maanantai 26. maaliskuuta 2018

CARLES PUIGDEMONT - POLIITTINEN VANKI

Katalonian alueparlamentin syrjäytetty aluepresidentti ja katalaanien itsenäisyysliikkeen johtohahmoihin kuuluva Carles Puigdemont käväisi Suomessa suomalaiskansanedustajan kutsusta. Se oli virhe. Espanjan tiedustelupalvelu  seurasi miestä Suomeen ja Madridin hallitus antoi miehestä välittömästi uudistetun kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Puigdemont lähti Suomesta, joka oli innokas pidättämään hänet ja luovuttamaan Espanjaan, mutta joutui pidätetyksi Saksan ja Tanskan rajalla. Nyt hän odottaa saksalaisen tuomioistuimen päätöstä siitä, luovutetaanko hänet Espanjaan, jossa häntä saattaa odottaa jopa 30 vuoden tuomio.

Katalonian ja Puigdemontin tapaus paljastaa kaikessa alastomuudessa EU:n ja sen jäsenvaltioiden tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin. Se paljastaa, ettei unionissa tai sen jäsenmaissa mitkään periaatteet, sopimukset tai edes omat lait merkitse yhtään mitään. EU:n perusperiaatteisiin ja kirjattuihin "lakeihin" kuuluu se, ettei ketään voida vangita poliittisista syistä. Puigdemont on vangittu vain ja ainoastaan poliittisista syistä.

Puigdemont on toiminnassaan korostanut rauhanomaisia keinoja, vastustanut väkivaltaa, noudattanut sekä Katalonian että Espanjan lakeja, korostanut itsenäisyyskamppailun avoimuutta ja demokraattisia periaatteita, ja silti EU katsoo, että mies on rikollinen, Madridin hallitus näkee hänet sellaisena automaattisesti. Puigdemont ei ole syyllistynyt mihinkään rikoksiin, hänen toimintansa on ollut vain ja ainoastaan poliittisita, ja siitä syystä EU vainoaa häntä.

Irvokkaaksi ja hävettäväksi toiminnan tekee se, että samaan aikaan EU, Espanja mukaan luettuna, suhtautuu erittäin myötämielisesti Skotlannin itsenäisyysliikkeeseen ja tukee sen tavotteita aivan avoimesti. EU tuki Kosovon itsenäisyystaistelua aseellisesti ja sotimalla. EU suhtautui erittäin ymmärtäväisesti Tsetshenian itsenäisyyttä ajaviin aselliisiin ryhmiin, mukaan luettuna ääri-islamilaiset terroriryhmittymät, ja EU myönsi lukuisille tsetsheenijohtajille turvapaikkoja juuri poliittisin perustein.

Kun kaikissa toimissaan rauhanomaisia keinoja ja demokratiaa kunnioittavaa Puigdemontia jahdataan, häntä uhkaa vuosikymmenten rikostuomio, EU ja sen jäsenmaat sallivat tuhansien ääri-islamistiterroristien asustella ja liikkua alueillaan aivan vapaasti. Saksassa on tuhansia "Syyriassa taistelleita", siis miehiä jotka ovat olleet joko ISISin tai Al Qaidan riveissä, poislukien kurdit, joita Nato-maa Turkki nyt tappaa armeijansa hyökkäyksellä, EU:n ja Yhdysvaltojen hiljaisella hyväksynnällä.

Suomessa asuu SUPOn mukaan vähintään kymmeniä "Syyriassa taistelleita". Tanskassa ja Ruotsissa satoja. He ovat kaikki rikollisia kaikkien EUn terrorismin vastaisten sopimusten mukaan, kaikkien kansainvälisten sopimusten mukaan, kaikkien EU-maiden lakien mukaan, mutta he saavat asua kaikessa rauhassa EU-maissa. Kukaan ei pidätä heitä, ei tutki heitä, ei anna kansainvälisiä pidätysmääräyksiä jne. vaikka jo YKn terrorismin vastaisten sopimusten mukaan niin pitäisi tehdä.

Mutta lakeja, demokratiaa ja avoimuutta toiminnassaan noudattanut katalaani Carles Puigdemont pidätetään. Hän ei tehnyt yhtään rikosta, ei uhkaillut ketään, ei salakuljettanut mitään, ei tarttunut aseeseen, ei tapellut eikä provosoinut. Hänen rikoksensa on pyrkiä kohti Katalonian itsenäisyyttä demokraattisten ja vapaiden vaalien kautta. Siksi Espanja syrjäytti hänet, mitätöi vaalit, järjesti omassa valvonnassaan uuden äänestyksen mummoja, pappoja, naisia ja nuoria hakaten ja uhkaillen. Ja katalaanien enemmistö valitsi tälläkin kertaa, Espanjan kontrolloimissa vaaleissa, itsenäisyysmielisen linjan.

Mikä on Carles Puigdemontin rikos? Poliittinen toiminta. EU:n omien lakien, sopimusten ja periaatteiden mukaan ketään ei saa vainota poliittisin perustein. Ne eivät merkitse nyt yhtään mitään. Carles Puigdemont on EU:n silmissä rikollinen, jonka elämä on nyt saksalaisen tuomioistuimen varassa. Sen pitäisi todeta lain mukaan, ettei Puigdemontia luovuteta Espanjaan, koska siellä häntä odottaa vankeustuomio poliittisesta toiminnasta. Nähtäväksi jää.

Koomista on suomalaisten poliitikkojen käytös. He olivat heti kyselemättä ja innokkaasti vangitsemassa pienikokoista katalaania ulkomaalaisten isäntiensä määräyksestä, toisin kuin belgialaiset kollegansa. Belgiahan kieltäytyi luovuttamasta Puigdemontia Espanjaan. Onneksi suomalaisilla poliisiviranomaisilla oli järki päässä, eivätkä he saaneet millään selville Puigdemontin olinpaikkaa ainakaan ajoissa. Saksalaiset saivat.

Kokonaan toinen juttu on sitten suomalaisten poliitikkojen, virkamiesten ja toimittajien suhtautuminen siihen, että Espanjan tiedustelupalvelun miehet huseerasivat Suomessa Puigdemontin vierailun aikana ja hälyyttivät Madridin hallituksen tekemään uudistetun kansainvälisen pidätysmääryksen miehestä, kun tämä oli Suomessa.

Kuvitelkaapa, että Venäjän tiedustelupalvelu tekisi Suomessa samaa. Miten luulette kuinka Suomi olisi asiaan suhtautunut?

4 kommenttia:

  1. Kas kas, katalonialaisilla on Puigdemont ensin puolueensa keulakuvana ja nyt marttyyrina poliittisen vangitsemisen johdosta. Espanjalaiset ampuvat itseään jalkaan tällaisella ajojahdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko virallinen Eurooppa Suomi mukaan luettuna on virallisessa ajojahdissa kaikkia itsenäisyyteen viittaavia ajatuksia vastaan. Niinisto jo YKn puheessaan pari vuotta sitten totesi, että itsenäisyysajattelu täytyy hävittää turmiollisena toimintana. 30 vuoden tuomioita tullaan jakamaan Suomessakin isänmaallisuudesta, mikäli hallituksemme saa jatkaa Suomen alasajoa.

      Poista
  2. Melkoista tekstiä . Mä asun täällä Espanjassa ja näen asiat aivan erilailla . Kuten ehkä muutkin (oikeat ) Espanjalaiset. Poislukien pari miljoonaa kiilusilmäisintä ja todellisuudentajunsa menettänyttä katalaania. Tähän mennessä olen ollut Sanden blogien suhteen samaa mieltä . Nyt ei millään voi.

    VastaaPoista
  3. Mikäkähän on totuus tässäkin asiassa? Espanjassa asuva serkkuni väittää, että Puigdemont olisi syyllistynyt kavalluksiin yms. vakaviin rikoksiin kotimaassaan. Serkkuni mukaan suomalainen media uutisoi puutteellisesti Puigdemontin tapauksesta, mikä sinänsä ei ole mikään yllätys. Suomen medialla on tapana vaieta kaikesta oleellisesta ja keskittyä Venäjän ja Putinin mollaamiseen.

    VastaaPoista