torstai 18. tammikuuta 2018

SINÄ VALITSET: SUOMI VAI EU-NATO

Presidentinvaaleit ovat äänestys Suomen valtiollisesta olemassa olosta.

Kahta lukuunottamatta kaikki muut ehdokkaat ovat asettuneet nykyisen, Suomen valtiollisen itsenäisyyden lakkauttamisen linjalle. Kahta lukuunottamatta kaikki muut kannattavat EU-jäsenyyttä, joka tarkoittaa jo nyt itsenäisen Suomen olemassa olemattomuutta ja lähitulevaisuudessa sen virallistakin lakkauttamista.

EU kehittyy liittovaltioksi jo muutaman vuoden kuluttua myös virallisesti. Se ei ole mikään vitsi, vaan täyttä totta. Sauli Niinistön markkinoima EU:n tiiviimpi puolustusyhteistyö tarkoittaa euroarmeijaa, jota on tehty aktiivisesti jo vuodesta 2012 lähtien. Meille on vain valehdeltu siitä ja muustakin EU-kehityksestä, jottei kansa käsittäisi itsenäisyyden menetystä.

Näissä vaaleissa Paavo Väyrystä ja Laura Huhtasaarta lukuunottamatta kaikki muut ovat tukevasti tämän itsenäisen Suomen loppumiseen tähtäävän toiminnan takana ja tukemassa sitä.

Nato, muodossa tai toisessa, on sekin nyt valinnan kauhassa. Kaikista ehdokkaista vain Paavo Väyrynen on sotilaallisen liittoutumattomuuden eli puolueettomuuspolitiikan kannalla. Hän on Paasikiven-Kekkosen linjalla, toisin kuin muut.

Laura Huhtasaari vastustaa Natoa, mutta kannattaa sotilaallista yhteistyötä Britannian ja USAn kanssa. Se on käytännössä sama asia kuin Nato, sävyä lukuunottamatta.

Paavo Väyrysen mielestä myös Nato Isäntämaa -sopimus on varsin arveluttava asia. Huhtasaaren kanta siihen on epäselvä, mutta muut joko hyväksyvät sen mukisematta tai eivät ainakaan vaadi sen purkamista. Sauli Niinistö oli tuon rikoslain ja perustuslain vastaisen sopimuksen arkkitehtejä.

Näissä presidentinvaaleissa on siis kyse itsenäisen Suomen tulevaisuudesta. Joko se loppuu lähivuosina virallisestikin, tai sitten pyrimme säilyttämään itsenäisyytemme. Jos äänestät Väyrystä tai Huhtasaarta, haluat säilyttää itsenäisyyden. Jos äänestät muita, haluat lakkauttaa itsenäisen Suomen.

Tästä vaaleissa on kyse. Itsenäinen Suomi vai EU-osavaltio ja Natomaa.

Sinä valitset.

4 kommenttia:

  1. Käytännössä siis ainoa selkeä vaaliehdokas, jota ei tarvitse tulkita, on Väyrynen. Kerrankin näin. Toivottavasti Huhtasaari-sopulit heräävät ennen kuilun reunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä lailla ns.kansallismieliset tunteella äänestää, Laura on arjalainen kaunotar, Pave toisaalta...no jätetäämpä sanomatta. Harva kykenee pysymään asialinjalla.

      Poista
  2. Täälä omassa kuplassa elellessä näyttää,että Suomella voisi vielä olla tulevaisuutta. Reaalimaailmassa ihmisiä kiinnostaa Salkkarit, Amerikan bimbojen levenevät perseet ja sillä Jenskallakin on niin kiva vauvamasu. Toivon olevani väärässä.

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla myöhäistä - tyhmä kansa äänestää Joker-Saulia. On saanut kusetettua kansan puolellensa ja siihenhän ei paljoa tarvita. Kun eivät pysty omilla aivoillaan ajattelemaan - median harhautettavissa.

    1% Mieleltään

    VastaaPoista