tiistai 2. toukokuuta 2017

SUOMALAISTEN HILJAINEN JOUKKOKUOLEMA NYT



Kirjoitin aiheesta jo vuonna 2013, kun oli selvästi nähtävissä, että suomalaisten ja nimenomaan heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten hallinnollinen joukkotuhonta oli alkamassa. Asia on sittemmin autuaasti unohdettu, eikä se kiinnosta yhtä ainoaa kansanedustajaa, puoluetta, eduskuntaa tai virkamiestä. Päinvastoin: ne ovat tekemässä tätä historiamme rajuimpiin kuuluvaa tuhontaa.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/09/joukkotuhonnan-abc.html

http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/09/koyhien-hallinnollinen-surmaaminen.html

Yritin nostaa asiaa esille myös viimevuonna, mutta ilmeisesti Antti Tuiskun uusi kierue alkoi, presidentin vaimo kertoi hameistaan ja Tanssii tähtien kanssa oli jännässä vaiheessa, sillä kukaan ei oikeastaan reagoinut asiaan mitenkään. Voi toki olla, että hiihdettiin mitali jossakin.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/01/suomalaisten-joukkotuhonta-on-jo.html

Nyt siellä moni lukija närkästyy ja hikeentyy moisista syytöksistä. Ei Suomessa yksikään poliitikko halua tuhota suomalaisia. Eikä virkamies. Väärin. Poliitikot nimenomaan haluavat ja virkamiehet sitten toteuttavat suomalaisten joukkotuhonnan käytännössä. Tätä joukkotuhontaa ei vain tehdä kaasukammioilla, massateloituksilla tai kansanmurhan verikekkerein, vaan hallinnollisin toimenpitein: lakimuutoksin, säädöksin, ohjeistuksin ja määräyksin. Lopputulos on aivan sama.

Jos joku johonkin eduskuntapuolueeseen kuuluva siellä nyt edelleen väittää, ettei näin ole, ettei eduskunta ole tuhoamassa suomalaisia, valehtelee sekä meille kaikille että itselleen. Tilastoista asia selviää ilman mielipiteitä ja tunteilua.

Kun Vanhasen hallitus aloitti toimintansa, Suomessa oli köyhiä Euroopan Unionissa käytetyn määritelmän mukaan noin 300 000. Nyt heitä on noin 900 000. Siis lähes miljoona. Yli puoli miljoonaa suomalaista on syösty onnistuneesti köyhyyteen kaikkien Vanhasen valtakauden jälkeisetn hallitusten ja eduskuntien toimesta.

Kaikki tietävät, että köyhien elineunnuste on noin 10 vuotta alhaisempi kuin hyvinvoivien. Jo tämä riittää osoittamaan, että suomalaisten massakuolema on tietoisen ja harkitun poliittisen toiminnan tulosta, jossa ovat mukana olleet kaikki eduskuntapuolueet jossakin hallituksessa, vasemmistoliitosta ja kristillisistä kokoomukseen ja persuihin. Tämä on fakta. Ei mielipide.

Ja jos joku ei vieläkään usko mitä on tapahtumassa, ehkä tämä tieto valaisee asiaa omalta osaltaan:
http://www.stat.fi/til/kuol/2016/kuol_2016_2017-04-28_tie_001_fi.html

http://yle.fi/uutiset/3-9586909

Siis kun kuolleita oli edellisen kerran yhtä paljon syntyviin verrattuna, elettiin vuotta 1944. Kerrataanpa mitä vuonna 1944 tapahtui. Katsotaanpa havainnollistava linkki:

https://www.youtube.com/watch?v=OQFc2T1FVdY

https://www.youtube.com/watch?v=i6m8DKfYNUM

https://www.youtube.com/watch?v=LfncWjSqkn8

https://www.youtube.com/watch?v=JcqUCxSyPFw

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000766891.html

Jos asia ei vieläkään tullu selväksi, katsotaanpas muutama valokuva kesältä 1944.



Niin, vuonna 2016 kuolleisuus ylitti tuon sota-ajan raskaimpiin kuuluneen vuoden 1944 kuolleisuuden. Rauhan aikana. Miten se on mahdollista?

Se on mahdollista eduskunnan päätöksin ja virkamieskoneiston teoin. Terveydenhoitojärjestelmän tahallinen ja tietoinen romuttaminen, kouluterveydenhoidon tuhoaminen, sairaaloiden ja terveyskeskusten sulkeminen, köyhyyden tarkoituksellinen lisääminen jne.

Jokainen eduskuntapuolue on ollut hallituksissa, jotka ovat saaneet aikaan tämän. Jokainen kansanedustaja on osaltaan mukana tässä toiminnassa, joka on saanut aikaan sen, että meitä kuolee nyt samaan tahtiin ja enemmänkin kuin vuonna 1944 syntyvyyteen verrattuna.

Meitä kuolee nyt enemmän kuin silloin, kun Suomi taisteli olemassa olostaan ja pahimmillaan yhdessä päivässä kuoli 800 suomalaista rintamalla. Melkoinen fakta.

Mieti sitä.

10 kommenttia:

  1. Mietin ja hämmästyn.
    Tämän on aistinut jo pitkään,
    Mutta näin selvästi sitä ei ole kukaan sanonut.
    Ja tämä kaikki
    Ja tuleva sote-sotku maakuntahallintoineen
    On Suomalaisten poliitikkojen päätös.
    Ei EUn määräämä. Ihan itse tuhoamme hienon hyvinvointimme.

    VastaaPoista
  2. USAssa Obamacare rakennettiin korporaatioiden voimin hakien koko ajan valtion terveydenhuollon määrärahojen siirtymistä yksityisten käsiin. Tulos on taloudellinen katastrofi. Ensinnäkin siksi, että nuoret, jotka eivät vielä sairastele, eivät liittyneet systeeiin ja toisaalta yrittäjät pyrkivät keräämään mahdollisimmam suuret voitot ja siten kustannukset tulevat vuosi vuodelta rajusti kasvamaan.

    Suomessa haetaan samanlaista yrittäjien johtamaa systeemiä. On jo havaittavissa johtavien yritysten ostelevan pienempiä tässä tulossa olevassa eldoradossa. Ei aikaakaan, niin kansainväliset suuryritykset velottavat veroparatiisien kautta koko Suomen terveyenhuoltokentän maksuliikenteen.

    Hallitus tietenkin suunnittelee, että heidän omat kaverinsa pääsevät vaurastumaan näillä kuulemma EUn vaatimilla yksityistämisoperaatioilla. Koko EUhan on puhdas pankkiirien junailema systeemi oman vaurastumisensa tukemiseksi ja päästäkseen sanelemaan omat ehtonsa kaikkeen he maksavat kohtuuttomia korvauksia EUhun palkatuille uskotuille miehilleen.

    VastaaPoista
  3. Globalistien tavoite 33* looseissa on maapallon ihmismääräksi 500 miljoonaa... Suomessakin sitä toteutetaan, osaltaan.

    VastaaPoista
  4. Sillo sota-aioa ol väkiä 4 miljoonaa nyt 5 ja 1/2 miljoonoa. Suuret ikäluokat tuliit nyt kuolentaikää. Mut lapsia syntyy vähä.

    VastaaPoista
  5. Onko tässä nyt tilaston tahallista väärinkäyttöä vai tahatonta väärinymmärrystä? Sotien jälkeen syntyvyys Suomessa oli ennätyskorkea, suuret ikäluokat lienee kaikille tuttu termi. Baby boomin jälkeen syntyvyys on laskenut tasaiseen tahtiin perhesuunnittelun lisääntyessä. Suuret ikäluokat ovat joka vuosikymmenellä vaikuttaneet ikärakenteeseen ja ovat nyt saavuttamassa elämän ehtoopuolta tehden tulevina vuosina huomattavaa piikkiä kuolleiden määrään. Elinajanodote on noussut elintason myötä näihin vuosiin asti ja siihenkin tulee luonnollinen tasaantuminen ennen pitkää. Terveydenhoidon rahoitus on lisääntynyt joka vuosi, vaikka leikkaukset ovatkin jatkuvasti esillä.
    Kyse on siis muuttuvasta ikärakenteesta ja vinoutuvasta huoltosuhteesta, ei massamurhasta. Ensimmäinen linkki esittelee ikärakenteen muutosta, erityisellä tarkkuudella on syytä tarkastella ikäjakaumaa prosentuaalisesti. Toinen linkki terveydenhuollon rahoituksesta.



    ://www.stat.fi/til/vaenn/2015/vaenn_2015_2015-10-30_tau_001_fi.html

    https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/sosiaali-ja-terveydenhuollon-talous/terveydenhuollon-menot-ja-rahoitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sande lukee tilastoja
      aina Sande-silmälasit silmillä.
      Niin näkökulmasta tulee kiinnostava.

      Havainto omassa ympäristössäni on silti
      Että julkinen terveydenhoito ollaan ajamassa alas.
      Onneksi monet lääkärit, sairaanhoitajat ja muu henkilökunta tekee töitä hyvällä asenteella.
      Mutta kuinka paljon sitä ruuvia voi kiristää
      ennen kuin systeemi hajoaa?

      Poista
  6. Ai luuletko että kuolleisuus on korkeampaa kuin 1944 siksi, että kansan edustaja joukkosurmaa suomalaisia? Syynä on vain ja ainoastaan vanheneva kansa. Suomessa syntyy vähemmän lapsia kuin eläkkelle pääseviä tulee jä myös tämä vanha kansa kuolee. Eikä johdu siitä että köyhät kuolisi 10v aikaisemmin.

    VastaaPoista
  7. Köyhän neuvo, mitä kauempaa kierrät lääkärit, sitä terveempänä pysyt ja pidempään elät.

    VastaaPoista
  8. Politiikastahan voidaan olla montaa mieltä, mutta kun kyse on tilastoista, niin asia voidaan varmistaa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa vuonna 2017 kuoli 53722 henkilöä. Sanden mukaan yhtenä päivänä kuoli sodasssa 800 henkilöä - siis vuodessa 365 * 800 = 292 000 henkilköä - siis yli viisi kertaa enemmän kuin rauhan aikana.
    https://www.stat.fi/til/kuol/index.html

    VastaaPoista