keskiviikko 15. helmikuuta 2017

KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN



Vihapuhe on siis viharikos ja se määritellään eri tavoin. Nettisivusto Ei vihapuheelle määrittelee sen näin:

"Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmän mukaan:

”Vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.”

Vihapuhe on loukkaavaa puhetta tai ilmaisua, joka rajoittaa kohteensa oikeutta olla, tulla kuulluksi ja kuulla sellaisena kuin on. Vihapuheella hyökätään yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan etnisen taustan, äidinkielen tai ihonvärin, sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, maailmankatsomuksen tai mielipiteen, vamman tai jonkin muun ominaisuuden perusteella.

Vihapuhe paitsi loukkaa ja satuttaa kohdettaan, myös toisintaa ja vahvistaa yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta. Vihapuhe loukkaa ihmisoikeuksia ja saa voimansa yhteiskunnan eriarvoisuudesta ja siitä kumpuavasta syrjinnästä. Vihapuheilla luodaan pelkoa ja pelon ilmapiiri sekä uhkailu usein vaientaa yksilöitä ja vähemmistöryhmiä, sekä heidän oikeuksiensa puolesta puhujia. Siten vihapuhe kaventaa kaikille yhdenvertaisesti kuuluvaa sananvapautta.

Vihapuheessa ei ole kyse pelkästä vihasta tai puheesta vaan yhteiskunnan rakenteista ja ilmapiiristä. Vihapuhe ei ole sama asia kuin vihainen puhe. Vihapuhe voi olla rauhalliseen ja asialliseen sävyyn jäsenneltyjä yleistäviä mielipiteitä tai ilmaisua, joilla pyritään antamaan alentava, stereotyyppinen tai uhkaava kuva tietystä ryhmästä. Ilmaisu voi tarkoittaa muun muassa puhetta, kirjoitusta, kuvia, musiikkia tai videoita.

Vihapuhe voi olla myös suoranaista uhkailua tai väkivaltaan ja vihaan yllyttävää ilmaisua, joka vakavimmillaan on rikoksena tuomittava teko. Suomen laissa on kielletty ihmisarvoa loukkaavien, kansanryhmää kohtaan kiihottavien ja kunniaa loukkaavien ilmaisujen käyttö. On kuitenkin huomattava, että myös sellainen vihapuhe, joka ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä, on haitallista ja siihen tulee puuttua. Minkäänlaista rasistista, syrjivää tai uhkailevaa ilmaisua ei tule hyväksyä."

http://eivihapuheelle.fi/

Katsotaanpa mitä laki sanoo asiasta niiden pykälien perusteella, jolla vihapuhe yleensä tuomitaan:

"11:10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


10 a § (13.5.2011/511)
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.


11 § (13.11.2009/885)
Syrjintä

Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä

1) ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla,

2) kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka

3) asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan

rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä tai kiskonnantapaisena työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.


24:9 § (13.12.2013/879)
Kunnianloukkaus

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
10 § (13.12.2013/879)
Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Se luotettava suomalainen valtamedia on myös pontevasti ollut vaatimssa vihapuheen kieltämistä ja toimia sen lopettamiseksi. Suomalaiset poliitikot ovat myös pontevasti olleet vastustamassa vihapuhetta edellä esiteltyjen lainkohtien perusteella. Katsotaanpa kuinka suomalaiset viralliset vihapuheen vastustajat ovat toimissaan onnistuneet estämään kunnianloukkaukset ja kiihottamisen kansanryhmää vastaan. 




































Miten se Euroopan neuvosto määrittelikään vihapuheen? Ai niin.

”Vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta.... ”

Miten se suomalaisessa keskustelussa määritellään? Ainankin näin:

"Vihapuhe on loukkaavaa puhetta tai ilmaisua, joka rajoittaa kohteensa oikeutta olla, tulla kuulluksi ja kuulla sellaisena kuin on. Vihapuheella hyökätään yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan etnisen taustan, kielen...  perusteella.

Vihapuhe paitsi loukkaa ja satuttaa kohdettaan, myös toisintaa ja vahvistaa yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta. Vihapuhe loukkaa ihmisoikeuksia ja saa voimansa yhteiskunnan eriarvoisuudesta ja siitä kumpuavasta syrjinnästä. Vihapuheilla luodaan pelkoa ja pelon ilmapiiri sekä uhkailu usein vaientaa yksilöitä ja vähemmistöryhmiä, sekä heidän oikeuksiensa puolesta puhujia...

Vihapuheessa ei ole kyse pelkästä vihasta tai puheesta vaan yhteiskunnan rakenteista ja ilmapiiristä. Vihapuhe ei ole sama asia kuin vihainen puhe. Vihapuhe voi olla rauhalliseen ja asialliseen sävyyn jäsenneltyjä yleistäviä mielipiteitä tai ilmaisua, joilla pyritään antamaan alentava, stereotyyppinen tai uhkaava kuva tietystä ryhmästä. Ilmaisu voi tarkoittaa muun muassa puhetta, kirjoitusta, kuvia, musiikkia tai videoita.

Vihapuhe voi olla myös suoranaista uhkailua tai väkivaltaan ja vihaan yllyttävää ilmaisua, joka vakavimmillaan on rikoksena tuomittava teko. Suomen laissa on kielletty ihmisarvoa loukkaavien, kansanryhmää kohtaan kiihottavien ja kunniaa loukkaavien ilmaisujen käyttö. On kuitenkin huomattava, että myös sellainen vihapuhe, joka ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä, on haitallista ja siihen tulee puuttua. Minkäänlaista rasistista, syrjivää tai uhkailevaa ilmaisua ei tule hyväksyä."

Niin, aivan...



2 kommenttia:

  1. Uuvuttavaa että on mennyt tällaiseksi yhden Krimin takia vaikka en oikein usko siihen krimiläiset tuntuvat itse olevan tyytyväisiä nykytilaan. Hekin ovat vihapuheen kohteena. Ruotsissa suunnitellaan maahanmuuttaja sanan kriminalisointia? Voiko se olla totta? Minulle on tullut tunne Voiko tunnelman pilaantuminen johtua maailman hegemonian kärjistymisestä. USA ja sen siivellä Eurooppa pelkäävät menettävänsä sen Liittyykö tämä hermoilu siihen? Iltapäivälehdessä näin kommentin: venäläisten hengitys haisee pahalle. Lehden mielestä
    se kai oli hyväksyttävää puhetta koska lehti julkaisi sen. Jeltsinin Venäjä hyväksyttiin koska se oli niin kurjassa kunnossa eikä mikään uhka missään mielessä. Venäjällä nykyään koetaan USA uhkana enkä ihmettele jos Itse olisin venäläinen kyllä minuakin pelottaisi länsimaailman aikeet ne vasta arvaamattomat ovatkin.

    VastaaPoista
  2. ”Vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen.”
    Mutta sittenhän täällä suomessa on noin 32 000 läpsyttelijää vapaalla jalalla kenen kuitenkin pelkästään noiden parametrien mukaan pitäisi olla vankilassa.

    VastaaPoista