maanantai 16. heinäkuuta 2018

EU-N HINTALAPPU SUOMALAISILLE = 99,537 MILJARDIA (konservatiivinen versio)

Kun tuossa aikaisemmassa blogissani esittämäni luvut eivät kriitikoiden mukaan pitäneet tullimenetysten mukaan paikkaansa, pävitetään union jäsenyyslasku sitten absoluuttiseen tappioon.

Uusien. KORJATTUJEN tietojen mukaan Suomi on tilittänyt EU:lle vain noin plus miinus satamiljoonaa euroa vuosittain tullituloja. Runsaassa parissakymmenessä vuodessa olemme siis menettäneet noin 2,3 miljardia euroa tullituloista.

Jäsenmaksuissa olemme hävinneet puhtaasti saamamme tuet jäsenmaksuista vähennettynä 5,417 miljardia. Summasta puuttuu vuoden 2017 nettomiinus. 

Eurotuet ja euron tukemiseen liittyvät nettotappiot ovat olleet huomattavimmat. Niitä on parissa vuosikymmenessä kertynyt seuraavasti: Kreikalle annettiin kaksi miljardia, Kyprokselle kaksi miljardia, ja tämä tekee yhteensä neljä miljardia. Lisäksi Suomi antoi vuoteen 2014 mennessä erilaisia tukia yhteensä 10,68 miljardia. Lisäksi maksettavaksi oli luvattu 11.14 miljardia, jonka eurokriisi ilmeisesti nielaisi sellaisenaan.

Edellä luetellut suoraan Euroopan Unioniin liittyvät nettotappiot suomalaisille olivat siis yhteensä 29,537 miljardia euroa runsaassa kahdessakymmenessä vuodessa. Mutta suurin vaikutus valtion talouteen oli EU-määräyksella, jonka mukaan jäsenvaltiot eivät enää voineet lainata rahaa omilta keskuspankeiltaan, vaan niiden oli hankittava rahoituksensa yksityisiltä liikepankeilta. Näiden lainojen korkoja Suomi ehti maksaa EKP_n perustamiseen mennessä noin 70 miljardia euroa.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142027-eu-politiikan-ansiosta-valtion-velan-korkoihin-mennyt-70-miljardia-euroa

Näin ollen Suomen nettotappiot ovat olleet yhteensä noin 99,537 miljardia euroa. Puhdasta tappiota.

Jos summa olisi kadonnut tasaista tahtia olisimme hävinneet joka vuosi 4.327 miljardia euroa jokaisen jäsenyysvuonna. Siis yli neljän miljardin reikä joka vuosi budjettiin. Nettomiinusta. 

Hauskintahan tässä kaikessa on se, ettemme oikeasti edes tiedä EU-jäsenyyden kaikkia valtion budjetteihin kätkettyjä menoeriä ja tappioita. Valtion velanoton kasvu antaa jotakin osviittaa EU-jäsenyyden hinnasta, mutta tarkempaa tietoa ei ole. 

Varmaa on kuitenkin se, että olemme menettäneet EU-jäsenyyden aikana ainakin 99,537 miljardia euroa absoluuttista nettomiinusta. 

2 kommenttia:

  1. Olenkin kummastellut miten suomessa esim. tiet ja julkiset rakennukset olivat paremmassa kunnossa 15-20 v sitten mitä nyt , nykyään moottoritietkin on suurilta osin aivan karmeassa kunnossa; mökkipaikkakuntani asfalttitie vedettiin 90-luvulla kerran vuodessa ja nopeusrajoitus oli 80, nykyään vasta sitten kun se on niin huonossa kunnossa että tiellä joutuu kuoppien takia ajamaan 30 kmh (rajoitus laskettu ajat sitten kasikympistä 60 ja 50 alueisiin).

    Julkiseen terveydenhuoltoon on useilla paikkakunnilla liki mahdoton päästä, ja kun pääset niin 3 tunnin jono varatusta ajasta huolimatta kun koko ajan tulee "kiire" tapauksia jonon ohi ja julkisten rakennusten ilmastointi tuntuu olevat 80-luvulta peräisin ja silloin viimeksi huollettu.

    Ilmanko kaikki julkiset rakennukset homehtuu pystyyn ja ihmiset sisällä sairastuvat, ja homeongelmia koetetaan hyssytellä viimeiseen asti.

    Tuolla 100 miljardilla olisi tehnyt paljon tienpintaa ja korjannut homerakennuksia tai rakentanut uudet tilalle. Mutta kun poliitikot halusivat olla "euroopan ytimessä" , kustannuksista viis...

    VastaaPoista