MACRON - EUROFASISTI

Koska se luotettava valtamedia pitää huolen Ranskan presidentin vaaliehdokas Marine Le Penin haukkumisesta, lataan hieman vastapalloon ja teen sylttyä siitä median kultapojusta. Paljastan mikä miekkonen hän todellisuudessa on.

Median suuresti ihailema Macron on vasemmalle kallellaan olleen lääkäriperheen kasvatti, joka kävi jesuiittakoulua. Yliopistollisen lopputyönsä hän teki Macchiavellistä. Hän oli sosialistisen puolueen jäsen 2006-09 ja sen jälkeen hän oli sitoutumaton. Macron toimi Ranskan talousministerinä vuosina 2014-16, kun Ranskan valtiontalous joutui ongelmiin, eikä sattumalta. Huomion arvoista on se, että hän toimi Rotschildt-pankin investointipankkiirina vuosina 2008-12. Hän oli siis suurpääomista suurimman ytimessä ja tienasi miljoonia mm. junailemalla Nestléln yrityskauppoja. Nestlën arvoihin kuuluu mm. se, ettei vesi ole ihmisoikeus.

Keväällä 2016 Macron perusti oman poliittisen liikkeensä, jonka ideologia oli sekoitelma liberalismia, eurofederalismia ja eurodemokraattisia ideoita ja hyvää mediaesiintymistä. Liikkeen nimi on En Marché. Sen etukirjaimet tulevat Macronin omista nimen etukirjaimista ja liikkeen olemassa olo perustuu Macronin olemassa oloon. Liike on Macron. Sitä ei ole olemassa hänen ulkopuolellaan. Hän sen Johtaja.

Jos Le Pen on perinteinen ääripopulisti, Macron edustaa uutta Light-versiota. Perusideana on propagandistinen positiivisuus ja myönteisyys, joka tosin aina ei oikein toimi varsinkaan työttömyydestä kärsivillä alueilla. Amiensin nolaus on malliesimerkki siitä, kuinka itsensä positiivisena vaihtoehtona esittävä Macron paljastuikin vaihtoehdottomuuden lähettilääksi julistaessaan, ettei Ranska voi sille mitään, että työpaikat katoavat halpatuotantomaihin. Näin tehdessään Macron jälleen kerran toi esiin oman talouspoliittisen ajattelunsa ytimen.

Rotschildt-investointipankkiiri Macron on tietenkin globalisti ja liberalisti. Se tarkoittaa sitä, että hän edustaa talousajattelua, jossa pääomilla ja suuryrityksillä on täydet toimintavapaudet ja työväestön on sopeuduttava niiden toimintaan. Valtio ei saa puuttua asiaan millään tavalla, vaan sen tehtävä on uudelleen kouluttaa työväkeä vapaan pääoman kulloisiinkin tarpesiin. Le Pen on täysin erilinjoilla ja hänen näkemyksensä mukaan valtiolla pitää olla aktiivinen rooli taloudessa. Macronin mielestä ei pidä, eikä saa olla, paitsi suurpääoman etujen vartijana.

Macronin yhteiskunta- ja talousajattelu on meille suomalaisille hyvin tuttua. Samaa olemme kuunnelleet viimeiset 15-20 vuotta omilta poliitikoiltamme ja odottelemme edelleen tämän globalistisen talouspolitiikan hedelmiä suurtyöttömyyden ja valtion talouden romuttajaisten keskellä. Macron lupaa samaa Ranskalle ja ranskalaisille, ja on ilmoittanut senkin, ettei valtio saa puuttua yritystoimintaan millään tavalla. Maassa, jossa valtion yhtiöillä on aina ollut tärkeä rooli, tuollainen lausunto on sodan julistus perinteiselle yhteiskuntajärjestykselle. Onkin hyvin mahdollista, että Macronin visioissa ranskalainen yhteiskunta tuhotaan samojen suuntaviivojen mukaan kuin mitä Suomessa tehdään.

Suomalaisten poliitikkojen puheiden ja tekojen samankaltaisuus Macronin kanssa ei ole sattumaa. Suomalaiset satraapit ovat aina olleet halukkaita tuhoamaan oman maansa ja yhteiskuntansa euroeliitin vaatimusten ja toiveiden mukaisesti, ja käyttämään euronojaa suojanaan tehdessään omia kansallisvaltion vastaisia toimenpiteitään. Lausunnoissaan Macron on korostanut samoja linjauksia, joiden mukaan Euroopan Unioni on tärkeämpi kuin Ranska ja sen yhteiskunta tai talous, tai ranskalaiset ylipäätään.

Kaikkien huolestuttavimpiä ovat olleet Macronin ulkopoliittiset linjaukset. Hän on avoimesti ilmoittanut kannattavansa Britannian satuttamista ja vahingoittamista Brexit-prosessissa, aivan kuten meillä kokoomusjohto. Macronin näkemyksen mukaan Britannia on pettänyt Euroopan Unionin ja sitä pitää rangaista erostaan mahdollisimman paljon, jotta (kuullostaako tutulta) se toimisi varoituksena muille maille.

Miten tämä sopii miehen suuresti huutelemiin eurooppalaisiin ja länsimaisiin arvoihin? Ei mitenkään. Miten se sopii länsimaisen demokratian perusperiaatteiisiin? Ei mitenkään. Miten se sopii siihen propagandapuheeseen, että Euroopan Unioni on vapaaehtoinen? Ei se sovikaan. Se on ylikansallisen vallan ja eurofederalistin puhetta.

Macronin mielestä kansojen, kansallisvaltioiden Eurooppa on mennyttä ja pitää juuria pois. Tilalle tulee ylikansallinen valtiorakenne, joka yhdessä suurpääoman ja suuryritysten kanssa hallitsee. Tämän liittovaltion jäsenvaltioiden tulee toteuttaa ylikansallista politiikkaa ja eurokansalaiset saavat vaeltaa työn perässä maasta toiseen. EU ei ole vaihtoehto, vaan ainoa todellisuus. Siitä ei saa erota, eikä sitä saa kritisoida. Näin siksi, että Macron on Euroopan Unionin ja suurpääomien ehdokas, ylikansallisen vallan edusmies, jonka tehtävänä on pitää Ranska saumoistaan ratkeilevan unionin tukena.

Ulkopolitiikassaan Macron on idiootti. Hän on useampaan kertaan vaatinut roheampia sotatoimia Syyriassa ja hiljattain hän vaati maahyökkäystä Syyriaan. Se, että laajamittainen Naton hyökkäys Syyriaan voisi johtaa ydinsotaan ja maailman tuhoutumiseen, ei Macronin arvioiden mukaan ole mahdollista. Se johtuu siitä, että Macron kuvittelee, ettei Venäjä ole tosissaan tai ettei Venäjästä ole vastaanpanijaksi. Jonkun pitäisi kertoa pikapikaa Macronille venäläisten RS-28 ja RS-34 ohjuksista. Macron ilmeisesti myös kuvittelee, että hänen johdollaan EU-Ranska voisi käydä voittoisan sodan, jonka voiton paraatissa Macron sitten ratsastaisi paraatijoukkojen kärjessä pitkin Champs Elyséetä.

Se, että eurosentrinen media tukee aukottomasti Macronia maasta toiseen, ei ole ihme. Hän on globalisti ja eurofederalisti, Media palvelee ylikansallista valtaa, Hän edustaa kaikkea sitä, mikä Euroopan Unionissa on mennyt vikaan ja mikä on saanut aikaan kansallismielisten liikkeiden nousun ja synnyn KAIKISSA EU-maissa. Suuryritysten, suurpääoman ja Euroopan Unionin ehdokas Macron on etenkin suomalaisen valtamedian mieleen juuri samoista syistä: koska suomalaismedia ei ole vieläkään tajunnut, että Euroopan Unionissa on valuvika, se pitää Macronia tilanteen pelastajana.

Suomalaistoimittajat antavat nännit jäykkinä Macronia ylistäviä lausuntojaan ja kuvittelevat, jopa ääneen sanoen, että Macronin voitto on merkki siitä, että kansat haluavat suurpääomien ylivaltaa ja kansallisen päätäntävallan ja itsemääräämisoikeuden tuhoamista. Tästä on kyse, mutta toimittajat, jotka tekevät juttujaan unelmiensa ja toiveittensa perusteella, eivät sitä halua ymmärtää, tai kieltäytyvät ymmärtämästä. Ilmiö on hieman sama kuin 1970-luvulla, jolloin moni suomalaistoimittaja teki ylistysjuttuja Neuvostoliitosta samalla paatoksella, vaikka olisi tiennytkin missä oikeasti mennään.

Macron on ylikansallisen vallan edusmies. Hän ei halua kansojen, kansalaisten parasta, eikä edistää kansalaisyhteiskuntaa. Päinvastoin, hänen ideologiassaan mitään kansoja ei ole olemassakaan. On vain vapaasti toimiva suurpääoma, vapaasti toimivat suuryritykset sekä Euroopan Unioni, joka hallitsee Eurooppaa edellisten toiveiden mukaisesti ja varmistaa, ettei yksikään Euroopan maa pane hanttiin tai estä suuryritysten toimintaa. Kansalaisia ei tässä yhtälössä ole todellisuudessa olemassakaan, muuta kuin kuluttajina ja yritystoiminnassa vapaasti hyödynnettävänä resurssina.

Macronin, kuten suomalaistenkin samalla tavalla ajattelevien ihmisten, ideologia on vanha tuttu. Sitä suomalaistoimittajat eivät oikein ymmärrä, koska he ovat poliittiselta tietotasoltaan niin kovin heppoisia. Tai ainakin toivoa sopii. Nimittäin jos he ymmärtäisivät Macronin ideologian, mitä se todellisuudessa tarkoittaa, juttujen sävy olisi hieman toisenlainen. Macron, kuten hänen kaltaisensa stubbit ympäri Euroopan, ovat oikeasti fasisteja.

Äkkiseltään ajatus kuullostaa huimalta, mutta näin on. Suuryritysten ja suurpääomien sovittaminen valtiohallinnon rakenteisiin, valtioiden sulauttaminen suurpääomiin, on fasismia. Toimittajat eivät tätä ymmärrä, tiedä, tai halua sanoa ääneen, mutta näin asia on. Ei ole sattumaa, että saman talousajattelun myötä turvallisuusviranomaisten valtuuksia lisätään koko ajan kaikkialla Euroopassa, myös meillä. Sekin on osa fasistista kehitystä. Näin homma toimii ja menee, fasismissa.

Se, että Macron ja hänen kaltaisensa sutkit esiintyjät eivät räyhää kaduilla ja huutele rasistisia iskulauseita, hämää yleisöä ja toimittajia. Se, että Macron ja muut stubelot käyttäytyvät hyvin, pukeutuvat siististi ja vetoavat olemuksellaan stylisteihin, ja puhuvat tauotta "todella fantastisia" juttuja, hämää. Todellisuudessa tuon siistin positiivisuuden takana Macron ja kaikki hänen kaltaisensa ovat fasisteja. He ovat fasismin päivitetty versio 2.0.

Mihin tällaisen väitteen voi perustaa? Miten voin väittää, että suurpääoman ja ylikansallisen vallan edustaja Macron on fasisti? No, asiaa pitänee kysyä mieheltä, joka loi, kehitti ja synnytti fasismin. Ole hyvä. Benito. Kerro meille mitä fasismi tarkoittaa.

SUOMEN ITSENÄISYYS 1917 JA NYT

Toisin kuin meillä virallisesti ja perinteisesti on selitelty, Suomen itsenäisyys oli vähintäänkin yhtä epämääräinen tapahtuma, kuin Suomen itsenäisyyden menettäminenkin vuonna 1995. Oikeiston vaaliman myytin mukaan bolshevikit halusivat maan itselleen ja urhea vapaussotilas sitten vapautti sen kommunistiryssien ikeestä. No ei ihan. Vasemmalla taas on huudettu aina sitä, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden silkkaa rakkauttaan. No ei ihan niinkään.

Todellisuudessa itsenäisyyteen johti Venäjän luhistuminen. Vuoden 1905 jälkeen tsaarin ja Venäjän asema heikkeni koko ajan, kun vanha jättiläisvaltio ei kyennyt modernisoimaan rakenteitaan eikä talouttaan. Venäjä oli umpilaho poliittisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti, mutta Venäjän imperiumi oli edelleen niin suuri, että se kykeni olemaan voimatekijä. Se hämäsi etenkin rikkainta oikeistoa ja aatelistoa, joille itsenäisyysajatus oli täysin vieras.

Suurpääoman oli hyvä köllötellä tsaarin Venäjän suurruhtinaskunnassa, olkoonkin, että 1800-luvun lopulta voimistuneet venäläistämistoimet (itseasiassa toimet eivät niinkään tähdänneet maan venäläistämiseen, vaan sitomiseen osaksi varsinaista Venäjää kaikin keinoin) olivat johtaneet itsenäisyysaatteen kipinään myös oikeiston piirissä. Vasemmalla vastaavia ajatuksia oli elätelty jo jonkin aikaan, sillä tsaarin Venäjä katsottiin kansojen vankilaksi. Tosin niin olivat Englannin, Saksan ja Ranskankin imperiumit, sekä Itävalta-Unkari.

Ratkaiseva hetki koettiin helmikuussa 1917, jolloin tsaari syöstiin lopullisesti vallasta ja venäläinen äärimmäisen sekava ja kaoottinen "demokratia" sai hetkensä. Se tosin sössittiin aika pian perivenäläiseen tyyliin ja vanhan vallan yhteiskuntarakenteiden hanttiin panemisella. Ei sovi myöskään unohtaa, että Saksa toimi hyvin aktiivisesti sekä Venäjällä, että emigranttien keskuudessa Venäjän heikentämiseksi kaikin tavoin.

Tämä Uusi Venäjä taapersi miten kuten, tasapainoilemalla vallankumousajatusten ja ideoiden, ja suursodan välimaastossa, länsiliittoutuneitten painostaessa ankarasti sodan jatkamiseen. Kuitenkin Venäjä oli joutunut tilaansa juuri sodan hirvittävien tappioiden, talouden yleisen jumittamisen ja suoranaisen pulan vuoksi. Tsaarin syrjäyttämisen piti johtaa rauhaan ja paluuseen normaalielämään, mutta toisin kävi. Ja kaikki meni enemmän ja vähemmän solmuun, kun ns. Kerenskin hallitus enemmän tai vähemmän yritti pystyttää diktatuurin maahan ja alkoi koventaa otteitaan.

Suomessa Kerenskin hallinnon puheet kansallismielisen murskaamisesta ja kansojen alistamisesta nostattivat itsenäisyysintoa kautta poliittisen kartan. Oikeiston aktivistipiireissä Kerenski oli pahimman lajin Suomen syöjä (joskin suurpääoman edustajat vielä uumoilivat, että diktaattorin avulla voitaisiin tehdä hyviä bisneksiä) ja vasemmalla hänen julkitulleet aikeensa tulkittiin hyökkäykseksi alempia sosiaaliluokkia vastaan.

Bolshevikit, vasemmistososialistit ja muut haistoivat mahdollisuutensa ja aloittivat vyörytyksen kohti uutta vallankumousta. Sellainen saatiinkin lokakuussa 1917. Tuolloin vallan maassa otti sekalainen joukko vallankumoushenkisiä puolueita ja ryhmiä menshevikeistä sosiaalivallankumouksellisiin, vasemmistososiaalivallankumouksellisista bolshevikkeihin. Saksassa tilanne herätti lähes hilpeyttä, sillä kaikki kumoukselliset olivat ilmoittaneet tavoitteekseen rauhan. Se sopi Saksalle, joka suunnitteli uutta  suurhyökkäystä lännessä sodan ratkaisemikseksi ja tarvitsi itärintaman joukkoja sinne. Pelkästään horjuvaa Itävalta-Unkaria tukemassa oli 25 saksalaista divisioonaa, joita tarvittiin muualla. Rauha idässä takaisi sen.

Saksa ei kuitenkaan ollut mikään joulupukki. Se oli vallannut suuria alueita idässä, eikä aikonut luopua niistä missään oloissa. Se halusi itselleen myös aikoinaan saksalaisen ritarikunnan hallitseman Baltian Eestiä myöten. Toki se oli valmis neuvottelemaan hieman, mutta aikeet olivat selvät. Ukraina tuli liittää sekin saksalaiseen vaikutuspiiriin, joskin Ranska halusi jostakin syystä Ukrainan itselleen jo tässä vaiheessa ja vastusti sen saksalaistamista. Itävalta-Unkari, jonka hallussa länsi-Ukraina oli ollut halusi sekin koko Ukrainan ilman mitään realistisia mahdollisuuksia.

Suomella ei tässä vaiheessa ollut juurikaan merkitystä kenellekään muulle, kuin vallankumouksellisille ja heidän joukossaan Suomessa oleskelleille Leninille ja Stalinille. Vallankumouksellisten kovin kaksikko tiesi, että Saksan käsissä Suomi olisi helvetinmoinen riski Pietarille, mutta se myös tunsi suomalaisia sosialisteja, joista osa oli jo tässä vaiheessa innostunut bolshevikkien johdon touhuista. Lenin, jääkylmä pelimies, tiesi myös, että lupailemalla suomalaisille, ja kaikille muillekin, vapautta päättää omista asioista, nämä reuna-alueiden kansat pidettäisiin poissa Pietarista omia asioitaan järjestelmässä. Leninille Ukraina oli tärkein ja suurin palanen. Suomi oli tärkeä vain lähinnä sijaintinsa vuoksi.

Venäjä oli tietenkin bolshevikkien tärkein alue ja kohde. He tekivät yhden epäonnistuneen vallankaappausyrityksen ja johtajat joutuivat painumaan maan alle, mutta epäonnistuminenkin lisäsi kannatusta. Kun muut tsaarin syösseet puolueet jatkoivat puheen pälinää ja vatulointiaan duumassa ja aluekomiteoissa, ja maa oli sekaisin kuin seinäkello, Suomessa piileskelevä Lenin haisteli ilmaa. Pietarissa muhi ylläri pylläri kaikille. Bolshevikit eivät olleet kuten muut. He olivat kovapintaisimpia ja parhaiten organisoituja, he olivat tarmokkaimpia, heitä oli kaikkialla ja kaikessa, ja kun tilaisuus tuli, he myös tarttuivat siihen.

Muun kumousväen laatiessa lauseitaan ja vastalauseitaan, bolshevikit valtasivat strategisia rakennuksia ja kohteita Pietarista, hajoittivat duuman, ja ottivat vallan maan pääkaupungissa ja julistautuivat Venäjän ainoaksi hallitsijaksi. Se oli tietenkin täyttä shaibaa, sillä bolshevikkien valta ulottui tuoreeltaan Pietarin lähialueille, eikä edes koko kaupunki ollut hanskassa. Juuri siitä syystä länsivallat kieltäytyivät tunnustamasta moista äpärää. Oletusarvo oli myös se, etteivät bolshevikit pysy vallassa viikkoa, kahta kauempaa. Sitä pyrittiin myös varmistamaan agenttitoiminnalla, joka ei tosin saanut aikaan mitään. Myöhemmin läntisiä arvioita reivattiin sitä mukaan kuin aika kului, eli kuukausista vuosiin jne.

Bret-Litovskissa alkoivat Saksan ja itsensä uusiksi Venäjän valtiaiksi nimittäneiden bloshevikkien neuvottelut. Alkuun asiat sujuivat ajoittain jopa hauskojen lounaiden merkeissä, mutta Lenin kyllästyi 1800-lukulaiseen societé-teatteriin ja lähetti paikalle Trotskin, vallankumouksen terävimpiin kuuluvan ultrahäikäilemättömän komissaarin. Trotski edusti Buharinin ohella sitä siipeä, jonka mukaan mitään kansojen itsenäisyyksiä ei suvaittaisi, kun taas Lenin ja Stalin odottelivat.

Trotski oli varma, että maailman vallankumous oli nurkan takana, olihan Saksassa ollut leipämellakoita ja levottomuuksia ja Itävalta-Unkari romahduspisteessä. Hänen ajatuksensa oli pitkittää neuvotteluita periksiantamatta, kunnes kaikki maailman prolet ryntäisivät liittymään Venäjän bolshevikkeihin. Buharin oli samoilla linjoilla. Stalin pelasi omia pelejään ja vaihteli mieltään sen mukaan, miltä näytti.

Lenin oli aluksi samoilla linjoilla, mutta tajusi pian, ettei mitään vallankumousta lännessä olisi ihan heti tulossa. Olennaista oli saada valta käsiin Venäjällä, eikä haahuilla fiilispohjalta maailman sfääreissä. Stalin liukui Leninin linjoille ja hän oli sentään kansallisuusasioiden komissaari, jonka vastuulla kansallisuusasiat olivat. Lenin tajusi myös, etteivät bolshevikit voineet syödä sanojaan, kuten aikaisemmat helmikuun kumoukselliset olivat tehneet, ja bolshevikit olivat luvanneet kansoille itsemääräämisoikeuden. Asiasta oli jopa annettu julkilausuma, jossa tosin uskoteltiin että itsenäistyneet kansat tekisivät vallankumouksen ja liittyisivät bolshevikkien porukkaan myöhemmin.

Julistus oli laukaissutkin itsenäistymisaallon, jopa niin, että Siperiakin julistautui itsenäiseksi. Bolshevikit hoitelivat Siperian myöhemmin, samoin kuin Valko-Venäjän ja Ukrainan, mutta Baltia ja Suomi lipesivät näpeistä Saksan toimien vuoksi. Suomen kohdalla tehtiin myös ylioptimistinen tilannearvio kumoushenkisten sosialistien intoilun vuoksi ja olihan suurruhtinaskunnassa Itämerenlaivaston kumouksellisten päämaja Tshernobalt ja kymmeniä tuhansia sotilaita.

Stalin oli jo marraskuussa käynyt Suomen sosialidemokraattien puoluekokouksessa pistämässä tulta uuniin ja suositellut vallankumousta. Hän oli lupaillut konkreettista apuakin, aseita ja lämmintä kättä, mutta tosipaikan tullen suomalaiset bolshevikit Kuusisen ja muiden johdolla huomasivat, että tarjolla oli lähinnä lämmintä kättä. Aseapu jäi kovin vaatimattomaksi, samoin miesvoima, koska niitä tarvittiin Pietarissa ja Venäjällä. Kaiken kukkuraksi Saksan kanssa väännettiin kättä rauhanehdoista.

Suomalaiset kumoukselliset kävivät Pietarissa useammankin kerrann pyytämässä jeesiä aatetovereilta, mutta Trotski käski julistautumaan ensin itsenäiseksi ja sitten tekemään kumouksen. Samanlaista viestiä tuli muiltakin bolshevikkien nokkamiehiltä, joista Buharin ja Radek sekä rouva Kollontai eivät halunneet päästää yhtään kansaa pois kuvittelemansa maailman vallankumouksen käsistä. Lenin sanoi, että hoitakaapa nyt hommanne edes alkuun ihan itse, ja suomalaiset päättivät yrittää. Julistettiin lakko ja työväen järjestyskaartit aktivoitiin, ja homma lähti heti lapasesta.

Samaan aikaan oikeiston perustamat suojakaartit eli suojeluskunnat aktivoitiin ja lokakuun vaalit voittanut oikeistolainen senaatti päätti ruveta itsenäiseksi, koska sille bolshevikkien Venäjä oli kauhistuksen kanahäkki syystäkin. Enckelit ja muut kävivät Pietarissa utelemassa olisiko itsenäisyys mahdollinen, mutta Leninillä ja muilla oli muutakin hommaa. Sitäpaitsi he toivoivat suomalaiusten aatetoverien tekevän sen pirun kumouksensa, kunhan saisivat itsensä liikkeelle. Asialla alkoi olla hieman kiire, sillä isompi peli oli koko ajan meneillään.

Sosiaalidemokraatit hajosivat. Kuusisen vetämä siipi halusi bolshevikeiksi, mutta Tannerin porukka halusi pysyä parlamentarismin ja demokratian linjoilla. Suurin osa puolueesta oli Tannerin linjoilla, mutta huomattava osa johdosta vallankumouksen kannalla. He ryhtyivät vetämään omaa shöytaan itänaapurin innostamana, mutta kylmä suihku tuli välittömästi. Rautatielakko oli lopetettava, että Suomesta saatiin aseet ja miehet Pietariin tekemään sitä oikeaa vallankumousta. Suomalaiset vallankumoukselliset saivat ensimmäisen oppitunnin reaalipolitiikasta, joka meni kuitenkin yli hilseen, ja matka kohti sisällissotaa alkoi suurella tietämättömyyden antamalla itsevarmuudella.

Samaan aikaan Saksa kiristi ruuvia Bret-Litovskissa ja itärintamalla. Toisin kuin Trotski, Buharin ja muut olivat uskoneet. Saksa ei ollut suinkaan samassa tilassa kuin Venäjä. Se pystyi edelleen toimimaan. Saksa oli päättänyt luoda Baltiaan oman valta-alueensa paikallisten satraappien avulla; Saksalaisen protektoraatin kuten termi kuului, ja ilmoitti äkkiseltään, että se tunnustaa balttien edustajat ja suojelee noita maita ja kansoja, ja varmuuden vuoksi Saksan sotajoukot lähtivät myös liikkeelle ja valtasivat lisää alueita. Toisin kuin Trotski, Lenin oli jo arvellut näin käyvän. Saksa käytti valtapyrkimyksiään rauhanneuvotteluissa esimerkkinä siitä, että se eivätkä boslhevikit tarjosi kansoille itsenäisyyttä. Punainen Pietari oli pahassa kiipelissä, mutta pelimies Leninillä oli ässä hihassa.

Suomen porvarillinen senaaatti oli julistanut maan itsenäiseksi 6.joulukuuta 1917, mutta ketään ei kiinnostanut Venäjän imperiumin suurruhtinaskunnan paikallisten uuvattien julistus. Venäjältä oli sinkoillut tuhansia julistuksia sitten helmikuun ja suomalaisten piipitykset olivat vain yksi tiraus noiden julistusten tsunamissa, eikä suomalaisten itsenäisyys näyttänyt sen todennäköisemmältä kuin bolshevikkien onnistuminenkaan. Ruotsi katsoi asiaa omalta kantiltaan ja ilmoitti, ettei itsenäisellä Suomella ollut mitään elinedellytyksiä. Ruotsin silmissä itsenäinen Suomi oli lähinnä vitsi. Muut länsimaat olivat hieman samoilla linjoilla, osittain siksi että ne valmistelivat täyttä häkää omia sotilaallisia interventioitaan Venäjällä.

Saksa ei sanonut tässä vaiheessa juuta eikä jaata, ja siveli viiksiään kohteliaasti suomalaisten hypätessä itsenäisyyden tunnustamista pyytämässä. Suomi oli Saksalle yksi pelinappula ja vähäarvoisin sittenkin. Saksa halusi Baltian ja osia itä-Euroopasta. Saksa, kuten niin moni muukin, aliarvioi Leninin häikäilemättömyyden ja nopeuden. Julistautuessaan balttien suojelijaksi ja ylivaltiaaksi Saksa oli ikään kuin ilmoittanut tavallaan olevansa niiden kansojen suojelija, jotka halusivat pois Venäjän vallasta. Hintana oli kuitenkin se, että sen tunnustamat maat olivat sen alusmaita. Lenin halusi syöttää saksalaisille kipsijauhoa asian suhteen ja juuri silloin Pietariin pölähtivät suomalaiset porvarit mankumaan tunnustusta lännessä hylätylle itsenäisyysjulistukselleen.

Svinhuvud ja kumppanit olivat keskellä olemassa olostaan taistelevan vallankaapanneen vallankumousjärjestön päämajaa paperilappu kädessään ja saivat esiteltyä asiansa kirjaimellisesti duuman käytävällä, kansankomisaarien neuvotteluhuoneen ulkopuolella. Lenin tuli ulos, kuunteli suomalaisten höpinät, nappasi paperin ja sanoi: hetkinen. Suomalaiset jäivät käytävälle ihmettelemään huutoa ja juoksentelevia ihmisiä. Suurvallan vallankumouksen tekeminen ei ollut ihan selkeää ja kiireetöntä puuhaa.

Bolshevikkien hallituksessa, eli kansankomissaarien kokouksessa käsiteltiin toveri Leninin pöytään tuomaa asiaa: tunnustaisiko itsensä Venäjän valtiaaksi julistautunut porukka Suomen itsenäisyyden? Joukossa oli änkyttäjiä, mutta Lenin perusteli asiaa sekä bolshevikkien antamilla julistuksilla ja lupauksilla, että suomalaisten sosialistien tulevalla vallankumouksella, jonka jälkeen maa liittyisi proletariaatin neuvostojen federaatioon. Olennaista oli kuitenkin hieraista Suomella saksalaisten nenää ja näyttää muille kansoille, että me, bolshevikit, annamme itsenäisyyden, mutta Saksa vain satraappikunnan oikeudet.

Komissariaatin ovi aukesi ja pieni, puolikalju punapartainen terhakka mies asteli takaisin käytävään. Kynä oli kädessä ja nimi paperiin, ja näkemiin. Duracel-pupua muistuttava miekkonen palasi takaisin selvittelemään sisällisodan kuiluun jo todellisuudessa vajonneen jättiläisvaltion asioita ja sulki oven perässään. Elettiin vuoden viimeisen päivän viimeisiä minuutteja. 4. tammikuuta 1918 Yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea vahvisti asian ja 5. tammikuuta sen puhjeenjohtaja Juri Sverdlov luovutti asiaa koskevan asiakirjan suomalaisille.

Svinhuvud, Enckel ja Idman tajusivat mitä oli tapahtunut ja lähtivät tukka suorana takaisin Suomeen, ennen kuin Lenin tulisi katumapäälle. Samana päivänä itsenäisen Suomen tunnustivat Ruotsi, Saksa ja Ranska. Britannia tunnusi Suiomen itsenäiseksi vasta seuraavan vuoden 1919 toukokuussa, samoin Yhdysvallat, kun alkoikin näyttää siltä ettei Venäjä ihan heti palaisikaan entiselleen, entisine suurruhtinaskuntineen. Siihen saakka ne olivat tuumailleet, että Suomi kuului noin periaatteessa Venäjään.

Leninin peli onnistui. Saksa suostui rauhaan, sai Baltian, ja bolshevikit rauhoitettua suurimman vihollisensa. Rintamalta tuli joukkoja sotimaan heidän puolelleen ja vastapuolelle myös, mutta olennaista oli että Saksan sota oli saatu loppumaan. Saksa kakat nakkasi loppupeleissä Ukrainastakaan, se oli ollut vain pelinappula, ja kun Itävalta-Unkarin ministeri vaati Ukrainaa, Saksan edustaja totesi, että jos ei kelpaa, he vetävät ne 25 divisioonaa pois välittömästi. Se sulki Itävallan suun. Maa oli hajoamassa itsekin.

Britit, ranskalaiset ja amerikkalaiset aloittivat sotatoimensa puna-Venäjää vastaan, joskin hyvin heppoisasti, koska niiden silmissä bolshevikit olivat pettäneet heidät tekemällä erillisrauhan. Niin olivatkin, koska bolshevikit kävivät omaa sotaansa Venäjällä, jossa vihollisia oli enemmän kuin tarpeeksi. Saksa järjesti heille myös yllärin, sillä kun rauha oli solmittu ja Suomi saanut itsenäisyyden, Saksa teki maihinnousun Suomeen. Saksalaisia eivät kaikki valkoiset suinkaan riemuiten vastaanottaneet, sillä tsaarin upseeri Mannerheim oli sotinut heitä vastaan kolme vuotta itärintamalla eikä halunnut heitä maahan. Toiset halusivat.

Itsenäisyyden hyväksyminen Leninin toimesta oli siis osa suurempaa peliä, jota Saksa ja Venäjä pelasivat. Itämeren divisioonan maihinnousi keväällä 1918 oli sekin osa suurempaa peliä, josta senaatin valkoinen Suomi hyötyi, mutta joka ei ollut ihan ongelmaton poliittisesti. Suomen traaginen sisällissota kesti vain kuukausia, mutta tuho ja hävitys olivat karmeat. Valkoinen terrori ylitti punaisen siinä määrin, että Meksikon konsuli esitti Tampereen taistelun jälkeen vastalauseensa moisen hirviömäisyyden johdosta. Kannattaa muistaa, että tässä vaiheessa Meksikon vallankumousta oli käyty jo 7 vuotta, eivätkä Pancho Villa, Emiliano Zapata, Carranza ja muutkaan olleet mitään partiopoikia hekään.

Venäjän sisällisota kesti vuoteen 1922-23 saakka, joskin Keski-Aasiassa taisteltiin vuoteen 1934 asti. Uhreja oli miljoonia, Lenin oli pois pelistä, alkoi bolshevikkien johdon sisäinen valtataistelu, jossa toveri Stalin veti pidemmän korren ja osoittautui Leninin sairasvuoteella antamien varoitusten veroiseksi veijariksi, joka sitten teki Neuvostoliitosta suurvallan ja hirmudiktatuurin.

Suomessa nuoltiin haavoja, vaijettiin, luotiin valkoista myyttiä vapaussodasta, flirttailtiin fasismin kanssa, kompuroitiin, mutta myös edistyttiin lainsäädännöllisesti. Kun suomalainen nuori demokratian alku joutui tulikokeeseen 1932, se torjui fasismin. Täpärästi, mutta kuitenkin.

Käytiin rajuja sotia suurvaltojen pelipöydällä jälleen kerran, ja taas kärsittiin, ja vasta noiden sotien jälkeen pyrittiin luomaan oma, suomalainen yhteiskunta ja ulko- sekä turvallisuuspolitiikka. Se perustui vahvaan armeijaan ja siihen, ettei Venäjälle annettaisi edes tekosyytä ryhtyä sotaan suomalaisia vastaan. Ulkomailla ja osin kotimaassakin haukuttu politiikka nosti Suomen köyhästä, sodan hävinneestä maasta maailman rikkaimpien ja hyvinvoivimpien joukkoon.

Kun Neuvostoliitto romahti, Suomen talous romahti, tosin ei pelkästään sen vuoksi vaan myös finanssimarkkinoiden vapauttamisen seurauksena, ja ajauduttiin suureen 90-luvun lamaan. Osittain lamaa hyväksi käyttämällä länsimieliset suomalaispiirit aloittivat kampanjansa liittääkseen Suomen taas osaksi Saksan, taloudellisen suurvallan, valtarakennetta. 1995 itsenäinen Suomi lakkasi jälleen olemasta ja tuli osaksi Saksan taloudellista valtapiiriä De Facto. Lailliseksi tämä itsenäisyydestä luopuminen tuli vasta vuonna 2010 perustlain muutoksella. Siitä saakka Suomi ei ole ollut enää itsenäinen myös De Jure.

Peitelläkseen tätä tosiasiaa, Suomessa valtaapitävät käynnistivät suuren propagandahankkeen, jonka tarkoituksena on huijata kansa uskomaan, että maa on edelleen itsenäinen, vaikkei se ole sitä ollut vuosikausiin edes juridisesti. Propagandakampanjan nimi on Itsenäinen Suomi sata vuotta. Se on valhe. Suomen valtiollinen itsenäisyys kesti vain 78 vuotta.

(lähdeteokset: Risto Volanen, Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. John Reed, 10 päivää jotka järisyttivät maailmaa. Ewan Mawdsley, The Russian Civil War, Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi,)

RANSKAN VAALIT: GLOBALISMI VASTAAN LOKALISMI

Suomalaisessa ja muussakin valtamediassa Ranskan vaalit pyritään esittämään Hyvän ja Pahan taisteluna, jossa vastakkain ovat rasismi ja suvaitsemattomuus ja suoranainen fasismi, ja toisaalla avoimmuus, suvaitsevaisuus ja länsimainen liberaali demokratia. Monille vaaleissa on kyse juuri näistä arvoista, mutta onko niin äänestäjille?

Le Penin taakkana on äärioikeiston historia, puolueen rasistiset juuret ja aggressiivinen xenofobia, mutta Macron, jonka "liike" perustettiin vain vuosi sitten tyhjästä ja jolla ei ole mitään varsinaista taustaa missään mielessä, on investointipankkiiri ja avoimesti globalismia saarnaava EU-federalisti. Ero tuli selkeästi esille symbolisesti hiljattain Amiensissa.

Amiensissa, Macronin kotikaupungissa, taistellaan tiukasti äänistä. Macron saapui mediasirkuksen kanssa paikalle, ajoi mustilla autoilla paikallisen kauppakamarin tarkasti vartioidulle pihalle tavatakseen paikallisen ay-liikkeen nokkamiehiä suljettujen ovien takana. Macronin viesti paikallisille oli tutun kuulloinen: me emme voi globaalissa markkinataloudessa mitään sille, että Whirlpoolin pesukonetehdas suljetaan ja tuotanto siirretään Puoluaan, mutta uudelleen koulutuksen kautta työttömiksi jäävät (290) voivat etsiä itselleen uusia työpaikkoja, joilla on kysyntää globaalissa markkinataloudessa.

Samaan aikaan Marine Le Pen ilmestyi myös Amiensiin. Hän käveli tehtaan portille ja tapasi sen parkkipaikalla tehtaan työntekijöitä, ja ilmoitti, että mikäli hänestä tulee presidentti, hän tekee kaikkensa, ettei vastaavaa enää tapahdu, etteivät suuryritykset kohtele työläisiä näin. Hän ilmoitti olevansa protektionisti ja haluavansa turvata ranskalaisten työpaikat. Hän ilmoitti olevansa työväen puolella kaikissa kiistoissa suuryritysten kanssa ja olevansa työväen ehdokas. Le Pen kutsui Macronia oligarkkien valinnaksi ja sanoi tämän edustavan ylikansallista valtaa.

Kuullessaan Le Penin olevan tehtaalla, Macron päätti siirtyä myös sinne, koska vastaehdokas tuntui varastavan show'n. Marine Le Pen jutteli työläisten kanssa, otti kaverikuvia heidän kanssaan, halaili ja kätteli, naureskeli ja vaikutti vapautuneelta, jopa siinä määrin, että vaihtoi perinteisiä ranskalaisia poskisuudelmia työläisten kanssa. Macronin tullessa paikalle, tehtaan työntekijät sytyttivät lautakasoja ja autonrenkaita palamaan. He buuasivat kotikaupungin pojalle ja huutelivat "Presidentt Marine!". Macronin sanoma uudelleenkoulutuksesta ja globaalin markkinatalouden vaihtoehdottomuudesta ei mennyt oikein jakeluun.

JOS ehdokkaat todella tarkoittavat mitä sanovat, on helppo nähdä mikä jakolinja on todellisuudessa. Se ei kulje vasemmisto-oikeisto akselilla, vaikka meillä niin usein hoetaan. Se ei kulje myöskään äärioikeisto-keskusta linjaa. Se kulkee globalismi-lokalismi repeämää pitkin. Tätä eivät suomalaiset toimittajat ja analyytikot joko ymmärrä tai halua ymmärtää. Kyse on siitä kumpi ajaa paikallisten etuja ja kumpi jonkin epämääräisen maapalloisen yhteisön, johon kuuluvat mainospuheissa maailman kaikki asukkaat. Tämä on koko jutun ydin, tästä Ranskan vaaleissa on todellisuudessa kyse.

Macron edustaa globalismia. Juuri siksi hänen ohjelmansa ja puheensa ovat aivan samoja, joita Sipilän hallitus hokee, joita Kataisen hallitukset hokivat, joita Vanhasen hallitukset hokivat jne. Suomi on noudattanut globalistista eli macronilaista talouspolitiikkaa pilkulleen. Suomi on globalismin partiopoika. Hallitus hallituksen perään on tehnyt kaiken mitä Euroopan Unioni haluaa ja sen päälle kaiken mitä globalismin todelliset vallankäyttäjät, ylikansalliset suuryritykset ja pankit haluavat. Me tiedämme mitä macronilainen politiikka toisi tullessaan myös ranskalaisille. Meillekin on sanottu, ettei työpaikkojen katoamiselle voi mitään, mutta kouluttautukaa uudelleen ja saatte uusia töitä uusilta aloilta. Me myös tiedämme kuinka se pitää paikkansa todellisuudessa.

Le Pen voi olla rasisti, en tiedä. Hän voi olla ulkomaalaisvastainen xenofobi. Voi olla, että hän vain puhuu ja tekee sitten valtaanpääsytään persut, eli kääntää takkinsa kaikissa lupauksissaan. Voi hyvinkin olla. MUTTA voi olla, että hän tekee kaiken sen mitä on luvannutkin. Toisin kuin Trump, Le Pen on ammattipoliitikko, jonka takana on puolue koneistoineen. Hänellä on valmiudet siihen.

Olennainen asia on kuitenkin tämä: hän on antiglobalisti. Hän on lokalisti. Hän ei halua korjata Kongon asioita, kehittää Irakin lastenvaunuteollisuutta, antaa rahaa epämääräiseen kansainväliseen projektitoimintaan, eikä olla muiden mieliksi samaa mieltä. Le Pen haluaa Ranskan olevan itsenäinen, oma toimijansa. Hän ei halua, että eurokraatit Strassbourgissa ja Brysselissä määrävät mitä Ranskassa tehdään. Hän ei halua, että Angela Merkel määrää mitä Ranskan pitää tehdä. Hän haluaa, että ranskalaiset päättävät mitä Ranskassa tehdään ja mitä siellä tapahtuu.

Olisiko sellainen mahdollista ja mihin tuollaiset vaateet johtaisivat, sitä ei tiedä vielä kukaan, mutta on aivan päivänselvää, että Ranskan vaaleissa on kyse globalismin ideologian ja lokalismin, paikallisideologian, yhteenotosta. Päättääkö Ranska, vai onko jollakin ylikansallisella toimijalla yliote maasta ja sen kansalaisista. Kaikki muu on detaljia ja yleistä lätinää.

Juuri siksi se "luotettava valtamedia" on asettunut aukottomasti Macronin taakse ja tukee tätä kaikin tavoin. Juuri siksi pankit, EU, kaikki globalistiset institutiot ja yhteisöt ovat Macronin tukena. Suurpääomat, suuryritykset, suurpankit, ylikansalliset toimijat ovat Macronin tukena. Le Pen on altavastaaja.

Miten äänestävät nuoret? Koulutetut, urbaanit, kansainväliset nuoret lienevät Macronin takana. Mutta entä laitakaupungin työttömät nuoret, maaseudun työttömät nuoret, kouluttamattomat?

Kenen puoleen keskiluokka kallistuu? Macronin ja Status Quon, vai rajat kiinni ja terroristit kuriin?

Mihin suuntaan ay-liike lähtee? Minne kallistuvat vasemmiston kodittomat äänestäjät?

Kumpi on ranskalaiselle äänestäjälle tärkeämpää: saman vanhan eurosentrisen politiikan jatkuminen, vai riski uudesta? Onko puolalaisen pesukoneentekijän elämä tärkeämpi kuin ranskalaisen?

Valinta tehdään kahden vastakkaisen ajatussuunnan välillä: globalismin tai lokalismin.

JUHLARAHA

Niin sanotusta teloituskolikosta on päätetty luopua. Hyvä niin, mutta se ei suinkaan poista itse ongelmaa. Ongelma on se, ettei kukaan Valtiovarainministeriössä, hallituksessa tai eduskunnassa muka huomannut mitään ongelmaa. Ongelma on siinä, että kolikkoa laatineilla ei soinut mikään summeri päässä.

Kenen mielestä juhlavuoden juhlarahasarjan kärjeksi sopii kuva, jossa suomalaiset tappavat suomalaisia? Miten he asian itselleen perustelivat?

"Lautakunnan puheenjohtaja on professori emeritus Tapio Yli-Viikari, Aalto-yliopisto.

Lautakunnan jäsenet ovat:
• Juha Halonen, neuvotteleva virkamies, Valtiovarainministeriö
• Teijamari Jyrkkiö, intendentti, Ateneumin taidemuseo
• Päivi Heikkinen, osastopäällikkö, Suomen Pankki
• Paola Suhonen, muotoilija, yrittäjä, Suomi 100 hallitus
• Henna Karjalainen, viestintäjohtaja, Suomen Rahapaja Oy

Juhlarahalautakunnan sihteerinä toimii Suomen Rahapajan viestinnästä Auli Mikkonen."

Tämä on hyvin lyhyt blogi. Kysymys kuuluu; miten tämä porukka voi mitenkään olla sitä mieltä, että itsenäisyyttä juhlistetaan tekemällä raha, jossa suomalaiset ampuvat suomalaisia? Ihmetystä herättää sekin, että teloituskolikon valitsijoista viisi on naisia ja kaksi miehiä.

Kyllä, se on osa historiaamme, sen synkin luku, mutta mitä juhlimista on siinä, että suomalaiset tappoivat toisiaan?

Ymmärtäisin munauksen, jos asialla olisi joukko teinejä, joille sisällissodan murheellinen luku olisi täysin vieras ja puolituntematon asia, mutta voisin kuvitella, että tuossa joukossa on ainakin joku, jonka suvulla on muistoja tuosta hirvittävästä kansallisesta onnettomuudesta. Tai että edes joku olisi ymmärtänyt, ettei siinä ole mitään juhlallista, kun suomalaiset tappavat toisiaan. Koskaan. Millään perusteilla.

Jotta asia tulisi selväksi jokaiselle, esitän tässä yhteydessä kuvia, jotka ilmeisesti olisivat nekin sopineet lautakunnan, hallituksen, valtiovarainministeriön ja eduskunnan mielestä JUHLArahaan.

Kolikon suunnitelleen mielestä tämä on juhlavaa. Rahapaja itse käytti sanaa Nostalgista. Tämä on siis nostalgista Rahapajan itsensä mukaan.

Kolikkolautakunnan mukaan tämä on juhlallista. Valtiovarainministeriön mielestä tämä on juhlavaa. Hallituksen mielestä tämä on juhlavaa. Ministeri Orpo meni ja hyväksyi tämän juhlalliseksi, ennen kuin nousi kohu ja mies rupesi katumaan.

Koko eduskunnan, jokaisen kansanedustajan mielestä tässä kaikessa on jotakin juhlavaa ja juhlallista. Ylevää siis.

Mieti sitä, suomalainen. Heidän kaikkien mielestä tämä on juhlallista, juhlavaa. Tämä on heidän mielestään ylevää, hyväksyttävää. 

Mieti sitä oikein pitkään.

EU PUREE JA LYÖ!

Meillä se luotettava valtamedia on jo päättänyt, että Marine Le Pen on ryssien salajuoni EU:n kaatamiseksi. Mutta samainen luotteva valtamedia jättää ansiokkaasti kertomatta sen, että kommunistien presidenttiehdokas suhtautui aivan yhtä kriittisesti Euroopan Unioniin ja euroon, kuin Le Penkin. Miksiköhän?

Valtamedia jättää myös melko järjestelmällisesti kertomatta senkin, mitä omat ministerimme lausuvat EUsta tuolla maailmalla ja millaiselta EU siellä näyttää.

Esimerkistä käy brittiläisen Telegraph-lehden artikkeli Britannian EU-erosta. Jutussa Islannin ulkoministeri varoittaa EU:ta rankaisemasta Britanniaa Brexit-neuvotteluissa, sillä taloudelliset sanktiot iskisivät myös EU-maihin itseensä ja rajoittaisivat vapaata kaupankäyntiä. Euroopan Unionin ulkopuolisen taloudellisesti loistavasti menestyvän pikkuvaltion ministeri on aivan oikeassa.

Mutta mitä sanookaan oma ministerimme vailla kritiikin häivää? Aivan. Ministeri Petteri Orpo toteaa, että Brexitistä tehdään mahdollisimman kivulias ja brittejä satutetaan niin pahasti, ettei mikään muu maa enää koskaan uskalla erota Euroopan Unionista.

Kyllä, luitte aivan oikein. Petteri Orpo sanoi näin 20.4. 2017 kirjatun jutun mukaan. Petteri Orpo ei sano, että kansakunnilla on itsemääräämisoikeus ja oikeus erota EUsta, jos ne niin haluavat. Petteri Orpo ei sano, ettei eroavia maita pidä rangaista. Hän ei vastusta aikeita rankaista brittejä. Hän toteaa, että näin tehdään.

http://www.telegraph.co.uk/news/2017/04/20/europe-will-pay-punishes-britain-brexit-talks-warns-iceland/

Orpo myös sanoo miksi Britanniaa tullaan satuttamaan mahdollisimman paljon, Se toimii pelotteena muille maille. Se on siis uhkaus ja lupaus rankaista jokaista jäsenmaata, joka uskaltaa erota unionista. Miettikääpä sitä. Oma ministerimme siis toteaa, että tarkoitus on satuttaa eroavaa jäsenvaltiota niin paljon, ettei yksikään toinen uskaltaisi erota. Minulle on lukemattomai kertoja sanottu, että Euroopan Unioni on vapaaehtoinen valinta kansakunnilta. Siltäkö kuullostaa?

Löytyykö sieltä lukijoista vielä joku, jolla on pokkaa väittää, että Euroopan Unioni on vapaaehdoinen yhteistyöjärjestö? Kannattaa muistaa, että europarlamentti antoi jo viime joulukuussa julkilaisuman, jonka mukaan jäsenvaltiot ovat unionissa "TOISSIJAISIA." Ne ovat siis unionissa alisteisessa asemassa kokonaan. Miltä kuullostaa noin vapaaehtoisuuden suhteen?

Löytyykö sieltä vielä joku, joka pystyy valehtelemaan itselleen, että Euroopan Unionissa ei ole kyse ylikansallisesta vallankäytöstä, liittovaltiosta, joka aikoo satuttaa jokaista, joka vastustaa sitä?

Jos uskot, että EU ajaa jäsenvaltioittensa etuja, olet samanlainen kuin ne, jotka uskoivat aikoinaan Neuvostoliittoon. Kuten Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov on todennut: Euroopan Unioni on samanlainen kuin Neuvostoliitto ennen kaatumistaan. Toki Euroopan Unioni on oikeistolainen ja suurpääoman hallitsema ylikansallinen valtarakenne, mutta periaatteessa se sisältää kaikki samat valuvirheet kuin Neuvostoliittokin.

Ja juuri siksi se kaatuukin, uhkailuistaan huolimatta, omaan mahdottomuuteensa.

POLIISIVALTIO - SINUN PARHAAKSESI

Kun Yhdysvallat joutui terrori-iskun kohteeksi syyskuussa 2001, hyväksyttiin massiivinen lakipaketti, joka antoi turvallisuusviranomaisille entistäkin laajemmat valtuudet tiedusteluun ja muuhun salaiseen toimintaan terrorismin estämiseksi. Terrori-iskuja on tehty senkin jälkeen, mutta olennaista on tämä: myöhemmin on paljastunut, että esimerkiksi kansallisen turvallisuusvirasto NSAn suorittamasta valkoilusta yli 90% suuntautukin omiin kansalaisiin. Miten meni noin niiku omasta mielestä?

Sipilän hallitus on tuomassa uutta lakipakettia kiireen vilkkaa eduskunnan hyväksyttäväksi. Lakipaketti muuttaisi perustuslakia, eli kaventaisi kansalaisyhteiskuntaa ja kansalaisten oikeuksia suhteessa valtiovaltaan, ja antaisi sekä Suojelupoliisille että armeijalle lisää toimintavapauksia ja valtuuksia. Miksi? Terrorismin uhkan takia? Meille väitetään, että sodan uhka on kasvanut. Miksi? Meille sanotaan, että turvallisuusympäristö on muuttunut. Niin onkin. Suomi on antautunut ehdoitta ulkoiselle sotilasmahdille, joka sanelee nyt pelin säännöt, koska päättäjämme haluavat niin.

Armeijan tiedustelulla ja Suojelupoliisilla on jo nyt melko vapaat kädet nimenomaan salaiseen toimintaan ulkoisia uhkia vastaan. Suojelupoliisi operoi aika vapaasti myös kotimaassa omien kansalaisten suhteen. Mihin tarvitaan "lisävaltuuksia"? Keitä varten? Miksi armeijan pitää saada lisävaltuuksia? Miksi kansalaisten asemaa halutaan heikentää ja turvallisuusviranomaisten vahvistaa?

Ei ole sattumaa, että sitä mukaa kun olemme uponneet yhä syvemmälle Euroopan Unionin peilimaailmaan ja Naton sameisiin vesiin, poliisivaltio on ottanut valtavia harppauksia Suomessa. Poliisilain uudistus vuonna 2014 antoi käytännössä vapaat kädet poliisille. Poliisi sai vapauden kuunnella ja katsella salaa sinua vessassasi, kylpyhuoneessasi, makuuhuoneessasi, olohuoneessasi ja autossasi, oikeastaan missä vain. Siis vapaus kuvata ja äänittää sinua missä vain ja milloin vain,

Lisäksi poliisi sai vuonna 2014 luvan asentaa mihin tahansa tietokoneeseen, mobiililaitteeseen yms. salaisia ohjelmia jne. Kyse ei ole mistään ihan pikkujutusta. Mitä jos koneellesi ilmestyisi kasapäin lapsipornoa sinun tietämättäsi ja poliisi sitten löytäisi sen tutkimuksissaan? Entä jos tiedostoissasi olisi pomminteko-ohjeita ja ISIS-järjestön johtajien meiliosoitteita? Millä todistat etteivät ne ole sinun? Kuka ne koneellesi asensi? Ei sinun pidä tietää sitä. Lain mukaan se ei myöskään tarvitse erillisiä lupia sellaiseen toimintaan. Sinun parhaaksesi?

Olennainen "uudistus" oli pieni sivulause lakipaketissa, jossa todettiin, ettei poliisin tarvitse kertoa salaisista operaatioistaan kenellekään, mikäli se "vaarantaisi" meneillään olevan tutkinnan, tutkimusmenetelmät ja tekniikat, ja/tai tutkimukseen osallistuvien turvallisuuden. Eli käytännössä poliisi voi tehdä mitä vain salaa, eikä sen tarvitse lain perusteella koskaan kertoa salaisista toimistaan kenellekään.

Nyt kun maahan on tuotu hybridisodankäynnin keskus ulkoilaisen sotilasmahdin käskystä, kansalaisten oikeusturvaa halutaan kaventaa jälleen kerran. Perustuslaillisia oikeuksia halutaan purkaa. Perustuslakia halutaan romuttaa. Miksi? Kuka sitä haluaa?

Yhdistäkää asioita, joita viimevuosina on tapahtunut. Superreserviläisyksikkö. Mikä se on ja mihin sitä tarvitaan? Jokainen reserviläinen tietää, että jos ja kun palvelukseenastumismääräys tulee, reserviläisellä on muutama tunti aikaa olla palveluspaikalla. Jokainen armeijan käynyt tietää, että tämä on kansallisarmeijamme pointti: nopeasti kokoon kutsuttava suuri reservi.

Meille on kuitenkin valehdeltu, ettei näin olisi, että tarvitaan 20 000 miehen erikoisjoukko joka toimisi nopeasti. Miksi? Keitä nämä "korvamerkityt" reserviläiset ovat? Sen perusteella mitä itse olen kuullut aktiivireserviläisiltä, heidät valitaan sillä perusteella, että he ovat valmiita käyttämään aseita myös suomalaisiin. Mitä se kertoo?

Samaan aikaan armeijan johto on luovuttanut ylimmän käskyvallan ulkolaiselle sotilasmahdille, joka tehdyn sopimuksen perusteella määrää niin halutessaan armeijaamme ja myös poliisia. Myös näitä "erikoisreserviläisiä".

Kaikkien poliisivaltioiden isä aurinkoinen Josef Stalin sanoi kerran: Me löydämme mustan kissan pimeästä huoneesta, vaikkei siellä sellaista olisikaan. Hänen pääpyövelinsä Lavrentin Berija sanoi: Jos et ole tehnyt mitään väärää, sinulla ei ole mitään pelättävää. Ja kuinkahan asianlaita oli? Olivatko ne kaikki noin 12 miljoonaa tapettua venäläistä syyllisiä? Sitä kannattaa miettiä.

Maon Kiinassa vainottiin vain kansanvihollisia ja luokkavihollisia. Kunnolliset, lainkuuliaiset kansalaiset olivat aivan turvassa. Heillä ei ollut mitään hätää. Ilmeisesti lukemattomat miljoonat kiinalaiset olivat rikollisia. Ainakin heitä kuoli hirvittävä määrä.

Hitlerin Saksassa jokainen kunnon kansalainen oli turvassa ja valtion suojeluksessa. Saksan juutalaisväestö oli tilastojen mukaan kaikkein konservatiivisinta ja lainkuuliaisinta pikkuporvaristoa. Kuinka sille sitten kävikään, kun se totteli annettuja turvallisuuslakeja ja lähti annettujen määräysten mukaan kohti uutta tulevaisuutta Suur-Saksan itäosisssa?? Jokainen voi miettiä sitä.

Ensimmäisiä operaatioita, joihin totalitäärinen hallinto ryhtyy, on aseiden kerääminen pois siviilien käsistä. EU on jo vuosikausia pyrkinyt tähän. Se pyrkii siihen edelleen. Kouluampumisten perusteella meilläkin on tiukennettu linjaa, Euroopan Unionin toiveiden mukaisesti. Aseenkantolupia on evätty jälkikäteen jopa sellaisella perustelulla kuin Elämäntapa. Kyllä, luitte aivan oikein. Vuosikausia metsästystä ja tarkkuusammuntaa harrastaneelta mieheltä vietiin luvat täysin yllättäen ja lupien perumisperusteena oli ELÄMÄNTAPA.

Mieti sitä, kansalainen.

https://www.youtube.com/watch?v=MnGzl-OEyGE

SNELLMAN 1863

"Sota Venäjää vastaan - siinä tarkoituksessa kun sitä lietsotaan - olisi sota, jonka loppua kukaan ei voi tietää ennalta.

Meidän maamme lehdet herjaavat päivittäin Venäjää palvellakseen Puolaa. On helppo nähdä, minkä maan kustannuksella ne tätä jalomielisyyttään harjoittavat ja mitä apua siitä onnettomille puolalaisille on. Ja täällä on vielä niitä, joiden mielestä muutaman vuoden sota olisi Suomelta vain kohtuullinen panos saman asian vuoksi.

Kaikkien näiden näkemysten suhteen voi tosin lohduttautua sillä, että Jumala on hullujen holhooja. Tätä todistaa jo se, että kaikelle tälle hulluudelle on tilaa. Mutta on syvästi masentavaa nähdä se hiljaisuus, jolla järkevämmät tässä maassa jättävät sanan vain hullujen ja ymmärtämättömien käyttöön.

Suomen kaltaiselle pienelle ja valtiollisesti epäitsenäiselle maalle, joka ei valitse sotaa vaan ottaa sen vastaan, jolla ei siten ole siinä minkäänlaisia kansallisia intressejä ja joka on täysin kykenemätön määräämään sodan lopputlutosta - sellaiselle kansalle sota voi tuoda ainoastaan onnettomuutta.

Mutta millaisista yhdistelmistä kukin sitten uneksuukin, niin varmaa on, että kansa, joka hakee tulevaisuuttaan sodan kohtaloista ilman että se voi sormenpäälläänkään vaikuttaa sodan kulkuun, olisi kevytmielistä väkeä, jolla olisi myös kevytmielisten tulevaisuus - tuho ja paha äkkikuolema. Ja silti tällainen kevytmielisyys on voinut päästä valloilleen maamme lehdistössä.

Täällä ei ole yleisesti mitään käsitystä siitä, ettei mikään maa ole koskaan käynyt sotaa muiden kuin omien etujensa vuoksi. Kuvitellaan nöyrästi, että Englanti olisi halukas korottamaan verojaan tai kasvattamaan kansallista velkaansa sadoilla miljoonilla punnilla siksi että Englannin kansakunta saisi hyvän omantunnon siitä, että se on taistellut kärsivän kansakunnan puolesta - tai että ranskalaiset tuhlaisivat vertaan ja rahojaan saman jalon päämäärän vuoksi.

Vain nuoruuden kuvitelmissa kansakunnat vaikuttavat ihmiskunnan hyväksi uhrautumalla toistensa puolesta. Todellisuudessa jokainen kansakunta tavoittelee omaa etuaan ja niin sen pitääkin tehdä.

Tämä on se, mitä minä haluaisin, jos voisin, terottaa lähtemättömästi maanmiesteni vakaumukseen: kansakunnan tulee luottaa ainoastaan itseensä. Tällainen vakaumus pitää sisällään, että kansakunnan ei tule haluta tai tavoitella mitään muuta kuin sen mahti riittää saavuttamaan ja säilyttämään."

J.V. Snellman, toukokuussa 1863

HAUTA

On enemmän kuin todennäköistä, että Jeesuksen hauta on jo löydetty. Monet asiantuntijat ovat tyrmänneet monelta taholta tämän kyseisen haudan, on sanottu, että vaikka kyseisestä haudasta onkin löydetty luukirstuja joissa on oikeat nimet, se ei vielä takaa mitään.

Kuolleen meren eteläpäästä Maozan kaupungista on löydetty myös hauta, josta on löydetty nimet Jeesus, Simon, Mariamne, Jaakob (Jacobus) sekä Juudas. Tämä hauta on ensimmäiseltä vuosisadalta eaa., joten Heidelbergin Uuden testamentin tutkimuksen laitoksen johtaja Peter Lampen mielestä asiassa ei ole mitään ihmeellistä.

Lampe unohtaa kuitenkin yhden asian: tämä toinen hauta on ajoitettu täysin oikeaan aikaan, ensimmäiselle vuosisadalle, ja se sisältää ossuaareja, joita käytettiin vain vuosina 30 eaa. – 70 jaa. Se on myös löydetty Jerusalemin läheltä.

Yksi historian merkittävimmistä haudoista tänään

Haudan merkittävyyden kieltäjien joukossa on koko joukko teologeja, historian tutkijoita, raamatun tutkijoita, kielitieteilijöitä ja monia muita alan asiantuntijoita.

Itseasiassa vuonna 2008 järjestettiin kokonainen seminaari, jonka teemana oli kumota haudan merkitys. Kyseessä oli Princetonin yliopiston teologisen seminaarin kolmas symposium ja paikalle oli kutsuttu arvovaltaista väkeä. Jerusalemissa kokoontuneella tiedemiesten ja tutkijoiden joukolla oli mutkikkaasta otsikosta huolimatta vain yksi agenda ja se oli kieltää haudan ja Jeesuksen välinen yhteys. Järjestäjien kannalta symposium ei sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan.

Hautaa ensimmäisenä tutkineen kunnioitetun ja arvostetun arkeologi Yosef Gatin leski tuli vastaanottamaan edesmenneen miehensä puolesta tälle myönnetyn palkinnon. Puheessaan leski paukautti pommin arvovaltaisen väen keskuuteen.

- Mieheni, eteläisessä Jerusalemissa sijaitsevan Itä-Talpiotin haudan tutkimuksen pääarkeologi, oli syvästi vakuuttunut siitä, että hauta jonka hän tutki vuonna 1980, oli todellakin Jeesus Nasaretilaisen ja hänen perheensä hauta.

Lesken mukaan hänen miehensä oli salannut haudan vuoteen 1996 saakka, koska pelkäsi löydön aiheuttavan antisemitismin aallon kautta maailman.

Seminaarin jälkeen koko porukka, leskirouvaa lukuunottamatta, syytteli mediaa ja muutamia ihmisiä asioiden sekoittamisesta ja väärän tiedon levittämisestä, valehtelusta ja kaupallisesta sensaatiohakuisuudesta. Princeton antoi virallisen lausunnon, jossa kiisti haudan olevan Jeesus Nasaretilaisen perhehaudan ja syytteli amatöörejä asioiden tahallisesta sotkemisesta.

Talpiotin haudan suuaukko vuoden 1980 kaivauksissa

Kyseessä on siis kuuluisa Talpiotin hauta. Kyseinen hauta löydettiin sattumalta rakennustöiden yhteydessä vuonna 1980 ja se oli arkeologinen sensaatio. Hauta kuului varakkaalle perheelle ja vastaavanlaisia on löydetty noin 900, mutta tämä oli säilynyt suhteellisen koskemattomana ja oli varsin suuri.

1982 tavallisen kerrostalon takapihalla, kirjaimellisesti takapihalla, sijaitsevaan hautaan pääsi talon pikkulapsia. He mönkivät viranomaisten tarkasti sulkemassa ja betonilaatan alle piilottamassa haudassa ja toivat sieltä hautaan unohtuneita uskonnollisia tekstejä. Rouva Tova Bracha ilmoitti asiasta viranomaisille, jotka tulivat ja sulkivat haudan entistä tiukemmin.

Haudassa oli kymmenen ossuaaria, joista kuudessa oli kirjoitusta. Luukirstuissa olivat nimet:

Yeshua bar Yehosef.

Maria

Yose

Maramene e Mara

Matya

Yehuda bar Yeshua.

Ensimmäinen nimi on tietenkin Jeesus Joosefin poika. Tekstin alkuperästä kiistellään yhä, sitä on väitetty väärennökseksi, mutta joiden tietojen mukaan nimi Yeshua on varmasti oikealta ajalta. Myös tekstin loppuosa on joidenkin tutkijoiden mukaan oikealta ajalta. Toisten tutkijoiden mukaan se on väärennös.

Maria lienee Jeesuksen äiti.

Yose on hellittelymuoto nimestä Joosef, jota käytettiin myös Jeesuksen pikkuveljestä Joosefista. Kuka tahansa tämä Joosef onkin ollut, hän on ollut pidetty ja rakastettu poika tai perheen jäsen.

Maramene e Mara on poikkeuksellinen. Maramene on nimen Maria hyvin harvinainen kirjoitusmuoto, sinuttelu ja nimenomaan hellyyttä osoittava muoto. Samaa nimeä käytetään myöhemmissä kristitillisissä teksteissä vain yhdestä naisesta koko maailmassa. Maramene, Mariamne, Maria Magdalena.

Kaiken lisäksi nimen loppuepiteetti Mara tarkoittaa Mestaria. Kuten muistamme, myöhemmässä kristillisessä perinteessä Maria Magdalenasta käytettiin myös ilmaisua Apostolien apostoli. Maramene e Mara on siis suomeksi Maria Mestari, eli Maria Magdalena.

Nimi Matya on arameankielinen muunnos nimestä Matteus. Kuten muistamme, Matteus oli yksi apostoleista ja luultavasti Jeesuksen sukulainen hänkin.

Viimeinen nimi Talpiotin luukirstuissa tuo eteemme arkeologisen faktan: Yehuda bar Yeshua eli Juudas Jeesuksen poika.

Yksi Talpiotin luukirstuista eli ossuaareista

Talpiotin haudasta löydettiin jokaisesta ossuaarista ihmisjäänteitä. Mitään luetteloa ei kuitenkaan tehty, vastoin yleisiä arkeologian periaatteita, tai sitten sellaiset muistiinpanot ovat kadonneet. Haudan lattialta löydettiin edelleen kolme pääkalloa, murskaantuneita luita ja kaikki viittasi siihen, että hauta oli ryöstetty jo antiikin aikana.

Vuonna 2006 Torontossa Kanadassa tehtiin mitokondrio DNA määritys Maramenen ja Jeesus Joosefin pojan luista saaduille näytteille ja tulos vahvisti osaltaan sen, mitä moni oli osannut odottaakin. Nämä kaksi eivät olleet sukulaisia keskenään, siis he eivät jakaneet samaa mitokondrio DNA:ta.

Tästä tieteellisestä faktasta päästäänkin seuraavaan kysymykseen: miten on mahdollista, että nämä kaksi olivat samassa perhehaudassa, kun he eivät olleet biologisesti samaa sukua?

Jompikumpi on avioliiton kautta haudassa, Jeesus Joosefin poika tai Maramene e Mara, Maria Mestari.

Asian olisi voinut tarkistaa helposti tarkemmilla lisätutkimuksilla, mutta valitettavasti kaikki haudasta löydetyt luut on sittemmin luovutettu uskonnollisille viranomaisille hautajaisia varten. Uusia tutkimuksia ei siis enää päästä tekemään.

Luukirstuista on myös tehty niin sanottuja patina kokeita, eli tutkittu niiden pintaan ja kirjainsyvennyksiin tarttunutta likaa ja nämäkin testit ovat varmistaneet, että hauta ja kirstut ovat todella peräsin oikealta ajalta.

Maramene e Mara, Maria Magdalenan toinen nimi, kaiverrettuna luukirstun kylkeen

Ensimmäisten hautaa tutkineitten arkeologien joukossa ollut Amos Kloner torjuu käsityksen siitä, että kyse voisi olla Jeesuksen perhehaudasta. Kloner perustelee kantansa sillä, että kaikki nimet olivat varsin tavanomaisia tuohon aikaan. Kloner on osittain oikeassa, poislukien Maramene. Samoilla linjoilla ovat olleet Richard Bauckham, Paul Maier ja monet muut.

Jos nimi Jeesus, Joosef, Maria, Juudas tai jopa Matteus olisivat missä tahansa kirstussa, niin kuin ovat varmasti, asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Jopa Juudas Jeesuksen poika menisi vielä tämän selityksen piikkiin. Asia kuitenkin muuttuu täydellisesti, kun nimiä ryhdytään tarkastelemaan tilastollisesti.

Toronton yliopiston matematiikan ja tilastotieteen professori Andrey Feuerveger laski, että todennäköisyys sille, että nämä nimet löydetään samasta haudasta, ovat vaihteluista riippuen yhden suhde kuuteen sataan tai yhden suhde miljoonaan ja kaikki siltä väliltä. Siis pienimmillään todennäköisyysluku on 1:600 ja siitä aina 1:1 000 000 saakka.

Tohtori Feuerverger ei ota kantaa siihen kysymykseen onko kyseessä Uuden testamentin perhe, vaan esittää todennäköisyyslaskelmaksi tämän. Useat tutkijat ovat kiistäneet hänen laskelmansa moneen kertaan. Yksi kiista koskee sitä, että Feuervergerin laskelmien mukaan todennäköisyys sille, että näiden muiden nimien yhteydessä löydettäisiin Jeesus Joosefin poika, on 0,53 %.

Kaiverrus niin sanotussa Jeesus-ossuaarissa eli luukirstussa

Stephan Pfann Jerusalemin Pyhän maan yliopistosta on sitä mieltä, että nimet olivat erittäin tavanomaisia eikä asiassa ole mitään ihmeellistä. Pfannin mukaan haudasta löytyneet nimet sisältyvät 75 % kaikista tuolta ajalta löydetyistä nimistä eri ossuaareissa.

St.Andrew’sin yliopiston Uuden testamentin tutkintojen professori Bauckham on esittänyt omia laskelmiaan nimien yleisyydestä ossuaareissa ja tullut siihen tulokseen, ettei nimissä ole mitään ihmeellistä. Colin Aitken Edinburghin yliopistosta on myös esittänyt näkemyksenään, ettei kyse ole mistään poikkeuksellisesta ilmiöstä.

Tosin kukaan heistä ei ole kyennyt selittämään sitä, miksi nämä kaikki raamatulliset nimet, myös Maramene e Mara, jota yksikään heistä ei ole ottanut huomioon sellaisenaan vaan muuttanut sen pelkäksi Mariaksi, ovat samassa perhehaudassa juuri oikealta historialliselta ajalta. Miksei toista vastaavaa hautaa tai löytöä ensimmäiseltä vuosisadalta ole tehty, jos haudassa ei ole mitään poikkeuksellista?

Kuten muistamme, vastaavia hautoja on löydetty peräti 900 ja ossuaarejakin satoja.

Professori James D. Tabor, Pohjois-Carolinan yliopiston uskontotieteitten laitoksen johtaja, arkeologi ja tutkija, uskoo kyseisen haudan olevan Jeesus Nasaretilaisen haudan. Hän on käyttänyt seuraavaa vertausta havainnollistamaan todennäköisyyttä asialle. Vertauksen perusteena on oletus, että Jerusalemissa asui noihin aikoihin 50 000 ihmistä ja perheissä keskimäärin kuusi henkeä. Arviot vaihtelevat 25 - 75 000 välillä.

Jotta koolle saataisiin Jerusalemin asukaita edustava joukko, olisi koottava siis 50 000 miestä, naista ja lasta yhteen. Jos tästä joukosta pyydettäisiin kaikkia Jeesus-nimisiä seisomaan, pystyssä olisi 2 796 miestä.

Kun tämän jälkeen pyydettäisiin, että ne Jeesukset, joiden isän nimi on Joosef, jäävät seisomaan, jäljellä olisi enää 351 miestä.

Kun tämän jälkeen pyydettäisiin, että ne joiden äidin nimi on Maria jäävät seisomaan, jäljellä olisi 173 miestä.

Kun pyydettäisiin, että ne, joiden veljen nimi on Jaakob jäävät seisomaan, olisi alle 1 % todennäköisyys sille, että yksikään jäisi seisomaan.

Eikä tässä ole vielä edes mainittu poikaa Juudasta.

Tilastotieteilijä Jaan Koopmans laski Taborin pyynnöstä todennäköisyyden sille, että ensimmäisellä vuosisadalla Jerusalemissa olisi elänyt perhe, jossa olisivat olleet Maria, toinen Maria, Juudas Jeesuksen poika, Jeesus Joosefin poika, Joosef ja Matteus. Koopmans sai tulokseksi yksi perhe 253 403 perheestä.

Tuo määrä on noin kolmikymmenkertainen niiden perheitten määrään, jotka oikeasti elivät ensimmäisellä vuosisadalla Jerusalemissa.

Kun yhtälöön lisättiin Jaakob Jeesuksen veli, Joosefin poika, jonka niminen ossuaari löydettiin myös Jerusalemin läheltä hieman Talpiotin ulkopuolelta vuonna 2000, todennäköisyys oli yhden suhde 42 723 672.

Haudan ja Jeesuksen yhteyden vastustajat unohtavat yhden erittäin olennaisen seikan: Talpiotin hauta todistaa arkeologisesti, että Jeesus Joosefin poika oli todellakin historiallinen tosihenkilö. Hän ei ollut mielikuvitushahmo, jumalaihminen muiden antiikin puolijumalten joukossa, eikä hän ollut Paavalin yliluonnollinen henkiolento. Hän todellakin oli mies, joka eli ensimmäisen vuosisadan Palestiinassa.

Kuin kipinä nuotiosta, Jeesus oli tullut, loistanut kirkkaasti kuohuvan kansan keskuudessa, ja kadonnut. Hän ei noussut Israelin valtaistuimelle, mutta muutti silti maailman vielä kuolemansa jälkeenkin.

(ote vielä julkaisemattomasta kirjasta Jeesus, elämäkerta. Sami Parkkonen)