torstai 7. toukokuuta 2015

YKSI LAKI HEILLE, TOINEN LAKI MEILLE

Riippumatta poliittisesta katsantokannasta, riippumatta siitä kannattaako Nato-jäsenyyttä ja Euroopan Unionin jäsenyyttä tai ei, olennaista Suomi-nimisen valtiomuodostelman kannalta on laki. Erityisen merkittävä on tämän Suomen perustuslaki. Lakien ja maan perustuslain ylläpitäminen on valtion olemassa olon kannalta absoluuttisen olennainen asia. Ilman niitä ei ole mitään Suomea.

Todellisuudessa on kuitenkin käynyt niin, että tässä Suomessa valtaa on käyttänyt rikollisjoukkio, joka on määrätietoisesti ja tahallisesti, tarkoituksellisesti ja omia päämääriään tavoitellen rikkonut sekä maan perustuslakia, että sen rikoslakia. Kyse on siis täysin keskeisestä ja olennaisesta asiasta vallankäytössä, luottamustoimissa ja poliittisessa toiminnassa. Luottamustehtäviin valitut eivät voi rikkoa lakia milloinkaan, missään tilanteessa. Heidän tehtävänsä on ylläpitää laillista yhteiskuntajärjestystä.

Kun Suomi liitettiin "kansanäänestyksen" jälkeen Euroopan Unioniin vuonna 1995, rikottiin maan perustuslakia. Perustuslain ensimmäisen pykälän mukaan Suomi ei voinut olla osavaltio ja siitä oli juridisesti kyse. Jotta Suomi olisi voinut liittyä Euroopan Unioniin, eduskunnassa olisi pitänyt muuttaa perustuslakia perustuslainmuutosmenettelyn kautta, 5/6 osan edustajiston enemmistön turvin. Näin ei kuitenkaan tehty, eli tehtiin rikos maan perustuslakia vastaan.

Perustuslakiin kirjattiin lisäys "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio" vasta vuonna 2011, 16 vuotta Euroopan unioniin liittämisen jälkeen, eikä silloinkaan toimittu lain vaatimalla tavalla. Kaikki edellä kerrottu tehtiin siis perustuslain vastaisesti, sitä rikkoen, eli kyse oli ja on edelleenkin rikollisesta toiminnasta, johon syyllistyivät silloinen hallitus, eduskunta, sekä kaikki ne virkamiehet, jotka olivat mukana tässä toiminnassa. Perustuslain perusteella asiassa ei ole mitään epäselvää.

Kun Suomi luopui markasta, omasta valuutastaan, ja siirtyi käyttämään eurooppalaista yleisvaluuttaa euroa, rikottiin taas kerran perustuslakia, jonka mukaan Suomella on oma raha. Asia perusteltiin sillä, että jo vuonna 1995 Suomen liittyessä Euroopan Unioniin, maa oli päättänyt myös rahaunioniin liittymisestä. Se oli sekä valhe, että rikos. Jokainen asiaan sekaantunut syyllistyi siis maamme lakien mukaan rikolliseen toimintaan myös tässä tapauksessa. Tässäkään tapauksessa lainvalvontaviranomaiset eivät tehneet yhtään mitään, vaikka järjestäytyneet rikollisjoukkiot toimivat täysin avoimesti tätä rikosta tehdessään.

Kun Suomi liitettiin Natoon niin sanotulla Nato-isäntämaasopimuksella, rikottiin jälleen kerran maan perustuslakia ja rikoslakia. Toiminta oli tälläkin kertaa täysin avointa ja täysin rikollista lain näkökulmasta, mutta yksikään lainvalvontaviranomainen ei tehnyt mitään. Ei edes Suojelupoliisi, jolle maanpetoksellisten rikosten selvittely kuuluu. Voidaan siis sanoa, että myös lainvalvontaviranomaiset osallistuivat tälläkin kertaa vähintäänkin virkavelvollisuuksiensa laiminlyöntiin, kenties jopa rikoksen suosimiseen, jollei peräti rikolliseen toimintaan suojelemalla ja mahdollistamalla varsinaiset rikokset.

Jotta kenellekään ei nyt jää epäselväksi mitä lakeja Nato-isäntämaasopimuksella rikottiin, niin esitän seuraavaa:

  1. Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen

Rikoslain 12 luvun 1 §:n mukaan se, tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
  1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
  2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
  3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Lain perustelujen (HE 94/931) mukaan säännöksen kolmas kohta voi tulla sovellettavaksi, jos Suomen edustaja solmii vieraan valtion kanssa ilman asianmukaisia valtuuksia valtiosopimuksen, jolla Suomi liittyy valtioliittoon, sotilasliittoon tai valtioiden yläpuolella olevaan taloudelliseen järjestöön. Vakavuudeltaan alueluovutuksiin rinnastettavaa Suomen valtiollisen itsemääräämisoikeuden rajoittamista voi olla esimerkiksi se, että vieras valtio tai ylikansallinen organisaatio saisi käyttää lainsäädäntö-, toimeenpano- tai tuomiovaltaa Suomen alueella, taikka Suomen korkeimpien valtioelinten päätösten saattaminen riippuvaisiksi ulkovaltojen tai ylikansallisten elinten hyväksymisestä.

  1. Puolueettomuusmääräysten rikkominen

Rikoslain 12 luvun 10 §:n mukaan se, joka rikkoo Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin vieraisiin valtioihin annettuja puolueettomuusmääräyksiä, on tuomittava puolueettomuusmääräysten rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Suomi pyrkii vakiintuneesti pysymään sotaa käyvien vieraiden valtioidenvälisten ristiriitojen ulkopuolella. Suomen suhtautumisesta sotaa käyviin valtioihin on määräyksiä puolueettomuusmääräyksistä annetussa asetuksessa (194/1963). Suomessa asuva tai muutoin Suomessa oleskeleva henkilö ei saa myötävaikuttaa siihen, että näitä puolueettomuusmääräyksiä rikotaan.
Ennen kaikkea puolueettomuusmääräykset kieltävät Suomen alueen hyväksikäytön sodassa. Lain esitöiden mukaisesti (HE 94/932) rangaistavaa on esimerkiksi sota-aluksen tai sukellusveneen luvaton tuleminen Suomen aluevesille, aluksen viipyminen Suomen aluevesillä kauemmin kuin on sallittua tai aluksen sotilaallisen varustuksen lisääminen Suomen alueella. Myös esimerkiksi Suomen käyttäminen sotatoimien tai tiedustelun tukialueena tai sotilaallisessa varustautumisessa on rangaistavaa. Vastaavasti tällaisten toimenpiteiden salliminen on rangaistavaa puolueettomuusmääräysten rikkomista.
1 HE 94/93 vp, 12. luvun yksityiskohtaiset perustelut.
2 Ibid.
Nämä kohdat estävät kaikenlaisen toiminnan ulkovaltojen kanssa sotilaallisesti. Asiassa ei ole mitään epäselvää. Allekirjoittaessaan Nato-isäntämaasopimuksen puolustusvoimien komentaja ei siis vain rikkonut sotilasvalaansa, virkavelvollisuuksiaan, vaan syyllistyi rikokseen. Samoin tekivät paikalla olleet presidentti sekä puolustusministeri. Heidän kaikkien olisi pitänyt estää allekirjoitus virkavastuunsa nojalla, koska heidän tehtäviinsä kuuluu ennen kaikkea laillisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpito. He eivät tehneet niin, eli he ainakin suosivat rikollista toimintaa ja läsnäolemalla edesauttoivat ja tukivat rikollista toimintaa, johon puolustusvoimien komentaja allekirjoituksellaan syyllistyi. 
 
Tästä kaikesta on tehty lukuisia tutkintapyyntöjä Suojelupoliisille, joka viimevuonna ilmoittikin nimittäneensä tutkinnan johtajan tapausta selvittämään. Mitä tuolle tutkinnalle kuulluu, emme tiedä, sillä ulkopuolisille ei ole kerrottu yhtään mitään. 
 
On kuitenkin syytä muistaa millaisilla perusteilla ja mistä rikoksista epäiltynä Kauko Juhantalo joutui aikoinaan Valtakunnan oikeuden eteen. Tällä kertaa kyse on huomattavasti vakavemmista ja raskaammista rikoksista. Olisikin merkillistä, jos yksikään näihin rikoksiin syyllistyneistä ei koskaan päätyisi syytettyjen penkille. Näihin rikoksiin ja tähän rikolliseen toimintaan syyllistyneitten nimet kun ovat kaikkien tiedossa ja rikollinen toiminta on ollut täysin avointa ja julkista. 
 
Vai onko sittenkin niin, että maassa vallitsee kaksi erillistä lakia, laintulkintaa ja käytäntöä? Onko niin, että Suomessa on Yksi laki heille ja toinen laki meille?
 
Vapaan, länsimaisen demokratian peruspilareita on se, että kaikki kansalaiset ovat lain edessä samanarvoisia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kukaan, ei edes presidentti, ei ole lain yläpuolella. Viimeksi tällä viikolla yhdysvaltalainen tuomioistuin katsoi maan suurimman tiedustelujärjestön NSA:n toimineen lain vastaisesti kansalaisia valkoillessaan. Meillä nämä lakia julkisesti rikkoneet eivät ole joutuneet edes tutkinnan kohteeksi. Miksi?
 
Demokraattisen yhteiskunnan kannalta kysymys on täysin keskeinen. Onko maassa laillista yhteiskuntajärjestystä vaiko ei? Jos näihin rikoksiin syyllistyneet, jos tällainen rikollinen toiminta jää selvittämättä ja siihen osallistuneet tuomitsematta, voidaan sanoa, että laki on lakannut olemasta. Laillista yhteiskuntajärjestystä ei enää ole, eikä näin ollen ole olemassa mitään Suomeakaan. Se lienee ollut myös näihin rikoksiin syyllistyneiden toiminnan tavoitekin: tehdä maasta osavaltio lakeja rikkoen ja liittää se ulkomaiseen sotilasorganisaatioon lakeja rikkoen. 
 
Onko siis todellakin näin? Onko tässä maassa laillista yhteiskuntaa, lakiin perustuvaa yhteiskuntajärjestystä, vaiko ei? Onko tässä maassa järjestäytynyt rikollisjoukkio, joka on lain yläpuolella?
 
Onko todellakin niin, että maassa on kaksi lakia? Yksi laki heille, toinen laki meille.

12 kommenttia:

  1. Hyvin aiheellinen kysymys, johon vastaus on selvä: Lait eivät koske poliittista ja taloudellista eliittiä ollenkaan. Mutta vielä tulee aika, jolloin he maksavat rikoksistaan raskaimman mukaan. Me emme unohda, emmekä anna anteeksi!

    Eero Tillanen

    VastaaPoista
  2. "Suomi pyrkii vakiintuneesti pysymään sotaa käyvien vieraiden valtioidenvälisten ristiriitojen ulkopuolella." NII-IN, näinpä sen pitäisikin olla.

    VastaaPoista
  3. Jos saadaan tuomituksi joku vähäpätöinen virkamies, vaikka vain sivutoiminen terveystarkastaja, jostain yhtä vähäpätöisestä perustuslain rikkomuksesta (hanhenpaskan kokoisesta virheestä puistossa?), niin siitä lähtisi lumipallo pyörimään. Tarvitaan tuomio, joka ei herätä huomiota. "Kyllä se siitä".

    VastaaPoista
  4. Näillä maanpetturi "johtajillamme" lienee pääsääntöisesti aikomuksena häipyä täältä pohjolasta ennen kuin suomen kansa alkaa jahtaamaan heitä. Ovat saaneet hyvin palkkaa jolla häipyä.

    VastaaPoista
  5. Havahduttava kirjoitus faktojen kera. Voiko asiaa enää selvemmin ilmaista. Tämä kirjoitus tulisi julkaista laajemminkin, jotta ei jäisi vain tätä blogia seuraavien tietoon.
    Havahtuisivat muutkin, jos lukutaitoa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Asia & juttu esiin muuallekin!


      1%

      Poista
  6. Esität Sande ERITTÄIN raskaita syytöksiä. Jos oikeuskansleria ja/tai eduskunnan oikeusasiamiestä on pyydetty tutkimaan näitä edesottamuksia, ja vastaukseksi ei saa edes juristeriaan upotettuja perusteettomia vääntelyjä pykälien tarkoituksista, niin vaihtoehtoja jää tasan yksi. Näihin tekoihin syyllistyneet on tarvittaessa voimakeinoin siirrettävä pois tehtävistään: heidät on siis ihan konkreettisesti talutettava ulos työpaikoiltaan ja heidän pääsynsä takaisin on estettänä riittävää väkivaltaa käyttäen. Riittävä välkivalta tarkoittaa pahimmassa tapauksessa tietysti aseellista yhteenottoa poliisien kanssa. Kun muutama oikeutta hakeva kansalainen ja muutama poliisi on ammuttu hengiltä, niin ehkä se kysymys herää suuremmissakin kansanjoukoissa, että mistä helvetistä tässä nyt on oikeasti kyse; mikä epäoikeudenmukaisuus saa yleensä rauhalliset suomalaiset käyttäytymään tuolla tavalla. Tottakai puudelimedia pyrkii leimaamaan näin toimvat ties miksi breiviikeiksi. Tärkeä osa operaatiota on ottaa julkinen tiedotus omiin käsiin ennen ja jälkeen käytännön toimenpiteitä. Keskeinen viesti, jota on toistettava riittävän monta kertaa on se, että oikeus ei ole näiden maanpettureiden ja rikollisten puolella vaan niiden kansalaisten puolella, jotka ovat saaneet näistä laittomuuksista ja mieivallasta tarpeekseen.

    VastaaPoista
  7. Niin, meillähän ei ilmeisesti edes ole laillista rahayksikköä enää. Nk rahalaki 358/1993 kumottiin lailla 215/1998. Perustuslaissa ei ole mainintaa rahayksiköstä. Sellaista lakia, jossa Suomen rahayksiköksi määritettäisiin euro, ei ole annettu (vaikka tällaista lupailtiin yhtenäisvaluuttaan siirtymisen yhteydessä). Asiasta on ilmeisesti vain (Lipposen) hallituksen päätös - mutta sehän ei suinkaan ole laki. Myöskään sellaista lakia, jossa valtuudet rahayksiköstä päättämisestä annettaisiin hallitukselle, ei ole. No, se että euro ei ole Suomen laillinen rahayksikkö, tekee siitä irtautumisen tietysti helpommaksi.

    VastaaPoista
  8. Jos asioissa olisi etusijalla kansalaisten ja vielä yleisimmin ihmisten hyvinvointi, niin emmehän nyt helvetti soikoon tehtäis näitä päätöksiä perustuen puhtaasti matematiikkaan. Mutta MASSI määrää ja on jokaiseen ongelmaan se todellinen vastaus. RAHA! Kiitos. www.zeitgeist.com

    VastaaPoista
  9. Suomessa ei ole demokratiaa, suomessa toimii diktatuuri, vaikka virallinen totuus muuta väittää.

    Demokratiassa rikoksesta yhteiskuntaa/kansalaisia kohtaan päätyy oikeusjärjestelmän tuomittavaksi, suomessa ei.
    Diktatuurissa eliitti saa tehdä mitä haluaa ilman mitään seuraumuksia, niinkuin suomessa tapahtuu.

    Suomen suurin valhe on että valtiossa on vallitsee demokratia, todellisuudessa suomessa on diktatuuri jota oikeuslaitos suojelee poliisin ollessa näkyvin eliitin suojelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä olen sanonut & miettinyt jo jonkin aikaa. Pienen joukon(eliitti) diktatuuri voi ja jaksaa hyvin - kenenkään voimatta asialle mitään?!

      1%

      Poista