tiistai 24. lokakuuta 2017

BJÖRN JA BEN PERUSTUSLAIN KIMPUSSA

Mitä yhteistä kokoomuksen lempiprojekteilla on ollut viimeisen 25 vuoden aikana? Ne ovat kaikki olleet perustuslain vastaisia hankkeita, jotka on toteutettu perustuslainmuutosmenettelyn vastaisesti - jokainen.

EU-jäsenyys vietiin läpi vastoin perustuslaillista muutosmenettelyä ja EU-jäsenyys oli perustuslaissa määrätyn yhteiskuntajärjestyksen vastainen aina vuoteen 2011 saakka, jolloin lakiin lisättiin yksi ainoa lisälause: "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio." Tällä kuitattiin lain vastainen liittyminen ja perustuslain vastainen jäsenyys vuodesta 1995.

Markan vaihtaminen euroon olisi sekin pitänyt käsitellä perustuslain muutosmenettelyn kautta eduskunnassa, eduskunnan olisi pitänyt hyväksyä se viiden kuudesosan enemmistöllä, mutta laillisen menettelyn sijaan asia tuotiin eduskuntaan pääministerin ilmoituksena ja kuitattiin sillä. Lisäksi ilmoitettiin, että liittymällä Euroopan Unioniin Suomi oli samalla hyväksynyt euron. Se ei pitänyt paikkaansa. Päinvastoin. Ministeri Sauli Niinistökin oli julistanut ENNEN EU-jäsenyyttä, ettei markasta luovuta.

Nato Isäntämaa -sopimus oli sekin perustuslain vastainen. Se oli myös rikoslain vastainen. Se oli allekirjoitushetkellään myös laissa olevien aluevalvontamääräysten vastainen. Sen allekirjoittajalla kenraali Jarmo Lindbergillä ei ollut mitään laillisia valtuuksia tehdä valtiosopimuksia, eikä hänellä ollut siihen eduskunnan myöntämää mandaattia. Allekirjoitusta oli valvomassa siviiliammatiltaan juristi, presidentti Sauli Niinistö, jonka olisi pitänyt tietää, että Nato Isäntämaa -sopimus oli Suomen lakien vastainen rikos.

Sopimusta ei koskaan tuotu eduskunnan käsittelyyn, vaan se muilutettiin puolisalaa Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valtiokunnan hyväksyttäväksi. UTVA:ssa tälle rikolliselle sopimukselle antoivat siunauksensa ministerit Stubb KOK, Rinne SDP, Tuomioja SDP, Toivakka KOK, Haavisto VIHR, Räsänen KD, sekä Haglund RKP. Nämä ovat ne henkilöt presidentti Niinistön lisäksi, jotka hyväksyivät laittoman sopimuksen laittoman allekirjoituksen ja sen lainvastaisen voimaantulon.

Nyt kokoomus häärää keskustapuolueen kanssa SOTE-hankkeensa kanssa ja perustuslaki ja lait ylipäätään ovat taas vain tiellä, kun verovaroilla luotua terveydenhuoltojärjestelmää ollaan muuttamassa bisnekseksi ylikansallisille veroparatiisifirmoille ja ulkolaisille suuryrityksille lääkejakelun tapaan. Lääkejakelu, joka ei siis pysty toimittamaan apteekkeihin ihmisille elintärkeitä lääkkeitä, on kahden ruotsalaisomisteisen firman hallussa. Näin tehdään koko terveydenhuollolle. Samalla tuhotaan perustuslaillinen yhteiskuntarakenne, jonka perusta ovat perustuslain mukaan kunnat.

Kun eduskunnanperustuslakivaliokunta taannoin totesi, että hallituksen SOTE-lakiesitys oli 15 kohdassa perustuslain vastainen, ministeri Orpo kommentoi asiaa sanomalla, ettei pidä takertua pikku yksityiskohtiin. Ministeri Orpon mielestä se, että hallitus yritti viedä läpi lakia, joka on viidessätoista kohdassa perustuslain vastainen, oli pikku juttu ja lähinnä vain häiritseva pikkujuttu. Tämä kertoo paljon siitä miten kokoomuksessa perustuslaista ja laeista ylipäätään ajatellaan.

Jottei asia jäisi epäselväksi, eilen kokoomuksen ikijyrä Ben Zyskowicz astui eilen esiin vähättelemään perustuslakia ja lakeja ylipäätään, ilmoittamalla tv-uutislähetyksissä, että laithan ovat vain tulkintakysymyksiä. Asian tekee mielenkiintoiseksi sekin, että kokoomus laittoi Benin perustuslakivaliokuntaan kesällä juuri varmistamaan, että SOTE-laki menee siellä läpi. Nyt Ben tekee sovittua hommaa antamalla lausuntoja, joiden mukaan perustuslakihan on vain tulkintahommeli, ei mitään muuta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005257758.html

Perustuslain vastaiseen taistoon oli valjastettu myös aina tarvittaessa veropakolaiseksi Ruotsiin karkaileva äärirandilainen Björn Wahlroos, jonka yhteiskunnallinen kompetenssi paljastui jo muutama vuosi sitten hyvin heikoksi. Tuolloin Wahlroos taisteli sosiaaliturvaa vastaan väittämällä sen olevan yli tuhat euroa kuussa. Kun hänelle sanottiin, että se on kylläkin 487 euroa, Wahlroos oli hämmästynyt. Hän oli ollut varma siitä, että toimeentulotuki on yli tuhat euroa ja sen tiedon varassa huuteli neuvojaan.

Nyt Björn on taas hypännyt pöydälle antamaan lausuntojaan perustuslaista ylipäätään. Eilen mies kertoi, että on todella ärsyttävää kun on perustuslaki, joka estää "uudistuksia" ja "hidastaa" ja "estää" eliitin haluamaa päätöksentekoa. Ilmeisesti olisi parempi, ettei maassa olisi lainkaan perustuslakia. Wahlroos haukkui eduskunnan perustuslakivaliokuntaa, joka ei suostu tekemään enempää perustuslain vastaista politiikkaa. Wahlroosin mukaan ongelma ovat ensimmäisen kauden edustajat, jotka eivät ole tehtäviensä tasalla. Siis riko perustuslakia kun Björnin kaverit niin tahtovat. Tämä johtuu siitä, ettei edustajilla ole tarpeeksi ammattitaitoa ja osaamista perustuslaista.
https://yle.fi/uutiset/3-9897175
https://www.verkkouutiset.fi/bjorn-wahlroos-olen-huolestunut-etta-meita-ei-johda-kukaan/
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/bjorn-wahlroos-kritisoi-valiokuntatyota-punavihreat-professorit-perustuslakia-vahtimassa/773938/

Wahlroosin skitsofreninen perustuslain vastainen ristiretki paljastui kuitenkin tämän eduskunnan ja demokraattisen politiikan teon vastaisen purkauksen jatkossa, jossa Wahlroos meuhkasi siitä, kuinka vain muutama perustuslain asiantuntija voi tuhota kaiken. Tällä hän tarkoitti oikeustieteen professoreja, jotka ovat tuoneet esiin hallituksen esitysten perustuslaillisia ongelmia. Wahlroosin silmissä he ovat väärässä ja on väärin, että muutama asiantuntija voi tuolla lailla häiritä päätöksen tekoa.

Siis toisaalta Wahlroos on sitä mieltä, ettei kansanedustajilla ole tarpeeksi tietoa ja osaamista perustuslain suhteen, mutta samaan aikaan hän on tyrmiustynyt siitä, että ne joilla sitä tietoa ja osaamista kiistatta eniten tässä maassa on, eivät tottelekaan Björnin kavereita, vaan tuovat koko ajan esiin perustuslakia, joka on vastoin Björnin kavereiden tahtoa. Tai rikkaan Björnin tahtoa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000659165.html

Eilisissä ulostuloissaan Zyskowicz ja Wahlroos molemmat paljastivat kaikessa karuudessaan juuri sen ongelman ytimen, joka tätä maata tuhoaa. Yhteiskuntamme huipulla on miehiä, joiden mielestä perustuslaki, koko Suomen olemassa olon kivijalka, on jokin mitätön haittatekijä, ärsyttävä täysin tulkinnanvarainen hommeli, josta ei pitäisi kauheasti piitata ja jonka ei pitäisi antaa haitata suomalaisen yhteiskunnan tuhoamistalkoita.

Entisenä taistolaisena ja kommunistimilitanttina Wahlroosille ajatus pienen johtoklikin jumalaisesta oikeudesta toimia perustuslakia vastaan on tietenkin tuttua kauraa jo vuosikymmenten takaa. Tuolloin Moskova ja punalippu olivat Björnin mielestä oikeutus vaikkapa väkivaltaiselle vallankumoukselle, ja nyt miehen mielestä Wall Street ja sijoitustoiminta antavat saman oikeutuksen tämän päivän eliitille. Perustuslailla pitäisi voida pyyhkäistä takapuolta aina kun niin halutaan.

Tämä näytelmä ja sen jatko tulee olemaan varsin mielenkiintoista katsottavaa.

5 kommenttia:

  1. Kuuntelepas tämän nauhoitteen alusta ensimmäiset puolituntia, missä Wahlroos kertoo miksi hän pitää vuonna 2000 voimaantullutta perustuslakia paljon tulkinnanvaraisempana kuin aiempaa perustuslakia.

    http://www.eva.fi/blog/2017/10/23/apunen-bjorn-wahlroos-ja-hiljainen-vallankumous-liveaanitys/

    Wahlroos siis haluaisi vähemmän tulkinnanvaraisuutta ja enemmän demokraattisesti valittuja ihmisiä lakia tulkitsemaan.

    Jutussasi annetaan asiasta täysin päinvastainen käsitys ja se on muutenkin alatyylisesti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  2. Minua kyllä tympii tuo tyyni yhdentekevää -asenne, jolla Sanden (taas kerran) kirjaamiin rikoksiin tunnutaan suhtautuvan. Olen ymmärtänyt, että näistä teoista on kanneltu asianomaisille oikeusviranomaisille. Onko nämä perin raskaat syytökset kuitattu vain toteamalla 'ei aihetta toimenpiteisiin' vai missä mennään?

    VastaaPoista
  3. Sasi haluaa perustuslakiin myös muutoksia, siksi äijä on trampannut eduskunnassa koko kesän, kun aikaisemmat rukkaamiset eivät ole tarpeeksi.

    VastaaPoista
  4. Niin pitääkö sitä perustuslakia noudattaa vai ei? (vrt. blogisi 18.10. Katalonian tilanteesta)

    VastaaPoista
  5. Näinhän se menee, kaiken karvaiset juutalaiset ja heidän pillin mukaan tanssivat Nallekaverit ja muut Axel Olof Freudenthal henkiset kaksikieliset viranomaisemme kyllä tietävät - ja ovat aina tienneet miten tätä nettoveroja makselevien erämaiden matalaotsaisten pölkkypäiden kansoittamaa hölmölää pitää johtaa.

    Turha noihin hommiin on suomen suomalaisia päästää. Heille on omat hommansa.

    Meillä on kaksikielinen hallinto joka tietää että suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria. Itse-asiassa mikään muu kansa Euroopassa ei ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku. Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla.

    Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa. Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä. Ruotsin kieltä puhuva sivistyneistö kuuluu toiseen, lahjakkaaseen ihmisrotuun, suomalaiset ovat vastaisuudessakin kykenemättömiä luovaan henkiseen toimintaan.

    Ainoat tehtävät mihin suomalaiset suomessa soveltuvat ja kelpaavat on nettoveronmaksajan rooli. Veroja ja veron kaltaisia pakollisia maksuja vain pitää olla riittävästi - ja niitähän on.

    http://www.michaeljournal.org/juvdm/caricatures.html

    VastaaPoista