maanantai 5. tammikuuta 2015

RAKENNEMUUTOS?

Kun globalisaatio lanseerattiin, annettiin ymmärtää, että nyt syntyy oikea maailmankylä, jossa batiikkihamosissaan ja pellavanutuissaan koikkelehtivat hipit ja kehitysmaiden diktaattorit löytävät yhdessä ratkaisut ihmiskunnan suuriin ongelmiin. Nälkä, köyhyys, ilmastonmuutos, tsunamit, orankien kohtalo, korallikato ja Malediivien uppoaminen kaikkoaisivat, kunhan maapallo maapalloistuisi. Lähes kaikki olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että globalisaatio oli välttämätöntä. Globalisaatio oli hyvä juttu. Rajat alas, ihmisten liikkuvuus vapaaksi ja yhteiset pelisäännöt toisivat uuden ihmiskunnan aamunkoiton.

Tuo kaikki oli karkkia hyväuskoisille hölmöille. Todellinen globalisaatio oli taloudellista. Todelliset globalisaation lobbarit ja tukijat eivät olleet höynäytettyjä hippejä. He olivat suurimpien ylikansallisten yritysten pomoja, omistajia ja asiamiehiä. Heidän tavoitteenaan ei ollut pelastaa kansoja ja ihmiskuntaa, vaan raivata loputkin esteet tieltään. Tavoitteena oli ajaa läpi kansainvälistä lainsäädäntöä ja sopimusvyyhtiä, joilla kansallisvaltiot eliminoitaisiin. Siihen pyrittiin ja siihen on lähes päästy.

Suurten Wall Street -pankkien terminologiassa globalisaatiolla oli ja on toinenkin nimi. Se on Plutokratia. Se tarkoittaa rahan valtaa. Me elämme sitä juuri nyt. Siihen on päästy nimenomaan sen "globalisaation" avulla, sillä karamellilla, jolla uunotettiin kaikki hyväntahtoiset maailmanhalaajat luopumaan itsemääräämisoikeudestaan ja omasta päätäntävallastaan. Valta luovutettiin ylikansallisille epädemokraattisille institutioille, joita yksikään valtio ei kontrolloi, mutta jotka olivat ja ovat suurten finanssiyritysten miehittämiä ja kontrolloimia.

Tähän prosessiin liittyy olennaisena osana yhteiskuntien "rakennemuutos". "Rakennemuutos" on kuin luonnon ilmiö, jota ei voi vastustaa, jolle ei voi mitään ja johon pitää vain sopeutua. Näin meille vakuutellaan, on vakuutettu jo parikymmentä vuotta. Todellisuudessa "rakennemuutos" on prosessi, jolla kansallisvaltiot amputoidaan ja tehdään kyvyttömiksi puolustamaan itseään ja kansalaisiaan.

Rakennemuutokset eivät ole syntyneet itsestään. Ne on synnytetty nimenomaan kansainvälisen talouden toimijoiden toimesta. Pääomaliikkeiden vapauttaminen oli se vasara, jolla yhteiskuntia alettiin hakata lyttyyn. Pääomien karatessa maista aina jonnekin toisaalle, valtiot menettivät suuryritysten hallinnan. Hätäpäissään valtiot ryhtyivät tottelemaan suuryrityksiä, uskoen että siten ne pysyisivät maissa, joista uhkasivat lähteä. Suuryrityksille annettiin massiivisia verohelpotuksia ja miljardien tukipaketteja. Mitä tapahtui?

Yhdysvalloissa jo 90-luvulla suuryritykset siirsivät tuotantonsa Meksikoon ja Kiinaan, tuhosivat suurkaupunkeja (malliesimerkki Detroit) ja maan talouden perustan. Suomessa tapahtui aivan samoin. Juuri ne suuryritykset joita verovaroin tuettiin, siirsivät juuri noiden verovarojen avulla tuotantonsa pois maasta. Vientiteollisuus ajoi alas tuotantoaan, vaikka se olisi ollut kannattavaakin kuten Kemijärvellä. Kemijärven tehdas TUOTTI kymmenien miljoonien voittoja, kun se päätettiin lakkauttaa. Yrityksen tuolloinen johtaja vastasi kritiikkiin sanomalla, ettei heidän yrityksensä tuota paperia tai sellua, vaan rahaa. Yritys tienasi paremmin sulkemalla kymmeniä miljoonia tuottavan tehtaansa. Miten se oli mahdollista? Hyvä kysymys. Suomen teollisuudesta katosi nopeassa tahdissa 160 000 työpaikkaa, teollisuuden itsensä toimesta.

Kansallisvaltion ajautessa kriisiin lanseerattiin käsite "rakennemuutos". "Rakennemuutos" oli ilmiö, joka oli kuin tsunami. Sille ei voinut mitään. Se oli tehtävä. Kuinka ollakaan, "rakennemuutos" tarkoitti ja tarkoittaa edelleen koko yhteiskunnan alasajoa. Yhteiskunnan palvelut ajetaan alas, yhteiskunnan oikeusjärjestelmä ajetaan alas, yhteiskunnan terveydenhuolto ajetaan alas ja kansallinen armeija ajetaan alas. Miksi näin?

Juuri siksi, ettei kansallisvaltiolla olisi mitään rahkeita rajoittaa suuryritysten toimintaa. Talvivaara aikoo laskea jätevetensä Kajaanin ja Sotkamon välisiin vesistöihin suoraan. Jokainen ymmärtää, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Mutta kuka sen estää? Miten?

Kun maan oma asevelvollisuusarmeija saadaan ajettua alas, kuka enää puolustaa maata ja kansaa. Palkka-armeija? Se taistelee palkanmaksajan puolesta. Nato-armeija? Se taistelee Naton, siis Yhdysvaltojen intressien puolesta ja Yhdysvalloissa suuryritykset ovat jo vallassa. Wall Streetin pankit johtavat Yhdysvaltojen valtiovarainministeriötä ja ovat kupanneet sen tyhjiin, samalla kun pankit ovat tehneet satojen miljardien voittoja. Niiden tappiot maksatettiin kansalla ja sen jälkeen kansan piikkiin on otettu noin 19 000 000 000 000 000 dollaria lainaa.

Sama tehtiin meilläkin. Sitomalla Suomen taloudellinen päätäntävalta euroon, suomalaiset poliitikot luovuttivat maamme taloudellisen itsemääräämisoikeuden ulkomaille. Suomen taloutta eivät enää hallitse suomalaiset. Me voimme vain sopeutua "rakennemuutoksiin". Me voimme tehdä vain sen, mitä EKP:n johtaja Draghi, joka on siis amerikkalaisen liikepankin edustaja, määrää.

Samalla kun suomalaiset ovat velkaantuneet ja menettäneet kymmeniä miljardeja, joidenkin kommentaattorien mukaan noin 70 miljardia, eurosotkuun korkoineen jne., Saksan valtio ja saksalaispankit ovat netonneet yli 1000 miljardia euroa. Saksa on siis se maa, jonne suomalaistenkin rahat ovat kadonneet tämän mekanismin kautta. Tuskin kukaan suomalainen on halunnut kaikkien verosenttiensä päätyvän Saksaan ja kuitenkin ne ovat siellä. Eikä se ole edes riittänyt. On otettu myös velkaa tämän suomalaisen nimiin.

Tästä "rakennemuutoksessa" on kyse. Tarkoituksena on ajaa kansallisvaltio alas, tuhota se niin, ettei se kykene kontrolloimaan suurten yritysten toimintaa alueellaan. Kaivosteollisuudessa on jo niin. Finanssiteollisuudessa on jo niin. "Rakennemuutos" on kätevä slogan, jonka takana voidaan tuhota maasi niin, että kuvittelet sen olevan sattumaa tai taivaalta pudonnut väistämättömyys. Ei ole sattumaa, että "rakennemuutoksen" apostolit käyttävät juuri tuota sanaa: välttämättömyys. Kenen kannalta tämä on välttämättömyys? Aivan, suuryritysten. Niiden pitää raivata itsenäinen toimija, kansallisvaltio pois tieltään.

SOTE-uudistus, kuntauudistus, hallintouudistus, puolustusvoimien rakenneuudistus, poliisihallinnon rakenneuudistus. Ne ovat kaikki samaa prosessia, jolla maastasi tehdään impotentti suuryritysten apulainen. Valtio ei ole enää kansakunta, vaan suuryritysten konttori.

Kiinnittäkääpä huomiota tähän; aina kun suuryritykset vaativat säätelyn purkamista ja hallitus tekee niin, säätely lisääntyy pienten ja keskisuurten yritysten kohdalla. Aina kun suuryritykset vaativat verohelpotuksia, ne saavat niitä miljarditolkulla, mutta PK-yritysten maksutaakka kasvaa. Tämä on todellista rakenneuudistuspolitiikkaa. Alkuasukkaiden firmat pannaan nurin ja ylikansallisille toimijoille raivataan tilaa. Lakeja muutetaan niiden eduksi. Viranomaiset toimivat niiden eduksi. Poliitikot toimivat niiden eduksi. Tämä on se todellinen rakenneuudistus.

Matti Vanhasen hallitus teki päätöksen, jonka mukaan Suomessa on voimassa "ulkomaalaisyritysten suosituimmuusasema". Virallisesti tarkoituksena oli saada ulkolaiset yritykset investoimaan maahan. Todellisuudessa, tiesi Vanhanen sitä tai ei, kyse oli juuri "välttämättömistä uudistuksista". Päätös oli osa "välttämätöntä rakenneuudistusta".

Erään entisen verohallinnon tarkastajan mukaan tämä päätös estää mm. harmaan talouden vastaisen kamppailun käytännössä kokonaan. Se oli tarkoituskin. Viranomaisten ja virkamiesten pitää suosia ulkomaalaisia yrityksiä verotuksessa, lupamenettelyissä ja kaikissa niissä asioissa, joissa alkuasukkaiden yritykset ovat korviaan myöten kusessa. Niin oli tarkoituskin. Kansakunnan itsenäiset toimijat pannaan nurin. Ulkolaiset ja ylikansalliset toimijat pääsevät huseeraamaan vapaasti.

Ruotsalaisdokumentin mukaan Stora Enso väärensi koko konsernikirjanpitonsa kymmenen vuoden ajan. Asiasta toimitettiin sisäpiiriläisen toimesta kaikki dokumentaatio ja todisteet verohallintoon, keskusrikospoliisille, Helsingin poliisille, hallitukselle, eduskuntaan, puolueille, ministereille ja kaikille tahoille, joiden olisi pitänyt selvitttää Suomen historian suurin talousrikos. Tuloksena oli tämä: Rahoitustarkastus antoi yhdelle tilitoimistolle moitteet.

Samainen yhtiö maksoi julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan kokonaiset 8 360 euroa veroja Suomeen samana vuonna, jolloin allekirjoittanut maksoi työttömyysturvastaan huomattavasti enemmän veroja, puhumattakaan työssä olleista suomalaisista tai suomalaisista yrittäjistä.

Tätä on todellinen, tehty ja tahallinen rakennemuutos.


3 kommenttia:

  1. Suomessahan tehtiin "Hallittu Rakennemuutos" ;D

    VastaaPoista
  2. Kusessa ollaan.. Suomalaisia sumutettiin oikein kunnolla neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä tuossa taannoin 90-luvulla. Karua luettavaa, miten se onkaan onnistunut niin perusteellisesti. Täytyy iltarukouksessa rukoilla, että suomen kansa heräisi unestaan ja nousisi vaatimaan itsenäisen Suomen takaisin.

    VastaaPoista
  3. Lisää Suomen hallitusta rakennemuutoksesta voi lukea oheisilta sivuilta. / Ani https://www.facebook.com/pages/Lokakuun-Liike-2012/280668822052458?fref=ts

    VastaaPoista