tiistai 26. marraskuuta 2013

AVOIN KIRJE PÄIVI RÄSÄSELLE

Hyvä ministeri Räsänen.

Olette viime aikoina Helsingin poliisia syytellessänne puhuneet paljon laillisuudesta ja poliisin toiminnan valvonnasta. Olette tuoneet toistuvasti esille sen, että mikäli poliisi ei rekisteröi tiedottajiaan ja tapailee heitä salaa, valvonta on mahdotonta. Tämä on ollut keskeinen huolenaiheenne. Vaatimuksenne poliisin tiedonantajien rekisteröinnistä perustuu sanomanne mukaan siihen, että haluatte, että poliisin toimia pystytään valvomaan.

Hyvä niin, mutta varmasti ymmärrätte, että puheenne vaikuttavat todella naurettavilta, kun uusi pakkokeinolaki tulee voimaan vuoden 2014 alusta. Olitte ajamassa tuota lakia monen muun poliitikon kanssa ja se hyväksyttiinkin eduskunnassa ääliökollegoittenne toimesta. Uusi laki tekee puheenne poliisin toimien valvonnasta lähinnä surkuhupaisiksi.

Mikäli lakia lukiessani oikein ymmärsin, ensivuoden alusta poliisi voi suorittaa salaisia kotietsintöjä ilman sen suurempia byrokraattisia esteitä, eli aina niin halutessaan. Salainen kotietsintähän on sellainen, josta sen kohteella ei ole mitään tietoa. Uuden lain myötä kohteena ollut ei välttämättä koskaan saa edes tietää salaisesta kotietsinnästä, eikä kukaan muukaan.

Uusi laki suo poliisille myös mahdollisuuden istuttaa kohteen tietokoneelle tai mobiililaitteisiin "haittaohjelmia" ja vakoiluohjelmia. Tämä kaikki tehdään tietenkin niin, ettei kohteella ole mitään tietoa operaatiosta, eikä tule koskaan olemaankaan. Kukaan muukaan ei koskaan saa tietää tällaisesta toiminnasta. Näihin toimiin poliisi voi ryhtyä aina kun katsoo sen tarpeelliseksi ja myös ilman byrokraattisia esteitä.

Suomeksi sanottuna ensivuoden alusta poliisi voi tunkeutua kenen tahansa kotiin tai työpaikalle, piilottaa sinne huumeita ja aseita, ja suorittaa sitten myöhemmin näyttävän ratsian, jossa piilotetut huumeet ja aseet löydetään, ja ne muuttuvat todisteiksi kohdetta vastaan. Kohteella ei ole mitään uskottavaa selitystä huumeiden ja aseiden olemassa ololle.

Kenen tahansa tietokoneelle voidaan kätkeä esimerkiksi 25 000 raakaa lapsipornokuvaa, jotka "löydetään" sen jälkeen kun tietokone on takavarikoitu. Kohteella ei ole mitään uskottavaa selitystä massiviselle lapsipornokätkölle, josta on tullut todistusaineistoa häntä vastaan. Lapsipornoa ja mitä tahansa rikollista materiaalia voidaan myös levittää kohteen koneelta muualle, jos poliisi niin haluaa tehdä. Kohteella ei ole mitään mahdollisuutta kiistää tekoa ja siitä tulee yksi uusi rikos, josta hän tulee samaan tuomion.

Kohteen matkapuhelimesta voidaan lähettää tekstiviestejä tunnetuille huumerikollisille ja viesteissä voidaan tarjota huumeita myyntiin, tai kysellä niiden hintoja tai muuta vastavaa. Kohteella ei ole mitään mahdollisuutta kiistää syyllisyyttään, koska viestit ovat hänen kännykästään lähtöisin. Mobiililaitteilla voidaan myös levittää esimerkiksi lapsipornoa kohteen tietämättä samoin seurauksin.

Näin siis voidaan uutta lakia käyttää haluttuja kohteita vastaan, jos niin halutaan. Poliisi voi kiistää koskaan käyneensä kohteen asunnossa tai kajonneensa hänen tietokoneeseensa lain turvin, joten laki tarjoaa suuret mahdollisuudet väärinkäytöksiin. Toiminnan valvonta tulee mahdottomaksi.

Te olette väittäneet, että motiivinne Helsingin poliisin jahtaamiseen ja poliisijohtaja Paateron uhkailuun on ollut halunne valvoa poliisin toimien laillisuutta. Uusi laki kuitenkin mahdollistaa edellä kerrotun toiminnan, eikä sitä voi valvoa mitenkään. Edes te ette saa tietoja tuollaisesta toiminnasta, mikäli sitä suorittaneet poliisit eivät niin halua. Laki mahdollistaa sen.

Uudessa laissa on muistaakseni tekstin pätkä, jossa nimenomaan todetaan, ettei salaisista toimista tarvitse kertoa edes jälkikäteen, mikäli niistä kertominen paljastaisi poliisin salaiset tutkintamenetelmät tai haittaisivat meneillään olevaa tutkintaa. Käytännössä poliisit tulevat vetoamaan tähän lain kohtaan aina.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kukaan meistä tule koskaan tietämään, milloin poliisi on kaapannut jonkun tietokoneen hallintaansa ja tallettanut sinne lapsipornoa. Emme tule koskaan tietämään laittoiko poliisi huumeita ja aseita jonkun asuntoon. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää sitä, koska laki mahdollistaa sellaisen toiminnan. Selkokielellä sanottuna Teidän vaatimuksenne valvonnasta on pieruhattara ensi vuoden alusta alkaen.

Veikkaanpa, että Te tiedättekin sen. Puheenne viimeaikoina ovat olleet vain poliittista teatteria ja pelleilyä, jonka tarkoituksena on ollut legimitoida KRP:n suunnalta tullut hyökkäys Helsingin poliisia vastaan. Te olette myös toimineet tuon hyökkäyksen kärkenä ja tärkeimpänä hyökkääjänä.

Suurimmassa osassa maamme poliisiyksiköitä mitään tiedottajarekistereitä ei ole ollut tai pidetty, mutta Te olette puhuneet vain Helsingin poliisista, senkin jälkeen kun julkisuuteen tuli tieto siitä, että näin on. Olette myös koko ajan antaneet ymmärtää, että Helsingin poliisi on rikkonut lakia, kun se ei ole rekisteröinyt tiedottajiaan. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, ettei laki sellaista vaadi. Lisäksi poliisilain 44. pykälä nimenomaan kieltää poliisia paljastamasta henkilöä, joka on luovuttanut tietoja luottamuksellisesti. On myös käynyt ilmi, että sisäministeriöllä on ollut kaikki nämä tiedot koko ajan.

Joko Te ette edes tiedä mitä tietoja ministeriöllänne on, tai ette ole ottaneet selvää asioista, tai sitten toimitte tiedoistanne huolimatta Helsingin poliisia vastaan. Uskon, että tiedätte varsin hyvin, että KRP haluaa haltuunsa tiedot Helsingin poliisin tiedottajista. Uskon, että toimintanne selittyy juuri näin. En voi uskoa, että olisitte niin ulalla oman ministeriönne tiedoista ja kannattamastanne laista, että puhuisitte tietämättänne pötyä päivästä toiseen.

Kaikki tosin on mahdollista.


6 kommenttia:

  1. Näin poliisivaltiota rakennetaan uuteen NWO eli uudenmailmanjärjestyksen taakse!

    Valmistautukaa ihmiset ottamaan vastaan vanha kunnon ennen sisällisotaa uusittu poliisi ja miliisi valtio ja yksi mailman valta yksi uskonto ja yksi hallitus ...vähän ennen mailman loppua! Ja huomatkaa itse kristitty ämmä on sisäministerin hoitanut NWO kotiin!!! Muistakaa tämä Jeesustelija...hän on kaukana Jumalasta kuin vesi tulesta!!!

    VastaaPoista
  2. Juuri näin.. ja jos viranomainen jäisikin kiinni niin helposti pääsee kiipelistä kun uusiin pykäliin vedotaan olemattomien virkatehtävien perusteella.

    VastaaPoista
  3. Täytyy sanoa että jos jokin tahoa haluaa jonkun lavastaa rikokseen, ei mikään laki sitä asiaa muuta. Poliisin lienee jatkossakin laitonta ryhtyä tälläiseen toimintaan, ja jos joku poliisi päättää kuitenkin ryhtyä pahaksi, on tosiaan ihan sama mitä laissa lukee.

    VastaaPoista
  4. Nooo onneksi mulla on piilokameroita omalla serverillä kotioven edessä, tulkoot käymää, todisteet puhuvat vastaan! vitun sinipukuiset mulkut.

    VastaaPoista
  5. Niin sitten jos sais vielä ne lähteetkin...?

    VastaaPoista