maanantai 8. toukokuuta 2017

GLOBALISMI

Koska tätäkin blogia kommentoivat henkilöt esittävät aina väitteitä siitä kuinka globalismi on uusi tie paratiisiin, lienee paikallaan selventää ihmisille mistä siinä on kyse. Kysehän ei ole tavallisten pienten ihmisten oikeuksista. Globalismissa tavallisia pieniä ihmisiä on olemassa vain raaka-aineena ja hyödynnettävissä olevina resursseina.

Niin sanotut Länsimaiset arvot olivat todellakin hyviä. Vapaus, veljeys, tasa-arvo jne. sekä yleiset ihmisoikeudet ovat kaikki kannatettavia arvoa. Demokratia on hyvä asia. MUTTA globalismi edustaa kaikkien noiden vastaista ajattelua.

Globalismi ei tarkoita ihmisen vapautta, vaan suurpääomien ja suuryritysten rajoittamatonta toimivaltaa. Juuri siksi kansallisvaltiot on tuhottava ja tuhotaan, joko poliittisen prosessin kautta (EU) tai asevoimin (Libya, Syyria, Irak, Mali, Nicaragua, Chile jne.). Jos jokin valtio, maa, vastustaa suurpääomia ja suuryrityksiä ja asettaa omat etunsa ja kansalaisensa etusijalle, se tuhotaan. Amerikkalaisten uuskonservatiivien ajatushautomoista on peräisin myös destabilisaation eli libanoinnin käsite, jonka mukaan vastaanpanevat valtiot voidaan myös destabilisoida ja ajaa niin sanottuun Failed state -tilaan, jolloin niillä ei ole kykyä vastustaa suurpääomia ja suuryrityksiä omilla alueillaan. Malliesimerkeistä käyvät Ukraina. Venezuela ja Syyria.

Globalismin vapaus ei ole ihmisten vapautta, vaan pääomien ja suuryritysten vapautta toimia, liikkua maasta toiseen, riistää niiden alkuasukkaita ja raaka-aineita, työvoimaa ja resursseja vain ja ainoastaan omaksi edukseen. Suomi on malliesimerkki siitä kuinka globalisaatio tuhoaa valtioita. Ylikansallinen liittovaltio EU on tullut maksamaan Suomen valtiolle laskutavoista riippuen noin 70-130 miljardia euroa nettomiinusta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Se on suurin syy valtiontalouden ongelmiin. Ja se on globalistien mielestä hyvä juttu.

Samaan aikaan maassamme toimii suuria ylikansallisia kaivosyhtiöitä, jotka eivät maksa lainkaan veroja Suomeen. Ne ovat saaneet maamme raaka-ainevarannot ilmaiseksi käyttöön ja yhden maajohtajan mukaan valtio antaa vuosittain 3-4 miljoonaa euroa tukia, joilla maksetaan suomalaisten palkat. Maailman suurimpiin kuuluvat litium-varannot on jo annettu ilmaiseksi australialaisnorjalaiselle kaivosyhtiölle bulvaanifirman kautta. Nestlé tavoittelee puhdasta suomalaista vettä ja globalistit maamme johdossa aikovat myydä sille järvemme ja pohjavetemme, koska "vesi ei ole ihmisoikeus", kuten Nestlén toimitusjohtaja sanoi jo aikoja sitten.

Globalismi ei tunnista veljeyden käsitettä lainkaan, eikä tasa-arvoa. Päinvastoin. Globalismin ytimessa on ajatus siitä, että on olemassa yhteiskuntaluokka, pieni joukko ihmisiä, joille kuuluu valtaosa maapallon rikkauksista ja vallasta yli kaikkien muiden. George Soros on puhdas lajina edustaja. Kun Meksikon hallitus halusi pitää maan öljyvarat itsellään, Soros tuhosi maan talouden valuuttapelillä ja ansaitsi prosessissa satoja miljoonia. Meksiko luhistui ja joutui hyväksymään sille vahingollisen NAFTA-sopimuksen, joka oli vain ja ainoastaan suuryritysten sanelema taloussopimus.

Demokratia on globalismin vihollinen. Dokumentaristi Michael Moore julkisti Morgan Stanleyn, yhden suurimmista Wall Street -pankeista, suurasiakkailleen lähettämän salaisen muistion v.2008. Tuossa muistiossa pankki kertoi työskentelevänsä muiden suurpankkien ja sijoittajien kanssa luodakseen länsimaihin plutokratian, rahavallan, vuoteen 2015 mennessä. Tämä ei siis ole mikään salaliittoteoria tai mielipide, vaan maailman suurimpiin kuuluvan pankin ilmoitus suurimmille asiakkailleen, joita ovat mm. George Soros jne.

Globalismi ei tunnusta ihmisoikeuksia. Itseasiassa, globalistisessa agendassa ihmisillä ei ole mitään oikeuksia. Heovat resursseja, raaka-ainetta suurpääoman tarpeisiin. Ihmisillä ei ole mitään oikeuksia suuryrityksiin nähden, vaan päin vastoin: suuryrityksillä on kaikki valta yli kaikkien ihmisten ja jos ihmisen ja suuryrityksen välille syntyy konflikti, suuryritys on aina oikeassa. Malliesimerkki tästä on lakota-intiaanien maiden halki vedettävä öljyputki. Intiaanit ovat taas väärässä ja joutavat pois alta, kuten ennenkin. Tätä on globalisaatio.

Onkin huvittavaa, että globalisaation leikkikehistä hurmaantuneet intellektuellit ja ajattelijat puhuvat kansojen itsemääräämisoikeudesta natsismina ja fasismina. Jotenkin surkuhupaisalta tuntuu puhe muureista ja vankiloista kansallisvaltioiden kohdalla, kun samaan aikaan hyväksytään ylikansallinen kaiken demokraattisen valvonnan ja kontrollin yläpuolelle rakentuva harvainvalta. Lapselliset itseään hyvinä pitävät ihmiset kuvittelevat elävänsä rajattoman maailmankylän kynnyksellä, eivätkä tajua, että suuryritysten ja suurpääomien maailmassa, siinä todellisessa globalisaatiossa, sota on vain yksi bisnes muiden joukossa ja kansojen sortaminen olennainen osa itse asiaa.

Suomessa valtaosa toimittajista ja "ajattelijoista" kuuluu tähän porukkaan. He ovat yksinkertaisia höynäytettäviä, jotka uskottelevat itselleen olevansa hyvän puolella pahaa vastaan. He todella uskovat, että kun suurpääomalla on rajaton valta, se koituu pienten ihmisten hyväksi. He eivät käsitä, että suurpääomille pienet ihmiset ovat todellakin vain jotakin syötävää, ehkä lannoitetta. Siksi he tukevat toiminnallaan globalismihirviötä ja seuraavat sen maailman syömistä nännit jäykkinä.

He eivät käsitä, että globalismi on fasismin puhtain muoto. Se on valtiorakenteiden, hallintojärjestelmien, ja suuryritysten täydellistä yhteensulautumista, ja fasismin luoja, Benito Mussolini, määritteli fasismin juuri näin. Tätä niin moni kannattaa tietämättään mitä tekee ja kuvittelee olevansa ihmisyyden puolella.

Oi aikoja, oi tapoja!

11 kommenttia:

  1. Niinpä niin, Globalismi on ehkä hirviö.
    Mutta sen me tiedämme kun siinä elämme.

    Kiinnostavampaa kuin kauhukuvat siitä olisi lukea Sanden versio tulevaisuudesta ilman globalismia.
    Olisiko se pieniä suljetumpia valtioita joita hallitsisivat pienemmät nilkit?

    Jos pidät minua yhtenä höynäytettävistä kommentoijista,
    Erehdyt siltä osin että uskoisin globalismin hyväntahtoisuuteen.
    Sillä ei ole mitään tekemistä hyvän tahdon ja oikeudenmukaisuuden kanssa.
    Mutta ei ole silläkään mitä sinä ihannoit: Trump, Pen, Putin...
    Ja sitäpaitsi Trumpkin on miljonääri nimenomaan
    Globalismin avulla...

    VastaaPoista
  2. Ainoa maa maailmassa
    Joka vapaaehtoisesti yrittää olla globalisaation ulkopuolella:
    Pohjois-Korea.
    Onko se ihanteesi?

    VastaaPoista
  3. Rokulipäivä niin aikaa mietiskellä...
    Eikä kansallisvaltioiden aika ollut myös globalismia eli siirtomaat?
    Tai Rooma aikanaan: Afrikasta Skotlantiin. Kuvio vaan nyt suurempi eli koko maailma.
    Sen vastustamisessa menee ruuti hukkaan.
    Todellisia vastustus-kohteita Suomesta kyllä löytyisi: Osakekaupan hallintarekisteri joka pimittää, infran myynti kuten Caruna, jossa monopoliasemassa oleva yritys myytiin yksityiselle, Sote jossa terveyspalveluiden nimessä siirretään jättipotti verorahoja sijoittajille ym. Ym.
    Ne ovat päätöksiä ja suunnitelmia, jotka ovat täysin Suomalaisten päättäjien päätettävissä!
    Ei niitä päätä EU tai muukaan globalistinen systeemi vaan meidän (siis joidenkin muiden kuin minun) valitsemat Suomalaiset päättäjät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei olisi globalisaatiota, miten olisi olemassa kansainvälinen hallintarekisteri? Entä, jos puhutaan sotesta, niin minkä maan malli tulee ensimmäisenä mieleen tästä "valinnan vapauden" -ajatuksesta?

      Asioita voi katsoa pidemmälle, kuin vain oman maan päättäjien tyhdyyteen. Ideat ovat muualta maailmasta tulleita järjestelmiä, ei suomen omia hallintohimmelikeksintöjä.

      Poista
    2. Pitää paikkansa.
      Ei nämä ideat ole Suomessa keksittyjä.
      Mutta päätökset niistä tekee Suomalaiset päättäjät.
      Siksi Suomessa kannattaisi keskittyä täällä tehtäviin päätöksiin
      Eikä tuhlata energiaa globalismin vastustukseen.

      Poista
  4. Ilman globalisaatiota ei ilmestyskirja etene, se on oleellinen osa.

    VastaaPoista
  5. Suomen valtion harrastama subventiotoiminta suhteessa ulkomaisiin kaivosyhtiöihin on rikollista ja mielenvikaista toimintaa. Tämän taustalla täytyy olla jotain todella likaista peliä ja todennäköisesti massiivista korruptiota. On todella irvokasta, kun ministerit vannovat virkavalassaan toimivansa Suomen kansan parhaaksi. Siinä he valehtelevat tietoisesti. Jos vala menisi niin kuin he toimivat, siinä lukisi, että he tulevat palvelemaan EU:ta, YK:ta, eliitin salaseuroja kuten Bilderberg-ryhmää, vapaamuurarieliittiä, maailman suurpankkeja ja -yhtiöitä, sekä yleisesti ottaen rikkainta eliittiä ja heidän ajamaa uutta maailmanjärjestystä. Tämän eliitin lopullinen tavoite on maailmankattava diktatuurinen hallinto.

    VastaaPoista
  6. Tämä aika on vähän molempia. Fasismia kuin kommunismia. Kumpikin aate etsii omia ratkaisuja ongelmille, joita maailmassa on. Globalismi on aate 1800-luvulta, jolloin puhuttiin vapaakaupan muodossa. Oikeisto haluaa sitä kuin vasen puolikin. Oikeisto rahan puolesta ja vasen "rauhan" takia. Lainaus:Marx ja Engels vapaakaupan puolesta Marx ja Engels kehuivat Kommunistisessa manifestissa, että vapaakauppa "pakottaa barbaarien piintyneimmänkin muukalaisvihan antautumaan". Globalismi on juuri kahden kauppaa parhaimmillaan. Elitti saa rahat ja vasen rauhan, jota on hamunnut. Se vaan ettei se ole kestävällä pohjalla. Rahat siirtyvät pienen ryhmän haltuun ja vapaakauppa riistää luonnonvaroja, kun "vihollisten" kanssa käydään riistohintakauppaa.

    VastaaPoista