keskiviikko 12. lokakuuta 2016

VOKALISTEJA

Koska en just nyt jaksa meuhkata politiikasta tai muusta, esittelen muutaman mun mielestä merkittävän vokalistin popin piiristä. Lista ei ole ranking-järjestyksessä, vaan siinä mitä mieleen juolahtaa.

1. Elvis Presley



Noh, Elvari oli Elvari, Vegasin aikojen supersankarikostyymeissä heiluneesta päihteiden pöhöttämästä keski-ikäisestä ukosta aina alkuaikojen meikkaavaan autokuskiin. Kiistatta upea ääni ja tulkitsija, jonka merkitystä länsimaiselle populäärikulttuurille on aika vaikea vähätellä. Rokin lisäksi mustien sielumusiikki ja gospel olivat Elvikselle läheistä tavaraa ja live-esiintyjänä hän oli ihan oikeastikin kova tekijä. Vegas-spektaakkelien tv-showt joskus hämäävät ja miehen tykitys vokalistina unohtuu. Ai niin, Elvis osasi myös nauraa itselleenkin.

https://www.youtube.com/watch?v=9CMlYVu9J4g&list=PLs5nLtKbGBVNvgF3cfGQPr6OSOs0AKzSK

2. Sam Cooke

Kesken kaiken hengestään päässyt Sam Cooke oli yksi niistä miehistä, joiden biisit ja vokalisoinnit toivat pop-musan 50-luvulta seuraavalle. Gospel-taustaista Cookea on pidetty milloin soulin ekana supertähtenä, milloin jazzahtavana klubitähtenä, mutta olennaista on ääni ja tulkinta. Cooke teki simppeleistä pop-lallatuksista taideteoksia juuri siksi, että hänen laulunsa muunsi pölhöt teiniballadit itseään isommiksi tarinoiksi ihmisyydestä. Mies myös oli todellinen cross over -artisti ja esitti myös Bob Dylanin biisejä, countrya, bluesia ja oikeastaan mitä vain. Eikä ihme, kun kuuntelee tätä ääntä. Cooke olisi varmaan tehnyt moottorisahan pärinästäkin hittibiisin. Ja hän oli myös ensimmäisiä poppareita, jotka tietoisesti ottivat kantaa kansalaisoikeustaistoon ennakoiden 60-luvun kulttuurikumousta.

https://www.youtube.com/watch?v=Za9KLrG3j3w

3. Nat King Cole

On hyvin harvinaista ettei kenelläkään ole show-bisneksessä mukana olleesta mitään negatiivista sanottavaa, mutta tässä oli sellainen mies. Nat King Cole oli herrasmies ja vaikka hän tiedostikin asemansa rotuerottelun aikaisessa USA:ssa, Colen tapa raivata tietä oli sekin herrasmiesmäinen. Hän vain meni ja lauloi niin, että ovet aukesivat. Kun hän muutti rikkaiden asuinalueelle 40-luvulla, paikalliset halusivat häätää neekerin. Cole ei lähtenyt minnekään. - Haluamme epäilyttävät ihmiset pois naapurustosta, hänelle sanottiin. - Olen aivan samaa mieltä ja teen kaikkeni että näin tapahtuu, Cole vastasi. Käsittämättömän äänen ja virheettömän nuottikorvan lisäksi Nat King Cole oli myös yksi kaikkien aikojen parhaimpia jazz-pianisteja. Listojen kärkinimi ja aikansa supertähti ehti myös vilahataa filmeissä ennen kuin ketjupolttajana kaatui syöpään.

https://www.youtube.com/watch?v=Fy_JRGjc1To

4. Janis Joplin

Klassinen tarina maalaistytöstä superstaraksi ja yhdeksi 60-luvun ikoneista peittää tosinaan alle sen tosiasian, että Janis oli aivan perkeleen kova laulaja. Ennen häntä valkoiset naiset ja naiset ylipäätään olivat lauleskelleet nätisti ja kivasti ja hillitysti paria honky tonk -enkeliä lukuunottamatta, mutta Janisin jälkeen kaikki oli mahdollista. Voidaan sanoa liioitellusti, että ilman Janisia ei olisi koskaan tullut Madonnaa tai Lady Gagaa. Toki Janisilla oli onneakin. Friscoon pölähtänyt nuori maalaistyttö osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Yksityiselämässään tämä rakkauden kerjäläinen ei onnea löytänyt, vaan veti itsensä päihteillä pois päiviltä.

https://www.youtube.com/watch?v=iJb7cBfrxbo

5. Aretha Franklin

Naislaulajista kun puhutaan on mahdotonta ohittaa tätä mammaa. Jos jollakulla oli sellainen ääni, että betoniseinätkin murenivat, niin Anitalla. Papin tytär aloitti gospelilla mutta ryhtyi poppariksi 18 täytettyään, Alkuvuodet olivat pienoista hapuilua mutta 1967 pamahti. Respect-biisistä tuli nuorten naisten tunnari ikiajoiksi ja se teki Arethasta alansa kiistattoman kuningattaren pitkäksi aikaa. Aretha Franklinin uskomaton ääni taipui herkkään lällättelyyn siinä missä raivoisaan power-souliinkin, jazziin ja kepeään poppailuun, eikä hänen jättämäänsä jälkeä voi vähätellä. Harva poppari on päässyt Time-lehden kanteen.

https://www.youtube.com/watch?v=6FOUqQt3Kg0

6. Frank Sinatra

Mafia, Marilyn, Kennedyt, kaikenlaiset ketkuilut ja julkkisavioliitot sun muut ovat himmentäneet sitä tosiasiaa että Frank Sinatra oli aikansa vokalisti-titaaneja. Rat packin, tyylinsä ja yhteyksiensä ansiosta Sinatrasta tuli Mr Las Vegas. Hän oli ensimmäisiä artisteja ja esiintyjiä, josta tuli todella rikas, koska piti tiukasti puolensa bisneksissä. Moni ei tiedä sitäkään, että kun hotellit ja kasinot kohtelivat hänen mustia esiintyjäkavereitaan kehnosti, Frank puuttui peliin. Hän kieltäytyi esiintymästä paikoissa, joissa mustat tähdet pantiin kulkemaan keittiön kautta tai joihin heitä ei päästetty asumaan. Ennen kaikkea Sinatra oli kovan tason laulaja. Levytyksissä otettiin yleensä yksi otto studio-livenä sisään ja thats it.

https://www.youtube.com/watch?v=7arO6957i9c

7. Ozzy Osbourne

Nyt meni turskahti monen aamukahvi nenästä. Mitä ihmettä Ozzy tekee tässä sakissa? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Näytä toinen hevi-hoilaaja, joka on vetänyt rock-elämän rankemman kautta ja puolivuosisataa myöhemmin vetää edelleen livenä tällä tavalla hittinsä viiden vuosikymmenen takaa. Oikeasti. 50 vuotta raskasta rokkia. Hyvä kun mies pystyy kävelemään ja Paranoid soi edelleen. Parempia ja taitavampia raskaan rokin vokalisteja löytyy kyllä, mutta suurin osa ei enää laula tai jos laulaa niin aika kehnosti tai välttävästi. Tämä rock-muumio on vetänyt samalla soundilla puoli vuosisataa läpi hengenlähtöjen ja päihdehuuruisten vuosikymmenien ja se on vain sellainen tosiasia että ei voi kuin hämmästellä. Ja jos katsotaan vaikutusta pop-musiikkiin, niin Black Sabbath ja Ozzy ovat paikkansa ansainneet.

https://www.youtube.com/watch?v=cen1SvpTsYk

8. Alison Moyet

Kasaripoppari ja elektropoppari ei ole aina saanut sitä arvostusta osakseen mikä hänelle olisi kuulunut, mutta viimevuosina Alisonin Ääni on tunnustettu yhdeksi niistä jotka muokkasivat brittipoppia ja kattoivat tarjoilupöydän Amy Winehouselle ja muille. Alisonilla oli kyky muuttaa Vince Taylorin simppeli elektropop ja iskelmät joksikin isommaksi ja sielukkaammaksi, ja siksi olen napannut hänet tähän. Parempia vokalisteja on toki, menestyneempiäkin, mutta Moyetin persoonallinen ääni ja esitykset kuuluvat silti popin historiaan, jos katsotaan sitä laulamista nimenomaan. Ja vielä nytkin, lähes 40 vuotta myöhemmin, Only you soi sielukkaasti, joskin muotinäytöksessä, mutta hei: keikka on keikka.

https://www.youtube.com/watch?v=PHISaPkPagU

9. Johnny Rotten

Kun kaveri joka ei omankaan ilmoituksensa mukaan osaa laulaa muuttaa parissa vuodessa koko populaarimusiikin esittämistapaa peruuttamattomasti, kyseessä on merkittävä äänitaiteilija. Yhden sukupolven kiukulle äänensä antanut Johnny boy ei varmaankaan nuorna miesnä ikinä olisi uskonut, että vielä vuosikymmeniä myöhemmin hänen ja bändikavereittensa tekemät rähinärecordsit soisivat nostalgisissa tunnelmissa suurille yleisöille, puhumattakaan siitä että alkuperäisen orkesterin live-keikkoja tehtäisiin ja ne olisivat loppuunmyytyjä. Niin kuitenkin on käynyt ja se kertoo jotakin siitä merkittävyydestä.

https://www.youtube.com/watch?v=S1O0m9UXAwk

10. Johnny Cash



Kun puhutaan Äänistä, on yksi sellainen jonka tunnistavat kaikki ensimmäisestä tavusta. Äijä-äänien kruunaamaton kuningas Johnny Cash teki musiikkia viimeiselle suoralle saakka ja oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista laulumiehistä. Yksityiselämässään toisinaan sekoillut Cash rikkoi ison rajan 60-luvun lopulla esiintyessään linnakundeille Folsomin ja San Quentinin vankiloissa, jolloin tällaiset tempaukset olivat ennen kuulumattomia, Ei niitä tehdä nykyäänkään. Cash levytti koko joukon klassikoita, oli kollegoittensa arvostama legenda loppuun saakka ja kuten joistakin on joskus sanottu: tällaisia miehiä ei enää tehdä. Ja tosiaan, se ääni.

https://www.youtube.com/watch?v=wES3FVw1P-M

Tätä listaa vois jatkaa vaikka kuinka paljon, David Bowiesta Alice Cooperiin, Iggy Popista Lou Reediin, Joey Ramonesta Remu Aaltoseen ja Tapio Rautavaaraan, Olavi Virtaa unohtamatta, mutta olkoon nyt tällainen. Kommentteihin voitte lisätä omia suosikkejanne niin paljon kun huvittaa.


4 kommenttia:

  1. Paul Rodgers (Free, Bad Company), Freddie Mercury (Queen) ja Ian Astbury (The Cult) nähdäkseni näitä herroja ei voi sivuuttaa, jos listataan ihan laulajia.

    VastaaPoista
  2. Flamenco maailmasta löytyy joitain todella mahtavia ja omalaatuisia ääniä, kuten Camarón de la Isla:

    https://youtu.be/_lXfWgb7XP0

    VastaaPoista
  3. Mites Sandelta itseltä lähtee esim. Nessun Dorma?

    VastaaPoista
  4. Janis Joplin ei ollut maalaistyttö vaan satamakaupungin tyttö.

    VastaaPoista