislapsia päättäjien visioissa.

Tämä Suomen alennustila, henkinen ja taloudellinen romuttuminen, sotilaallinen alistuminen ulkolaisen sotilasmahdin paljastakapuoliseksi apuriksi ja jatkuva oman kansan ja maan alentaminen puheissa ja päätöksissä on oksettava ilmiö. Se on häpeällinen ilmiö. Ja se on täyttä totta tämän päättäjäpolven tahdosta.

Me emme ole itsenäinen Suomi, vaan satraappien hallitsema siirtomaa, alusvaltio, joka toteuttaa ulkomaalaisten tahtoa ja joka ei ole osa Pohjolaa, vaan on yksi itäisen Euroopan roskavaltioista. Näin nuo länsimaat meidät näkevät ja meidän omat päättäjämme tekevät kaikkensa, että tuo ulkolaisten visio tulisi  todeksi.

Itse näkisin mielelläni itsenäisen, omilla jaloillaan seisovan Suomen, kehittyneen hyvinvointivaltion, jolle yksikään ulkopuolinen taho ei voi asettaa ehtoja tai ladella uhkauksiaan, painostaa tai tuuppia. Se olisi mahdollista, jos heittäisimme nykyisen eduskunnan, kenraalikunnan, virkamiesjohdon pois virasta ja presidentin sinne perään. He tekevät meistä itäeurooppalaisen roskavaltion.




2 kommenttia:

  1. Muistaisin että Kiovan yksi nimi on ollut Kvenland... joka tapauksessa sursillin suvun kasaarit mitä ilmeisemmin tuhoaa suomalaiset siksi, kun he hävittivät kasaarivaltion 900-luvulla kyllästyttyään näiden käännynnäisten velka ja korko rahanlainaukseen. Mitä ilmeisemmin nämä ulkomaalaisia nuolevat samaan heimoon kuuluvat tulisi siirtää sivuraiteelle, eikä ikinä näitä riidankylväjiä tulisi päästää millään tavoin valtaan.

    VastaaPoista