torstai 11. toukokuuta 2017

SUOMI - KRIMINAALIKRATIA

Me elämme maassa, jossa eduskunta, hallitukset, presidentti ja armeija rikkovat lakejamme joka päivä, joka hetki, eikä se kiinnosta ketään. Hyvin harva kansalainen edes tiedostaa asiaa, suurin osa ei edes tajua sitä, ja nekin jotka tajuavat, seuraavat tämän rikollisen tapahtumien vyöryn etenmistä mykkinä ja alistuneina. Se on kummallista.

Maamme vietiin perustuslain vastaisesti Euroopan Unioniin 1995 ja pidettiin siellä perustuslain vastaisesti, ennen kuin perustuslakiin tehtiin lisäys "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio" vuonna 2010. Silti, rikos oli tapahtunut. Suomen liittäminen liittovaltioon perustuslain vastaisesti. Se ei kiinnosta yhtään poliitikkoa, lakituntijaa, akateemikkoa, toimittajaa, historian tutkijaa, ei ketään. Meidän itsenäisyytemme vietiin perustuslain vastaisesti eli rikollisesti, eikä se kiinnosta ketään. Se on kummallista.

EU-jäsenyyden kohdalla syyllistyttiin myös maanpetokseen, jos lakia olisi luettu, ja syyllistytään edelleen, jos lakia noudatettaisiin. Ei noudateta. Sitä vain rikotaan koko ajan. Eikä se kiinnosta ketään. Kukaan ei välitä. Miettikääpä sitä.

Meidän oma valuuttamme vietiin myös perustuslain vastaisesti. Sekään ei koskaan ole kiinnostanut ketään. Nato Isäntämaa -sopimus oli perustuslain, rikoslain, aluevalvontalain ja maanpetoslakien vastainen rikos. Asiasta tehtiin lukuisia tutkintapyyntöjä Suojelupoliisille 2014/15 useiden yksityishenkilöiden toimesta. Mitään ei tapahtunut koskaan. Ilmeisesti Suojelupoliisissa katsottiin, että lakeja saa rikkoa, jos on tarpeeksi iso herra: presidentti, puolustusministeri ja armeijan komentaja.

Sauli Niinistö juristina tiesi aivan varmasti, että lakeja rikotaan, mutta teki silti niin presidenttinä. JOS Niinistö ei tiennyt, että lakeja rikotaan, se olisi karmea juttu sekin. Carl Haglund ei ehkä tiennyt Isäntämaa-sopimuksen olevan niin perusteellisesti lain vastainen rikos, mutta veikkaan ettei se olisi vaikuttanut hänen toimintaansa lainkaan. Kenraali Jarmo Lindberg ei ehkä tiennyt tekevänsä rikosta, mutta hänen olisi pitänyt tietää, ettei Suomen lakien mukaan yhdelläkään sotilasvirkamiehellä ole mitään oikeutta tehdä valtiosopimuksia. Silti hän teki niin.

Maassamme on ulkomaalaisia sotajoukkoja mennen tullen, milloin presidentin tietämättä ja milloin kenenkään tietämättä, parhaillaan toistasataa amerikkalaista jne. Tuo kaikki on lakiemme vastaista, lakiemme vastaisen sotilassopimuksen mukaista toimintaa, eli lain vastaista, eli rikollista toimintaa, eikä se liikuta ketään. Kaikki hyväksyvät sen mukisematta.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Miten tämä on mahdollista? Miksei kukaan puutu näihin koko kansakuntaa koskeviin massiivirikoksiin?

Vastaus on hyvin yksinkertainen: me emme ole demokratia, emmekä mitään muutakaan. Me olemme kriminaalikratia. Suomi on maa, jossa kaikki tietävät, että SOTE rikkoo useitakin lakeja, mutta silti se tulee, koska eduskunta ja hallitus niin haluavat. Laeilla pyyhitään persettä aina ja jokakerta, kun eduskunta niin tahtoo, ja sehän tahtoo ja tekee myös niin. Se on merkillistä..

Hallituspuolueet ja oppositio ovat yhdessä veneessä tässä rikollisvaltiossa. Yksikään kansanedustaja ei ole koskaan tehnyt mitään tämän jatkuvan rikollisen toiminnan suhteen. Yksikään ei ole kysnyt kertaakaan, miksi hallitus tekee rikoksia. Yksikään kansanedustaja ei ole kysynyt, miksi hallitus sallii ulkomaalaisten sotilaitten maahantulon lakiemme vastaisesti. Se johtuu siitä, että kaikki kansanedustajat ovat rikollisia.

Kansanedustajathan hyväksyvät rikokset. Ne tehdään heidän toimestaan, heidän silmiensä edessä ja yleensä he myös julkisesti äänestävät näiden rikosten puolesta. Osa ei ehkä tiedä tekevänsä rikoksia, mutta monien on pakko olla selvillä omista laittomuuksistaan. Kun Ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta siunasi Nato Isäntämaa -sopimuksen, sen täytyi olla laajojen selvitysten jälkeen täysin tietoinen siitä, että se antoi luvan rikoslain vastaisiin rikoksiin, aluevalvontalain vastaisiin rikoksiin ja maanpetokseen. Jos se ei sitä tiennyt, tilanne on vielä karmeampi.

Poliisi ei ole koskaan puuttunut näihin rikoksiin millään tavalla. Yksikään lainvalvontaviranomainen ei ole koskaan hievahtanutkaan näiden julkisesti tehtyjen rikosten suhteen. Se luokin koko poliisin ylle hieman kummallisen tuoksun. Poliisi, kokonaisuutena, siis katsoo, että lakia voi ja saa rikkoa, jatkuvasti ja nimenomaan järjestäytyneesti. Jokainen poliisi, joka katselee tätä rikollista toimintaa tekemättä mitään, syyllistyy vähintäänkin rikoksen suosimiseen.

Poliisinhan tulisi estää kaikki tietoonsa saamat, tekeillä olevat rikokset, ja poliisin tulisi tutkia tietoonsa saamansa rikokset. Poliisi ei tutki näitä. Miksi? Millä perusteella? Ei edes Suojelupoliisi, jonka vastuulla maanpetosasiat ovat. Miksei yksikään LAINVALVONTAVIRANOMAINEN reagoi näihin rikoksiin millään tavalla? Onko asiasta annettu lainvastainen määräys? Lainvastainen käsky tai ohjeistus? En tiedä. Tiedän vain, etteivät suomalaiset lainvalvontaviranomaiset puutu näihin rikoksiin koskaan, millään tavalla, ja se on jo itsessään vähintäänkin rikoksen suosimista.

Käytännössä kaikki ministeriöt osallistuvat nekin tähän rikolliseen toimintaan. Ne valmistelevat, toteuttavat ja junailevat nämä rikokset. Yksikään yhdenkään ministeriön korkeimpaan johtoon kuuluva virkamiesjohtaja ei ole julkisesti tuominnut näitä rikoksia sanallakaan. Yksikään yhdenkään ministeriön virkamies, pieninkään, ei ole astunut esiin ja sanonut: virkavelvollisuuteni estää minua osallistumasta näihin rikoksiin. Päinvastoin. Useimmat ministeriöt ovat intopinkeänä mukana tässä rikollisessa toiminnassa.

Se luotettava suomalainen valtamedia, itseään vallan vahtikoiraksi joskus nimitellyt sopulilauma, ei ole koskaan kirjoittanut riviäkään näistä rikoksista. Päinvastoin. Se hehkuttaa niitä, ylistää niitä ja propagoi niiden erinomaisuudesta. Ei riviäkään siitä, että kaikki tämä on rikollista toimintaa, rikos. Humalaspäissään kaupan seinään sedän vanhalla Opelilla ajanut amislainen pääsee lööppeihin, mutta ei maanpetokselliseen toimintaan osallistuva tasavallan presidentti. Miksei? Kumpi on isompi uutinen?

En ymmärrä mitä tälle maalle on tapahtunut. En tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Sen tiedän, että riippumatta siitä mitä mieltä asioista on, kannattaako Nato-jäsenyyttä tai ei, EU-jäsenyyttä tai ei, on kummallista hyväksyä lain vastainen, rikollinen toiminta. En käsitä miten tämä kaikki on mahdollista ilman pienintäkään pihausta miltään suunnalta. Pelätäänkö tässä maassa? Vai eivätkö ihmiset tajua mitä tapahtuu?

Maan korkeimmat lainsäädäntöelimet rikkovat lakeja mennen tullen, poliisi ei tee mitään ja media juhlii tapahtumia riemumielin. Millainen valtio tämä oikein on? Se on rikollisvaltio, kriminaalikratia. Se on maa, jossa yhteiskunnan eliitti tekee rikoksia koko ajan, osallistuu ja suunnittelee rikollista toimintaa, ja kaikki hyväksyvät sen mutinoitta. Se ei voi olla mahdollista ilman, että me kaikki hyväksymme sen.

Ja mehän hyväksymme. Me annamme maamme suurimman ja massiivisimman järjestäytyneen rikollisuuden toimia täysin vapaasti, meidän hyväksynnällämme, silmiemme edessä. Joka ikinen päivä.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/01/suomalaisen-jarjestaytyneen.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/02/maanpetos-seka-valtiopetosrikos-ja-sen.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/05/nato-juridiikkaa.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/07/mafiavaltio-suomi.html


8 kommenttia:

  1. Perimmäisten kysymysten äärellä.
    Toivottavasti nämä Sanden kysymykset nyt esitetään asianomaisille.
    Heidän on aika vastata.
    Nämä sotilas- ja soteasiat voisi vielä yrittää korjata.
    Vai onko jo myöhäistä?

    VastaaPoista
  2. Onko perustuslaki valtiollisen toiminnan peruste vai tarkoite? Mikä on valtiosäännön luonto?

    VastaaPoista
  3. Samaa ihmetystä on monella. Suomen poliittinen johto, oikeus, poliisi ymym. samaa rikollissarjaa

    VastaaPoista
  4. Kukaan ei tosiaankaan välitä. En ymmärrä tätä kansan välinpitämättömyyttä?! Miksi näille on annettu valta? Äänestämällä vielä näitä - entistä käsittämätöntä!
    Ei auta kuin itse alkaa EI-noudattamaan lakia. Tosin silloin aletaan välittämään - virkavallan puolesta!

    1% mieleltään

    VastaaPoista
  5. Vastaus löytyy perustuslain peukaloinnista. Ruanda -oikeudenkäynnillä luovuttiin kansalaisen oikeudesta nostaa syyte viranomaisia vastaan ja kannella ihmisoikestuomioistuomelle (§118). Jos toiminta on perustuslain mukaista, sitä siellä käsitellä. Menettely luonnollisesti perustuslain vastainen, mutta eihän sitä kukaan tutki. Valitukset / tutkintapyynnöt pysähtyvät poliisin esitutkintaan.

    Ks. 1. Kommentti http://jukkadavidsson.fi/2017/02/herrat-kaltereitten-takana-untako/

    VastaaPoista
  6. YK:n agendat 21 & 2030 avaa aika paljon tätä asiaa. Muistakaa myös aina toimiva Veto-oikeus. Ai vittu mä kärsin.

    VastaaPoista
  7. Se ensimmäinen joka tämän sotkun aikaan sai, poistui ja tippaakaan kyyneltäkään tämän vuoksi en vuodata. Sen uhreja suren ja niitä on paljon. Niin se vain on että yksi kerrallaan näistä mädistä jokainen poistuu, kukaan ei tänne jää, mätänevät myydyn maan multiin ilman kunniaa.

    VastaaPoista
  8. Joitakuita kinnostaa; Jorma Jaakolan polgi ( todisteet valtiopetoksiasta); Kalevi Kannus ; kirja Rahan ja vallan pelurit; Liisa Mariapori kirja Verottaja tappaolinjalla; Velalisen tuki Ry ( tukea ja apua pankkijärjestelmän uhreille). Minä SYYTEILMOITUS Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9. 12. 2005 Suomen oikeusjärjestelmän LAINSÄÄDÄNNÖLLISESTÄ syrjinnästä ( archive.is / kimmoleaks.fi MV-lehti keskustelufoorumi / Paljastetaan totuus / ihmisoikeuksien ja rhan varkaus ... MEITÄ on monis Jukka Davidssoinin sanoin ... meidän tulee saattaa TIETOMME kaikelle kansalle luettaviksi ennen seuraavia vaaleja ! Tarvittavat rikosilmoitukset on JO tehty yli 10 vuotta sitten; ja monta kertaa uudelleen. Vain tieto Suomen oikeusjärjestelmän täydellisestä mädännäisyydestä saa kansan liikkeelle !

    VastaaPoista