sunnuntai 21. tammikuuta 2018

VAALIVALEHTELU JATKUU

Eilen 22.1. 2017 MTV3:n vaalitentissä Kallion kirkossa nähtiin taas valehtelijoiden klubin yhteisesiintyminen. Käytän sanaa Valehtelu siksi, että kuka tahansa kansalainen saa viiden minuutin googlaamisella selville, että useimmat ehdokkaat puhuivat potaskaa, ja jos on niin että tavallinen toope saa selville tämän asian, on oletettavaa että nämä politiikan raudanlujat ammattilaiset kykenevät samaan. Tai ainakin heidän avustajansa.

Paavo Väyrystä lukuunottamatta (Huhtasaari ei päässyt kommentoimaan7kommentoinut asiaa) kaikki ilmoittivat, ettei EU:sta ole tulossa liittovaltiota. Sehän on valhe. Siitä on tulossa liittovaltio, eikä se ole Euroopassa mikään salaisuus. Federaatiosta puhutaan aivan avoimesti unionin tärkeimpien ja vaikutusvaltaisten poliitikkojen suulla. On siis suoraa valehtelemista väittää, ettei niin olisi. Tämä oli myös tärkein syy Brexitiin, koska Britannia ei tule koskaan luopumaan suvereniteetistaan vapaaehtoisesti, toisin kuin nämä suomalaiset politiikan "ammattilaiset" eli eurosatraapit.
https://en.wikipedia.org/wiki/Federalisation_of_the_European_Union
https://en.wikipedia.org/wiki/European_integration
https://www.theguardian.com/world/2017/dec/07/martin-schulz-united-states-of-europe-germany-sdp
https://www.express.co.uk/news/world/900809/Europa-More-Europe-Italy-election-Silvio-Berlusconi-Lega-Nord
https://www.express.co.uk/news/world/896644/EU-Olympics-team-Brexit-Jean-Claude-Junker-Emmanuel-Macron
http://www.telegraph.co.uk/news/2017/12/07/german-spd-leader-martinschulz-seeks-united-states-europe-2025/
https://www.politico.eu/article/united-states-of-europe-germans-french-most-in-favor-poll/
https://www.euractiv.com/section/social-europe-jobs/news/barroso-we-will-need-to-move-towards-a-federation-of-nation-states/
http://www.institutdelors.eu/wp-content/uploads/2018/01/towardseuropeanfederation-godinoverdier-ne-jdi-feb14.pdf?pdf=ok
https://www.politico.eu/article/europe-union-brexit-eurobarometer/
https://www.express.co.uk/news/world/907849/Angela-Merkel-Emmanuel-Macron-Germany-France-European-Union-United-States-Europe

Syy siihen miksi nämä kaikki poliitikot valehtelivat on yksinkertainen. Virallinen Suomi juhli juuri satavuotiasta itsenäisyyttään, vaikkei Suomi ole koskaan sitten vuoden 1917 ollut näin tiukasti ulkomaiden hallinnassa. Todellisuudessa me emme ole enää suvereeni valtio, itsenäinen kansakunta. Poliitikot tietävät, että suomalaiset haluavat olla itsenäisiä, toisin kuin he. Poliitikoille itsenäisyys on heikkoutta ja yksinoloa, yksin jäämistä ja avuttomuutta. Se johtuu heidän heikosta tai olemattomasta itsetunnostaan. Siksi he kusevat niiden 90 000 sodissamme itsenäisyyden ja vapauden puolesta kaatuneen haudoille ja myyvät maansa, vain päästäkseen jonkun isomman ulkomaalaisen pomon taskuun piiloon. Siksi he myös valehtelevat meille jopa presidentinvaalitentissä koko asiasta.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/06/miksi-suomi-ei-ole-itsenainen.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/02/vuoden-tarkein-kadonnut-uutinen.html

Vaalitentin toinen merkittävä valehtelutuokio nähtiin sitten Nato-kinassa. Nils Torvalds, Neuvostoliiton romahduksesta 25 vuotta sitten niin pahoin järkyttynyt kommunisti ei pääse traumastaan eroon muuten kuin Naton avulla. Nils ei oikein käsitä tai halua käsittää, että rikoslain ja perustuslain vastainen Isäntämaa-sopimus antoi jo maamme Naton käyttöön. Juuri siksi maassamme on tälläkin hetkellä Nato-sotilaita. Nilsin henkilökohtainen Nato-terapia vaikutti säälittävältä.

Puhuttiin EUn "yhteisestä turvallisuuspolitiikasta" ja puhuttiin EUn "yhteisestä puolustuksesta", ja suureen ääneen kiistettiin, että mitään EU-armeijaa oltaisiin edes ajattelemassa. Torvalds valehteli selittäessään, että sellaiseen tarvitaan yksimielinen EU-päätös. EUssa on jo käytössä enemmistöpäätösmenettely ja todellisuudessa euroarmeijaa on tehty jo muutaman vuoden ajan. Ilmeisesti Nils ei ole huomannut mitään. Tai valehtelee.

Presidentti Niinistö ja jokainen, joka väittää ettei euroarmeijaa ole tulossa, valehteli. Jos he eivät tiedä mitä on tekeillä jo nyt, mitä tapahtuu unionissa parasta aikaa, se on vielä karmeampaa. Tavallinen kansalainen saa nimittäin asian selville muutaman minuutin googlailulla.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-5078157/EU-army-moves-step-closer-23-nations-sign-pact.html
http://www.businessinsider.com/eu-countries-agree-mega-army-2017-11?r=US&IR=T&IR=T
https://euobserver.com/foreign/139854
http://www.independent.co.uk/news/world/europe/emmanuel-emmanuel-macron-eu-army-joint-defence-budget-french-president-nato-britain-brexit-russia-a7968346.html
http://foreignpolicy.com/2017/05/22/germany-is-quietly-building-a-european-army-under-its-command/
http://www.telegraph.co.uk/news/2017/06/19/eu-army-inevitable-says-senior-german-official/
https://www.neweurope.eu/article/eu-leaders-set-basis-european-army/
http://content.time.com/time/magazine/article/0,9171,817685,00.html
https://www.express.co.uk/news/world/892645/european-union-permanent-structured-cooperation-pesco-eu-army
http://edition.cnn.com/2017/03/31/opinions/future-of-the-eu-nic-robertson/index.html
https://www.nytimes.com/2017/11/13/world/europe/eu-military-force.html?mtrref=www.google.fi&gwh=03E847861A2849641739C027D600DC2D&gwt=pay
https://eu360.eu/2017/09/14/junckers-europe-of-the-future-one-president-common-army-and-a-stronger-market/
https://www.theguardian.com/world/2015/mar/08/jean-claude-juncker-calls-for-eu-army-european-commission-miltary
http://www.dw.com/en/juncker-calls-for-an-eu-army/a-36337676
https://www.express.co.uk/news/world/853660/Jean-Claude-Juncker-EU-army-Brexit
https://www.youtube.com/watch?v=umU4Ao3j9R4
https://www.youtube.com/watch?v=Czcd--zmjUs

6 kommenttia:

  1. karua katsottavaa , ajatteleville olleet nää vaalikeskustelut / tentit

    VastaaPoista
  2. Vuonna 1918 Suomi oli Saksan protektoraatti eli suojeluvaltio eikä siten itsenäinen.

    Vuonna 1917 Suomi itsenäistyi, vuonna 1918 Suomi antautui Saksalle kun kenraali von der Goltz nousi Itämeren divisioonan kanssa Hangossa Suomeen Suomea valtaamaan.

    Kun Saksa sittemmin hävisi I Maailmansodan oli Suomen " herrojen" pakko jälleen itsenäistää Suomi. Ei tullut jo valttua Wäinöä Suomen kuninkaaksi.

    Keväällä vuonna 1918 Suomi antautui Saksalle ja tuota antautumista juhlitaan vieläkin Vapaussodan voittona.

    Mitä kummallista siinä on, että suomalaiset "herrat" juhlivat vapauden menetystä Vapaussodan voittona. Juhlivathan Suomen "herrat" viime vuonnakin itsenäisyyttä.

    Ei Orwell valheita keksinyt, hän vain puki "herrojen" valheet kaunokirjalliseksi teokseksi.

    VastaaPoista
  3. Voisihan nuo puheet ottaa lupauksena siitä, että kun päätökset liittovaltion muodostamisesta tehdään komissiossa, niin Suomi istuvan presidenttinsä lausunnon (pl Laura) mukaan ei katso voivansa jatkaa unionissa. Taitaa olla kovin turha toivo. Viimeistäänhän siinä vaiheessa todetaan, että eihän pressa noista asioista päätä...

    VastaaPoista
  4. Voisihan nuo puheet ottaa lupauksena siitä, että kun päätökset liittovaltion muodostamisesta tehdään komissiossa, niin Suomi istuvan presidenttinsä lausunnon (pl Laura ja Väykkä) mukaan ei katso voivansa jatkaa unionissa. Taitaa olla kovin turha toivo. Viimeistäänhän siinä vaiheessa todetaan, että eihän pressa noista asioista päätä...

    VastaaPoista
  5. Väyrysestä levitetään valheita, joiden mukaan hän olisi lähtenyt George Soroksen kelkkaan. Paavo itse vastaa seuraavasti:

    "Sosiaalisessa mediassa on levitetty tehokkaasti ”uutista”, että kannattaisin tavoitteita, joita George Soroksen väitetään ajavan: maahanmuuton lisäämistä, samaa sukupuolta olevien avioliittoja, Ukrainan integroimista EU:iin ja Venäjän vastustamista.

    Kaikkien pitäisi tietää, että olen ajanut maahanmuuton patoamista tiukemmin kuin kukaan muu ja että olen vastustanut samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Kaikkien pitäisi tietää, että olen arvostellut EU:n ja Naton Ukraina-politiikkaa. Kaikkien pitäisi tietää, että minun väitetään suhtautuvan liiankin ymmärtäväisesti Venäjään.

    Sorokseen liittyvät valheelliset väitteet perustuvat Euroopan parlamentin vaalikauden alussa laaditun esitteen (https://legacy.gscdn.nl/archives/images/soroskooptbrussel.pdf ) tahalliseen vääristelyyn. Siinähän on vain lueteltu niitä Euroopan parlamentin jäseniä, jotka valiokuntajäsenyyksiensä vuoksi käsittelevät kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä kysymyksiä. Olen mukana listauksessa sen vuoksi, että olen kehitysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Listassa on lisäkseni kuusi muuta suomalaista europarlamentaarikkoa.

    Tuohon pari vuotta vanhaan esitteeseen perustuvia valheellisia väitteitä on esitetty usein jo aikaisemminkin. Jostakin syytä ne on lämmitetty uudelleen juuri nyt. Asialla on verkkosivusto theduran.com, joka on tunnettu oikeistolaisista sympatioistaan ja taipumuksestaan tuottaa ns. valeuutisia. On yllättävää, että monet yleensä arvostelukykyisetkin henkilöt ovat langenneet tähän ansaan."

    VastaaPoista
  6. Mutta kun tämä "kansa" ei ymmärrä omaa parastaan...


    1% mieleltään

    VastaaPoista