torstai 29. tammikuuta 2015

PUTIN

Kun on näköjään hiukan vaalikuume nousussa ja kyselyitäkin tulee, niin täytynee selvittää oma näkökulma tuohon herra Putiniin, joka niin monen suomalaisen yöunia häiritsee ja pelottaa kauheasti. Ehkä pieni selvennys on paikallaan, kun tuolla jo nimitellään peräti Putin Fan Clubin jäseneksi. Eli mitä mieltä olen Vladimir Putinista?

Vladimir Putin on entinen KGB:n upseeri. Hän on saanut joidenkin vuosia sitten mediassa esitettyjen arvioiden mukaan koulutuksen myös niihin koviin hommiin, eli tappajakoulutuksen. Jokaiselle, jolla on ylipäätään aivot päässä, tämä kertoo jo sen, ettei Putin ole mikään kiva kaveri.

Neuvosto-KGB:ssä moinen koulutus oli totisinta totta ja se että siinä on pärjännyt, kertoo myös sen mitä heppu voi tehdä. Neuvosto-KGB:ssä myös sisäinen valtapeli oli kirjaimellisesti veristä ja kun siellä myllyssä on selvinnyt, ja edennyt everstiksi (muistaakseni), voidaan normaali järjellä ymmärtää, ettei tämä heppu ole mikään ihan jokareino.

Toisin kuin Putinin valtaannoususta aikoinaan suuresti ilahtunut Ilkka Kanerva, joka kehua retosteli tuntevansa miehen oikein hyvin kun kesä-Turussa olivat usein tapailleet, en ole koskaan pitänyt Putinia minään suurena kaverina, tai ihmisystävänä. En ole koskaan häikäistynyt niin monen johtavan suomalaispoliitikon tavoin hänen tarmokkuudestaan tai määrätietoisuudestaan, tai oikeastaan mistään. Minun silmissäni hän on aina ollut lyhyen läntä kylmäkiskoinen heppuli.

Kun Putin nousi valtaan Venäjällä, maa oli konkurssissa. Se oli ryövätty, siellä käytiin mafiasotia, parisensataa pankkiiria ammuttiin joka vuosi, kymmeniä toimittajia ammuttiin joka vuosi, ja kymmeniä poliitikkoja ammuttiin joka vuosi. Oligarkit murhauttelivat toisiaan ja vihollisiaan. Jokainen jolla oli aivot oli pikkuisen huolissaan maan joukkotuhoarsenaalista. Niitä kun yritettiin kaupitella maailmallekin joidenkin toimesta.

Jokainen, joka tuntee Venäjän historiaa edes hiukan, ymmärsi mitä soosista seuraa. Maa on kaaoksessa ja valtaan nousee KGB upseeri. Mitähän ihmiset odottivat hänen tekevän? Lisäävän avoimuutta ja vapauksia? Niitäkin hölmöjä löytyi, suomestakin. Putin oli elänyt Saksassa, että se varmaan on silleen länsimielinen ja länsimaistunut. Kirjoiteltiin tohkeissaan uutisjuttuja, joissa kerrottiin Putinin kuunnelleen salaa Beatlesia ratiosta. Ihan oikeasti! Käykääpä katsomassa niitä juttuja, joita Suomenkin mediassa ja lännessä aluksi kirjoiteltiin. Ette usko silmiänne.

Minä, jota Putinin charmi ei ollut koskaan hurmannut, tiesin, ettei entinen KGB upseeri jätä raippaa seinälle roikkumaan. Venäjän historiassa yleistä mellastusta on aina seurannut raju kurin palautus. Ainoa toiveeni oli, ettei mene ihan yleiseksi lahtaamiseksi. No, Tsetsheniaa lukuunottamatta ei mennyt. Oppositiolle osoitettiin kaapin paikka normipamputuksella ja vangitsemisilla, huligaanit piestiin ojennukseen, parit pahimmat rimpuilijat ajettiin maan pakoon ja oligarkit pantiin ruotuun.

Tavalliselle venakolle ja velivenäläiselle Putin oli sankari. Tulipahan taas kuria ja järjestystä. Onneksi jäätiin tälle normitasolle, ettei menty Stalinin mittatikulla. Sekin olisi ollut mahdollista. Onneksi kuolonuhrien määrä jäi tuhansiin, eikä noussut satoihin tuhansiin. Sekin olisi ollut mahdollista. Oppositiokin sai edelleen mesota, kunhan ei hyppinyt liikaa silmille. Garri Gasparovkin sai ja saa edelleen huutaa, kuinka häntä sorretaan. Kunhan vain huutelee, eikä tee enempiä. Sitten tulee vasaraa päähän.

Putin päätti nostaa Venäjän takaisin suurvallaksi. Se oli ja on hänen pyhä tehtävänsä. Miksei olisi? Entinen KGB upseeri tuskin haluaa mitään muuta. Ei se ole mikään yllätys. Ei se ole mikään salaisuus. Hän panostaa asevoimiin ja muuhun suurvalta-arsenaaliin. En usko, että kukaan Yhdysvaltain presidentti haluaisi, ettei Yhdysvallat ole suurvalta. Jostakin kumman syystä tämäkin muka yllätti kaikki. Se on koomista. KGB upseeri satsaa asevoimiin. Mikä siinä voi olla yllättävää? Miten on mahdollista, että se on jotenkin merkillistä, kauheaa tai ties mitä?

Toisin kuin kaikki hysteeriset inisijät Suomessa ja suomalaismediassa, asenteeni Putinia kohtaan on aivan selvä. En ole koskaan pitänyt miehestä. Hän on itämainen despootti, tietenkin. Hänhän on Venäjän valtias. Ei siellä ole koskaan muunlaisia ollutkaan. On ollut heikkoja tai vahvoja despootteja, Neuvostoliitonkin aikana. En vain ole koskaan pelännyt häntä, enkä vieläkään suostu tutisemaan hänen edessään. Venäjä ei pelota minua sen enempää kuin Yhdysvallatkaan. Venäjän armeija ei pelota pätkääkään. Tiedän mitä teen, jos se tulee rajan yli. Tein sen päätöksen jo intissä vuonna 1984. Ei tarvitse arpoa tai haparoida. Ei tarvitse jännittää.

Ehkä tämä Putinin mytologisointi ja demonisointi, jota meilläkin urheasti harrastetaan, vaikuttaa juuri siksi niin typerältä. Putin-pelossa on jotakin hyvin infantiilia ja ärsyttävää. Se, että media täytyy länsipropagandasta aamusta iltaan, vituttaa. Kun kritisoin tätä, länsimedian nielijöiden silmissä ja päässä asia kääntyy kummallisesti siten, että olenkin "Putin Fan Clubin" jäsen, tai "Venäjä-mielinen". Sekin kertoo jotain tästä ajasta. Kun en suostu pelkäämään Putinia ja Venäjää yhtään, olenkin epäilyttävä henkilö. Ikään kuin pelkuruus olisi hyve. Mihin tämä maa on menossa??

En suostu jatkossakaan pelkäämään Venäjää, Putinia tai Venäjän asevoimia. En suostu jatkossakaan ihailemaan Putinia, kehumaan häntä, mutta en myöskään ryhdy nielemään länsisontaa suu ammollani. En niele itäsontaakaan sen enempää. Ennen kaikkea en suostu pelkäämään sekuntiakaan. Pelosta ja sen lietsonnastahan tässä kaikessa on kyse. Joku haluaa että me pelkäämme Venäjää ja Putinia. Joku haluaa, että me vapisemme ja tunnemme olomme turvattomaksi, vaikka meillä yksi Euroopan suurimmista sotavoimista, eikä mitään erityistä konfliktia menossa Venäjän kanssa.

Kysymys kuuluu: kuka sinua on pelotellut? Miksi sinä pelkäät? Minä en pelkää mitään mitä Venäjä tai Putin voi tehdä. Kannattaa tehdä tiettyjä päätöksiä itsensä kanssa, niin ei pelota niin kamalasti. Kun on selvää mitä tarvittaessa tekee, kun tietää mihin on sitoutunut itsensä kanssa, ei pelota. Ei jännitä. Voi tarkastella asioita toisella tavalla.

Ja toinen juttu. Olen asunut kahteen otteeseen Yhdysvalloissa. En ole käynyt koskaan kertaakaan Venäjällä. Siltikään ei pelota yhtään.

6 kommenttia:

  1. Jos Venäjä miehittäisi Suomen, niin he varmaan vapauttaisivat meidät lännen kahleista, auttaisivat Suomea tekemään Islannit.
    Miksi Venäjä hauaisi valloittaa Suomen osaksi Venäjää? Mitä he täältä haluaisivat? Venäjähän kannattaa multipolarismia.
    Älä hyvä mies lähde rintamalle sotimaan Venäjää vastaan jonkun natokenraalin määräämänä.

    VastaaPoista
  2. Ajattelen suurinpiirtein samalla tavalla.Venäjää ei tarvitse pelätä koska ei ole mitään syytä .Olemme eläneet 70 vuotta sovussa naapureina ja hyötyneet toinen toisestamme.Nykyiset poliitikkomme ja valtiojohtomme pelkää enemmän EU:ta koska kaikki valta on annettu sinne,täytyy olla samaa mieltä ettei joudu "lapsipuolen asemaan" luullaan kuuluvamme ytimeen.Valitettavasti olemme vain hyväksikäytettyja hölmöjä.

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  4. Politiikka on suurelta osin mielikuvien rakentamista, joilla ohjataan yhteiskunnan päätöksiä haluttuun suuntaan.
    Pelko on vahvin mielikuva mikä on olemassa, pelon varjolla saadaan nuijittua lähes mikä päätös tahansa pöytään mikä halutaan.
    Nykyisin tehokkain pelko-mantra on venäjä sekä henkilöityneenä Putin, mediahan rakastaa henkilöitä/nimiä koska niillä saadaan haluttu asia konkretisoitua. Edellinen pelko-matra oli (ja on edelleen) on terrorismi, sen varjolla pystyi tekemään lähes mitä tahansa ja kuittaamaan lähes minkä tahansa päätöksen negatiiviset vaikutukset kansalaisiin/kansakuntaan.

    Kukaan tervejärkinen ei pelko-mantroista hätkähdä, tietää niiden kuuluvan poliittiseen teatteriin, lähinnä hymyilyttää ja suorastaan nauraa kuinka tökerösti ja lapsenomaisesti niitä käytetään manipuloidessa yleistä mielipidettä (tai ainakin halutaan).

    Putinista en sen kummemmin kostu eikä polvet tipu lattialle kun nimensä mainitaan, kyseessä on valtionpäämies joka saa palkkaa venäjän johtamisesta ja varmaankin pyrkii venäjälle parhaansa tekemään.
    Faktahan on että venäjä oli tuuliajolla vuosikymmenen ja CCCP:n konkurssin jälkeen luonnonvaroja lännelle annettiin käytännössä ilmaiseksi, varallisuutta vietiin rajasta yli kaikin mahdollisin keinoin ja kansakunta eli enemmän ja vähemmän kaaoksessa.
    Jokainenhan tietää että kaaos ei kauaa voi kestää, Putin valtakoneistoineen sattui olemaan ensimmäinen joka kurssin muutti venäjälle parempaan suuntaa, pysäytti kaaoksen ja kuten tiedetään, suunta kääntyi, nykyisin venäjä on vahva peluri.

    Länsimaat (EU/USA) ei tilanteesta pidä, saivathan he venäjältä lähes kaiken ilmaiseksi ja haluavat että tilanne saataisiin taas takaisin, joten valtionjohto pitää saada vaihdettua tai horjuttaa yhtenäinen linja.
    Venäjä/Putin pelko toimii siis kahdella rintamalla erittäin hyvin, peesataan "pihan pikkupoikien hakkaajan (USA)" mielihaluja ja samalla trendikkäästi kalastellaan tulevissa vaaleissa ääniä (me venäjävastaiset, teidän pelastajanne).

    Tosiasiassa venäjää ei suomi kiinnosta tippaakaan, ei millään muotoa.
    Suomi on pieni maa jolla ei ole mitään venäjää/venäläistä kiinnostavaa, ei yhtään mitään, rajakaupunkien turistit ainoa poikkeus.
    Ainut joka häviää venäjä-pelon lietsomisella on suomi itse joten poliittinen pelaaminen kauppasuhteiden katkaisemisella ja pelon lietsomisella venäjää kohtaan on pöyhkeydessä jotain aivan käsittämätöntä, poliittinen koneisto käytännössä tuhoaa omaa yhteiskuntaa saamatta mitään vastikkeeksi (paitsi oma poliittinen ura).

    Peloilla ohjaaminen on normaalia yhteiskunnallista toimintaa aina ollut mutta joku raja pitäisi olla hulluudellakin, venäjä/putin-pelko on typerintä mitä suomessa on koskaan nähty, jonka hintaa tullaan maksamaan kauan ja hartaasti.

    VastaaPoista
  5. Sen verran edelliseen kommenttiin, että toki Venäjää Suomi kiinnostaa, erityisen paljonkin. Mehän olemme yksi sen rajavaltioista Vieläpä " länteen" !

    Mitä tuohon Venäjän mahdolliseen tunkeutumiseen Suomeen tulee, olen myös Sanden tavoin ottanut sen huomioon. Olen hankkinut hieman maata ja rakentanut mökin länsirannikolle. Periaatteessa pärjään siellä vaikka Pietarin suunnalta tulisi Iskander- ohjuksia. Maakellarini on erikoisen vahva ja varusteltu....mutta en odota nyt mitään hyökkäystä, koska uskon Venäjän voimavarojen riittävän vain yhteen sotaan kerrallaan.

    VastaaPoista