sunnuntai 5. tammikuuta 2014

SOSIAALITURVAN PUOLUSTUSPUHE

Vituttaahan se, että joku ei tee mitään muuta kuin dokaa ja maleksii baarista himaan ja takaisin verorahoilla, ja itse joutuu samaan aikaan painamaan hommia. Se on selvä. Siksi pitäisikin luoda työpaikkoja noille maleksijoille, myös niille jotka eivät muuten niitä saa. Se tulisi helvetin paljon edullisemmaksi pitkässä juoksussa.

Jostakin kumman syystä valtio ei tee niin. Se lopettaa varsinkin sellaisia työpaikkoja, joihin noita maleksijoita voisi palkata. Tätä perustellaan kustannussäästöillä. Meille sanotaan, että tästä hyöytyvät kaikki. Paskat. Tulee lisää työttömiä ja kotimainen kulutuskysyntä laskee entisestään.

Koska hallituspuolueiden äänestäjät kammoavat sossupummeja, niitä jotka elävät sosiaalitukien varassa, hallitus on keksinyt ratkaisun. Aluksi sen nimi oli vastikkeellinen sosiaaliturva, mutta nimi jouduttiin lakisyistä vaihtamaan. Lain mukaan mikä tahansa työ, josta saa rahallisen korvauksen, on palkkatyötä, eikä sosiaaliturvaa. Poliitikot ja virkamiehet yrittävät kiertää lakia puhumalla osallistuttavasta sosiaaliturvasta.

Se on semantiikkaa. Jos valtio vaatii sosiaalitukien vastineeksi työpanosta, se tarkoittaa sitä, että valtio on työnantaja ja nämä "pakkotyöllistetyt" ovat sen työntekijöitä. Näin siis lain mukaan, mutta meillähän valtio ja hallitus ovat pyyhkineet perseensä lailla jo aikoja sitten. Rikollisvaltio tekee niin.

"Osallistuttava sosiaaliturva" tarkoittaa siis sitä, että valtio juridisesti palkkaa ihmisiä runsaalla kuudella sadalla eurolla kuussa töihin ja antaa heidät ilmaiseksi yksityisille yrityksille työvoimaksi. Tämä tulee tietenkin johtamaan siihen, ettei yrityksen kannata pitää palkkalistoillaan sellaisia työntekijöitä, joita saa valtiolta ilmaiseksi. Erityisen uhanalaisia ovat siivousalan työpaikat ja muut vastaavat, mutta mikään sektori ei ole turvassa, sillä sosiaaliturvan varassa elää myös hyvin koulutettua väkeä, työttömiä.

Kun tämä orjatyövoima siis alkaa tulvia "osallistuttavan sosiaaliturvan" nimissä työmarkkinoille, työnantajien etu on irtisanoa kaikki sellaiset henkilöt joiden työt tämä ilmainen työvoima voi hoitaa. Samalla työnantajat voivat aloittaa tosissaan palkanalennuskeskustelut, koska nyt heillä on konkreettinen vaihtoehto. Joko lasket palkkaasi, tai otamme tilallesi ilmaisen valtion kustantaman orjan.

Käytän nimitystä Orja, koska "osallistuttava sosiaaliturva" täyttää YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen orjuuden määritelmän. Se on työtä jota ei voi valita eikä siihen voi vaikuttaa, jota on pakko tehdä hengissä pysyäkseen, mutta jolla ei tule toimeen. Tämä on siis orjuuden määritelmä. Hallitus on siis oikeasti todellisuudessa, ihan aikuisen oikeasti, luomassa orjamarkkinoita tähän maahan.

No, mitä sitten tapahtuu, kun orjatyövoima syrjäyttää palkkatyövoiman työmarkkinoilta? Työvoiman tarjonta lisääntyy, mikä johtaa palkkojen alenemiseen edelleen. Osa syrjäytetyistä palkkatyöläisistä päätyy tietenkin orjiksi systeemiin. Tämä ei kuitenkaan ole se pahin seuraus. Pahinta on se, että kauppa, palvelut ja kaikki kotimainen yritystoiminta syöksyy alamäkeen, koska ostovoima hupenee. Ihmisillä ei enää ole varaa kuntosalijäsenyyksiin, uusiin autoihin, autojen huoltoihin, kenkiin, vaatteisiin, ruokaan, lomareissuihin jne. Jo viime vuoden aikana laskenut kulutuskysyntä johti 3000 kaupan sulkemiseen tai konkurssiin. Ja "osallistuttava sosiaaliturva" varmistaa sen, että tämä kehitys tulee kiihtymään.

Mikä sitten voisi olla vaihtoehto? Palkata nämä ihmiset töihin. Luoda työpaikkoja. Julkinen sektori voisi tehdä niin aivan hyvin ja se hyödyttäisi sekä kansantaloutta, että yrittäjiä asiakkaiden lisääntymisenä. Se hyödyttäisi kauppaa kulutuskysyntänä. Valtio saisi kaikista näistä verotuloja.

Meille sanotaan, että julkisen sektorin leikkaukset ovat taloudellisesti välttämättömiä. Eivät ne olisi, jos hallituksemme ei olisi antanut miljardeja euroja suuryrityksille tulonsiirtoina. Muistutetaan tähän väliin, ettei valtio juurikaan hyödy suuryritysten tukemisesta. Yhdeksän suurimman suomalaisen pörssiyhtiön veroprosentti on alle viisi, suurimalla osalla alle neljä, ja monet suuryritykset eivät maksa käytännössä mitään. Stora Enso maksoi 8 360 euroa kokonaisuudessaan. Nokian veroprosentti vuonna 2010 oli promille.

Suuryritysten saamat miljardit voi ehkä vielä jotenkin selittää, mutta ulkomaisten liikepankkien tukemista ei. Koska kukaan ei tiedä paljonko valtio ja hallitus ovat rahaa noille tahoille antaneet, käytän arviota kymmeniä miljardeja. Summa on yli 10 miljardia ja alle 40. Todellista lukua emme saa tietää, koska Valtiovarainministeriö on väärentänyt ilmoittamiaan lukuja jo joitakin vuosia. Suomen Pankki on pannut europottiin Deutsche Bankin arvion mukaan noin 90 miljardia. Eli kansantaloudestamme on kadonnut erilaisin järjestelyin noin 100-140 miljardia muutamassa vuodessa.

Tämä on syytä muistaa, kun kiroilee sossupummeja. Sosiaali- ja terveysministeriön budjettiesitys vuodelle 2013 oli 12,555 miljardia. Siis sekä sosiaali- että terveysministeriön budjetti. Valtiovarainministeriön budjetti oli 16,745 miljardia, eli yli neljä miljardia suurempi kuin koko sosiaali- ja terveysministeriön budjetti. Valtion velkaa arvioitiin olevan 2012 83,9 miljardia. Vuonna 2008 se oli 54,4 miljardia. Lisäystä neljässä vuodessa oli tullut siis 30 miljardia, joka vastaa melko hyvin sitä summaa, jonka VM oli ilmoittanut eurokriisin alkaessa Suomen kustannuksiksi. Tuolloinhan Valtiovarainministeriö ilmoitti, että kriisi tulee maksamaan meille 34 miljardia euroa. Sittemmin VM:n nmeroita ryhtyivät tarkastelemaan ja korjailemaan amerikkalaiset konsultit Jutta Urpilaisenkin kehujen mukaan.

Kysymys kuuluukin, ketkä ovat niitä varsinaisia sossupummeja? Kuka todellisuudessa vie verorahamme? Kuka oikeasti syö pöydässämme, elää siivellämme? Keitä verorahoilla oikeasti elätetään?

Kun suuryrityksen johtaja saa parinkymmenen miljoonan bonukset, riippumatta siitä mikä yhtiön taloudellinen tilanne on, voitte olla varmoja, että nuo bonukset ovat teidän verovaroillanne maksettu. Kun yritys, jonka tulos on tappiollinen, palkitsee "avainhenkilönsä" miljoonilla euroilla, nuo eurot ovat teidän veroistanne. Hallitus ja valtio ovat siirtäneet ne suuryrityksille. Se ei ole oikein, eikä se ole järkevää, mutta näin tehdään. Samaan aikaan ministeri Risikko puhuu pää täristen, sylki huulia kiilloittaen sossupummeista, jotka on pakko työllistää. Yhden suuryrityksen verovaroilla kustannetuilla bonuksilla maksettaisiin aika monta 473 euron toimeentulotukea.

Sosiaaliturva tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, kuin kriminaalihuolto. Yhdysvalloissa, jossa sosiaaliturvaa ei ole, on enemmän vankeja kuin Kiinassa. Suomessa yksi vanki maksaa valtiolle tuhansia euroja kuukaudessa. Jos sosiaaliturva lakkautetaan, tai se on riittämätön, vankeja tulee enemmän. Asia on vain niin. Se johtuu siitä, että ihmisten on elettävä. Jos töitä ei ole tai niihin ei syystä tai toisesta pääse, on tehtävä jotakin muuta. Yleensä tämä muu on jotakin laitonta, eli rikollista. Kun siitä jää kiinni, joutuu vankilaan, jossa kustannus valtiolle on moninkertainen sosiaaliturvaan verrattuna.

Eli kun sossupummi seuraavan kerran vituttaa, ja niinhän tulee myös käymään, kannattaa miettiä vaihtoehtoja. Vankina sossupummi tulisi maksamaan valtiolle noin nelinkertaisesti. Orjana hän tulisi viemään työpaikkasi tai ainakin painaisi palkkaasi alaspäin. Suuryrityksen pomon parinkymmenen miljoonan euron bonus on sekin verorahoilla maksettu erilaisten tukien kautta ja sillä summalla maksettaisiin aika monen tuhannen ihmisen toimeentulotuki.


4 kommenttia:

  1. huomenna allekirjoittamaan sopimusta kuntouttavasta työtoiminnasta turun työkeskukseen. muuten leikkaavat 40% sosiaalituesta....

    VastaaPoista
  2. Tapahtuu juuri näin kuin kirjoitat! Jo nyt nuoria opiskelijoita käytetään härskisti hyväksi työharjoittelun nimissä, työharjoittelun, jolla ei ole mitään tekemistä opiskeltavan alan kanssa mutta kivasti firma saa jatkuvasti ilmaisia työntekijöitä. Vastikkeellinen sosiaaliturva on susi syntyessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä vain nuorille opiskelijoille, kyllä meitä yli 50v kohdellaan ihan samoin,kun ei omaishoitajana ollut aikaa/mahdollisuuksia/voimia enää opiskelulle aikoinaan. Tässä se on yhteiskunnan palkka meille,jotka omat mahdollisuutemme heitimme sivuun ja yhteiskunnan verovaroja säästaen hoidimme vaikeahoitoiset lapsemme emmekä laittaneet kalliiseen laitoshoitoon.Itse työttömänä yksinhuoltajana menetin siinä,paitsi opiskelu-ja työmahdollisuuteni,myös terveyteni saaden taistelun jälkeen pientä omaishoidontukea.Vaivoja ja uupumusta on muille jakaa,mutta eläkkeelle en päässyt,minua on pompotettu vain kuntouttavan työtoiminnan,työkokeilujen,työllisyyskurssien ja työharjoittelujen välillä jo 10v.

      Poista
  3. En tiedä valehteleeko kirjoittaja vai eikö hän ymmärrä. Vaikka boonuksia itsekin kateellisena katson, ei ne ole minulta pois ellei kyseessä ole julkinen laitos.

    Mainitse nyt nimeltä joku yritys jossa boonukset on maksettu verovaroilla. Suomessa ei varmasti ole yhtään yritystä, jossa maksetaan miljoonabonuksia ja joka samaan aikaan toimii niin että jos sen yrityksen poistaisi että valtion budjetin alijäämä pienenisi. Ei yhtään.

    Muutenkin "parinkymmen miljoonan boonuksista" nariseminen on turhaa nimittäin tuossa tapauksessa tuo parikymmentä miljoonaa on pieni kustannus. Tämä Elopin parikymmentä miljoonaa sitäpaitsi tuli 70%:sesti Microsoftilta ja Microsoft maksaa yli 5MRD eur koko kaupasta. Tuossa kaupassa Nokian osuus on siis luokkaa 0.1%. Nokia maksaa kaupantekokuluissa enemmän kuin sen bonuksen. Nokiakin on yli 70%:sesti ei-suomalainen yritys.

    Täällä Suomessa on kyllä hieman perseestä tuo yritysten tukeminen kun ensin väännetään verot niin korkealle ettei mitään oikein kannata tehdä ja sitten poliitikot myyvät veroaleja valituille yrityksille. Tuet pitäisi kokonaan poistaa eikä vääristää markkinoita milloin milläkin tuella. Poliitikot vaan tykkää leikkiä sankaria pelastaessaan telakat tms, kukaan vaan ei ymmärrä että poliitikot ovat luoneet ne ongelmat ja tarpeet veroaleille.

    BTW, minä laskin Nokian maksamien verojen olleen 24.8% voitosta vuonna 2010, jommalla kummalla on laskuvirhe.

    VastaaPoista